Syksyisiä mietteitä.

Talo tuoksuu miehen itsesavustamalle lohelle. Hyvää oli pottujen ja kermaviilikastikkeen kanssa.

Ja taas allekirjoittaneessa heräsi halu kokeilla, kuinka edullisesti saisi kasaan maistuvat ravitsevat ja monipuoliset viikkosapuskat.
Syksy on tässä suhteessa energistä aikaa. Syksyllä maaelementti saa minussa vallan ja kesäaikainen pakkopullan, -puuron ja -perunan kokkaus unohtuu ja korvautuu tällä kokeilunhalulla. Mahdollisimman hyvää mahdollisimman halvalla.
Joskus oli pakko. Legendaarisena syksynä 2001 oli perheen ruokabudjetti 300 euroa kuukaudessa. Tuo summa merkitsee eri ihmisille erilaista elintasoa. Meitä oli seitsemän silloin ja meille se merkitsi...no, säätöä ja suunnittelua. Mutta budjetti piti! Äidistä kehittyi excelisti joka sai kicksejä siitä jos selvittiinkin 280 eurolla. Suunnilleen samat peruselintarvikkeet samasta kaupasta; reitin olisi osannut silmät ummessa. (edit! silloin ei ollut euroja, tiedän, nuo on niitä vastaavia markkasummia).
2002 keväällä kun ensimmäinen äippäraha kolahti tilille tunsi itsensä miljonääriksi kun pystyi joskus ajamaan siitä mistä aita on matalin (pitseria) tai ostamaan viinipullon. Kyllä, aikoinaan sallin itselleni lasin, pari viiniä silloin tällöin odottavanakin.
Mutta ei tuo aika ollut pelkkää kurjuutta ja kiristelyä. Se oli oikeastaan haastetta, survival-elämää tiettyinä aikoina etenkin jos kävi niin vanhanaikaisesti että kyllästyi hetkeksi olemaan köyhä ja tuhlasi lastenvaatteisiin, kirjoihin ja lehtiin (tuhlauskohteita edelleen).
Syksy herättää tämän energian kesäsiestalta. Sitä alkaa tehdä ruokalistoja, katsoa tarjouksia. Kurkkii tyytyväisenä pakastimeen joka pullistelee mustikoita, vadelmia, puolukoita ja raparperia. Kiroaa taas kerran kun ei uskalla lähteä sienimetsään omin päin (missä, oi missä olisi minulle kokenut sienestäjäkaveri).
Ja toinen juttu, tulee kylmä, lämmintä päälle. Puikot kilisevät taas ja lankakerät muuttuvat lapasiksi ja villasukiksi. Tämä puoli jäi viime vuonna kirjoittamisen jalkoihin, mutta niin sen kuuluikin jäädä, silloin. Nyt on ajankäyttöä oppinut sorvaamaan niin että kumpikin sujuu. Tai joskus ei kumpikaan ja silloin pitää vain olla.
Kohta on pimeiden iltojen ja tuikkukynttilöiden aika. Odotan sitä.