Lasten hankkiminen on ympäristörikoksista suurin!
Vaikket avaisi linkkiäkään arvaat varmaan kuka siellä taas meuhkaa, eli Pentti Linkolahan se. Mies varmaan ristiinnaulitsisi esimerkiksi minut, Satun, Kuplan ja Piiun.
Minä tiedän että liikakansoitus on iso ongelma maailmassa. Silti sen edelle ajaa se ajatus että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Minä en perustele, enkä edes suostu pohtimaan asiaa. Turha yrittää haastaa minua tässä kohtaa miettimään, keskustelemaan, tms. Nope.
Primitiivireaktioni oli että mitähän jos mies eläisi kuten opettaa ja juoksisi suohon.
Keskusteluista päätellen niin ajatteli moni muukin.
Oli sitten niitäkin jotka miestä puolustivat, ja heille sen suon, kunhan käyttävät oman käden oikeutta vain oman lisääntymisensä suhteen.
Mutta tämä oli huippuhauska kommentti Linkolan puolesta. Copy-peistattu, eli kirotusvihreet kommentoijan omia - mutta en halua olla ilkeä ja miettiä mitään geeniperimäjuttuja tässä kohtaa:
oikein samottu. Jos esim Kiina ei olisi soveltanut yhden lapsen politiikka se olisi jo tuhoutunut.Yleensäkin ne jotka hankkivat enemmän kuin kaksi lasta ovat uskonnollisia fanatikkoja joidenka geeniperimä on huono
Ei mitään lisättävää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
No niin.
Linkola on Linkola on Linkola. Luontoaktivistien jumala, jolla on kyllä hyviäkin ajatuksia. Ja joka elää aika pitkälle oppiensa mukaan.
Mitä Kiinan väestöpolitiikkaan tulee, hehän eivät elä sen yhdenlapsenpolitiikan mukaan, vaikka näin olisi kaunis ajatus. Kuka siellä ehtii valvoa ja entä jos perheessä onkin useampi lapsi tai syntyy yksi ylimääräinen? Laitetaanko koriin ja joelle kellumaan.
Käsittääkseni Kiinassa on tämä politiikka saanut aikaan sen, että kohta on tyttölapsista pulaa ja siinähän sitten katsotaan miten käy. Veikkaan että naisimmeinen siellä ei saa sanella tahtoaan vaan siellä sitten otetaan mitä saadaan ja tapellaan poikain kesken.
No, kaiken kaikkiaan väkilukuhan on aika epätasaisesti jakautunut mutta kokonaisuus huomioiden porukkaa on liikaa. Kehitysmaissa eritoten. En tiedä mikä on Afrikan väkilukumäärä ja miten aids on sitä harventanut missäkin päin maanosaa, mutta liikaahan sitä kuitenkin on, jos ei ruoka riitä kaikille.
Idässä myös, sekä Lähi- että Kauko-Idässä. Sama juttu. En tiedä onko uskonnosta tai mistä kyse, mutta selkeästi niissä maissa joissa on alhaisin koulutustaso ja muutenkin menee huonommin, porukan määrä on kääntäen suurin. Tietysti Japani ja Hong Kong.. No jaa..
Kuitenkin kai ollaan samaa mieltä, että mitä korkeammalle maa nousee kehityksessä ja koulutuksessa, sitä vähemmän lapsia hankitaan paitsi jos on joku uskonto esim. taustalla. Myönnä pois, Reine, harvassa ovat ne suomalaiset perheet, jotka vain lapsirakkauttaan hankkivat useamman kuin pari lasta.
Silti teollisuusmaiden väkiluvusta ei niinkään kannattaisi olla huolissaan, mutta kehitysmaille pitäisi tehdä jotain. Mutta mitä?
Sieltä alkaa tulla aina vain enemmän porukkaa länsimaihin kun oman maan kyky huolehtia kansalaisistaan on olematon ja vielä jos sattuu olemaan joku sisällissota tms. Sitten porukka rantautuu jonnekin Jenkkilään, jossa elävät omiensa keskellä slummeissa. Great.
No, Ameriikka on Ameriikka, mutta tiedänpä erään naisen joka niksuja nai tänne rahasta. En ymmärrä. Minäkin nain ulkomailta mutta yrittäjän, työteliään ja työllistävän miehen, en ketään roikkumaan sosiaaliviraston ja/tai Kelan penkille tai tekemään pimeää työtä. Muka "opiskelijana".
Tämä nyt on minun suvaitsevainen mielipiteeni, anteeksi vain..
Tipu the Borderline case, eipä täällä suurperheitä "muuten vaan" taida kovin paljoa olla.
Kiinan tilanteesta on aika paljon tietoa viime hetkien aborteista, lasten (=tyttöjen) murhista, hylkäämisistä, jne. Kyllä kai yhden lapsen politiikkaa vielä parikymmentä vuotta sitten valvottiin aika tiukasti.
Mutta tästä tapaus Linkolasta vielä sen verran että jos mies tulisi nyt jostain tuntemattomuudesta puhumaan juomaveden myrkyttämisistä väestön vähentämiseksi niin voisi paikalle tulla sairasauto. Tai ainakin toivottavasti tulisi. Kukaan ei ylläty Linkolan jutuista koska niihin on totuttu. Silti minusta tällainen mielipide kertoo enemmän ihmisvihasta kuin huolesta maapallon puolesta.
Jaha ja siinähän se Tipu sai minut syömään omat sanani. Mutta kun sun kanssa voi provosoitua positiivisesti. Kun sä löydät aina ne pointit joita minä en ja sulle voi olla eri mieltä ilman että tulet silmille ja julistat etten "kestä" kritiikkiä. Ehkä siinä on se kun tunnet ihmisen sanojen alla, mene ja tiedä.
Voisin lisätä sen neljännen Linkolan siihe Linkola&Linkola&Linkolan perään!
Jos onkin jonninmoista ideaa ja ajatusta ollut miehen puheissa tuolla 70-luvulla, niin nyt on jo siinä pisteessä että tavis(ei julkkis) laitettaisiin piipaa-autoon ja putkaan moisista puheista.
Toiset vaan saa porskuttaa jotta porskis vaan!
Niin no, jos ympäristöstä puhutaan, niin on kai melko turha puhua pelkästä pääluvusta, kun kerran yksi länsimaalainen kuluttaa saman verran kuin muutama kymmenen afrikkalaista kylää?
Eli ei se ihan niin mene, että länsimaalaisia on sopivasti ja kehitysmaalaisia liikaa.
Sitä paitsi jos on hiukankin jyvällä historiasta, niin tietää, että keiden kuppaamiseen meidän nykyhyvinvointimme pitkälti perustuu.
Tuumaa Kipinä
Niinpä, Kipinä. Kuka meistä on oikea sanomaan mistä kohtaa populaatiota tulisi karsia. Kiinan malli ei toimi, se on jo nähty.
Linkola puhuu mielestään globaalilla tasolla, en tiedä onko hän pätevä puhumaan joillakin mittareilla mutta sen verran aggressiivinen mielipiteissään että pelottaa jokainen kommentti joka sanoo miestä rehelliseksi ja rohkeaksi. Ihmisvihaajaksi pitää sanoa sellaista joka hypettää aidsia ja terrori-iskuja ja haluaa myrkkyjä juomaveteen.
Kulutustottumuksia, ekologisia jalanjälkiä sun muita passaa tosiaan jokaisen miettiä ainakin täällä pallonpuoliskolla. Joskin yksilötason tekoihin kannustavaa uskottavuutta voisi syntyä jos bisnestasolla ei tehtäisi järjettömyyksiä tyyliin puolalaisia mustikoita Suomeen ja suomalaiset vientiin. Onneksi on ihmisiä jotka jaksavat henkilökohtaisella tasolla funtsia näitä juttuja näiden järjettömyyksien keskelläkin!
No suoraan sanottuna ihmisvihassa mitään vikaa ole. Jos katsoo globaalilla tasolla mitä ihmiskunta on suuressa viisaudessaan saanut aikaiseksi.
Länsimainen teollistuminen, onhan se mukavaa.. en minäkään tässä kirjoittaisi jos ei olisi sähköä, läppäriä ja nettiä.
Silti luonnonvarojen härski hyväksi käyttö, sademetsien tuhoaminen, huumeiden valmistus sekä luonnollisella että synteettisellä tavalla, eläinlajien ajaminen sukupuuttoon joko metsästyksellä tai elinolojen tuhoamisella.. Siinä muutamia esimerkkejä ihmisen suuresta viisaudesta.
Siihen päälle sitten länsimaisten keinotekoinen pyrkimys pitää kehitysmaat köyhinä koska näin länsimaat rikastuvat. Onko siinä jotain kehumisen aihetta.
Linkolan ehdottamat keinot ja julistukset kuulostavat hourupäisen puheilta, mutta niin ovat totisesti länsimaisen läpeensä teollistuneen valtion päämiehen puheet kasvusta, kasvusta, kasvusta, rikastumisesta, meille hetikaikkitännenyt..
Miksei niitä kukaan kyseenalaista?
P.S. Kyllä vaan voi sanoa. Ei meitä länsimaalaisia liikaa ole, me vain kulutamme liikaa. Kyllä tämä maailma kestäisi enemmänkin porukkaa jos me kuluttaisimme vähemmän ja tarpeen mukaan. Todellisen, ei tehdyn tarpeen mukaan.
Ja jos esim. länsimaista poistettaisiin siirtolaiset, kehitysmaista tulleet siis, meitä olisi varmasti hetikohta paljon vähemmän..
Koko ihmiskuntaan kohdistuva viha ei ole perusteltu. Ihmisten vihaaja nostaa itsensä muiden yläpuolelle, huonoilla perusteilla.
"Linkolan ehdottamat keinot ja julistukset kuulostavat hourupäisen puheilta, mutta niin ovat totisesti länsimaisen läpeensä teollistuneen valtion päämiehen puheet kasvusta, kasvusta, kasvusta, rikastumisesta, meille hetikaikkitännenyt.."
Se että tässä keskustelussa ei mainita tällaisia, ei todellakaan tarkoita ettei niitä kukaan kyseenalaistaisi! Ainakin minä, toivoakseni joka päivä. Ja minusta ainakin Kipinän kommentissa tämä oli luettavissakin.
Sitä paitsi kannattaa varoa ettei länsimaisen ihmisen itsekkyydestä tai hetimullekaikkitännenyt-mentaliteetistä tule vain jotain korttia, mikä lyödään pöytään joka tilanteessa. Yleistystä joka pätee sinuun ja minuunkin vain koska asumme missä asumme. Rasismista näyttää valitettavasti joissain keskusteluissa sellainen kortti jo tulleen.
Niin, no. Ne vain jotenkin tuntuvat kytkeytyvän luontevasti yhteen. Linkolaismi ja toisella puolella järjetön kulutus ja riisto.
Kyllä ne periaatteessa samaan keskusteluun kuuluvat. Ilman toista on vaikea puhua toisesta.
En tiedä asettaako Linkola itsensä muiden yläpuolelle, mutta jotain tars tehdä, kun kauniit puheet eivät tuota tulosta ja sopimuksilla on vain paskapaperin arvo..
Ja mitä tulee lasten lukumäärään, sanoisin, että en nyt osaisi kuvitella itseäni hetikohta useamman lapsen äitinä, mutta joillekin se vain sopii. Ja toisaalta on niin monta lapsetonta, lasta haluavaa paria ja ihmistä ja niin monta lasta ilman rakastavaa vanhempaa, että..
Ja he eivät kohtaa..
Käytiin oman 83:en kanssa keskustelua abortista, mukana myös exä. Oli aika mielenkiintoisia pointteja puolesta ja vastaan ja millä perustein.. Tästä pitää puhua joskus teekupposen äärellä..
En osaa nähdä sorron ja riiston vastakohtana juomaveden myrkytystä ja terrorismia hyvinä ideoina pitävää ihmistä, oli hänellä sitten miten laajat kognitiiviset tiedot tahansa asiasta. Kaikki väkivalta, pakko ja totalitaarisuus menee reisille ennemmin tai myöhemmin. Oli se sitten markkinavoimien tai valtiovallan taholta tulevaa.
Minä voin valita myös sen etten kuluta. Kukaan ei voi pyssy ohimolla käskeä minua päivittämään kännykkääni aina kun uusi malli tulee ja se on hyvä. Eipä silloin pidä kenenkään myöskään sanella lasteni lukumäärää.
Ehkä tämä näkökulma on pienen ihmisen. Mitä on kansa muuta kuin miljoonia pieniä ihmisiä?
Linkolallahan on kaksi lasta, eikö niin, yksi ainakin.
Linkolan tuotantoon olen tutustunut varsin laajasti. Pidän häntä pirun hyvänä kirjoittajana. Parhaimmillaan hän ei minusta ole sanansaattajana, itkua ja parkua aiheuttavien profetioiden julistajana, vaan pienenä ihmisenä maailmankaikkeudessa, oikeana luonnonystävänä joka kantaa huolta siitä, että kottaraiset ovat kadonneet. Hän myös osaa käyttää julkisuutta erinomaisesti omiin, puhtaasti henkilökohtaisiin tarkoitusperiinsä. Leipää saa elääkseen, kun avaa suunsa ja puhuu shamaanien kielillä. Kalastaminen kun ei aina tuota saalista.
Ippu
Ippu
Aivan, Reine. Olet oikeassa aivan kuten muutkin tässä ketjussa.
Näkökulma ratkaisee. Ei ole oikeata tai väärää, vaan näkökulmasta riippuen tarkoitusperä ratkaisee.
Eli mitä opimme tästä? Toivottavasti paljonkin.
Lähetä kommentti