keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Viisi tuntia ja kaksikymmentä taatelikakkua myöhemmin

Kotiuduin leipomasta. Neljä tekijää meitä oli, kymmenen kakkuvuokaa ja seurakunnan keittiö, ynnä hemmotteleva ja hermostuttava vahtimestari jaloissa...no ei, Elvi on ihan mukava kun hänet oikein oivaltaa.

Oli muuten viides myyjäissyksy minulle (hyvänen aika!). Ysiseiska aloitti partion 2005 syksyllä ja silloin olin ensimmäistä kertaa mukana. Pakko sen on olla niin, muistan talkoista nimittäin sen että isäni soitti dementiakodista ja halusi että saattaisin hänet pankkiin nostamaan rahaa (seitsemältä illalla). Muistan miten oli vaikea selittää että missä minä olen: "mikä partio?" "kuka Ysiseiska" jne.
No, isästä on aika jättänyt ja toista vuotta olen jo vetovastuussakin tästä. Myös rahaliikenteestä. Huomenna pohjakassoja hakemaan ja kauppaan ostamaan kuivahedelmiä ja mausteita perjantain hedelmäkakkuja varten.

Kotiin tulin täydenkuun paisteessa huurteisen metsän läpi ja tunsin että joulu on käynnistynyt. Nyt menen palkitsemaan itseni kuivalla omppusiiderillä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa!! Olen iloinen poikiesi lippukunnan puolesta, että hääräät siellä ja hitsin kateellinen, kun meidän lpk.lla ei ole vanhempainyhdistystä. Ja iloitsen aina lukiessani, että sinäkin saat niin paljon iloa omasta partiopolustasi:)

Milloinkas polkusi johtavat tänne idylliseen joulukaupunkiin... meillä on uusi kynttiläkauppa -varovarovaro!! Siellä on upeita juttuja....
piiu