Sirpa Selänne totesi että on vaikeaa kasvattaa lapsia kun on paljon rahaa. Pitää elämäntyyli balanssissa ettei mopo karkaa ja todellisuus unohdu. Että muistaa ettei tämä ole "tavallista" elämää.
Näin minä hänen haastattelussa Me Naisissa ymmärrän. Ja minkä minä sille voin jos ymmärrän väärin.
Kun tämä yksi väittämä otettiin puheeksi täällä se totta kai poiki keskustelua. Rohkenen väittää että juuri tämä osa haastattelua oli repäisty esille juuri siksi.
Olisihan se helppo nähdä että siinä yksi hyvinvointirouva kehtaa valittaa omia "ongelmiaan" kun toisilla on Niitä Ihan Oikeita ongelmia.
Kun kirjoitan tätä, tilisaldoni on neljätoista euroa. Voin vain toivoa että huomiseksi luvattu rahasumma free-hommista on huomenna tilillä. Enkä minä mitenkään erikseen fanita Selänteen perhettä.
Mutta turhaa minusta on naulata seinälle naista joka myöntää että rahasta huolimatta lastenkasvatus on välillä kimuranttia. Että ei se raha siitä ongelmatonta tee vaikka joitakin mutkia rahalla voi oikoakin.
On muutamia asioita joista pitää olla näköjään visusti hiljaa. Kell' onni on, se onnen kätkeköön, vai miten se menikään.
Yksi on varakkuus. Minä olen ollut köyhä lähes koko aikuisikäni (ei nyt pohdita syitä, omia valintoja!) ja väitän että mukavampaa on kun on rahaa. Nukkuu yönsä paremmin kun ei tarvitse murehtia laskujen maksua tai lasten kumisaappaiden hankintaa. Mutta lottovoitto ei ratkaisisi minun ongelmiani. Minusta on kivaa katsoa vaikkapa Gossip Girliä, sikarikkaiden kakaroiden elämää. Viihdettä.
Toinen on älykkyys. Ainakin minä sain aika kummallisia kommentteja kun Ysivitonen aloitti koulunsa vuotta aikaisemmin. Ei hän ole ainoa välkky tässä perheessä, olipahan vain koulukypsä silloin.
Mutta minä sain kuulla moitteita lapsuuden lopusta, omasta halusta päteä lapsen kautta, och så vidare.
Ainakaan siitä ei saisi olla ylpeä, siitä että lapsi on fiksu, menestyy ja pärjää. Se on jotenkin rumaa ja ainakin se ehdottomasti sulkee pois sen että vanhempi arvoistaisi lasta omana itsenään, eikö totta? Jos on ylpeä lapsen saavutuksista, ei lapsi itse ole minkään arvoinen.
Ja paskat, sanon minä! Kumpikin on mahdollista. Olen ylpeä lapsistani, ylpeä kuin piru poikasistaan. Paukutan henkseleitä kaikelle sille mitä he ovat - mutta myös sille mitä he osaavat! Ei se ole kiellettyä!
Ei pidä hävetä hyviä asioita elämässä siksi ettei niitä ole kaikilla. Ei niillä pidä pröystäillä, mutta ne voi kantaa pää pystyssä. Ja kamoon, kaikkihan me tiesimme että mrs Teemu Selänne on varakas nainen. Ei se ainakaan minua ärsytä, vaikka itse elän kädestä suuhun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
16 kommenttia:
Yhdympä vaihteeksi sinuun. Ei pelkkä raha onnea tuo, mutta kun sitä on niin paljon jotta laskut ja muu tarpeellinen tulee hoidettua niin se tekee onnelliseksi.
On ollut hyviä aikoja kun sain muutaman kymppitonnin isän jälkeen, mutta ollaan myös eletty sitä ruokajonoaikaa.
Molemmat kokemukset olivat hyviä vaikka kieltämäti ruokajonossa oli silloin ekalla kerralla nolo seistä. Opetti kuitenkin sen jotta nälkä pistää nöyräksi.
Selänteen ja monen muukin miljonäärin kohdalla on se ongelma, että lapset oppivat helposti rahan tuoman huononkin puolen. Ole siinä sitten taitava kasvattaja. En kadehdi.
Moronen Pirre
En voisi olla enempää samaa mieltä.
Lasten lahjakkuuden kätkeminen lähtee oikeastaan jo koulustakin monta kertaa: stipendit yms menevät niille, jotka parantavat arvosanojaan, mutta lahjakkaita, jotka vetävät kiitettäviä alusta alkaen ja jatkuvasti, ei huomioida mitenkään - koska sehän on niille ihan normaalia elämää. Joskus vähän harmittaa...
Rahasta samaa mieltä. Lahjakkuudestakin tuolta kantilta, mutta jos ajatellaan sen kääntöpuolta niin sitten menee asia jo monimutkaisemmaksi...
Kuppelpuppel
Minä luulen, että stressin määrä on vakio. Rahattoman ongelmat vaan ovat kovin erilaiset kuin rikkaan. Tai älykkään pulmat erilaiset kuin vähemmän sellaisen. Eli yhdyn täysin kirjoitukseesi.
sanoo Kirsi
Ei stressin määrä mikään vakio ole. Stressiä tulee jos ihminen ei hallitse elämäänsä, oli köyhä tai rikas, terve tai sairas. Jos pystyy hyväksymään itsensä, elämänsä, maailman ja naapurinsa, ei tule stressiä.
Eri asia tietenkin on, kuka siihen pystyy.
Onni ei asu pankkitilillä, ei komeassa miehessä, kauniissa naisessa tai kilteissä lapsissa.
Miksi ihmeessä kadehtia toisen ihmisen elämää, jonka näkee vain ulkopuolelta? Yleensä ihminen näkee toisissa sen, mikä heijastaa omaa ajatusmaailmaa, henkisesti köyhä kadehtii rahallisesti rikkaita. Kun ei näe julkisivun taakse, voi kuvitella että heillä on kaikki hyvin ja yleensäkin kaikki muut ovat onnellisempia ja heillä on asiat paremmin kuin meillä.
Mitä enemmän mammonaa ja irtaimistoa, sitä enemmän huolta ja murhetta. Pitää pelätä katoamista/varastamista/rikkoontumista, pitää olla säilytystilaa, aikaa huoltaa tai rahaa korjauttaa..
Ainoa irtain jonka haluaisin huushollissani pysyvän ja lisääntyvän, on kirjat. Niitä ei ole koskaan liikaa. Aikaa vain tahtoo olla liian vähän niiden lukemiseen.
Mitä lahjakkuuteen tulee, itse aikanaan surin sitä, että tyttäreni näki liian aikaisin asioita, ymmärsi liian aikaisin maailman synkempää puolta. Tai ymmärsikö, en tiedä, mutta se mitä hänen kanssaan keskustelin, kertoi että hän joutui ajattelemaan asioita, joita hänen ikäisensä eivät yleensä joudu ajattelemaan.
Jassoo, taas onnistuin sotkemaan kaikki asiat samaan puheenvuoroon ja vielä lisäisin, että tunnetusti tässä maassahan ei saa olla tyytyväinen itseensä tai lapsiinsa, sehän on heti ylpeyttä elikkäs syntiä. Minä viis veisaan siitä ja olen tasan niin tyytyväinen kuin miltä kulloinkin tuntuu. Jos jota kuta se närhentää, menköön peilin eteen ja kysyköön onko se keltään pois jos joku on onnellinen tai edes tyytyväinen.
Hah, ei tressiä aina voi hallita. Tänään tressasin itseni koska huomasin, jotta ukko oli syönyt yön aikana koko vuorokauden lääkkeensä.
Minua siis tressaa arvaamaton juttu, jota en ole pystynyt hallitsemaan. Myönnän jotta tässä omaishoitajan arjessa on vielä opettelemista.
Sori Reine jotta sun palstalle tällaista.
Pirre
Rahalla ei voine onnea ostaa, ei. (Konditionaali, koska käytännön tasolla ei ole omakohtaista kokemusta kuitenkaan).
Näin jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen, että meidän perheessä oli vanhempieni eron jälkeen rahallisesti niukkaa, ajoittain erittäinkin niukkaa. Kyllä se silloin välillä korpesi, kun ei tosiaankaan ollut merkkivaatteita tai muitakaan muotihärpäkkeitä. Mutta nälkää ei nähty ja muutenkin ihan onnellsita elämää.
Aikuisenakin sinnittelin vuosia opiskelijana alle minimitoimeentulotukea vastaavalla rahamäärällä. Siinä auttoi usko siihen, että tämä on väliaikaista. Koska olihan se aika surkeaa. En ole varakas edelleenkään, mutta eipä minulta oikeastaan mitään puutu, siis sellaista rahalla saavutettavaa.
Mutta lotto on toki vetämässä ;) vaikka en kyllä oikeasti usko tai luota, että tärppäisi. Ja jakaahan se RAY tulojaan hyviin kohteisiin.
Tuli kommentti kahteen kertaan aluksi, kun pykii nyt tämä koneeni tai netti, poistin tuplan.
"Lasten lahjakkuuden kätkeminen lähtee oikeastaan jo koulustakin monta kertaa: stipendit yms menevät niille, jotka parantavat arvosanojaan, mutta lahjakkaita, jotka vetävät kiitettäviä alusta alkaen ja jatkuvasti, ei huomioida mitenkään - koska sehän on niille ihan normaalia elämää. Joskus vähän harmittaa..."
tuollaista ei ollut meillä. minusta on hyvä, että työnteko palkitaan. mutta voisihan olla kahdenlaisia stipendejä: paras keskiarvo ja paras "parantaja".
noihin asiohin, joista pitää olla hiljaa, liäsisin vielä oman ulkonäön. kuulostaa oudolta jos joku kehuu omaa ulkonäköään, oma kehu kyllä haisee :)
-taas yksi anonyymi
Anonyymi,
ihan oikeassa tuossa että tsemppaajaa ja varmaa menestyjää pitää molempia kannustaa. Meillä oli aina se sama Kimmo joka keräsi kaikki stipendit ja sen tiesi ennalta. Kimmo kympin keskiarvoineen stipendinsä ansaitsi mutta niin olisi ansainnut Annekin joka teki töitä veren maku suussa joka hemmetin kevät että sai vähintään vitosen kielistä ja pääsi taas kerran luokalta.
Omien lasten koulussa käytetään molempia tapoja kannustaa, minusta hyvä.
Mutta sitten taas ihan eri mieltä tuosta loppukappaleesta: juuri tätä vastaan minä olen, että "pitäisi olla hiljaa" hyvistä asioista. Miksi pitäisi? Eikö voisi oppia kuuntelemaan sitä toista joka sanoo että vähän mä olin tyytyväinen siihen miltä näytin niissä bileissä? Ja katsoa itsekin itseään samalla tavalla? Oma kehu haisee - tuo on niitä lauseita joita aivottomasti toistetaan aina kun joku yrittää olla tyytyväinen itseensä ja sanoo sen ääneen! Ehdotan koko lausahduksen roviolla poltettavaksi samoin kuin sen Kell onni on, jne. Tai joka kuuseen kurkottaa...
Kurkotetaan kaikki kuuseen, kauniina ja rohkeina!
kai siinä "oma kehu haisee" -lauseessa on jokin ajatus takana, ettei ihminen sitten taas tiedosta niitä huonoja puoliaan, jos kehuu itseään estoitta. eihän se välttämättä niin ole, mutta sellainen vaikutelma minulle ainakin tulee, jos joku kehuu itseään varauksetta. ja minusta on mukavempi pitää se tunne sisällään: tietää itse, että on tyytyväinen suoritukseensa, mutta ei anna muiden pilata iloaan kailottamalla sitä julkisesti. kai tämä on luonnekysymys aika pitkälti....kansanluonne tai ihmisten välinen luonne. onhan pohjantähden alla -romaanissakin se kohta, ettei Akseli puhu rakkaudestaan, mutta Elina vain tietää sen. tätä eivät kuulemma ulkomaalaiset ymmärrä, heillä kun on tapana tunnustaa julkisesti rakkautensa. minusta tässä on myös se ajatus, että jos rakkaudesta puhuu hirveästi julkisesti, se vesittyy ja ihmiset ei enää välttämättä tarkoita mitä sanovat.
Meilläkin oli koulussa vielä tuota vanhaa systeemiä tyyliin "Kimmo kerää palkinnot", mutta omilla lapsilla on päinvastoin.
Opetuksessakin on tärkeintä ottaa huomioon ne jotka eivät pärjää, ja kehua eniten niitä, jotka tsemppaavat.
Sinänsä tuo on hyvä ja tärkeää, ja ihan oikein, mutta kurjaa niiden puolesta, jotka muutenkin pärjäävät.
Kuka täällä on ulkonäöstä puhunut? Ja olen edelleen sitä mieltä, että itseensä, elämäänsä ja lapsiinsa saa ja pitää olla tyytyväinen, sanottakoon sitä sitten synniksi tai omahyväisyydeksi. Niin kauan kuin ei kehu omiaan toisiin vertaamalla, antaa palaa.
Ne jotka haluavat olla hattu kädessä kuin kerjäläinen tuvan nurkassa "kun me ollaan vaan tällaisia" saavat sitä olla, mutta sallikaa nyt hyvänen aika niille onnellisuus jotka siihen kykenevät.
No niin, nyt tuli verrattua, hyi minua.. ;D
Tipu, jos rullaat edelliseen anonyymiin niin hän otti myös pärstävärkin puheeksi tässä yhteydessä
Lähetä kommentti