Äidin joulu

Vajaa viikko aattoon - ja hämmentyneenä huomaan tehneeni yllättävän paljon asioita itse.

Joulukortit, omatekoiset, on postitettu ajat sitten.
Piparit ja tortut on leivottu, viime mainitut syötykin - kolme pellillistä joulutorttuja mennyt vuorokaudessa, miten tämä on mahdollista? - ja taikina oli sekin kotona pyöriteltyä.

Porkkanalaatikko on laitettu alulle, perunasurvos imeltyy 50 asteessa uunissa. Kämppäkin on suht kuosissaan ja lahjat hommattu ja pakattukin.

Ja virtaa on vielä jäljellä. Olen saanut suvantohetkiä, kuten tänään kuorokonsertissa Vuosaaren kirkossa. Ja silloin siellä baletissa.

Enkä kirjoita tätä elvistelläkseni kenellekään. Että näin MINÄ jaksan ja osaan. Meillä on ollut lukuisia jouluja kun Saarioisten äidit ovat laittaneet laatikot ja Myllyn Paras tahkonnut taikinat. Ja minä olen ollut väsyneempi, kuin mitä nyt olen.

Jännää miten samat asiat voivat eri aikoina sylettää ja väsyttää, toimia ruoskana niskassa tai huonona omanatuntona - ja toisina aikoina puolestaan toimia terapiana. Voiköntin sulattaminen siirapin ja piparimausteiden sekaan, perunoiden kuoriminen, survominen ja jauhon sekoittelu sekaan ovat suhteellisen helppoja hommia, ja hauskoja, silloin kun ne voi valita. Tänä vuonna oli niin - olisin voinut ostaa Saarioisen evästä eikä omatunto olisi kolkutellut. Päädyin tekemään itse.
En tiedä mikä aatostani tulee. Sen tiedän että otan vastuun vain omasta mielialastani ja viihtymisestäni. Ei ole mitään syytä epäillä että joulusta tulisi muuta kuin suloinen. Kunhan varmuuden vuoksi näin pohdiskelen.
Ja tänä vuonna menen sinne haudoillekin. Viime vuonna olisi ahistanut törmätä tuttuihin jouluaattoaamuna. Nyt ei ahista. Eiköhän meidän molempien kynttilät mahdu isän ja äidin kiven juureen. Mitä siitä vaikkemme yhdessä niitä olekaan jättämässä.

Tyyneyttä, luovaa hulluutta, rajojen vetämistä ja rippunen mustaa huumoria, on reseptini täksi jouluksi. Ja ehkä tilkkanen Aulikki-tädin kotiviiniä. Mutta vain tilkkanen.