keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Kokoustamassa

Ilta meni partiolippukuntien vanhempainneuvoston kokouksessa, tai oikeastaan kokouksissa. Eli valmisteleva kokous, vuosikokous ja uuden hallituksen järjestäytymiskokous.
Vuoden verran olen hoitanut rahastonhoitajan pestiä ja kompuroinut aika tavalla. Edellinen rahastonhoitaja oli kirjanpitäjä ammatiltaan. En saanut hommaan mitään sen kummempaa briiffausta, nipun mappeja ja pankkitunnukset. That's it.
Vuoden kuluessa on tullut kompastuksia ja ihan liikaa tilanteita joissa olen saanut kuulla että sun olis pitäny..ei siis että sun pitäis..tämä on välilla ahdistanut pahasti ja tietenkin, tottakai olen siitäkin ruoskinut itseäni (juu, ja tiedän että se on tyhmää, äidinmaidossa näitä ei ime kukaan ja minä olen muutenkin pulloruokittu. Tuo reaktio tulee jostain syvältä. Ja on ihan syvältä.).
Mutta siis toin tämän esiin, kun minua ehdotettiin ja kannatettiin. Sanoin että osaan homman himpun verran paremmin, mutta ryhdyn siihen vain jos mulla on koko neuvoston luottamus.
Kukaan ei vastustanut.
Tiedän että osittain kyse oli siitä ettei kukaan halunnut kyseistä nakkia itselleen. Mutta kyllä sieltä tuli yksi täydestä sydämestä lausuttu "säähän oot helevetin hyvä" mikä lämmittää suuresti.
Ja, joo, myyjäisleivontavastaavaksi lupauduin myös. Se on infernaalinen neljän päivän rutistus plus tilityshommat päälle. Mutta olen sillä lailla perverssi että nautin tuosta projektista. Siitä on tullut mulle osa jouluvalmisteluja.
Nyt olen väsynyt mutta tyytyväinen, ja huomisella tehtävälistalla on vain kolmen päivän perunoiden kuoriminen ja runoanalyysi - Tipu, siitä tosiaan SAA kicksejä kun saa rastitettua jotain yli.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mistä meidän lippukunta saisi tuollaisen aktiivi äidin ja noin yleensä toimivan tai edes nimetyn vanhempainneuvoston?? Sellainen tulisi niin tarpeeseen ja teidän poikien lpk.lla tuntuu olevan huisin hyvä vanhempainneuvosto.

Hienoa, että suostuit jatkamaan rahastonhoitajan tehtävää (ei meilläkään ole sen alan ammattilainen siinä ja ne leivontatalkoot ovat jo vuosia kuulostaneet kahdehdittavalta. Onnea!

piu