Ensimmäinen aavistus joulusta

En sitten saanut kahviseuraa, kohtalo ei nyt oikein suosi Pirreä ja minua. Siirretään.

Nollakakkonen ja minä olemme kotona. Huomenna poika saa mennä kouluun jollei lämpö nouse uudelleen.

Toipilas lukee Roald Dahlin Matildaa - sai eilen luetuksi Jalin ja suklaatehtaan ja tykkäsi kovasti - ja äiti puolestaan yrittää keskittyä intertekstuaalisuus-artikkeliin. Mitä nyt välillä piti piipahtaa kertomassa teille että ensimmäinen "kohta tulee joulu" -fiilis syntyi siitä tosiseikasta että aamulla oli pakkasta ja ennen kaikkea tuoksusta joka jäi sormiini kun kuorin satsuman.

Vuosi sitten angstasin joulua etukäteen. Se tunne että tahtoo jotain muuta kuin sitä mitä on aina ollut, löi yli. Taisin osittain pilata fiiliksilläni perheenkin joulun...mutta kun niitä fiiliksiä ei saanut imuroitua pois, riisuttua päältä tai edes pakattua piiloon.
Eikä siinä ollut kyse mistään muusta kuin tunteesta että niin paljon on minun elämässäni toisin että joulussakin pitäisi olla jotain toisin. En osannut tehdä itseäni ymmärretyksi.
Nyt on onneksi toisin. Nyt voin taas iloita joulusta, vaikka jotkut ihmiset ovat lopullisesti poissa ja maailmani toisenlainen.
Jaha, mitähän tulee lukemisesta, Nollakakkonen avasi teeveen...eikä siinä muuta mutta kun siellä möykkää ylen lastenohjelma-inhokkini Katti Matikainen. Oikeasti, amerikka-kanavilta tulee niin paljon lastenohjelmiksi naamioitua älämölöä että voisivat edes suomalaiset jättää hosumisen ja huutamisen vähemmäksi. Toiset vissiin tykkää, kun sarja jatkuu ja jatkuu.

Vielä yksi satsuma...ja lisää kahvia