torstai 22. tammikuuta 2009

puoli-ihmisenä ja vapaaehtoisvanhempana

Ensimmäisen kerran tänään, pientä lukutaukoa laskematta, minä PYSÄHDYN.

Puoli-ihmispaikassa oli kirjanpitoaineiston valmistelu joka vei koko päivän. Minä olen ottanut vasta vähän tuntumaa Procount-ohjelmapakettiin ja nyt on päässä pyörremyrskynä osto- ja myyntireskontraa, laskujen tiliöntiä ja kirjanpitoraporttien hakemista.

Ensi kuussa se pitää sitten tehdä omin päin...no, opinpahan jotain uutta, se tässä on positiivista.

Neljältä poistuin Ilmalantorilta yleiseen HKL-kaaokseen. Metrot myöhässä, bussivuoroja puuttui ja tietysti just tänään kun oli asiaa postiin ja vähän muuallekin ja seitsemäksi piti ehtiä kokoustamaan partiovanhempiin.

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja (a.k.a Ysivitosen diabetespolin omahoitaja) täytti viisikymmentä samana päivänä kun Barack Obama vannoi virkavalansa. Puheenjohtajan pyöreitä vuosia ei juhlittu ihan niin isolla kaavalla, mutta yksi neuvoston jäsenistä piti kauniin puheen ja yhdistys lahjoitti pj:lle Trangia-retkikeittimen.

Ja ihan turhaan tuli jännättyä sitäkin että onnistuiko mun myyjäisprojektini; leivontavastaavana ja rahastonhoitajana. Kiistaton tosiasia oli että myyjäisten tulos oli tähänastinen ennätys ja lähes puolet siitä tuli kakuista...

Mutta nyt tää lysähtää sohvalle! Ja huomenna, vasta huomenna, avaan iiison postipaketin jossa on kirjakerhon alekirjoja...

3 kommenttia:

Crane kirjoitti...

Ihan hengästyin vauhtiasi kun luin muutaman postauksen nippuun...ELÄMÄÄ!
Onnea sinne uuteen työhön.
Blogilista kenkkuili, mutta nyt älysin laittautua lukijaksesi! :)

Reine kirjoitti...

Tervetuloa, Crane. Hauska tutustua. Joo, ja se vauhti on puuskittaista, sitten se taas hyytyy. Mutta kuten totesit, ELÄMÄÄ.

Anonyymi kirjoitti...

Oo, kirjapaketti - mikä ihana aloitus viikonlopulle! <3 <3 Rentoudu ja nauti! Terveisin Alohomora