Mehiläistalo

...on tarina jota naputtelen Kariston kilpailuun.
Sillä, tai siis sen synopsiksella, ei päästy Gummeruksen kirjoittajakouluun vuosi sitten. No, sinne pääsi vain kymmenen, en tiedä olinko yhdestoista vai kahdeksassadas, en jaksa murehtia. Gummerus on edelleen hiljaa Muuttuneen maailman tarinoistakin enkä jaksa silläkään stressata. Suuntaan energiani Mehiläistaloon.
On mielenkiintoista kaivaa esiin tarina jota ei ole vuoteen lukenut. Ja helpottavaa huomata että on edelleen sitä mieltä että sitä kannattaa jatkaa. Nautin tästä vaiheesta kun juttu kertoo itseään, tiedän että se tyssähtää ennemmin tai myöhemmin ja sitten tarvitsen jotain verbaalilaksatiivia tai oksitosiinia ja kärvistelen näppiksen äärellä ja vihaan kaikkia ihmisiä tarinassani.
Akuutti to do -ruuhka on ohi tällä erää, ensi viikon opiskelutehtävä on kommentoida kaverin esseetä ja proosateema alkaa vasta seuraavalla viikolla. Kuin myös leivontavastaavan pesti. Mehiläistalolle on siis aikaa ja intoa.