tiistai 8. joulukuuta 2009

Rikkipoikkikatki

Väsyttää ja selkä jumittaa. Tilitysreissulta just kotiuduin. Ahisti mennä bussilla kun pykälässä oli yli kaksituhatta euroa pieninä seteleinä ja vielä pienempinä kolikoina. Painoi kuin synti.
Tunti meni pankissa jonottaessa ja riidellessä nuoren pojanklopin kanssa. Se kun yritti väittää ettei pankki ota takaisin avaamattomia kolikkopötköjä vaan ne pitäisi repiä ja laittaa turvapussiin. Ei pitänyt paikkaansa, vanhempi kollega onneksi huomautti vierestä. Onneksi ei. Tarpeeksi askarreltavaa oli niiden irtokolikoiden kanssa.

Sitten ruokakaupan kautta kotiin. PÄivällislistalla uunimunakasrullaa - heh, miten niin kananmunaruokia myyjäisten jälkeisellä viikolla...jauheliha-tomaattitäytettä väliin.
Mies menee taas kiillottamaan moottoripyörän osia illaksi ystävien autotalliin. Kun sillä ei voi ajaa tähän aikaan vuodesta niin saa edes hiplata.

Minä sain lopultakin, vihdoin viimeinkin, korjatun esseen opelle! Ne rästit on vielä tekemättä, taidan lykätä suosiolla perjantaihin, jolloin lapset lähtevät siskolaan yökylään.
Mutta nyt nuo laudankappaleet selkärangan molemmin puolin - joita myös lihaksiksi kutsuttaneen - parkuvat siihen malliin että pois tuolilta kököttämästä ja huilaamaan...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heissan.
Tämä ei nyt kyllä liity millään tavalla aiheeseen. :) Luin tätä sun blogia, ku itekki kirjotan romantiikkaa. Siis en oo viel julkassu mitää, mut haaveena kyl on. Ja romantiikkaa on ihana kirjoittaa. Mut eka tekstin lähetin sinne Kolmiokirjan kirjoituskilpailuun ja sit täs pähkäilen, et tiiätköhän sä millon se ratkeaa, vai onko jo ratkennu?
Kiitos jos kerrot mitä tiät. :D
Tsemppia kirjottamiseen! :)

Anonyymi kirjoitti...

En ole bloginpitäjä, mutta ei ole ratkennut. Kässäreitä on lähetetty luultavasti niin paljon, että pitää odottaa tammi-helmikuuhun??? Mietis ny itekin, neljä tuomaria, eri aikataulut, ja aihe oli "helppo" = paljon tekstejä. Nou hätä, voit pärjätä.

Anonyymi kirjoitti...

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. :D Kiitos. Pitää opetella vähä kärsivällisyyttä täällä päässä, tuntuu, et kaikki pitäis aina saada nyt ja heti. Ja sehän ei kirjallisuudessa päde ollenkaa. :)

Reine kirjoitti...

Onnea teille molemmille kisaan. Oma tavoite on saada pokkari julkaistuksi, mutta ei niistä palkintosijoista haittaakaan tietenkään olisi