Anna Makkosen tämän nimistä artikkelia lueskelen ja se on täynnä oivalluksia. Oivalluksista tulee nautintoja kun niitä voi peilata omaan kokemaansa, nähdä omat havaintonsa jonkun toisen kuvailemina.
Silläkin uhalla että joku kokee minun apinoivan Satua, on nyt ihan pakko siteerata:
"Georges Poulet kuvaa lukemista eräänlaisena minän menetyksenä. Alkaessaan lukea lukija saa kutsun ajatella ja tuntea jonkun toisen tavoin. Objekti katoaa:missä on kirja jota pidän käsissäni? Samaan aikaan kun se on kädessäni, se ei ole missään. Kirjalla ei ole enää materiaalista muotoa, se on sarja sanoja, kuvia, tunteita, ajatuksia. Missä kaikki tapahtuu? Se ei voi tapahtua paperilla, ei ulkoisessa todellisuudessa. On vain yksi mahdollinen paikka, lukijan mieli."
Kolme vuotta takaperin bloggasin näin:
"En tiedä miten toiset ihmiset lukevat fiktiota mutta kun minä avaan mielenkiintoisen kirjan alkaa tarina pyöriä päässäni elokuvana. Nauran, itken, pelkään ja raivoan henkilöiden mukana. Juoksen karkuun, kiipeän, taistelen, juonittelen. Mielikirjani ovat yleensä pitkiä isoja tarinoita, ja huomaan välillä että kun takakannen puoli alkaa tuntua kevyeltä, tulee ahdistus - voi ei, kohta tää loppuu! Loppuun päästyä saatan olla hengästynyt kuin olisin tosiaan tehnyt kaiken sen mitä kirjassa tapahtui. "
Onko siis ihme jos Poulet sai minut melkein viskaamaan kirjan kattoon varpaankynnet oieten ja huutamaan jes!jes!
Kuinkahan moni on minulle sanonut että kun lähtee opiskelemaan kirjallisuutta, katsoo lukemaansakin uusin silmin. Lukemisen lineaarisuus, se miten tarina alkaa, sen vaikutus koko tarinan kokemiseen - kuinkahan usein olen ollut vihainen Stephen Kingille: menit äijä tekemään noin hyvän tyypin, annoit mun rakastaa sitä ja sitten tapoit sen!
Jos Poulet saa minut hihkumaan, saa Iser puolestaan väittämään vastaan. Äijä väittää että lukuprosessin merkitys syntyy toki tekstin ja lukijan vuorovaikutuksesta mutta teksti on silti dominoiva. En allekirjoita. Se on vähän niin kuin sanoisi että äidin geeneillä on lapselle enemmän merkitystä kuin isän geeneillä. Teksti on toki sama, se on absoluuttinen mutta lukukokemus on IMO omanlaisensa jokaiselle. Niin kuin lapsi on muuta ja enemmän kuin vanhempiensa tuote, niin on tarinakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
No hei, mie käsitän ton Iserin jutun niin, että teksti dominoi silleen, että se on kaiken lähtökohta. Eli kokemus ei oo lukukokemuksen lähtökohta. Mut mene tiedä... ihanaa kun joku jaksaa innostua.
nimim. Inhoaa kirjallisuustiedettä
Niin no, tuossa on pointtinsa sikäli että teksti on olemassa vaikkei sillä olisi yhtään lukijaa.
Mutta ei lukukokemus ole mitään ilman lukijaakaan.
Entä miksi muuttuu lukukokemus jos lukija ja tekijä ovat yksi ja sama, vaikkapa tilantessa jossa kirjoittaja lukee uudelleen vuosien päästä kirjoittamaansa päiväkirjaa tms.
Uuh, ei kuulosta minun alaltani tuollainen teorisoiminen. Minulla menee aina pää sekaisin tuollaisesta.
Sen vaan halusin jakaa, että itselläni pyörii myös filmi päässä, kun kirjoitan, visuaaliset näyt siis siirtyvät tekstiksi. Se on aika mielenkiintoista.
Millähän tavalla sitä olisi kirjoittanut, jos olisi elänyt ennen aikaan, ennen elokuvia!?!
Sinun ja Satun blogit kannustavat minua pyrkimyksissäni pitkästä aikaa "kehittämään itseäni", en vaan ole vielä saanut langanpäästä kiinni. En vaan ymmärrä Altti Kuusamon esseistä juuri mitään. De Mellon Havahtuminen tökii myös, edelleen, en havahdu, vaikka toisaalta luulen ymmärtäväni. Mihin tarttuisin seuraavaksi. Ehkä siivoan työpöydän ja piirrän jotain, pitkästä aikaa. Mutta mitä siis halusin sanoa: Ihanaa seurata innostustasi, kerään täältä pontta omaan ryhtymiseeni,anna palaa vaan!
Vai tarkoittaako Iser sitä, että teksti dominoi, koska vaihtelu lukukokemuksessa (tekstin tulkinnassa)on samaa tekstiä lukevien välillä pienempi kuin eri tekstiä lukevien?
Eli jos luet Kingiä, voit olla ihastuneen kauhistunut asteikolla 1-10, sen sijaan romanttinen novelli ei kauhistuta sitten tippaakaan, mutta aiheuttaa nautintoa akselilla -50-+50 ja ällötystä skaalalla -10-+10 jne.
En kylläkään tiedä kirjallisuustieteestä mitään.
Ihanaa Reine, että sinäkin intoudut & jakelet pohdintoja ja oivalluksia. Pistää kipinöitä muihinkin (vai mitä Puhuri ;).
Ainiin, Puhuri: jos joku/jonkin teoria tökkii, vaihda toiseen/hypi yli.
Vierasta kieltäkin oppii, kun sitkeästi vaan lueskelee, vaikkei ymmärrä aluksi tekstistä ihan kaikkia sanoja ymmärräkään.
Niin siis edellisen kirjoitti
Kirsi :)
"Niin kuin lapsi on muuta ja enemmän kuin vanhempiensa tuote, niin on tarinakin." Olipas harvinaisen hyvin sanottu :-)
Lähetä kommentti