Selviytyjät - arkipäivän matematiikkaa

Tarinamaanantai 61: keskiviikko


Pienet nukkuvaat ruusuisina hänen vieressään. Hän tuntee polvitaipeessaan kolmevuotiaan Riinan lämpöiset jalkapohjat ja toisen puolen kyynärtaipeessaan puolitoistavuotiaan Joonan kevyen hengityksen. Se tulee kepeästi sieraimista, ei vaivalloisesti suun kautta kuten lähes koko talven. Nuhakuumeet ovat antaneet tervetulleen aikalisän.


Nainen antaa itselleen hetken nauttia aamuhämärästä. Sitten arjen laskukone yskähtää käyntiin hänen päässään.


Kaksisataa kuusikymppiä. Siitä lähdetään. Elatustuki kahdesta lapsesta. Nainen ei anna itselleen lupaa ajatella isompaa summaa. Se että Harrilta olisi saanut enempiä perityksi - no, ennemmin tämä olisi kai ottanut tummaihoisen vaimon kuin maksanut vapaaehtoisesti eksälleen. Harri oli bisnismies - nainen kirjoitti sen mielessään tahallaan väärin. Se oli hänen äänetön kostonsa kaikesta entisestä.



Mutta kaksisataa kuusikymppiä. Sähkölasku pois, ja jäisi kaksisataa. Lapsilisäpäivään oli kuusitoista päivää. Kaksitoista viisikymmentä per päivä. Vaippoja ja vessapaperia oli vielä isompi satsi. Äiti oli tuonut niitä viikko sitten. Meidän naisten täytyy pitää yhtä, hän oli sanonut. Nainen muistaa hyssytelleensä pienemmän lapsen takia.

- Ei tuon ikäinen vielä mitään tajua! äiti oli huiskaissut kädellään. - Ja sinun Joonasta kasvaakin uuden ajan mies. Siitä ei tule kusipäätä niin kuin isästään - ja isoisästään.


Nainen oli hyssytellyt onnettomana lisää. Ei tuntunut kivalta vänkyttää äidille joka oli juuri pelastanut tuomisillaan hänet pienehköltä katastrofilta, mutta kun se ei yhtään varonut kieltään!Ja ainakin Riina oli varsinainen apinakorva mitä tuli arveluttaviin sanoihin.

Harrin äitikin halusi tavata lapsia joskus . Harri itse ei. Miehellä on oikeus lastensa tapaamiseen, mutta jos mies ei tuota oikeutta tahdo käyttää, niin missä ovat lapsen oikeudet. Aina kun tapaamisoikeuksista puhutaan lapsen etuna, naisen tekee mieli sylkäistä. Hän tietää etteivät kaikki maailman miehet ole Harreja - jotkut kärsivät naisten taholta yhtä räikeitä vääryyksiä - mutta hänen arjessaan on vaikea muistaa tätä välillä. Harrin äiti ei tuo tarpeellisia tuliaisia. No, hänen kanssaan lapset pääsevät mäkkäriin. Edes joskus

Joona käännähtää unissaan sen verran että nainen pääsee vaihtamaan asentoa. Riina alkaa tehdä heräilyä. Aamu käynnistyy rutiineineen.

- Emmä haluu ulos. Kylmä, Riina marisee

- Joo, mä tiedän. Niin on mullakin mutta nyt pitää päästä käymään verkkopankilla. Ja kaupassa. Ostetaan vaikka pinaattilettuja.

- Ja pillimehu, Riina innostuu

- Katotaan sitä, huokaa nainen.

Joona istuu tyytyväisenä rattaissaan kummassakin kädessä pikkuauto.


Nainen seisoo pankkiautomaatilla ja tuijottaa. Hän tuijottaa saldolappua kunnes takana seisova mies kysyy töykeästi että nostat sä jotain vai et.

- Joo, sori, taisiis mä lataan puheaikaa, nyt on pakko, anteeks.

Mies huokaa mielenosoituksellisesti kun nainen työntää korttinsa koneeseen uudelleen. Mutta nyt on soitettava elatusturvatoimistoon. Tässä on pakko olla erehdys.

Hän puristaa saldolappua kädessään siirtyessään syrjään jonottajien tieltä ja näppäilee kaupungin vaihteen numeron. Kestä, akku, kestä, hän rukoilee.

-Kaupunki, Staden

-Elatustuen maksatukseen, kiitos. Joo, ja nimi on Rasko...odotan, kiitos.

- Äiti, eiksme mennäkään kauppaan, Riina nykii kärsimättömästi. Joona on kyllästynyt autoihinsa ja viskaa yhden vasemmalle ja yhden oikealle.

Nainen suorittaa liikesarjan jonka pienten lasten äidit hallitsevat ja joka voisi ällistyttää jos joku vaivautuisi katsomaan. Hän koppaa kaksi autoa ennen kuin kaupan eteisessä ees taas vellovat ihmiset kompastuvat niihin, sanoo puhelimeen "odotan, kiitos", kaivaa kaksi voileipäkeksiä olkalaukustaan ja ojentaa keksin kummallekin lapselle siirtäen samalla koko karavaaninsa yhä sivumpaan. Riina marisee. Yleensä nainen tuntisi nahassaan paheksuvat katseet - "tuossa se senkun juoruaa kavereineen, eikä huomaa lapsiaan ollenkaan, näitä nykyajan äitejä!" - mutta nyt hän on sokea kaikelle paitsi lapsilleen ja kuuro muulle kuin puhelimen jonotusmusiikille

Vihdoin langanpäässä vastaa ihminen.

- Annika Rasko täällä, päivää...kun tänään on keskiviikko, kymmenes päivä...ei, vaan päinvastoin, minun tilillä näkyy 1500 euroa joka on tullut teiltä, tässä täytyy olla erehdys...joo 766A on loppuosa..

Nainen kuuntelee ja häpeällisen moni sivustakatsoja on myös pysähtynyt kuuntelemaan kun kyse on rahasta.

...-perittyä, siis mistä....veronpalautuksista...joo tietysti...siis olette ihan varma? Eivät kenenkään toisen rahoja?

Nainen lopettaa puhelun ja hymyilee. Ilo ja kiitollisuus täyttävät hänen mielensä, ilo siitä minkä pitäisi olla itsestäänselvyys.

- Tules Riina! Mennään ostamaan pinaattilettuja. Ja puolukkahilloa. Jälkkäriksi rahkaa. Ja viinirypäleitä!

Ja kun he lopulta astelevat kaupan porteista sisään, pyörittelee nainen jo paljon iloisempia numeroita mielessään.