perjantai 30. lokakuuta 2009

Luovu niin saat

Klisee taas kerran mutta osoittautui todeksi.
Heräsin suorastaan raastavan ahdistuksen vallassa. Olisiko ollut vielä Rikos ja rakkaus -kankkunen päällä tai sitten reaktio siihen kun viikon suunnitelmat kusivat yksi toisensa jälkeen. Ei mitään maailmaa kaatavia suunnitelmia, lähinnä vain itselle asetettuja tavoitteita.
Tännekin kirjoitin viestin, otsikolla Kipusi, kapusi, putosi. Vartin päästä poistin sen. Totesin että niin angstinen en suostu olemaan.

Vanha tuttu keino, eli siivoaminen, turhien tavaroiden kierrätykseen kantaminen, roskien vieminen siivosi päätäkin. Nyt vielä haravoin lehtiä ja kärräsin niitä metsänreunaan kaksi kottikärryllistä.

Vielä taidan laittaa parit ulkotuikut ja ripustaa seinälle Nollakakkosen kanssa eilen rustaamani paperikurpitsat. Kyllä se kuulkaa tästä...
Unni Drouggen Penetraatio on melkein lopussa. En suosittele herkkävatsaisille miehille. Seuraavaksi käyn käsiksi Hella H;n tunnustuksiin, edelleen samalta kirjailijalta.
Hyvää viikonloppua teille kaikille, huomenna tää viettää Halloweeniä Ystävien kanssa

torstai 29. lokakuuta 2009

Pitää varmaan puhua

...assistenttitoimeksiannoista ja niiden kiireellisyydestä. Apurahahakemukset eivät ole ihan ongelmattomia,niitä ei rykäistä tunnissa, etenkin jos tiedoilla ja tekijällä on välimatkaa...ja tuntuisi oudolta että ajatus niiden hakemisesta syntyisi kerran toisensa jälkeen kaksi päivää ennen viimeistä hakupäivää.

Pitää tutkia asiaa.

Väsymys haittaa omaa toimintaa tällä hetkellä kohtuuttomasti, joten en taida ottaa asiaa puheeksi tänään. Aikalisä on paikallaan.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Kysymys bloggeroitsijoille!

Eli te rakkaat lukijat joilla on oma bloggerin blogi, onko täällä hallintaosastossa joku paikka josta pääsisi katsomaan millä hakusanoilla tänne on tultu?

Vuodatuksessa osasin homman mutta tämä on vähän vieraampi.

Keskiviikon heräämys

Sisäinen kelloni on vissiin seitsemän kun heräsin jo kuudelta. Sopii mulle.
Siivouspäivää tässä olen aloittamassa. Ihan totta, lajittelen tiedostoja. Ei viitsi imuroida vielä, täällä nukutaan.

Nyt pystyy kirjoittamaan, edes tällaista diibadaabaa. Eilen oli suorastaan verbaaliallerginen olo. Luin kyllä Människohamnin loppuun (John Ajvide Lindqvistin uusi, h-y-v-ä!). Mutta muuten, ei puhettakaan että olisin halunnut keskustella, pohtia sanojen merkityksiä, tekstintekemisestä puhumattakaan. Jo järkevä vastaus pariin must-sähköpostiin oli työläs sorvata!

Syytä olisi kyllä suorittaa ryhtiliike tässäkin. Kirjallisuusopintojen tahti on, ainakin minun vinkkelistäni, hektinen. Viime viikon runoanalyysi myöhässä...no, enpä suostu ottamaan asiasta stressiä. Mieluummin analysoin kunnolla sitten kun analysoin, kuin hätäisesti yritän pysyä aikataulussa. Enhän minä tässä mitään papereita ole ottamassa ulos, kunhan sivistän ihteäni..

Mutta nyt kutsuu kahvin tuoksu..jospa vääntäytyisin postilaatikolla ja hakisin Hesarinkin.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Postitusta ja palaveria

Vein postiin Rikoksen ja rakkauden. Ihanaa kun pääsin siitä...
Sitten palaveriin käsikirjoitusprojektin tiimoilta. Joulukuun loppuun mennessä olisi meininki saada ykkösversio siihen kuntoon että sen voi lähettää elokuvasäätiölle rahanruikutuksen tositteeksi.
Nyt kotona, päätä särkee ihan törkeästi. Vielä pitäisi laittaa yksi sähköinen hakemus johon Ei Saa Tulla Virheitä. Jos ensin buranaa...

maanantai 26. lokakuuta 2009

Tapahtui kirjastossa tänään

Itä-helsinkiläisen perheen seitsemänvuotiaalla kuopuksella on maanantaisin taekwondotreenit. Eli tavaksi on tullut että isä vie pikku harrastajan autolla ja äiti hyppää kyytiin kun yleensä on postista noudettavaa, kirjastovarauksia ja niin edelleen. Niin sitten tapahtui tänäänkin.

Eli miesväki pudotti äiti-ihmisen kyydistä Itäkeskuksen Prisman kohdalla jonne mamma vemmelsi kahden palautuspullokassin ja oman ison veskansa kanssa. Sieltä ruokaostokset neljälle (ysivitonen on kummilassa, kotiutuu keskiviikkona) ja matka jatkui apteekkiin, asioiden hoito siellä ja sitten äitee menee postiin. Sinne kun on tullut isokokoinen kirje alias verkkokaupasta tilattu Stephanie Meyersin Aamunkoi.
Seuraavana asiana oli keventää kirjastokuormaa ja äiti asteli Itiksen postista sillan yli kulttuurikeskus Stoaan jossa kirjastokin sijaitsee. Siellä on näitä hienoja Tuomas-palautusautomaatteja joihin voi itse syöttää palautuskirjansa.
Äiti alkaa lappaa kirjoja ja katsoo että laite lukee ne kuten kuuluu, kunnes älähtää mielessään että hei, mitä mä ton sinne laitoin, vasta lainasin enkä ole ehtinyt lukea...kääk.
No, ei muuta kuin jonotuslappu kouraan ja omalla vuorolla nuoren miehen juttusille:

- Tuota, tässä kävi nyt vähän nolosti, palautin kirjan jota en ollut vielä lukenut...niin, se oli täällä kassissa jemmassasiksi että minulla on seitsemänvuotias poika joka osaa lukea ja rakastaa pitkiä sanoja enkä minä halua lisätä tämän kirjan nimeä hänen sanavarastoonsa toistaiseksi.

Kun sitten sanoin kirjan nimen, nuori mies tuumasi hymyillen:-Ymmärrän oikein hyvin.
Sitten hän nouti ystävällisesti kyseisen kirjan minulle takaisin ja lainasin sen uudellen.

Niin, se kirja on Unni Drouggen Penetraatio.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

DONE

Tää huokaa nyt pitkän helpotuksen huokauksen. Rikos ja rakkaus on valmis.
Oikoluku ja printtaus huomenna, sitten postiin. Ja sitten herran, tai pikemminkin kilpailuraadin haltuun. En minä oikeastaan palkinnoista haaveile, jospa tuo kuitenkin julkaistaisiin...

Jokunen kuva päivän juhlista













NOTE - pieni punatukkainen tyttö miehen sylissä ei ole meidän (no luulettekos että olisin malttanut olla bloggaamatta jos tällainen aarre olisi meidän perheeseen tullut). Hän on tosiveljeni tytär, Liisi Elviira. Rauhallinen kaunotar jolla on ilkikurinen, filosofinen hymy ja jonka itku ei ole infernaaliparku vaan pikemminkin huomautus että anteeksi, minulla on Aukko Tarpeidentäytössä. Ihanuus jonka sylittely oli eilisten juhlien parhautta!

Kotiin toimitettu

...rinkallinen savunhajuisia vaatteita, itsevuoltu makkaratikku, uutukainen Luonnontutkija-merkki ja ennen kaikkea ylpeä, iloinen, likainen ja väsynyt sudenpentu joka ilmoitti että "todellakin aion mennä sinne takasin heti kun voin!". Marraskuussa on sudenpentuosaston retki, ja silloin se hetki koittaa.

Miksihän hammasharja oli ihan kuiva? Ja sitten se ikuinen ihmetyksen aihe, varavaatteita ei ole käytetty ja silti ne joutuu laittamaan pesukoneen kautta. Sudaripaita oli niin likainen että äiti kieltäytyi kiinnittämästä hihaan uutta merkkiä ennen kuin paita on pesty.

Eli juuri sellainen tunnelma kuin onnistuneen retken jälkeen pitää ollakin.

Lepohetki ja sitten valmistautumaan kummisedän seitsemänkymppisille.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Uusia kokemuksia ja tulevaisuuden visioita

Mies saatteli hetki sitten ovesta ulos nuoren sankarin rinkka selässä, seikkailemaan Pornaisten metsämaisemiin ja yöpymään lippukunnan kämpällä.
Ysiseiska? Ei, hän nukkuu tuolla yläkerrassa ja kömpii ehkä kymmenen maissa esiin kiharat silmillä ja viettää ensimmäisen hereilläolotuntinsa sohvalla horisontaali-asennossa. Viikonloppuisin saa herätä h-i-t-a-a-s-t-i.
Ei siis hän vaan pikkuveli, Nollakakkonen, lähti ensi kertaa partioretkelle! Koska kyseessä on uuden sudenpentulauman ensimmäinen retki, sieltä kotiudutaan jo huomenna, mutta silti. Hatunnosto akelalle ja hänen kakkosmiehelleen, lauma on, tuota, äänekäs...ja joukossa on ainakin kaksi jotka yöpyvät ensi kertaa jossain ilman vanhempia.

Ja koska Ysivitonenkin kyläilee viikonlopun, on meillä kerrassaan kummallinen lauantai edessä. Kaksi aikuista, kaksitoistavuotias poika, ja hänkin lähtee iltapäivällä kavereidensa kanssa katsomaan Harwall Areenalle Jokerit-joku muu joukkue -lätkämatsia. Pieni rapina jonka kuulen korvissani, kun kirjoitan tätä tulee siitä kun isäni, IFK:n kannattaja elämänsä loppuun asti, kääntyy haudassaan.

Tulevaisuus näyttää jossain vaiheessa tältä. Kaksi aikuista, yksi poikapuolinen lapsi kotona ja sekin enimmäkseen liikkeellä. Sitten enää kaksi aikuista. Ja toivottavasti usein vierailevia tähtiä!

Huomenna allekirjoittanut täyttää 46 vuotta mutta se ei ole viikonlopun The Juttu vaan The Juttu on kummisetäni 70-vuotispäivät, niinikään huomenna.

Tänään tiedossa kirjoittamista, kirjoittamista ja vaihteen vuoksi vähän kirjoittamista. Jos saan rikoksen ja rakkauden loppuun, hemmotten itseäni jollain aivot narikkaan -leffalla. Näkis vaan...

torstai 22. lokakuuta 2009

Ruusunnuppuja lokakuussa

Taivas on loppusyksyisen lyijynharmaa ja tuuli riepottaa lehtiä sinne tänne. Pahimmat vetelin kasaksi takapihalla hetki sitten ja ällistyin nähdessäni että kukkapenkin kaunokainen, tummanpunainen ruusu tekee uusia nuppuja. Lokakuun lopulla! Ehtiiköhän aukaista ennen kuin halla vie...saanko kukkivan synttäriruusun omalta pihalta? Kuvankin olisin nuppusesta napannut jos tietäisin missä on kamera. Tai no, ei siitä olisi iloa ilman muistikortinlukijaa joka on lainassa.

Miesparka sai sokkiherätyksen tänään, allekirjoittanut näki kouluampumispainajaista ja kirkui täyttä kurkkua varttia vaille kuusi aamulla.

Olin siis paikallisella ala-asteella jossa oli käynnissä ampumavälikohtaus, enkä minä suinkaan ollut minä vaan olin unessa Ysiseiska! Useampi sekopää piiritti koulua aseiden kanssa ja joku ampui minua jousipyssyllä jossa nuolen sijasta oli kolmiteräinen, isoa uistinkoukkua muistuttava leikkuri. Tyyppi ampui umpimähkään mutta osui pohkeeseeni ja leikkasi siihen isot viillot.

Joku kuskasi minut kamalan kaaoksen läpi terveydenhoitajalle jolta lipsahti että yksi luokkakavereistani oli kuollut mutta siitä ei saisi puhua. Sitten tilanne oli ohi ja vanhempia alkoi virrata kouluun etsimään lapsia.

Minä, siis Ysiseiska-minä yritin soittaa omille vanhemmilleni mutta kännykkäni oli muuttunut ihan omituisen näköiseksi, kädet tärisivät ja jalkaan sattui ja sain vain jotain ihan outoja valikkoja näkyviin puhelimesta eikä kukaan kuunnellut. Menin lopuksi ihan tolaltani ja aloin huutaa ja heräsin sitten siihen kun mies kysyy mikä hätänä..

Että näin vauhdikkaasti tänä aamuna. Terapoin sitten itseäni vaatehuollolla ja Criminal Mindsilla (tosi fiksua) ja nyt karkasin bloggaamaan kesken Rikoksenjarakkauden kahdeksatta lukua. Viikko aikaa saada opus valmiiksi! Meni sitten tosiaan näin viime tinkaan, ja minä kun kuvittelin rustaavani KAKSI käsikirjoitusta kilpailuun...pah.

Tänään pitäisi illalla kauppaan ja kirjastoon ja poikia viemään harrastuksiin, ja ja ja...

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Hemmottelin itseäni

...fiktiolla nyt iltapäivällä, sen kunniaksi että sain runousopin tehtävät läpi kunnialla. Luen toista kierrosta Unni Drouggen Pahuudella on rakkauden kasvot -kirjaa. Raadollista perhedraamaa länsinaapurissa. Tosipohjaista sellaista.

Verkkouutisissa kerrottiin että Ulla Karttusen Neitsythuorakirkko-casesta kirjoitetaan kirja. Tässähän oli kyse taideteoksesta jonka kutsuvieras näki, josta teki ilmoituksen että lapsipornoa näytillä, joka takavarikoitiin näyttelysalista, josta ainoa kuva on poliisilla ja joka on siis julistettu lapsipornoksi. Taiteilijan tarkoitus oli kuulemma osoittaa että kaikki tämä oli helposti netistä imuroitavissa. Ja kuulemma kyseiset sivut olivat vakuuttaneet että kuvissa esiintyvät nuoret ihmiset olivat täysi-ikäisiä.
Oliko näin, sitä emme saa tietää. Meillä on närkästyneen kutsuvieraan, poliisin ja museon viestintäosaston näkemys. Itse teosta ei ole enää missään,ainakaan siihen liittyneitä kuvia. Yleisö ei saa nähdä mistä oli kyse, sen pitää luottaa viranomaisen sanaan.

Omasta puolestani en suostu Karttusta hutkimaan, kun en kerran ole teosta tutkinut. Minusta ne ajat ovat takana päin kun pitäisi omaksua mielipide jostain vain jonkun sanan perusteella. Siltikin, vaikka kyseessä on noin rankka asia kuin lapsiporno.

Toinen verkkouutinen joka tänään pisti silmään oli hovioikeuden tuomio lasten pakkosyöttämisestä päiväkodissa.
Turha kai sanoa että minä en usko pakkosyöttämisen tuottavan mitään hyvää. En tiedä miksi näin oli toimittu mutta on asioita joita vain asianomainen, pienikin, voi omalla kohdallaan tietää. Nälkä ja jano, nukkuminen, kylmä tai kuuma, kipu, tunteet. Puhun nyt sitten terveistä lapsista. Tämä tietoisuus omasta ruumiin- ja sieluntilasta voidaan kyllä tuhota, pakkosillä tai pakkotällä. Fyysisellä pakottamisella ei tehdä ennakkoluulottomia maistajia. Sillä voidaan kyllä tehdä ruokailusta taistelutanner. En tiedä miten syömishäiriöt korreloivat pakkokeinojen kanssa, olisi mielenkiintoista tietää.
Eikä niin että pakon vastakohta olisi pellossa eläminen. En usko äärimmäisyyksiin kumpaankaan suuntaan.
Tiedän kuitenkin mitä keitettyjen perunoiden pakkosyöttö teki omalla kohdalla (ja M-siskoni varmaan muistaa huoneenlämpimän maidon ja voidellun näkkileivän koulusta!). Minä tosiaan luulin pakkoruokkimisen jääneen 70-luvulle.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Luen ihan väärällä tavalla

Tieto näyttää lisäävän tuskaa.
Lukutapani on minulle oikea ja nautinnollinen, uppoan tekstiin niin että kuvan ja sanojen rajat sulavat, niitä ei ole, en tiedä olenko runossa vai luenko runoa. Yhtä luontevaa kuin hengitys.
Ja sitten pitäisi osata miettiä mitä merkitsee pilkun puuttuminen, mitä otsikon puuttuminen, iso tai pieni alkukirjain, ajatusviiva. En voi heittäytyä kosken kuohuun vaan pitää laskea vesipisaroita ja mitata pudotus metreinä.
Tiesin että tämä turhautuminen tulee. En silti anna periksi, en jumalauta anna periksi!

maanantai 19. lokakuuta 2009

Joku roti tähän elämään!

Tänään ne runoanalyysit! Tänään rikostajarakkautta.

Ei huvittaisi, ei etenkin kun takaraivoon jysähti yöllä Iso Oivallus. Nyt tiedän mistä kirjoitan Kariston romskukilpailuun! Kaksi ihmiskuvausta juoksi rinnakkain mielessä ja pamahti yhteen niin että soi - ja siinä oli tarina. Höystettynä kivirappusilla ja Fantinen laululla.

Mutta first things first, eli ne runot rikokset ja rakkauden. Joku roti sitä olla pitää!

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kahvinkeittäjä, -kaataja ja tiskaaja

Kotiuduttiin eilismyöhällä Ystävien luota, hyvin syöneinä, saunoneina ja no joo, juoneinakin, me aikuiset siis. Velvollisuus kutsui aamulla, muuten olisimme yöpyneet.
Eli yhdeksästä kahteen keitin ja kaadoin kahvia, pesin kuppeja, tasseja ja kakkulautasia. Lämmitin karjalanpiirakoita, sekoittelin munavoita ja täydensin noutopöytää (Huuliherpeslaastareilla varustettuna, HUOM!). Anoppini täytti siis 70.

Mikä kaikkein hassuinta, normaali sukujuhla-angsti oli tiessään. Varmaan siksi kun sain pysyä köökin puolella, mene ja tiedä..

Kun kotiuduttiin nukuin pitkät päikkärit ja valitettavasti missasin puolet Kaunis mieli -elokuvasta jota en edes muistanut tallettaa. Tuo on ollut mulla Pakko katsoa-listalla ja taas se meni ohi, höh. Nyt pitäisi tarttua runousoppiin tai rikosjarakkauteen joka on kolme neljäsosaa valmis...mutta huomaan että keksin syitä olla tekemättä kumpaakaan. Katsotaan miten käy.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Plääh!

Onneksi tänään on ohjattua toimintaa. En saisi aikaiseksi mitään. Mutta mennään Ystävien luo illaksi; tullaan kyllä tänä iltana pois.
Olo on puhkipoikki, ilman syytä. En ole rasittanut itseäni mitenkään normaalia enempää ja olo on silti kuin olisin juossut maratonin, nostellut rautaa ja vielä kirjoittanut yo-kirjoitukset siihen päälle. Ei jummarra. ?? Jos kerran täytyy olla poikki niin voisi siihen olla ihan oikea syykin.

Ja niin kuin aina syksyllä, kun ilmat kylmenevät on alahuuleen puhjennut muhkea yskänrokko. Argh! Vuosikausia tuo virus pysyi hiljaisena, aktivoitui kymmenkunta vuotta sitten ja kiusaa nyt joka ikinen syksy. Suupieli näyttää siltä että tekisi mieli ripustaa kaulaan kyltti "mieheni ei ole vaimonhakkaaja" Ja sattuu ja tuntuu koko ajan, öks!

Eli pikkujuttuja jotka harmittavat ja nyt kun niistä on vinguttu voi aloittaa päivän positiivisemmalla mielellä. Valtakunnassa kaikki hyvin.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Puuman kehräystä

Joku sitten otti tästäkin nokkiinsa.

Olisi kiva tietää loukkaako mainos enemmän miehiä vai naisia ja minkä ikäisiä.

Minusta se on suloinen.

Ruokajuttuja vielä

Katsotaan pysynkö arvioidussa viikkobudjetissa. Tänään piti täydentää jo aamusta. Maitoa, juustoa, porkkanoita, sipulia, cremefraichea, pari marlijuissia juotavaksi. Kaksikymppiä ja pennoset päälle, tämän viikon kulut siis 63 euroa.

Maito on se jonka menekkiä en hallitse, ja luulen että tulevina vuosina kun pojat kasvavat, vielä vähemmän. Tämän olen sanonut ennenkin, mutta kun vanhin poika muutti kotoa pois, sen huomasi siitä että maitoa ja leipää kertyi kaappeihin. Leivän kanssa tehtiin joskus niin että vanhin poika piti leipäkonetta käynnissä, kun kerran leipää söikin.
Leipäkoneesta on sittemmin luovuttu, liian kauan kesti yhden vaivaisen leivän saaminen ja sekin saattoi lässähtää. Lisäksi niinsanottu täysjyväleipä oli sekin pullajauhoja puolet. Turhakkeeksi siis osottautui.
Joskus yritin leipoa kaiken perheelle tulevan leivän itse. Lieneekö taidoista kiinni, mutta se tuppasi jäämään syömättä...maistui ekana päivänä hyvälle ja toisena päivänä hiivaiselle.

Nykyisin itsetehdyt sämpylät ja rieskat ovat herkkua jota silloin tällöin intoudun tekemään. Totta puhuen inhoan hiivataikinan käpistelyä...mutta tykkään tuoreesta leivästä kyllä. Mitä tulee pullaan, sitä meillä harrastetaan harvoin ja nykyisin voin jo laittaa Ysivitosen leipomaan, tekee paremmat pullat kuin äitinsä.

Ja nyt irti koneesta ja salaatintekoon..

EDIT: perjantai-ilta, iso kauppareissu jolle tuli hintaa 53 € ; yhteensä siis 115.

Seuraava sukupolvi

Kuplan lapsi on toistaiseksi pelastettu elämälle. Millaiselle, sitä ei vielä tiedä mutta niin kauan kun on elämää, on toivoa. Klisee, joo, tiedän.
Tämän päivän Nyt liitteessä, Kysy mitä vain - osastolla oli seuraava kysymys

Miksi vanhemmat ihmiset pitävät nuorempiaan moraalittomampina ja osaamiseltaan heikompina?

Relander ja Nevanlinna vastasivat suurinpiirtein että vanhempi kadehtii nuoremmalta vitaalisuutta, kauneutta, energiaa, jne. Pilke silmäkulmassa sorvattu vastaus, luulen (toivon).

Pisti funtsimaan omia ajatuksia. Kun nyt kerran olen näitä "vanhempia ihmisiä". Siis sillä mittapuulla että puolet lapsistani on täysi-ikäisiä. Ja loputkin koululaisia.

Moraalittomampia? Osaamiseltaan heikompia?
Pelkkä kysymyskin on hassu, IMO. Miten nuo voisivat olla moraalittomampia. Ei nykymaailmassa voi vaikkapa naiskennella miten sattuu! On HI-virukset sun muut.
No, ehkä kertoo moraalikäsityksestäni se että ekana tuli mieleen vapaa seksi. Mutta entäpä suhtautuminen oikeaan ja väärään?
Ei se minusta ole sen enempää hukassa nuoremmilla kuin meilläkään. Maailma muuttuu ja ihminen sen mukana mutta tappaminen, varastaminen, valehteleminen, jne. on edelleen väärin. Myös kaksikymppisten mielestä. Niidenkin, jotka sellaista tekevät. Aina on ihmisiä joilla ei ole omaatuntoa. En usko että 20+ - ikäisissä olisi sosiopaattisia persoonia jotenkin enemmän kuin 40+ -ikäisissä.
Lapseni elävät huomattavasti vaikeammassa maailmassa kuin minä parikymppisenä. Toisaalta vaihtoehtoja on liikaa, joissain asioissa sitten lohduttoman vaihtoehdotonta. Hatunnosto sille joka pystyy sompailemaan täysjärkiseksi aikuiseksi itsensä kaiken tämän keskellä. Minun ikäiselleni saattoi sanoa vaikkapa että opiskele ahkerasti niin saat hyvän työpaikan ja leveän leivän. Yleensä se piti paikkansa, ei aina.

Mutta sanopa tuo kaksikymppiselle ilman sitä "saatat" sanaa. Kuka uskoo?

Osaamiseltaan heikompia?? No ei.
Eiköhän jokainen sukupolvi osaa oman aikansa taitoja hyvin! Ne jotka mollaavat nuorempia vaikkapa kädentaitojen heikkoudesta, menkööt itseensä ja miettikööt, mikä on vaikkapa oma tietotekniikkaosaaminen. Tämä ei koske lukijoitani mutta IRL-todellisuudessa törmään ikätovereihin jotka pistävät kädet korville kun sanoo tietokone. En halua oppia! En halua kuulla koko sanaa!
No, onko tämän ajan lapsilla ja nuorilla ärsyttäviä tapoja? Omissani nyppii huoleton suhtautuminen tavaroihin. Jos se häviää niin hankitaan uusi! (Siis meillä EI ostettaisi uutta kadonneen tilalle automaattisesti, vaikka siihen olisi mahdollisuus, mutta silti!). Tästä olen hyppinyt seinille kaikkien kolmen poikani kanssa, tyttöjen kanssa ehkä vähemmän...(vai olenko...).
Voi olla että teillä kaikilla muilla on lapsia jotka omantunnontarkasti muistavat kaikki esineensä ja tietävät niiden olinpaikan. Eli edelleenkin, en yleistä, mutta en myöskään puhu pelkästään omistani. Muutaman äitikollegan kanssa tästä välillä avaudutaan.
Ja yksi ilmiö on sellainen mitä en ymmärrä ollenkaan - Big Brother. Uskokaa huviksenne, olen yrittänyt, mutta koko formaatti saa minussa aikaan pakokauhua ja kylmiä väreitä.

Enkä tarkoita sitä etteikö minun ikäiseni voisi, saisi tai pitäisi katsoa BB:tä. Minulle se on lasteni sukupolven juttu jota en tajua ja josta en tykkää.

Mutta noin yleisesti ottaen, seuraava sukupolvi on ehkä jopa moraalisempi kuin edellinen - eikä taatusti osaamattomampi!
Louis Armstrong sanoi sen hyvin:

I hear babies cry
I watch them grow
They'll learn much more
than I'll ever know
And I think to myself
What a wonderful world!


torstai 15. lokakuuta 2009

Ai niin

Joku halusi tietää mitä muuta minä teen kuin kirjoitan, toimeentulokseni.
Jonkin verran assistentin töitä etänä sille samalle tuottaja-ohjaajalle jolle teen sitä kässäriprojektia. Tänään olen mm. täytellyt hakemuksia ja kohta napsahtaa liiteteksti oikoluettavaksi. Noista saan jonkun satasen silloin tällöin ja maksan ennakkoverot itse

Elämän ja kuoleman kynnys kurkottaa arkeeni

Tämä vuodenaikako sen tekee?

Viime päivien tapahtumat ympärillä ovat olleet perimmäisten kysymysten jysähtelyjä tajuntaan. Katson päiväyksiä ja tiistaina tuli seitsemäntoista vuotta äitini kuolemasta. Haimasyöpä. Kipu ja pahoinvointi olivat infernaalisia, kuolema oli poispääsy. Ja silti, sen ensitieto tuntui siltä kuin joku olisi upottanut pääni jäävesiämpäriin; palelin ja haukoin henkeä.

Kuplan lapsi kamppailee elämästään, äiti minussa pidättää hengitystään, painaa käsiä nyrkkiin niin että kynnet kaivavat jälkiä kämmeniin. Ihminen minussa manaa avuttomuuttaan, haluaisi omata yli-inhimillisiä voimia parantaa.

Ja nyt aamulla tekstiviesti ystävältä joka oli saattanut äitinsä viimeiselle matkalleen. Lähtö tänä aamuna. Ja haimasyöpä tälläkin äidillä.

Eilen oli niin helppoa, niin vapauttavaa paeta jonkun niin arkisen asian kuin ruokakulujen pohtimiseen. Tänään isken hampaani trooppeihin, daktyyleihin ja heksametreihin. Vaikka väkisin.

"Mitä sinua liikuttavat muiden ihmisten asiat?"

Tätä on kysytty minulta kerran jos toisenkin - ei toki näissä yhteyksissä, mutta muutamissa muissa. Kysymys on minusta käsittämätön.

Ymmärrän ihmistä joka suojaa itseään. Teen sitä itsekin. Kietoudun toisten tuskaan ja menetyksiin välillä niin että hukkaisin elämäni ja mielenrauhani jollen vetäytyisi.

Mutta voiko joku ihan aidosti ihmetellä että mitä minua liikuttavat muiden ihmisten asiat? Sen takia että ne ovat "muita ihmisiä"? Ei ole "muita ihmisiä", on vain ihmisiä, kun kyse on inhimillisestä kärsimyksestä. Yksilö- tai yhteisötasolla.

Ja sinä päivänä kun oikeasti lakkaan välittämästä ihmisten asioista siksi että he ovat "muita ihmisiä" niin niskalaukaus ei olisi pahitteeksi. Silloin olen kuollut. Riippumatta siitä hengitänkö ja liikunko. Sydän on lakannut silloin lyömästä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kulujen säätämistä

Edellisessä bloggauksessa totesin että ruokakulut saa pysymään kurissa suunnittelemalla. Heta kiinnostui tietämään, miten.
Ehkä se oli vähän laittamattomasti sanottu, onhan tässä jokunen tekijä puolellani, mm. täynnä oleva pakastin (marjoja, omppusosetta, vihannespusseja, raparperia). Kuivamuonakaapissa on jauhoja, hiutaleita ja mausteita. Non-foodeja ostettiin viime viikolla reilusti reilusti; kaikki eivät laske niitä ruokakuluihin, mutta minusta se on yksinkertaisempaa kun voi kauppakuiteista tsekata. Mutta siis niiden osalta on tällä viikolla mennyt rahaa vain talouspaperiin (2 e, Rainbow).
Ja se isoin asia, meillä on ilmaiset perunat.
Ja mitä meillä on syöty? Kotona siis 2 aikuista ja koululaiset 15, 12 ja 7 v
Koululaiset syövät koulussa, joten yksi lämmin ateria päivässä. Sen lisäksi aamu-, väli-, ja iltapala. Omat lounaani ovat yleensä edellisen päivän tähteitä (näin myös kodin ulkopuolella töissä ollessa enimmäkseen).

Sunnuntai-iltana tein ison kattilallisen vispipuuroa, siitä tuli välipaloja vielä maanantainakin. Muuten välipaloina on ollut leipää; omatekoista kaurarieskaa, kaupasta Vaasan täysjyväviipaleita ja ruispaloja. Leivän päälle vihreää floraa ja keittokinkkua tai edamia.

Pääruuaksi maanantaina makaronilaatikkoa jota tein reilun uunivuoallisen. Sellaisen syväreunaisen pellillisen siis Siitä tulee vielä huominen lounas minulle ja lomaileville koululaisille. Lisäkkeenä tuorekurkkua, yksi kokonainen siihen meni. Ruokajuomana maitoa.

Tiistaina kuorin kahden päivän perunat ja keitin ne kaikki. Osa lisäkkeiksi lihapullakastikkeeseen jota syötiin eilen. Siis eilen perunaa, lihapullakastike, puolukkahilloa. Ruokajuomana maitoa.

Loput perunoista menivät tämän päivän ruokaan eli pyttipannuun. Siihen tuli perunoiden lisäksi lihapullia ja makkarakuutioita. Lisukkeeksi coleslawia, Johannalle kiitos ohjeesta. Maistui meidän naisväelle ainakin.
Huomenna siis lounaaksi makaronilaatikkoa (maanantailta) ja iltaruuaksi makkarasoppaa. Perjantain lounas pinaattilettuja (eines) ja puolukkahilloa, iltaruoka...hmm, jotain jauhelihasta, risottoa, kastiketta spagetin kanssa tms.
Maitoa on kolmessa päivässä mennyt seitsemän litraa. Kaikille käy tavallinen maito. Ostetaan kevyttä ja rasvatonta.
Kauppakuitit ynnättyäni olen saanut neljän päivän ruokakuluiksi 42 euroa. Neljän päivän, koska perjantaina tarvitsee vasta mennä kauppaan. Noin kymppi per päivä, ei minusta paha.

Mutta viikko ei ole vielä lopussa. Viikonloppuumme kuuluu karkkipäivä, saunalimut, perjantainen viinipullo ja varastojen täydennystä. Veikkaisin että satanen menee viikonlopun aikana kauppaan. Kokonaisuus lienee lähellä 150 e viikkoa kohti. Hallittavissa tällä hetkellä.

Eli ei mitään kovin ihmeellistä. Isoissa erissä tekemistä, tähteiden hyödyntämistä, edullisia raaka-aineita. Kasviksina kurkkua, kaalia, porkkanaa. Hedelminä omppuja, satsumia, banaaneja, viinirypäleitä. Ollaan sekasyöjiä, ei ruoka-aine-allergioita. Ihan tavallista kotiruokaa itse tehden.

Tätä kirjottaessa mietin koko ajan, jätänkö pois jotain oleellista. Mutta eivät nuo kuitit valehtele ja vanhastaan tiedän että perjantaina kauppasumma on noin 70 e, lauantain täydennys kolmisen kymppiä.
Ja onhan tuossa ns. turhuuksiakin;että oikein kiristelemällä tuotakin saa hinattua alas. Emme me tarvitse viiniä perjantaina ja saunalimua. Mutta ne tuovat pientä luksusta elämään.

Vaippojen tarvitsijoita meillä ei ole ja pesuaineita saimme ison satsin kun -83 ja vävy79 muuttivat. Samaten kun alkukeväästä ostimme pesukoneen, saimme vuoden pyykinpesuaineet ja parit ylimääräiset tiskarinapit siihen päälle. Ihan vuotta ei noilla Arieleilla pestä, mutta kymmenen kuukautta. En tiedä minkä kokoisen perheen mukaan tuo vuosi on laskettu. Viimeistä jättipulloa viedään nyt.
En minä osaa sanoa, onko tuo viisihenkiselle perheelle paljon vai vähän. Tiedän omalla kohdallani että jos noissa lukemissa pysytään niin pärjätään.

Mitähän osaisin kirjoittaa

...kun ajatukset ovat yhä Kuplan perheen luona. Arkea täällä elellään, tavallista, tylsääkin välillä mutta kallisarvoista.
Lapsilla on tänään viimeinen koulupäivä ennen syyslomaa. Ysiseiska lomailee vielä maanantain, hän kun teki luokkansa kanssa ylimääräisen lauantain kotikylän teemapäivänä alkusyksystä.
Ensi kuusta on tulossa vähän rahallisesti tiukempi. Yritän olla kaukaa viisas ja varautua siihen jo tässä kuussa. Paino sanalla yritän. Eipä tässä isompia tarpeita toisaalta ole, lasten harrastukset toistaiseksi maksettu, talvikamppeet on kaikilla - edellyttäen että isommille mahtuvat viimevuotiset kengät - ja Nollakakkonen joka kasvoi omistaan ulos, sai toppapuvun ja saappaat alkukuusta. Itse tarvitsen lähinnä hanskoja joten ei muuta kuin puikot kilisemään. Ruokakulut pysyvät yllättävän hyvin kurissa melko pienelläkin suunnittelulla. Arki on siis mitäkuinkin hanskassa.
Seuraava kolmiopokkari vasta ensi kevään puolella joten kirjoitusaikaa on nyt vaikka siihen Kariston romaanikilpailuun. Katsotaan.
Ensimmäisen kerran tuntui tänä aamuna talviselta. Ei lunta vielä, aurinkokin paistoi mutta oli sellainen kirpeänkylmä, talventuoksuinen sää. Mukavaa, IMO.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Yö meni heräillessä

..ja aikaisesta ajankohdasta huolimatta käyn kymmenen minuutin välein Kuplan blogissa. Ikään kuin hällä olisi aikaa johonkin tällaiseen.
Pakko iskeä ajatukset omaan arkeen.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Sanat hukassa, mutta änkyttää silti

Maailmassa on sitten järjettömämpiäkin asioita kuin marjojen kuljetus ympäri maailmaa.

Vaikkapa järjetön väkivalta.

Juuri nyt ovat ajatukset nuoren luona, nuoren tytön joka on pahoinpidelty sairaalakuntoon, tytön, jota en edes tunne...jonka äidin kanssa olen vaihtanut ajatuksia verkossa, jonkin verran.

Äitinsä ei halua sääliä eikä voimahaleja vaan pyytää säästämään hyvät ajatukset lapselleen. Jos niistä on apua, niin täältä pesee.

Joskus on paskamaista olla äiti. Tietääkö sitä kun ensimmäistä pientänsä pitelee, mitä kaikkea ottaa syliinsä. Että sen onnen mukana ottaa ehkä tietämättään tuskan joka on liian iso kuvailtavaksi
Ja jos tietäisi...

Ottaisi sen. Ottaisi sittenkin. Tätäkin elämä on.

ja nyt änkytys seis.

Kun sitä miettii

Siis olenhan minä kuullut järjettömyydestä ennenkin, eikä tässä varmaan monellekaan lukijalle mitään uutta ole.
Luin eilen tämän artikkelin jossa nyt oli yhtä sun toista muutakin kyseenalaista. Paperihesarista, sunnuntaisivuilta.
En puutu sen kummemmin työoloihin ja palkkaan, ne ovat oma lukunsa. Tällä kertaa pisti silmään pari faktaa koskien suomalaisia marjoja.
Thaimaalaiset poimijat keräävät noin miljoona kiloa marjoja suomalaiselle yritykselle.
Kymmenen prosenttia näistä jää Suomeen. Suomeen tuodaan marjaa Virosta ja Puolasta. On halvempaa.
Ja mitä sitten tapahtuu Suomen puolukoille, mustikoille ja hillamarjoille?
Viedään mm. Japaniin.

Onhan kierrätys hyvä asia mutta ei kai sillä tätä tarkoiteta?
Jos haluat suomalaista marjaa, mene itse metsään. Jos jalkasi kantavat. Ei maksa mitään.
Sopii siis minulle mutta entäs ne jotka eivät voi tai jaksa?
Ei tässä varmaan mitään uutta ollut. Mutta kun sitä pysähtyy miettimään..

perjantai 9. lokakuuta 2009

Lontoon matkaajat kävivät katsomassa tämän paikan päällä teatterissa.
Me katsoimme sen dvd:ltä joka on lainassa 83lta ja olimme miehen kanssa häikäistyneitä! Ihme on jos yleisö pysyy penkissä tuota katsellessaan ja kuunnellessaan! En edes yritä selittää, kotisivuilta ehkä saa aavistuksen tuon tunnelmasta. Silmät kiinni se veisi samaanimatkalle, mutta silmät auki saa jo dvd:llä elämyksen.

Ysiseiska sai matkakorttinsa, kaappi on täynnä ruokaa ja perjantaipunaviini odottaa minua ja miestä. Sen kera eilen Teemalta tullut virolainen leffa.
Viikonloppuna pitäisi ryhdistäytyä ja kirjoittaa rikostajarakkautta. Se on nyt tallautunut runousopin jalkoihin. Tekijäkappaleet lokakuun Timantista otsikolla Haluan olla sinä tulivat eilisen postissa. Kuten arvelinkin, oli lyhyt luku yksitoista amputoitu siitä pois. Happy end oli siinä kympissä. Yksitoista käsitteli lyhyesti tarinan "pahiksen" myöhempiä vaiheita.

To do -listakokeilu on ollut menestys. Eli edellisenä päivänä olen laittanut seuraavan päivän tekemisiä Outoluukun etusivulle ja what do you know, kaikki on tullut tehdyksi. En siis tietenkään peruskotihommia mutta opiskelu- kirjoitus- partiovanhempihommia. Kokeilu jatkuu.
Ruuaksi tänään lindströminpihvejä ja perunamuusia. Ensinmainitut eivät olleet nuorilleherroille erityisen mieleen, vierastivat väriä.
No, pöydässä oli kaksi vaihtoehtoa eli ota tai jätä. Silloin jos kaapissa on edellisen päivän tähteitä,saattaa löytyä vaihtoehto. Joskus olen tästäkin saanut sormilleni äitikollegoilta. Että tarjoan joskus sen vaihtoehdon. Kuulemma uhka auktoriteetille...pah. Ei vanhemman kunnioitus saa perustua lautasen tyhjäksisyömiseen tai johonkin muuhun pikkudetaljiin. Kokonaisuus ratkaisee.

Tili tuli

...ja taas ollaan askel kauempana katastrofista, tahtoo sanoa, laskut maksettu vähäksi aikaa.
Loppurahoillekin on käyttöä, pitää hankki lapsille sitä tätä ja tota, mm. Ysiseiskalle uusi matkakortti. Omahemmotteluvara on käytetty opiskeluun. No, on niitä huomattavasti hullumpiakin rahareikiä.
Nyt to-do -lista on hiljaa ja porukat lähtivät, aika hemmotella itseään. Kuppi kahvia, eiliset mentalistit ja harperit.
Näkyillään!

torstai 8. lokakuuta 2009

Äiti koulun käytävässä

Olen kuluneella viikolla hakenut Nollakakkosen joka päivä koulusta. Jaa miksikö? Poika osaa kyllä kulkea matkan omin päin, ja se on kohtuullisen turvallinenkin matka mutta kun ekaluokkainen keksii mutkia matkaansa. Koulu loppuu yhdeltä, puoli kaksi pitää olla kotona ja kun äiti kahdelta soittaa että missä niin vastaus kuuluu "no Raitamäentiellä!" niin kuin että etkö pöljä sitä tajunnut.
Eli toistaiseksi minä menen vastaan kun kerran en ole töissä kodin ulkopuolella.
Tänään olin koulun käytävässä kymmentä vaille yksi ja istuin penkille odottamaan, siis siihen naulakkopenkille. Luokan naulakon vieressä on noin puolitoista metriä korkea kirjahylly, täynnä lukukirjoja, laulukirjoja ja eka-tokaluokkalaisille sopivaa luettavaa.
No, minäpä ajattelin että otetaan tästä jotain lukemista hetkeksi ja tartuin Timo Parvelan Ella yökoulussa -kirjaan. Elloja meillä on tasan yksi kotona (Luokkaretkellä) mutta en ole itse sitä lukenut. Kuullut kyllä että nämä ovat hauskoja. Makuasia, tietysti.
Niin kuitenkin kävi että ohikulkevat oppilaat saivat hetken päästä rypistellä kulmiaan ykkösluokkalaisten naulakkopenkillä istuvalle äiti-ihmiselle joka hihittää niin että meinaa pudota penkiltä..ja kun ykköset pääsevät luokasta ulos tämä kyseinen äiti pyytää hartaasti että saanks mä ottaa tän kirjan lainaan, lupaan palauttaa sen huomenna...
Pitäisi varmaan kasvaa aikuiseksi. Mutta en taida viitsiä. Jos osaan vielä hihitellä hulvattoman hupaisalle lastenkirjalle niin olen ehkä vähän enemmän elossa kuin vuosi sitten tähän aikaan.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Kokoustamassa

Ilta meni partiolippukuntien vanhempainneuvoston kokouksessa, tai oikeastaan kokouksissa. Eli valmisteleva kokous, vuosikokous ja uuden hallituksen järjestäytymiskokous.
Vuoden verran olen hoitanut rahastonhoitajan pestiä ja kompuroinut aika tavalla. Edellinen rahastonhoitaja oli kirjanpitäjä ammatiltaan. En saanut hommaan mitään sen kummempaa briiffausta, nipun mappeja ja pankkitunnukset. That's it.
Vuoden kuluessa on tullut kompastuksia ja ihan liikaa tilanteita joissa olen saanut kuulla että sun olis pitäny..ei siis että sun pitäis..tämä on välilla ahdistanut pahasti ja tietenkin, tottakai olen siitäkin ruoskinut itseäni (juu, ja tiedän että se on tyhmää, äidinmaidossa näitä ei ime kukaan ja minä olen muutenkin pulloruokittu. Tuo reaktio tulee jostain syvältä. Ja on ihan syvältä.).
Mutta siis toin tämän esiin, kun minua ehdotettiin ja kannatettiin. Sanoin että osaan homman himpun verran paremmin, mutta ryhdyn siihen vain jos mulla on koko neuvoston luottamus.
Kukaan ei vastustanut.
Tiedän että osittain kyse oli siitä ettei kukaan halunnut kyseistä nakkia itselleen. Mutta kyllä sieltä tuli yksi täydestä sydämestä lausuttu "säähän oot helevetin hyvä" mikä lämmittää suuresti.
Ja, joo, myyjäisleivontavastaavaksi lupauduin myös. Se on infernaalinen neljän päivän rutistus plus tilityshommat päälle. Mutta olen sillä lailla perverssi että nautin tuosta projektista. Siitä on tullut mulle osa jouluvalmisteluja.
Nyt olen väsynyt mutta tyytyväinen, ja huomisella tehtävälistalla on vain kolmen päivän perunoiden kuoriminen ja runoanalyysi - Tipu, siitä tosiaan SAA kicksejä kun saa rastitettua jotain yli.

Kokeiluja

Ystävällisen anonyymin kehotuksesta huolimatta en aio edelleenkään ottaa lusikkaa käteen ja tehdä yhtä hommaa kerrallaan kunnolla loppuun. Se ei vain ole minun tapani. Kyse ei ole ennakkoluulosta tai tekosyystä olla kokeilematta. Kyse on kokeillusta ja itselle huonoksi havaitusta metodista.

Tällä viikolla olen kuitenkin kokeillut sitä että listaan etukäteen hommat jotka on huomenna saatava valmiiksi. En käytä muistivihkoa enkä kännykän kalenteria, vaan outlookin tänään -näkymää. Toistaiseksi toimii.

Ajanhallinta tulee todennäköisesti olemaan haasteellista koko elämän minulle. On asioita jotka olen ennenkin todennut päälleliimatuksi itsessäni. Siisteys, ahkeruus, aloitekyky. Ei minussa niitä ole luontaisesti. Ahdistun sekasotkusta, mutta minulla ei ole taitoa ylläpitää siisteyttä. Voin nähdä miten helposti luisuisin pizzalaatikoiden keskellä eläväksi lukutoukaksi ja se kuva ällöttää niin paljon että tappelen sitä vastaan kynsin hampain.
Aina välillä mietin onko ketään jota kadehdin. Pakko sanoa että on yksi ihmisryhmä. Ne joilla siisteyden- järjestyksen- ja kauneudentaju on luontaista. Itse joudun tekemään tuplasti töitä jotta saisin puolet siitä tuloksesta mitä tällaiset ihmiset saavat.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Imelda Marcos kotiutui Lontoosta

Kolme uutta kenkäparia (ihania kaikki, tyttären onneksi äidillä on isompi jalka) korviksia, pari teepaitaa ja aurinkolasit. Ysivitosen ostoksia
Ja esikoistyttäreltä tuliaisia myös pikkuveljelle, kumpikin sai teevadin kokoisen suklaakolikon, Ysiseiska skeittikengät - hymy ulottui korvasta korvaan - ja Nollakakkonen Disney Autot -kylpytakin.
Tuleva vävyni oli ottanut taas hyviä kuvia, vielä niitä ei saa näytille ja Ysivitonen kieltää laittamasta niitä joissa itse on mukana. No, se oli tulossa, tiedän.

Matka oli mennyt mukavasti, Lontoo oli ollut elämys (uskon!). Arki alkaa huomenna.

Kompastuin metonymiaan!

Samalla otsikolla parkaisin avunpyynnön kurssini opelle. Runousopin perusteita siis tavailen ja törmäsin käsitteeseen metonymia (=kielikuva, jossa merkityksen siirto tapahtuu tuttuuden ja läheisyyden perusteella).
Paitsi että pitäisi löytää tuollaisesta metonymiasta se mitä se sanoo, pitäisi myös löytää se mitä se ei sano. Metonymiaa ja metaforaa vertaillaan, metonymia korostaa ilmaisuun sisältyvä eroja, metafora samuutta, samankaltaisuutta. Metafora tiivistää ja tihentää, metonymia mahdollistaa jatkuvuuden, rinnakkaisuuden. Metanomia näyttää asioiden kytkökset ja suhteet.

Tähän väliin kaipasin kipeästi käytännön esimerkkiä. Olihan siellä runoja, mutta ei esimerkinomaisesti näissä kohdissa. Ilmeisesti artikkelin tekijä haluaa jättää tilaa lukijan havainnolle, mutta minä tarvitsisin enemmän.
Todennäköisesti aapisen :(

EDIT: Pääsin jo tolpilleni kiitos Satun ja hiukan wikipediankin. KVG on tähänkin näköjään aika hyvä vastaus... ja Satu sattui olemaan lärvikirjassa samanaikaisesti.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Opiskelijakaveri pyytää apua

Onko täällä runojen suurkuluttajia?

Kirjallisuusopintofoorumilta tällainen avunpyyntö


Haluaisin löytää runon, joka teki minuun aikanaan suuren vaikutuksen.
Olen yrittänyt löytää tuota runoa jo aiemminkin, mutten kerta kaikkiaan muista kirjailijan nimeä, enkä edes runon nimeä... hyvin menee :) Mutta siitä runon mieleeni synnyttämästä kuvasta ja tilasta en pääse eroon, ja haluaisin sinne takaisin...

Ainoat vihjeet, jotka minulla on
Kirjailija on unkarilainen, luin suomennosta...

Se tuskin oli aivan uudenuutta, ennemminkin ehkä jostain parin tai muutaman
vuosikymmenen takaa...?

Runossa esiintyy hirvi, jonkinlaisena myyttisenä eläimenä

Runo oli todella pitkä, taisi olla sivuja...

Kirja, josta minä sen silloin luin, oli tosi ohut pehmeäkantinen...

Onko kenelläkään sattumalta ajatusta siitä, kenen ja mitä runoa minä mahdankaan kaivata?

lauantai 3. lokakuuta 2009

Kirjoitusvapaa viikonloppu

Oli kuin päässä olisi hellittänyt joku minivanne, naps kun annoin itselleni luvan olla kirjoittamatta rikostajarakkautta tänä viikonloppuna.

Sukellan oppikirjoihini ja sallin itselleni uuslukukierrokselle fiktioksi Herrasmiehiä ja Huijareita (Joanne Harris). Vaikka tarinan The Yllärin tietääkin, on se silti herkullista. Voi miettiä kohtia joissa teksti vihjaa siihen, tapoja joilla tekijä peittelee totuutta, näkökulmaa, mm sitä ettei kertojaminästä kukaan keskustele kolmannessa persoonassa..

Puikkokäsissäkin tuntuu kutinaa, kaksi paria lapasia haluaa peukalot. Nyt alkaa olla niiden aika.
Lontoonmatkaajilta tuli eilen tekstari, Zoossa olivat piipahtaneet. Olikohan niillä tänään musikaalipäivä?
Ysiseiska päänsärkyilee ja lämpöilee kotona, pikkuveli on kyläluutana entisellä kotikadulla ja mies lähti ottamaan kaksipyöräisellä ilon irti lämpimästä syyspäivästä.
Omaa päätä jomottelee kummasti myös. Yritän kuitata sen itseaiheutetuksi, pari lasia kuoharia myöhäisillasta - muuten vaan - ja liikaa kyyhöttämistä koneella epäergonomisessa asennossa. En minä saa tuota päänsärkyvirusta. Ei ole aikaa.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Valokeilassa lukija

Anna Makkosen tämän nimistä artikkelia lueskelen ja se on täynnä oivalluksia. Oivalluksista tulee nautintoja kun niitä voi peilata omaan kokemaansa, nähdä omat havaintonsa jonkun toisen kuvailemina.
Silläkin uhalla että joku kokee minun apinoivan Satua, on nyt ihan pakko siteerata:

"Georges Poulet kuvaa lukemista eräänlaisena minän menetyksenä. Alkaessaan lukea lukija saa kutsun ajatella ja tuntea jonkun toisen tavoin. Objekti katoaa:missä on kirja jota pidän käsissäni? Samaan aikaan kun se on kädessäni, se ei ole missään. Kirjalla ei ole enää materiaalista muotoa, se on sarja sanoja, kuvia, tunteita, ajatuksia. Missä kaikki tapahtuu? Se ei voi tapahtua paperilla, ei ulkoisessa todellisuudessa. On vain yksi mahdollinen paikka, lukijan mieli."

Kolme vuotta takaperin bloggasin näin:

"En tiedä miten toiset ihmiset lukevat fiktiota mutta kun minä avaan mielenkiintoisen kirjan alkaa tarina pyöriä päässäni elokuvana. Nauran, itken, pelkään ja raivoan henkilöiden mukana. Juoksen karkuun, kiipeän, taistelen, juonittelen. Mielikirjani ovat yleensä pitkiä isoja tarinoita, ja huomaan välillä että kun takakannen puoli alkaa tuntua kevyeltä, tulee ahdistus - voi ei, kohta tää loppuu! Loppuun päästyä saatan olla hengästynyt kuin olisin tosiaan tehnyt kaiken sen mitä kirjassa tapahtui. "

Onko siis ihme jos Poulet sai minut melkein viskaamaan kirjan kattoon varpaankynnet oieten ja huutamaan jes!jes!

Kuinkahan moni on minulle sanonut että kun lähtee opiskelemaan kirjallisuutta, katsoo lukemaansakin uusin silmin. Lukemisen lineaarisuus, se miten tarina alkaa, sen vaikutus koko tarinan kokemiseen - kuinkahan usein olen ollut vihainen Stephen Kingille: menit äijä tekemään noin hyvän tyypin, annoit mun rakastaa sitä ja sitten tapoit sen!

Jos Poulet saa minut hihkumaan, saa Iser puolestaan väittämään vastaan. Äijä väittää että lukuprosessin merkitys syntyy toki tekstin ja lukijan vuorovaikutuksesta mutta teksti on silti dominoiva. En allekirjoita. Se on vähän niin kuin sanoisi että äidin geeneillä on lapselle enemmän merkitystä kuin isän geeneillä. Teksti on toki sama, se on absoluuttinen mutta lukukokemus on IMO omanlaisensa jokaiselle. Niin kuin lapsi on muuta ja enemmän kuin vanhempiensa tuote, niin on tarinakin.

Auto kiukuttelee

Mieheltä tuli meili että autosta pamahti pakoputki ja remontti hörppäsi huomattavan summan käsillä olevasta budjetista. No, tää on niin tätä; viikon päästä tulee pokkaripalkkio, sitä ennen ei mitään ylimääräisyyksiä. Paitsi karkkipäivänkarkit lapsille :)
Oli aika jolloin tuo olisi ollut viikkoja kestävä katastrofi. Kuten ennenkin olen todennut, toimeentulon mieltää aika lailla sen mukaan mihin on tottunut. Siitä katastrofistakin olisi selvitty silloin aikoinaan - mutta myöntää täytyy että huokaisin tyytyväisyyttäni, kun nyt ei tarvitse.

Mies on vähän synkempi, mutta ei hänkään rahan takia. Viime päivien kylmyys pakotti kotimotoristini takaisin auton rattiin ja se on se mikä rassaa. Kun on tämä suomen syksy tällainen...ja kun joutuu autolla ajamaan pakosta, niin se prkles vielä ryttyilee!
Ysiseiska kotona tänään, samoilla oireilla kuin pikkuveli oli kolme päivää. Paitsi ei ihan niin pääkipuisena, tai sitten vaan sietää enemmän jomotusta.
Ja itsellä on luettavaa, posti toi kuorellisen monisteita Helsingin yliopistolta ja kolme kirjaakin on. Joten lätinät sikseen ja kimppuun.

torstai 1. lokakuuta 2009

Pippelinmuotoisia pastilleja

Minä tässä kaikessa rauhassa naputtelin ensimmäistä kirjallisuustehtävääni (keskustelutehtävä) avoimen verkkoon kun yläkerrasta 02 kajautti:
- Äiti, tu kattoo, täällä on pippelinmuotoisia pastilleja!
Siis täh?
Niin, seitsemänvuotias oli googlettanut kuvahakuun sanan pippeli.

No, pippelinmuotoiset pastillit taitavat olla aika harmittomia mutta huusin silti että SULJE SE HETI! kun en tiennyt mitä mahdollista muuta tuolla hakusanalla olisi löytänyt..

Sitten puhuttiin internetistä ja hakusanoista ja sopimattomista sivuista sun muuta. Älkää kysykö mitä estoja lasten koneella on, äitee ei tiedä, jotain on...tosin en tiedä voiko googlessa bannia hakusanoja millään tavalla. Että jos seitsemänvuotias kirjoittaa sinne pippeli niin se vastaa että sori, ei tällä sanalla...
Miehelle soittamisesta ei ollut apua. Se mokoma vaan nauroi. Siis ottaa asian vakavasti loppupeleistä mutta kun soitin että arvaa mitä poikas googletti niin ensireaktio oli tietty tuo.

Kummallisia lausahduksia täällä kuulee aina joskus. Tämän taisin jo kertoa:

- Äiti, miksi meidän rappusilla on maksa? (Ysivitonen, pari vuotta sitten)

Oli siellä, jonkun pikkujyrsijän sisäelin, saattoi olla jopa maksa. Naapurin kissa tuo välilä lahjoja ulkorappusille. Joskus koko hiiren, välillä roippeita. Ei, minä en ruoki sitä.

Ja se unohtumaton puhelu kun miehen kanssa oltiin cittarissa ja just valittiin lihoja grilliin. Soi siinä yhtäkkiä äidin kännykkä ja siellä närkästynyt Ysiseiska:

- Äiti, 95 uhkailee mun hammasharjaa.

Kääntyi siinä pää jos toinenkin kun minä repesin nauruun ja ulvoin puhelimeen että miten voi uhkailla toisen hammasharjaa.

Selvisihän sekin. 97 oli tullut sisälle, isosisko oli käskenyt pestä kädet ettei tule pöpöjä.

Tähän 97 lällättämään:
- 95 pelkää pöpöjäää, 95 pelkää pöpöjäää---

Johon sisko kylmänviileesti:
- Ai, säkö et pelkää pöpöjä? Sulleko olis ihan sama jos mä menisin ja nuolaisisin sun hammasharjaa?

Niin sitten toinen soitti että sisko uhkailee hammasharjaa.

Juttu jäi henkiin. Jos turhautunut Ysiseiska puuskahtaa että "sanokaa nyt Ysivitoselle" minä vastaan automaattisesti että "ai uhkaileeko se taas sun hammasharjaa". Ei tietenkään pitäisi.

Ja nyt sitten pippelinmuotoiseia pastilleja.

Ensimmäinen aavistus joulusta

En sitten saanut kahviseuraa, kohtalo ei nyt oikein suosi Pirreä ja minua. Siirretään.

Nollakakkonen ja minä olemme kotona. Huomenna poika saa mennä kouluun jollei lämpö nouse uudelleen.

Toipilas lukee Roald Dahlin Matildaa - sai eilen luetuksi Jalin ja suklaatehtaan ja tykkäsi kovasti - ja äiti puolestaan yrittää keskittyä intertekstuaalisuus-artikkeliin. Mitä nyt välillä piti piipahtaa kertomassa teille että ensimmäinen "kohta tulee joulu" -fiilis syntyi siitä tosiseikasta että aamulla oli pakkasta ja ennen kaikkea tuoksusta joka jäi sormiini kun kuorin satsuman.

Vuosi sitten angstasin joulua etukäteen. Se tunne että tahtoo jotain muuta kuin sitä mitä on aina ollut, löi yli. Taisin osittain pilata fiiliksilläni perheenkin joulun...mutta kun niitä fiiliksiä ei saanut imuroitua pois, riisuttua päältä tai edes pakattua piiloon.
Eikä siinä ollut kyse mistään muusta kuin tunteesta että niin paljon on minun elämässäni toisin että joulussakin pitäisi olla jotain toisin. En osannut tehdä itseäni ymmärretyksi.
Nyt on onneksi toisin. Nyt voin taas iloita joulusta, vaikka jotkut ihmiset ovat lopullisesti poissa ja maailmani toisenlainen.
Jaha, mitähän tulee lukemisesta, Nollakakkonen avasi teeveen...eikä siinä muuta mutta kun siellä möykkää ylen lastenohjelma-inhokkini Katti Matikainen. Oikeasti, amerikka-kanavilta tulee niin paljon lastenohjelmiksi naamioitua älämölöä että voisivat edes suomalaiset jättää hosumisen ja huutamisen vähemmäksi. Toiset vissiin tykkää, kun sarja jatkuu ja jatkuu.

Vielä yksi satsuma...ja lisää kahvia