torstai 26. marraskuuta 2009

Hassu viikonloppu tiedossa.

Ysivitonen menee kummilaan lauantaina ja Nollakakkonen lähtee jo perjantaina sudenpentuosaston retkelle Korpitörmään. Lähtevät suorittamaan maailma-jälkeä. Rinkka on pakattu ja pienen miehen silmät odotusta täynnä!

Ja meillä on lauantaista sunnuntaihin vain yksi pre-teini-ikäinen poika kotona. Meillä!
Ihan hassua aina kun on yksi lapsi kotona. Ruokaa tulee tehtyä liikaa, jne.

Jouluostoksilla tuli käytyä. Sen enempiä en ostoksia erittele tässä, ovikoriste meni vaihtoon (ehkä löydän muistikortinlukijan ja saan joulutähden näytille).
Haikeana jouduin heittämään tuparilahjaksi saadun marjakranssin roskiin. Se oli ihana. Myös lintujen mielestä. Hädin tuskin pysyi enää ovessa ja oli niin syödyn näköinen että olisi kai pitänyt jo aikoja sitten.

Ruuaksi tänään tein kanarisottoa, cashew-pähkinöillä. Olisin kumonnut normaalisti sekaan herne-maissi-paprikapussin,mutta Ysivitonen pyysi että älä pliis. Ja niin sitten silppusin risottoon salottisipulin ja ihan ohuiksi veistettyjä porkkanansuikaleita. Oli hyvää. Jäi vielä huomiseksi lounaaksi.
Niin tyypillistä - kun sain kerrankin tsempatuksi ja kirjoitetuksi joulukorttien kuoret, astui esiin mies ja ilmoitti että khrm, puolet menee osoitteenmuutosten takia uusiksi. Prkles. Itse kortit ovat valmiit. Joku olisi voinut kieltää miehen sukulaisia muuttamasta ees taas!
Mietteet siis j-alkuisessa juhlassa ja ihan toisella tapaa kuin vuosi sitten kun angstasin kaikkea ja kaikkia.

Mutta nyt katsomaan harperin päätösjaksoa...

1 kommentti:

Arjaanneli kirjoitti...

No Hassua liikonvoppua sitten teidänperälle!
Mullekkin maistuis tuommonen versio risotosta!