lauantai 12. syyskuuta 2009

Och regnet föll

Tänään tää on pistänyt pihaa syksykuntoon ja ehti just korjata melkein kaiken pois ennen kuin sade lankesi. Liian aikaisin taputtelin itseäni päälaelle, puutarhahanskat olivat jääneet kastumaan kukkapenkkiin :O
Mustia tulppaaneja ja valkoisia narsisseja pitäisi ensi kesänä kasvaa penkissä. Edellisen asukkaan istuttamat kevätkukat olivat ihan "lopussa" jo. Siis tulppaanit tulivat sellaisina räjähtäneinä eikä narsisseihin tullut kukkia ollenkaan. Kanervia ja hopealehtiä lähti Plantagenista matkaan syksyä sulostuttamaan ja kun näin keltaisen koristekurpitsan tiesin heti mihin sen laitan, eli vajan oven vieressä olevaan kukkakoriin kanervien kaveriksi.
Kolmannes kilpakirjoitusta valmiina ja tarina on tanakasti takaraivossa, kuitenkin siten että jättää väljyyttä muuttaa jotain matkan varrella. Kässärisynopsiksen sain ja ensimmäistä dialogia alan pakertaa ensi viikolla.
Ysivitonen kuumeilee kotona, verensokerit pysyvät onneksi ruodussa kotikonstein. Ysiseiskan myötä on arkinen meno palannut kotiin - ja iltaisin kitaransoitto jota tajuan viime viikolla kaivanneeni.
Mutta nyt ruokapöytään, perunoiden, kananugettien, kasvisten ja aiolin kimppuun!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Reine,

Kiva että elämä hymyilee taas ja kirjoitussarallakin menee hyvin ja kässäriasiakin on edennyt jo kirjoituspisteeseen. Muutaman päivän takaiseen "angstiblokkaukseen" viitaten: henmetin tylsää olisi lukea blogiasi jos kaunistelisit asioita ja kaiken pitäisi olla auringonpaistetta - eihän oikea elämä sitä kellään koko aikaa ole. Kirjoita vaan edelleen siitä miten milläkin hetkellä tuntuu, se juuri on blogissasi parasta ja saa sitä seuraamaan viikosta toiseen:)

Terveisin,
Marina