keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Potkisko joku mua pyllylle, pliis?

En minä ole saanut kuumehoureista masokistikohtausta vaan ihan oikeasti olen nyt ollut tyhmä ja ansaitsen monoa!
Piti siis ruokkia puput. Kasiysin kaksi kaniinia, kun tytär itse on poissa kaupungista. Ysivitonen ne on yleensä hoitanut mutta minä olen terveemmän kirjoissa tällä hetkellä ja siksi minä olin se joka ruokkii.
Oli ihan järkisuunnitelma. Ensimmäinen kuumeeton päivä EI ole terve päivä, minä sanoin itselleni. Joten nyt sinä menet bussilla, kävelet rauhallisesti 89-residenssiin, ruokit kanit, käyt kaupasta vähän juotavaa ja kurkkupastilleja ja tulet bussilla takaisin. Minimoit fyysisen rasituksen ja hoidat vain sen mikä on pakko.

Ja sitten kävi niin kuin lehmälle ensimmäisenä keväisenä laidunpäivänä. Iski vauhtisokeus ja kaikkivoipuuden harha.
Juolahti mieleen että matkahan on oikeastaan melkein sama kuin lähikauppamatka. Otetaanpa nurkasta palautuspullokassit, mitä niitä siellä hautomaan. Kun eivät edes paina paljon, puolentoista litran tyhjät muovipullot. Kaksi kassillista niitä, siis.

Ja seuraavaksi - emmä ny viitti sinne bussipysäkille, joka päivähän minä tämän matkan kävelen, mikä jotten nytkin. Kuuntelen Queenin parhaita ja kävelen kauniissa lumisokerimaisemassa (sitä tuli tännekin joo). Eihän siellä edes tuule eikä mun tarvitse nopeasti mennä.

Ei se tuntunut miltään, kun pääsi kaupalle. Pullot palautukseen, pankkiautomaatille, ja sitten pupuja ruokkimaan parin korttelin päähän.

Residenssi 89:ssä se iski. Kylmä hiki, tsunamina. Kanihäkin sain hädin tuskin auki kun joku oli korvannut kädet ylikypsillä nuudeleilla. En edes yrittänyt kattoluukkua auki hervottomilla sormilla vaan avasin sivuoven. Sillä seurauksella että neitikani loikkasi parketille.

Sitten juttu alkoi muistuttaa mustaa komediaa. Kanityttö loikkii takajalat sutien parketilla karkuun ja hikinen äiti-ihminen vemmeltää perässä. Kani sukeltaa sängyn alle, minä kumarrun sen minkä selkä antaa periksi, kani pyyhältää tiehensä jalkojeni välistä, no eikun perään. Ei kai sitä kestänyt kuin puoli minuuttia mutta tuntui puolelta tunnilta. Benny Hill-tunnarin voi jokainen kuvitella taustalle.

Sainhan minä sen pitkäkorvan lopulta kyörättyä häkkiin. Herrapuolinen kani oli koko ajan siellä istunutkin heinänkortta pureksien katsoen laiskasti naisväen riehumista. Nyt oli pariskunnalla heiniä, pussiruokaa kupissa, raikasta vettä. Ja minulta voimat pois.

No minkäs teet, kotiinkin pitää mennä.Ja sinne kauppaan. Takkia niskaan, huivia kaulaan. Tukka oli läpimärkä hiestä mutta minä huomasin sen vasta kun koko homma oli ohi. Ehkei ollut kauhean fiksua ulkoilla hikimärällä päällä? No, missä kohtaa tässä jutussa mitään fiksua olikaan..

Eli sitten kauppaan ja sieltä mehua, kurkkupastilleja ja lehtihyllystä lukemista kotiväelle. Ja kun tulen kasseineni bussipysäkille vilkaisen aikataulua ja totean että tässähän kökötän kaksikymmentä minuuttia. Tai kävelen.
Arvatkaa kumman tein. Joo, kävelin. Innuendoa jytisemään korville, ja menoksi.

Eihän tässä mitään uutta, minähän tein vain kaikkea sitä mitä yleensäkin teen!

Jospa menen yläkertaan, teen itselleni kana-tandoorisopan ja odottelen jälkitauteja.

EDIT: takana oleilua 95n ja 02n kanssa. Katsottu viime joulukuussa tallennettua Joulu Valhallassa -sarjaa kahdeksan jaksoa. Syöty kuppisoppaa ja kurkkupastilleja. Lämpö nousussa mutta olo ei muuten aamuista kummempi.

Kiitos kaikille sekä sympatiasta että potkimisesta. Kiva kun mulla on teidät.

9 kommenttia:

vävynen79 kirjoitti...

Älä ny hölmöile siellä sairastelun kanssa. :I Nimim. onneksi isä selvisi nuorena sydänlihastulehduksesta ja olen olemassa.

Lippis kirjoitti...

Voi Reine. Ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.. Sun siunattu taitos kertoa asiat sai mut taas repeämään, vaikka vakavasta asiasta onkin kyse.. Toivotaan nyt kuitenkin että selviät säikähdyksellä. *koputtaa puuta*
Sitä kai on turha toivoa, että viisastuisit? *wirn*

Arjaanneli kirjoitti...

Tässä ote tohtori.fi:stä.
Kannattaa ottaa vakavasti.
Jos perhe kuolee nälkään jääkaapin eteen, ei sille sitten voi mitään.
Mutta jos äiti kaatuu pöljyyttään kauppamatkalla, sille täytyy sanoa, että senkin torvi!

"Sairaana urheilemiseen liittyy vaikeidenkin komplikaatioiden riski. Tällaisia mahdollisia komplikaatiota ovat esimerkiksi sydänlihastulehdus, joka pahimmillaan voi johtaa jopa kuolemaan. Infektiotaudit aiheuttavat elimistölle kovan rasituksen jo itsessään. On turha lisätä tätä taakkaa urheilemalla puolikuntoisena. Liian aikainen kuntoilun aloitus vain hidastaa paranemista, ja pahimmassa tapauksessa voi aiheuttaa vakavia jälkitauteja."

Riittikö potkuksi?

Reine kirjoitti...

Torvipa torvi. Arjaanneli. Ihan oikeassa olet. Idiootti suorastaan. Yhtä pässinpää kuin se nuori syömishäiröilijä jonka blogia seuraan ja joka on sitä mieltä että normaalit painoindeksit eivät koske häntä vaan 24 kg on ihan hyvä paino 156-senttiselle täysikasvuiselle naiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Otahan iisisti, Reine. Tehty mikä tehty, nyt on levon aika.

Vähän mä voisin huolestua, jos olisit tekemässä siellä kani-tandoorisoppaa, mutta järkikulta säilyi sentään matkassasi.

Ippu

Anonyymi kirjoitti...

Eikä... joo, ei saisi nauraa, mutta oli kyllä hauska juttu. Otahan loppuilta vähän vähemmällä revittelyllä, jooko. terv. Alohomora

Arjaanneli kirjoitti...

Tuohon syömishäröön:
Jostain kumman syystä on blogini lukijoiksi tullut nuoria samankaltaisia lapsosia useampikin.
Olen yhtä seurannut, mutta muiden tekstejä en ole juurikaan kommentoinut.
En oikein ole uskaltautunut pitämään sen kummempaa yhteyttä, koska tuntuu että kun sen aloittaa, ei heitä saa jättää huomioimatta.
En ole nyt itse niissä voimissa, että kykenisin ketään supportoimaan jatkuvasti, koska juuri tukihenkilönä ja mm.työhyvinvoinnista vastaavana paloin itse loppuun.

Tarinansa ovat kyllä niiiin uskomattomia ja karmaisevia, etten oikein tiedä voiko ne olla oikeasti totta.
Ja samalla tulee huoli siitä, että onko heillä sitä turvaverkkoa johon pudota?
No maalaisjärjellä varustettuna ja kahden pojan äitinä tekisi taas mieleni ravistella moiset älyttömät lihavuus-hörönlöröt näistä nuorista ulos kyseenalaistamalla käyttäytymisensä monessakin mielessä, mutta hoitaja-minä taas toppuuttelee....
Täti-lässytystä nämä ei kaipaa, vaan ihan jotain muuta, mutta mitä?

Lippis kirjoitti...

Ehkä hyväksyntää ja välittämistä. Aidosti. Omina itseinään.

Vaikeampaa kuin luulisi.

Lippis kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.