Mitä jäi vuodesta käteen?

Töitä tuli tehdyksi sen verran että työssäkäyntiehto täyttyi. Työttömyyspäiväraha, jos sellaista tarvitsen, ei siis ole puolison tuloista riippuvainen.

Noin kolmannes vuosituloista tienattu kirjoittamalla. Ei paha.

Kaksi pikku meriittiä, pääsin Murhattu mieli-antologiaan ja kakkostilalle kolmiokirjan pokkarikilpailussa.

Tutustunut uusiin ihmisiin. Noin pääsääntöisesti hyviin, kivoihin, mukaviin, hyvällä tavalla uteliaisuutta herättäviin.

Vanhat ihmissuhteet järkkyneet rajusti. Ehkä niin piti olla. Ne joiden oli tarkoitus vahvistua, vahvistuivat. Ne joiden oli tarkoitus, jäivät taakse. Elämä on. Kipeää teki huomata että jokin, mitä oli luullut itse erityiseksi olikin vain pysäkki kiireisellä linjalla. Mutta se siitä.

Oma minä myllertynyt taas kerran perin pohjin. Mennyt vuosi oli erityisesti äitiyden ja seksuaali-identiteetin kannalta merkittävä. Oivalluksia, törmäyksiä, suudelmia ja kyyneliä.

Ja sitten on edessä 2011.

Lisään kuvan joka on yksi niistä joita joskus haluaisin itseeni tatuoitavan.

Ei mykkistä, kuulumisia ja ikärajaihmettelyä

...tiedoksi ensinnäkin. Ei myöskään riitaa. Rauhaisaa eloa toistaiseksi.

Loppuvuoden juttuja miettiessä ja ensi vuotta suunnitellessa päätin ruveta book-crossaajaksi . Ennenkin on tullut sanottua että hamstraaminen kammottaa allekirjoittanutta vuosi vuodelta pahemmin.Tiedän että itsessäni asuu pieni hamsteri jolla tuntuu olevan 99 elämää, mitä tulee tiettyihin juttuihin ja kävin käsiksi nyt heti siihen kipeimpään kohtaan, eli kirjoihin. Alan siis vapauttaa kirjojani. Aloitan Patricia Cornwellin Scarpetta-kirjoista joihin olen nykyisin totaalisen tympääntynyt. Uusin, Valokeilassa, oli sitä lajia että toimi loistavana unilääkkeenä. Sisulla luin sen läpi mutta neljä kertaa simahdin sohvalle sen kanssa! Tiedän kuitenkin että Cornwellilla on faninsa joten eivätköhän nuo jollekulle kelpaa.

Kamasto-hommat toistaiseksi loppu, hyvää tekevä hengähdystauko pokkarinkirjoittamisesta ja nyt oli nautinto käydä käsiksi romaanikässäriin. Rahatekstejä alan tahkota sitten kun lapsilta on joululomat loppu. Jos siltä tuntuu.

Edelleen on lisäämättä se vahingossa hukkaamani Blogeja joita luen - laatikko. Tulossa kyllä.
Noin muuten meidän residenssissä vietetään joululomaa lorvehtien, hyvällä omallatunnolla. Lapset nukkuvat myöhään, pelaavat joululahjapelejään ja tapaavat kavereitaan. Ihan rauhassa. Loma olkoon lomaa. Mies kulkee uskollisesti töissä, en ymmärrä miksei hän koskaan ota talvilomaansa tässä kohtaa (tai sitten ymmärrän liiankin hyvin..mene ja tiedä)
Mietinnän alla on tämän blogin siirtäminen Wordpressiin. Lähinnä siksi että siellä on mahdollisuus suojata tiettyjä tekstejä vaikka blogi pääsääntöisesti olisikin julkinen. Pitää vain opiskella wordpressistä perusteet ensin.

Kuopuksen kännykkä on soinut koko aamun. Kaverinsa ovat myös saaneet lahjaksi pelejä ja jumittuneet niitten kanssa ja Nollakakkosesta näyttää tulleen vapaaehtoinen pelitukihenkilö..Miten tähän nyt suhtautuisi? No, osaa se kai ainakin englantia enemmän kuin keskiverto 8 v, siinä yksi syy.

Ysivitosella tulossa muutoksia tanssituntikuvioihin, alkaa treenata...ööh? katutanssin SM-kisoihin? Siis ei yksin vaan ryhmässä. Älkää kysykö enempää, pyysivät tyttöä ryhmään kahdessakin lajissa joista toinen on breikki mutta toisesta ei ole aavistustakaan. Hyvin on äiti perillä tyttären harrastuksesta taas kerran. No, eivätkös ne oleelliset olleet siinä, tyttö tanssii, treenaa sm-tason kisoihin, on motivoitunut ja äiskä on ylpeä? Tarvitseeko muuta tietää?

Ja uudet ilotulitesäädökset jäytävät Ysiseiskan sielua, mutta me vanhemmat olemme tässä kohtaa armottomia. Ilman aikuista niitä ei ammuskella, piste. Joskin ihmettelen sitä mitä Kamasto-työkaveri fb-seinällään, eli että maassa jossa haulikon saa 15-vuotias, ei 18-vuotias saa ostaa tähtisadetikkua?

Niin no, onhan Pieni talo preeriallakin K18- kamaa? Ettekö usko? On se. Sain sen ekan tuotantokauden synttärilahjaksi esikoiselta pari vuotta sitten ja leuka vähän loksahti kun katsoin K18-luokitusta. Kyseessä on yksinkertaisesti se että kun sitä ei ole tarkastettu Valtion elokuvatarkastamossa niin kyseinen lätkä pitää boksin kylkeen lyödä. Minulla ei siis ole mitään Pieni pervotalo preerialla -versiota vaan ihan se alkuperäinen Ingallsin perhe.

Ja aattona roihusi

(elkää peljästykö otsikkoa, meillä on vielä koti!)


Ei kuvia, sorry. Ihmiset eivät halua niitä julkaistaviksi koska eivät pidä itsestään niissä. Unohdin sitten ottaa niitä ihmisettömiä kuviakin. Yksi olisi ollut komea. Meillä oli sellainen ämpärikokoinen ulkoroihu takapihalla ja se leiskui tosi mahtavana parikymmentä minuuttia. Siihen malliin että jo hiukka pikkusen katsottiin josko tuo pitäisi sammuttaa. Mutta ei tarvinnut, se oli sen roihun uljas loppunäytös.
Ehkä myös emännän roihuamisesta olisi voinut napata kuvan. No, ei se kauhean dramaattista ollut. Minä vain puhuin suuni puhtaaksi, ensi kerran neljännesvuosisataan.
Anoppi ja appi ovat jokavuotiset jouluvieraat meillä. Missäs muuallakaan, ainoa poika, ainoat lapsenlapset. Tietty meillä. Ja mikäs siinä. Olen tottunut tilanteeseen. Ja ihan mukaviahan ne. Suurimman osan aikaa.
Anopille on vain viime vuosina tullut ikävät tapa siunailla ihmisten lihomisia. Hän pitää painonsa kurissa kevyellä ruualla, kuntopyörällä, juoksumatolla jne. Minä olen saanut kuulla vain että "isäshän oli hoikka ja siskosikin on, sinä taidat tulla äitiisi". Lasten painossa ei ole ollut mitään huomauttamista ilmeisesti (jos olisi ollut, tämä keskustelu olisi käyty huomattavasti aikaisemmin).

Mutta sivullisten lihomisia on siunailtu viimeiset vuodet surutta meidän kahvipöydässämme ja nyt minulle riitti. Ääni ei edes noussut (vain ne lieskat siellä takapihan ulkoroihussa,mielenkiintoista..). Sanantarkasti sanoin näin: "mä sanon tämän vain kerran - tämä on mun kotini, ja täällä ei puhuta ihmisten lihomisista, onko selvä? Meinaan jos mun kanssa haluaa välilöissä pysyä"

Viesti meni perille. Ei mitään dramaattista kohtausta, asiasta taisi eniten järkyttyä mies. Kysyi vielä aamulla että menikö tämä joulu nyt sitten sinun mielesi mukaan. Sanoin että kiitos, menihän se. Ruoka oli hyvää, ihmiset mukavia, lapset saivat mieleisiä lahjoja (pitää jossain vaiheessa kuvata Ysivitosen halityyny jossa on Lewis Hamiltonin naama..)
Mutta siis hei! Ei tuo tarkoita sitä että nyt se meni ja pilasi perheensä joulun. Tässä perheessä on tasan yksi henkilö joka niin ajattelee ja toivottavasti pääsee siitä yli siihen mennessä kun lumet sulavat. Jollei pääse niin kiskon henkiset villasukat jalkaan ja alan tehdä mykkäkoulunsiedätyslihasliikkeitä.

Suloista joulupäivää kaikille,ainakin minä aion nauttia siitä - geishakonvehdeista, kalaherkuista, juustoista ja kirjoista. Ehkä kerään ympärilleni enemmän puheenaihetta anopille. Jonkun toisen kahvipöydässä.

Joululaulujen outouksia ja red alert

Red Alert tarkoittaa etten löydä yhtikäs mistään kaitaliinaa jonka -95 teki kolmevuotiaana kerhossa. Se on siitä lähtien ollut AINA meidän joulupöydässä.

Käännän kämpän kohta uudelleen nurin löytääkseni liinan, mutta sitä ennen pari joululauluihin liittynyttä pikku kummastelua. Itse pienenä mietin soivia kenkiä ("päättyy joulu vaikkei kenkään sois") kuin myös muistavia kenkiä ("ei huolta, murhetta kenkään muista"); okei vanhemmiten tajusin että se oli tätä vanhahtavaa suomea(tai sitten sanoittaja oli joku sen ajan kenkäfriikki)

Mutta varsinainen yllätys koitti eräälle lapsistani kun hän tajusi "joulupukki suukon sai" laulun oleellisen sisällön ei-niin-kovin-monta-vuotta-sitten). Lapsiparka kun oli oikeasti luullut että laulu kertoi lapsesta joka joutui aviorikoksen todistajaksi ja epäili että laulua seurasi karmea kolmiodraama. Helpotus oli melkoinen kun joulupukki ja isä ymmärrettiin samaksi tyypiksi, eli äiti ei edes aikonut tarjoilla piparia millekään random-pukille.

Ihmettelin pitkään miten joku saattoi edes ajatella asian noin ja tajusin sitten että meillä ei ole käynyt ketään pukiksi naamioitunutta tyyppiä kylässä yhtenäkään aattona. Emme vain osaa olla siinä tilanteessa. Pukilla kun on tapana jättää lahjat jonnekin päin taloa meidän huushollissa kenenkään huomaamatta.

Ainakin näin kaikki ovat uskovinaan. Toisaalta, jälkeenpäin ollaan kuultu tarinoita siitä kun käytiin ensi kertaa perheenä katsomassa tätä nykyistä kotia vuonna 2006. 95 ja 97 olivat katselleet paikkoja sillä silmällä että "tonne ne sitten varmaan jemmailee joululahjoja"..

Lienee viimeinen bloggaus ennen Jiitä, joten hyvää sitä kaikille jotka olette täällä jaksaneet roikkua.

Huomenna on joulu

Siltä varalta ettei joku tiennyt ;)
Kaikki on tehty,kai, Kinkku paistamatta, se on perinteisesti aatonaaton homma. Pitäisi lähteä vielä kauppaan, kävellen, mutta pakkaslukemat sylettävät jo ajatusten tasolla. Eipä sieltä muuta puutu kuin maitoa ja tuoretta leipää. No, turha valittaa, käytävä on. Muttei ihan vielä. Vielä on hetki aikaa vain olla.

Niin tai näin, aina väärin päin

Minulla on ollut tapana saada ennen joulua megahepuli perheelle. No, nyt on toki vieläkin "ennen joulua" mutta olo ei oikeastaan ole yhtään stressautunut. Kaikki on suttaantunut ennenkin ja suttaantuu nytkin.

Eli olen lopultakin oppinut siihen mitä mies on vuosia toivonut. En hermoile ja pura sitä muihin. Saanko kiitosta? No sitä en odotakaan.

En kyllä toisaalta odottanut myöskään tätä:

"se on niinku sä et yhtään välittäis et muutaman päivän päästä on joulu. Et niinku kaikki ois mun vastuulla tänä vuonna!

Jumalavita! Tuota EN ole ansainnut!!!!!

TISKARI TOIMII

En voi olla huutelematta tätä vasemmalle ja oikealle. Se nimittäin olin minä joka sen torpedoi lahjakkaasti pari päivää sitten. Tyttäreni käyttää termiä "aivopieru" ja sellaisesta taisi olla kyse kun pistin pesuun kaksi isoa kartionmuotoista maljakkoa joissa oli pohjalla steariinia. Paljon.
Olimme miehen kanssa ihan varmoja siitä että masiina on lopullisesti entinen ja sanomatta selvää oli kenen tiskivuoro olisi ajasta ikuisuuteen. Joulukin tulossa, enemmän väkeä ruokapöydässä och så vidare

Saimme useita neuvoja ajaa se kaikkein kuumin ohjelma läpi, käyttää vaikkapa sitruunahappoa tai jotain. Pulma oli vain siinä että sitä töhkää oli paljon. Putket totaalisen tukossa.

En tiedä armahtiko kohtalo miestä jolla on tyhmä vaimo - tai ainakin sellainen joka ei lue tiskikoneen käyttöohjeita - vai sitä vaimoa itseään, mutta nyt uskallamme jo luottaa että se pelittää. Ohjeita tuli joltain huoltofirmalta, mies tuli puolilta päivin kotiin ja ryhtyi parannuspuuhiin. Itsekin lähdin aikaisin töistä, vein ystävälle Yule-tervehdyksen, sitten ruokakaupan kautta kotiin jossa odotti mukava paksu kirje täynnä bling-bling-ihanuuksia jouluksi. Piristää mieltä kummasti.
Pikku hiljaa alkaa olla se voittajan olo. Nyt kun vielä voisi luottaa siihen että timangi oli timangia eikä töhkää myös PTn mielestä.

Dee--oo-än--ee, TEHTY

Varatimangi lähti juuri kolmiokirjalle. Kohtalon haltuun. Pitäkää peukkuja ettei sitä ihan surkeaksi tuomita (täällä tarvitaan ne rahat...)

Kiirutta pukkaa

Tiskari rikki (steariinia joka paikassa tukkimassa poistoletkut, pitkä tarina, ehkä joskus jaksan kertoa), pokkarista uupuu reilut 5000 sanaa, dedis huomenna, lunta tulee enemmän kuin laki sallii ja mies on täysin ylityöllistetty. Jollei se joulusiivoa täällä, niin kolaa pihaa puhtaaksi vuorotellen b-asunnon isännnän kanssa. On varmaan iloinen kuin pääsee töihin lepäämään huomenna.

Perkelsson

Taitamattomuuttani menin nyt sitten poistamaan kaikki nuo blogit joita seurailin, kun tarkoituksena oli vain ja ainoastaan päivittää uusi SusuPetalin osoite! Eli edelleen seurailen mm. niitä blogeja jotka siinä vanhassa listassa oli ja heti kun pystyn kykenemään, väsäilen uuden...

Pokkaripäivä (avautumisvaroitus!)

Kamastovapaata. Enää ei puutu kirjoittamiseen kuin inspiraatiota. Se pitää varmaan korvata toisella I-sanalla, eli I niin kuin Itsekuri. Olen vain kyllästynyt kaikkeen kuriin just nyt. Sisäisistä öttiäisistä Anarkisti hyppii tasajalkaa ja vaatii Lebensraumia. Ei passaa antaa nyt, jouluun alle kaksi viikkoa.

Tulee mieleen yksi Tove Janssonin muumitarina, se jossa muumiperhe oli vastoin tapojaan hereillä talvella ja joutui keskelle muitten otusten joulukiireitä. Ja kaikesta hötinästä perhe sai päähänsä että joulu oli vaarallinen hirviö jota piti torjua kuusella ja lahjoilla. Jostain syystä tuota tarinaa ymmärtää vuosi vuodelta paremmin. Tuntuu että nämä joulunalusajan bloggauksetkin käyvät angstisemmiksi joka vuosi!
No pitäiskö jotain muuttaa? Kyllä, jos se olisi minusta kiinni. Mutta kun en oikein itsekään tiedä mitä se jotain on. Paha mennä uikuttamaan muutosta. Yhtenä joulunalusena tein sen erheen että kysyin että voitaisko viettää jotenkin erilainen joulu. Seurauksena ollut mykkäkoulu kesti lähes maaliskuulle. Järkytys siitä että halusin jotain aivan muuta oli niin suuri. Ja minun mykkäkoulun sietolihakseni on ehkä heiveröisin kaikista. Ei se tietenkään totaalimykkäkoulu ollut, informatiivinen viestintä toimi totta kai. Mutta katseet, hymyt, yhteiset tekemiset,kaikki poissa. Pitkään. En edes muista miten se saatiin katkaistua, onneksi saatiin.
Osa perheestäni kokee minun muuttuneen eivätkä kaikki tiedä onko suuntaus hyvä. En minäkään tiedä. Ainoa mahdollinen kuitenkin.
Jos keskittyisi fiktiiviseen romantiikkaan ennen kuin ahistus syö ideoinnin kokonaan..

Vartiovuoren Poikien joulujuhlassa

Työpäivä oli, öö, toimelias. Noin viisisataa tuolia tuli pakattua lähtökuntoon, osa putsattua, osa vain oikeisiin laatikoihin lajiteltua. Mutta tuntuu selässä ja pohkeissa ja you name it..

Sitten kotiin, hetken hengähdys ja lippukunnan puurojuhlaan, jossa kumpikin perheen pojista sai merkin paitaan ommeltavaksi. Nollakakkonen varainhankintamerkin (kalenterimyynnistä, myiköhän jäbä kokonaiset neljä..) ja Ysiseiska kolmannen luokan Jänkäsuden, joka on jo vähän isompi juttu, edellyttää osallistumista leireihin, retkiin ja taitokilpailuihin. Molemmat pojat ovat mielellään lähteneet leireille ja retkille oli keli tai vuodenaika mikä hyvänsä. Ysiseiska on vihjaissut että jos parin vuoden päästä osallistuisi Korpitörmä-Expressiin, eli kävellen Helsingistä Pornaisiin partiokämpälle, joka siis on meidän vanhempainyhdistyksen yhteinen projekti. Kunnianosoitukseni saavat ne konkarit jotka rakensivat kämpän aikoinaan, senttiäkään velkaa ei jouduttu sitä varten ottaman. Meille jälkeenpäin yhdistyksen tulleille on sitten riittänyt talkootöitä syksyisin ja keväisin ja varainkeruuta kämpän ylläpitoon. Mukavaa hommaa vaikka olenkin nyt vähän vetäytynyt verrattuna viime vuoteen. Kaikkea ei vain aina jaksa ja tämä syksy on ollut kirjoitushelvetillinen. Oma moka, mitäs menin kirjoittaman väärän pokkarin!
Huomenna olisikin tarkoitus pitää kirjoituspäivä - en edes viitsi puhua vapaapäivästä! - tänään luulen että vain huilaan. Eiköhän tässä yhdelle päivälle ollut jo ohjelmaa.
Kaikenlaista uutta ja omituista liikkuu päässä, mm. voimauttavien valokuvien tiimoilta mutta palaan niihin vielä..

Läppärillä muka tulee kirjoitettua kurinalaisemmin

...kun farmvilleä ei voi pelata, juutuubia ei kuunnella ja naamakirjakin latautuu hitaasti. Kilin villat! Olen niin tympääntynyt vara-timangiin että voisin kirkua kurkku suorana. Onko pakko jos ei halua? On, koska on luvannut. On, koska tarvii rahaa.

Se hyvä puoli tässä viikonlopussa on ollut että nenää on tullut valkaistua. Aika monta punaviinilaatikkoa on syksyn aikana tyhjentynyt, ei hyvä. Taas kerran tulee mieleen sellainen seikka että tuosta VOISI tulla minulle ongelma. Sitä kiellettyä kiukkua on liian helppo niellä kun kyytipoikana on punaista juomaa. Tai minkä väristä vaan mutta kyllä se on viini joka voisi karata lapasesta. Sellainen salakavala keski-ikäisen naisen alkoholisoituminen, miltä se kuulostaisi? Ei kivalta.

Ehkäpä uutiset Putteroisesta piristivät viikonloppua heti kättelyssä,etenkin kun Tähtilapsi, ihana ihminen, laittoi kuvankin koiraherrasta blogiinsa. Kiitos :). Ja tänään täällä leivottiin joulutorttuja ja juotiin glögiä. Ja joulukortit laitettiin postin kuskattavaksi, johan ne viikon päivät ovat tuossa piirongin päällä keruukuoressa nököttäneet!

Miehen kanssa on vaikea tulla toimeen. Ymmärrän, hän vihaa talvea ja etenkin auton kaivamista lumesta lähes joka aamu - mutta tarvitseeko minulle siitä äyskiä, vain siksi että joskus olen kaivannut valkeaa joulua. Pottuilee siihen malliin niin kuin minä olisin täällä tanssinut jonkun lumisadetanssin! En todellakaan ole. Tänään menin tyhjentämään lehtiroskista. Sisällä kun on vaihteeksi lämmin, oli kotiasuna collegeshortsit ja toppi. Heitin sitten vain pitkän talvitakin päälle ja - megamoka - matalat kengät jalkaan. Mikä ihmeen aivogäppi sai minut luulemaan että sen lehtiroskiksen ympärys oli aurattu? No, olihan ne lehdet tyhjennettävä joten piti astua uppolumeen matalilla kengillä ja paljailla säärillä. Polveen asti ylsi lumi hetken aikaa JA SE SATTUI.Kun olin kompuroinut auratulle kotitielle marssin mäkeä ylös mutisten että jumalauta, mun ei edes tarttisi tehdä tätä jos herra ei tahtoisi että meille tulee paperihesari joka ikinen päivä ja kieltäisi laittamasta ei mainoksia -lappua postilaatikkoon. Mies sen kaiken paperisälän haluaa meidän postilaatikosta, mutta arvatkaa kuka sen kiikuttaa pois, tuulessa, tuiskussa, pakkasessa ja uppolumessa!

Se siitä valivalista ja takaisin pokkaroimaan...

Väärä hälytys

..onneksi, tuo mainitsemani asia. Yhtä lapsistani epäiltiin varkaudesta, mutta tulipahan todistetuksi ettei näin ollut. Vanne hellitti päästä, huh.

Lisäksi sain kuulumisia Putesta, pikkukoirasta, joka oli hetken elämässäni ja jonka piti lähteä muualle asumaan reilut neljä vuotta sitten. Putteroisella kaikki hyvin ja nyt tiedän keneltä kysyä kuulumisia, kun haluan :). Elämä antaa joskus pieniä ilonaiheita ja ottaa pois huolia ja suruja. Pitäisi vain luottaa. Välillä se on vain niin älyttömän vaikeaa.
Nyt olisi syytä jatkaa vara-timangia jos mielii saada sen ihmisten ajoissa valmiiksi. Nollakakkonen on yökylässä esikoissiskon luona, kotona siis vain kaksi teiniä joista toinen on luvannut huolehtia illan ruuasta. Sopii minulle :)

Kryptinen pikapäivitys

Sain eilen illalla puhelun. Vielä en ole varma, ovatko asiat niin kuin siinä puhelussa sanottiin, todennäköisesti eivät. Haluan uskoa etteivät. Jos ovat niin ovatpahan aika lailla päin vittua. Asia koskee sen verran muita ihmisiä etten voi tämän enempää sitä täällä rääpiä, mutta kestokyky on muutenkin hajoamispisteessä ja mieli huutaa että ei jumalauta, ei tätä enää tähän päälle, minä en jaksa.

Että silleen.

Kuka vei

...sanat päästä, ajatukset mielestä, voimat käsistä ja jaloista? Jätti tiedon siitä mitä pitäisi, jätti tahdon tehdä sen kaiken, mutta vei kaiken muun.

Apua.

Cougar Party ja kakkusulkeiset

Mikähän kumma siinä on että kun on partion vanhempainyhdistyksen leipomissesonki niin sen alle sattuu melkein aina joku biletysepisodi? Niin kuin nytkin. Eilen - tai no, hyvin varhain tänä aamuna! - kotiuduin puumabileistä alias noitien kokouksessa eli Welhottaren Waltakunnasta. Ja tänään puoliltapäivin olin reippaana pakkaamassa kakkuja joita ne kunnon yhdistysihmiset olivat eilen leiponeet. No. Viisi vuotta minä olen ahertanut noissa, kaksi viimeistä vetovastuussa. Nyt oli aika vähän hellittää.
Mutta siis eiliset bileet olivat ihan parhautta. Kolmen noidan sijasta meitä oli neljä mikä vain paransi bileitä. Ihanaa ruokaa, sopivasti juotavaa ja kälätystä kaikesta maan ja taivaan väliltä. Polga, olisi mukava tietää mistä ovat peräisin ne kuvat kylppärisi seinällä...sattuneesta syystä tahtoisin yhden samanlaisen itselleni.
Pokkari on saanut vähänlaisesti huomiota tämän viikonlopun aikana, mutta eikähän tämä viikonloppu ole edes ohi vielä. Kyllä Se Siitä.

Sauna kutsuu.

Lähitulevaisuutta

Töitä Kamastolla riittää jouluun asti. Jatko vähän levällään, hiljaisempaa alkuvuodesta. Ei sinänsä haittaa, Mehiläistaloa muokkailen Teoksen kilpailuun. Siltikin, vaikka sanoin mitä sanoin edellisessä bloggauksessa eikä se perusajatukseltaan ole miksikään muuttunut. Ja voihan olla että minusta tulee isona BoDaaja ;).

Lähi-ihmissuhteissa olen taas sössinyt lahjakkaasti, kai se sitten on kohtalo. Tämän kerran tekee vaikeaksi se, etten oikein tiedä edes miten. Oli miten oli, pari päivää sitten paruin miehelle että mitähän jos muuttaisin saman tien muualle täältä, nuo täällä asuvat alkavat kummiskin vihata mua jossain vaiheessa, niin alkakoot sitten heti. Itsesäälikohtaus meni kuitenkin ohi. Alan saada balanssiani takaisin. Olisin parempi ihminen jos osaisin. En vain osaa.

Vara-timantti rakentuu palikka kerrallaan ja motivaatiota on välillä paljon ja välillä ei melkein ollenkaan. Tämän vuoden joulukortti-ideankin kehittelin, nyt ei tarvitsisi kuin aikaa tehdä ne. Ysivitonen on luvannut jeesiä.
Ja huomenna on kolmen akan puumabileet joita odotan kuin lehmä kesää. Syödään hyvin, juodaan hyvin ja pelastetaan maailma. On aina mukava bilettää itseään paremmassa seurassa.