Olen ollut idiootti, kun kuvittelin että lapsi unohtaa. Että kun aikuiset katkaisevat välinsä ja yhteydenpitonsa, ei lapsikaan muista mitään.
Nollakakkonen ilmoitti äsken uskonnonläksynään kirjoittavansa kirjettä. Sanoi että haluaisi kirjoittaa sen serkulleen mutta "en mä voi koska sit jos se lukis sen niin sen äiti muistais taas sut"
Tiedän että tällä bloggauksella paljastan taas kaulavaltimoni Anonilleille. Antaa mennä vaan, kaikki mitä keksitte sanoa, olen jo sanonut itselleni, eikä se loukkaa minua.
*surullinen ja oman tyhmyytensä kipeästi tiedostava*
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
Muista Reine huomioida tarkasti sekin, että lapsesi lukevat erittäin todennäköisesti tätä blogia.
Itse muserruin aikoinaan kun avauduin perheasioista blogissani kuvitellen ettei perhe sitä näe.. sitten lopulta seliteltiin miehen ala-asteikäisille että oikeasti kaikki hyvin vaikka äiti niin kirjoittikin.
Anonyymi, minä tiedän, että he lukevat.
Eikä tämä asia jota tarkoitan ole millään lailla epäselvä kenellekään lapsistani.He ovat olleet paikalla koko ajan.
Kiitos ystävällisyydestäsi. Pelotti avata kommentti otsikolla anonyymi.
Seurailen blogiasi ajoittain hieman huolissani siitä, että miten perheenne pienimmät pystyvät käsittelemään näitä asioita niistä blogistasi lukiessaan.
Tuo Nollakakkosesi sanoma lausahdus tuntuu todella pahalta ainakin näin sivusta seurattuna. Luotan kuitenkin taitoihinne vanhempina ja tämän luottamuksen turvin jatkankin tästä pienestä hetkestä eteenpäin muiden blogien pariin.
Aurinkoista viikonloppua toivottaen äskeinen anonyymi.
Lapset ovat tarkkasilmäisiä. Heillä on myös hyvä muisti. Reine, minä en ole löytänyt blogistasi mitään, minkä lukeminen tai tietäminen olisi vahingollista lapsillesi, päinvastoin kuin Anonyymi.
Aikuiset kuvittelevat, että tieto lisää tuskaa varsinkin lapsilla, ja siksi jättävät lapset tietämättömiksi, omien lastenomaisten mielikuviensa varaan, mitkä saattavatkin olla pelottavampia kuin todellisuus.
Asioista pitää puhuan niiden oikeilla nimillä. Ja tietenkään lapsilta ei pidä salailla asioita vaan kertoa ne juuri niin kuin ne ovat. Tämä ihan sen vuoksi, että totuus on parempi kuin osittainen tietämättömyys. Näin ainakin omien lasteni parissa, kun ollaan käsitelty esimerkiksi perheen ja suvun sisäisiä asioita.
Niin, se elävä esimerkki omasta elämästäni: Sain keskenmenon ihan alkuvaiheessa, kun esikoiseni oli hieman yli 2-vuotias. Olimme ehtineet jo kertoa lapselle, että joidenkin kuukausien päästä hän saa siskon tai veljen syksyllä. Keskenmeno oli minulle paha paikka, enkä pystynyt puhumaan siitä lapselle. En siis selittänyt, miksi äiti tuli kipeäksi ja joutui käymään sairaalassa. Vähitellen asia hautautui arkeen. Sitten syksyllä kuulin yllättäen, että lapseni oli puhunut päiväkodissa saavansa sisaren tai veljen syksyllä. Että äiti ja isi ovat sanoneet niin. Sain hyvän opetuksen siitä, että lapset kyllä muistavat. Lapseni oli odottanut uutta tulokasta, koska kukaan ei ollut kertonut hänelle, että suunnitelmiin olikin tullut yllättävä muutos.
Tämän jälkeen olen kyllä pitänyt visusti mielessäni, että minun oma ahdistukseni ei saa olla esteenä, silloin kun pitää kertoa lapsille asioista juuri niin kuin ne ovat oikeasti.
Celia, kiitos kommenteistasi. Olen siis pohtinut ees ja taas tuota juttua että lapset lukevat. en muuten usko nuorempien poikien lukevan tätä lainkaan, Ysiseiska ei ole "lukevaa" tyyppiä ylipäätään, eikä Nollakakkonen taida tietää mikä on blogi saati että äidillä on sellainen.
Tuo mitä sanoit rehellisyydestä lapsille - jokainen vastuuntuntoinen aikuinen tietää missä menee raja. Sitä paitsi luulen että lapsi etsii vanhemmassa nimenomaan sitä rehellisyyttä, oikeaa minää, kaikkine kolhuineenkin. Itse olisin halunnut mielelläni tuntea isäni ja äitini myös ihmisinä.
Miksi kirjoitat blogissasi asioita, joita pelkäät paljastaa?
Tekniikka antaa meille mahdollisuuden jakaa elämämme ohikulkijoiden kanssa, mutta ainakin omalla kohdallani kirjoitan blogia "ei yksityishenkilönä" Eli arvotan jokaisen blogiin kirjaamani lauseen ajatellen "Onko tämä asia, jonka haluan tuoda julki?"
Kirjoitan ajatellen että se henkilö jonka en toivoisi lukevan tekstiä lukee sen satavarmasti.
Hankalista asioista keskustelen vain läheisimpien ystävieni kanssa reaalielämässä, en julkisen blogin kautta.
Lapsista:
Lapset tietävät, muistavat ja aavistavat aina enemmän kuin me aikuiset. Lapset tietävät asioistamme enemmän kuin me itse. Lapset tietävät parisuhteen todellisen tilanteen jota me aikuiset emme uskalla ajatella, he tietävät "hankalat sukulaiset" ja sen, miksi me heitä välttelemme, he tietävät ongelmat joita työssämme kohtaamme ja usein jopa sen, mistä nuo ongelmat johtuvat.
Tämän lisäksi lapset usein tietävät ratkaisut näihin ongelmiin. Koska vain lapset kykenevät ajattelemaan yksinkertaisesti ja suoraan.
Siksi minä kysyn usein lapsiltani "Mikä olisi järkevintä, mitä tässä tilanteessa voin tehdä?" En niin että tekisin kuten lapset sanovat, vaan että ymmärtäisin laajemmin/yksinkertaisemmin mistä on kysymys.
Kohdelkaa lapsia älykkäinä olentoina, he ovat sitä syntymästään saakka. Ei ole mitään "lapsuus aikaa" jolloin ihmisentaimi olisi tyhmä.
Eikä tämä tarkoita että ongelmia saisi kaataa lapsen niskaan, vaan että siinä lähellä on ihminen jolla on monta ajatusta vaikeistakin asioista, niin tuoreita ja oivallisia, ettei niitä aikuisen kalkkeutuneet aivot aina löydä.
Anonyymi, miksi ajattelet että kirjoitan jotain jota pelkään paljastaa?
Niin no. Ehkä tuosta bloggauksesta VOI saada sen käsityksen. Tosiasia kuitenkin on että olen kirjoittanut välirikosta sisareni perheeseen aika monessa bloggauksessa. Nyt kun kirjoitin tätä tekstiä puhuin ns. tutusta asiasta.
Mieheni on ainoa lapsi ja siskoni lapset ovat omieni ainoita serkkuja. Se että nuorin poikani kaipaa vuoden vanhempaa serkkupoikaansa, tuli minullekin ihan puun takaa jokunen aika sitten. Kun hän kysyy miksi, olen sanonut suoraan että se johtuu meidän aikuisten tyhmistä erimielisyyksistä. Miksette te voi sopia, on kysymys johon en kerta kaikkiaan osaa vastata. Ja sitten sanon sen. Että minulla ei ole vastausta.
Nämä Nollakakkosen huomautukset ovat saaneet minut toivomaan että asiat olisivat aikoinaan menneet toisin. Aikuisten tyhmyyttä, lapsi kärsii, ei ole eka kerta maailmassa, eikä valitettavasti varmaan viimeinenkään. En voi korjata niitä juttuja joita olen tehnyt; sen voin tehdä että olen lapselleni rehellinen asian suhteen, en kaunistele omaa osuuttani tai mustamaalaa toista osapuolta. Helpottuu vuosi vuodelta.
Mulla tuli mieleen, että miksei nollakakkonen voisikin kirjoittaa ja lähettää kirjeen - jos ei yksi sukupolvi ole väleissä, niin onko välttämätöntä estää toisen kanssakäymistä? Siis voisi olla ihan kivakin, positiivinen juttu että pojat olisivat yhteydessä toisiinsa! :-D
Minustakin tuntuu kummalliselta, etteivät lapset voi olla tekemisissä keskenään aikuisten riitojen vuoksi? Eikö aikuisten kuuluisi olla "aikuisia" vaikka toinen osapuoli ei siihen kykene, yksikin aikuinen voi korjata tilannetta todella paljon.
Eivätkö lapset voi olla yhteydessä sähköpostin/mesen/facebookin välityksellä?
Oma muksunu korjasi tilanteen itsenäisesti veljeni eron jälkeen, serkkutyttöjen jäätyä äidilleen (johon en siis pidä yhteyttä) Muksut mesettivät kannettavilla toisilleen, kävivät toistensa luona "virtuaalikylässä" koska tosiaan välimatkaa on satoja kilometrejä.
Eikä ystävyyteen aina vanhempia tarvita. (ehkä näissä asioissa teemme itsestämme jopa turhan tärkeitä)
Vielä.. tuo ettet voi korjata asioita joita olet tehnyt? Anteeksi voit pyytää jos olet toista loukannut, riippumatta siitä mitä hän teki, tai antaako anteeksi vai ei, saat ainakin itsellesi rauhan, että olet yrittänyt.
Anonyymi - en oikein tiedä mitä tässä kohtaa pitäisi pyytää anteeksi. Kyse ei ole loukkauksista, ainakaan tarkoituksellisista. Vaan asioista jotka ehkä olisi voinut tehdä toisin, silloin.
Yritän tässä vakuuttaa itselleni myös sitä että minä en yksin tilannetta silloin rikkonut, enkä usko että yksin voin sitä korjatakaan.
Ja mitä minuun tulee, minun puolestani lapset saisivat olla yhteydessä toistensa kanssa, mutta toisen osapuolen lasten puolesta en voi antaa lupaa. Ehkä he eivät edes tiedä enää meistä mitään tai ole edes kiinnostuneita.
Meidän suvussa on perinteisesti jotkut henkilöt (aika monet)vaienneet vaikeista asioista. Tätä olemme serkkujeni kanssa jaksaneet ihmetellä. Ja yhdessä vertailla tiedonmurusia ja yrittää hahmottaa kokonaisuuksia...
Vähitellen onneksi yksi jos toinenkin sukulainen on ottanut avoimemman linjan. Ja se on hienoa. Onnistuin hiljakkoin kuitenkin täräyttämään ilmoille vahingossa eräänkin arkaluontoisen "salaisuuden". Siitä kyllä aikoinaan iltapäivälehdessäkin kirjoitettiin, oikeilla nimillä. Mutta niin vain oli taas vaiettu/kaunisteltu tosiasioita siitäkin.
Minusta on hienoa tuo, että lapsesi sinulle kertoi kirjejutusta. Koska luulen, että jos kokisi asian "tabuksi", ei olisi maininnut sinulle mitään. Ja se jo todistaa joidenkin kommenttien typeryyden. Hitsi, kun ihan kiihdyin. Vaikka enhän lasten kasvatuksesta mitään tiedä ;)
Mutta silti intuitiivinen tunteeni on, että ehkä kannattaisi se kirje ainakin kirjoittaa, ja vaikka lähettääkin, jos siltä tuntuu.
Hyvää viikonloppua koko perheelle!
Niin siis, jokos ne osaa kirjoittaa, ekaluokkalaiset tässä vaiheessa syksyä. Piti ihan tarkistaa, edellisen kommenttini jälkeen, että nollakakkonen tosiaan oli kyseessä.
Mjoo, siis osaa Nollakakkonen.
Kävin tsekkaamassa vanhan blogin puolelta ja 5.12.2006 olen kirjoittanut sinne että Nollakakkonen lukee. Alkoi kirjoittaa about samoihin aikoihin. Eli kun on syntynyt kesäkuussa -02 niin ikää on ollut neljä ja puoli vuotta. Viiden vuoden kieppeillä nuo toisetkin on oppineet ja musta tuntuu että tuossa kohtaa onkin joku herkkyyskausi oppia lukemaan. Suomessa siihen ei vain tartuta. Ketään en siis ole opettanut lukemaan, paitsi jos se lasketaan opettamiseksi että vastaa tsiljoona kertaa kysymykseen "mitä tässä lukee" tai "alkaako banaani beellä" jne.
Ei liity alkuperäiseen asiaan mitenkään, mutta vahvistan tuon viiden kieppeillä ilmaantuvan herkkyyskauden oman kolmen otoksella.
Montessoripäikyssä ajan otollisuuteen onneksi tartuttiin siinä mielessä että tarjottiin mahdollisuuksia kirjoittamiseen/lukemiseen, ja jännästi meillä kaikilla tuli ensin kirjoitustaito, sitten vasta lukeminen. Taitaa kyllä olla yleistä nykyään.
Monessa muussa maassahan tätä "ongelmaa" ei ole, kun lapset aloittavat koulunsakin vuotta paria aikaisemmin, ja puuhaa tarjotaan. Jotenkin hullua täällä Suomessa ajatus siitä, että vasta 7-vuotiaana voi ja on hyvä oppia lukemaan/kirjoittamaan!
Johtuisko tuo taas siitä että meillä ei viedä lapsia kouluun 4-5 vuotiaina kuten ranskassa ja englannissa mm. muistaakseni. Tai siellä todellakin viedään. Meillä aikoinaan lapset joutuivat ihan itse jo 7 vuotiaana sinne kouluun kulkemaan kun yleensä molemmat vanhemmat olivat töissä.
Nykyisin vanhemmat yrittävät viedä ainakin ekaluokkalaisensa kouluun.
Tarkoitan ettei meillä ole pidetty kiirettä lukemiseen oppimisella. Jossakin vaiheessa vain huomataan jotta nehän osaa. Vanhempi lapseni oppi koulussa ja nuorempi hänen mukanaan jo 5 vuotiaana.
Tuskin täällä ajatellaan että vasta 7 vuotiaana oppisi lukemaan. Enemminkin luulen jotta koulussa ehtii ajattelu on oikeampi.
Pirre
Lähetä kommentti