Karja ruokittu. Jänöset saivat heinänsä, kuppimuonansa ja raikasta vettä. Minä ja 02 kävelimme harmaassa aamupäivässä sisko89-residenssille syöttämään pitkäkorvat ja sen jälkeen kaupan kautta kotio. Päivän panokset onkin näköjään käytetty :((
Oli tämä nyt mikä virus hyvänsä niin jurppii. Tekemistä olisi ja motivaatiota tehdä mutta kun jotain rutistaa aikaiseksi on olo kuin kahdeksankymppisellä reumanruntelemalla ohitusleikkaustoipilaalla. Saisi jo riittää. Lyriikkaessee voi huonosti tai itseasiassa synnytys on sen suhteen pysähtynyt ja oksitosiini hukassa. Otin opettajaan kontaktia ja ruikutin lisäaikaa. Saas näkee onko tuo vastannut.
Joulukortit sain sentään alustettua eilen, lapsityövoiman avulla. Totesin että projektin jatkaminen edellyttää pronssimaalikynän paikallistamista ja uuden hopeanvärisen ostamista. Eli huomiseen menee.
Olisi 02n arviointikeskustelukin, ylihuomenna. Lomake täyttämättä - ahdistaa. Miten lapsen koulu on mielestänne sujunut? Kun en minä tiedä, oikeasti. Mittapuut ovat niin erilaiset, mulla ja opella.
Jos sen mukaan mitataan, meneekö lapsi mielellään kouluun, viihtyykö siellä ja oppiiko annetut tehtävät niin joo, jo vain. Mutta unohtaa kirjoja, vihkoja, läksyjä, jne. Ja ne ovat opettajalle paljon isompi juttu kuin minulle.
Varmaan siksi että huolellisuus ei ole omakaan hyve ja se geeni periytyy selvästi peittyvänä, miehen ja minun neljästä yhteisestä on yksi saanut isänpuoleisen huolellisuusgeenin näkyvänä!
Se että itse pystyn pitämään lukua edes avaimista, bussilipusta ja kännykästä on ihan päälleliimattua, joudun ajattelemaan sitä joka kerta erikseen. Ehkäpä siksi en oikein usko huolellisuuteen kouluopittavana asiana.
Totta kai unohduksista on seuraukset ja pitääkin olla, mutta en usko että minä tai opettaja pystymme tekemään mitään sen eteen ettei unohduksia tulisi. Merkintä vihossa on merkintä vihossa ja ehkä huonompi numero todistuksessa.
Minun on ihan hirveän vaikea keskustella unohtamisista kotona vihkomerkinnän takia kun en keksi mitään sanottavaa johon itse uskoisin. En voi sanoa lapselle että paska juttu, olet tainnut tulla äitiisi, yritä elää sen kanssa. Voin sanoa että yritä nyt olla unohtamatta mutta tuo on maailman munattomin kommentti! Ja se kuuluu minun äänestäni, se mitä mieltä siitä olen.
"Mitähän sä voisit keksiä että muistaisit noi tavarat?"
"En mä tiedä"
" Keksihän nyt edes jotain! Mikä auttaisi?"
"Jos sä muistutat mua joka päivä ja ope muistuttaa mua koululla?"
" Eihän siinä ole mitään järkeä. Silloin minä ja ope opittaisiin muistamaan sun puolesta etkä sä oppisi mitään"
" Emmä sit tiedä. Saanks mä pelata pleikkaa?"
En minäkään totta puhuen tiedä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Mulla on varmaan joku sisäinen trauma kun luin tälläkertaa että "syömään pitkäkorvat" :D
No joo, huolellisuus tai siis muistaminen... Mitä tuohon nyt sanoisi. Mä olen ikäni huolehtinut omista asioistani, ekasta luokasta lähtien tai oikeastaan jo sitä ennen huolehdin itse omat kerhoni ja menoni ja evääni,- eikä se tietysti ole aina ollut hyväkään asia mutta enivei: mulla on lapsissa huolettomia, huolellisia ja sitten sellaisia puolihuolimattomia. Kouluasiat mä olen pyrkinyt hoitamaan niin, että en muistuta itse asiasta (liikuntavaatteet kassiin heti, sulla on jumppaa) vaan kyselen ohimennen että koskas sulla on seuraavaks liikuntaa ja mitähän lajia mahtais olla (ja jos ei ala muistuun mieleen niin jutellaan mitähän mahdoitte viimeksi tehdä jne jne). Ajan myötä olen painottanut että omista (koulu)tavaroista huolehtiminen on heidän vastuullaan, mutta jos jotain unohtuu joskus niin siitä on päästävä helposti yli ettei morkkaa itseään loppuviikkoa - ja ottaa opikseen jotta muistais paremmin suraavaksi.
Näin meillä (ja ihan varmana unohdan huomenna kaikki lapset jonnekin, hahaha)
Pakko vähän tirskahtaa, mutta kun tuo oli niin tuttua.
Minkäs teet?
Ei niitä vihkoja voi niitata niiden reppuun, eikä alvariinsa olla tarkastamassa.
Pienempi on nyt 19 ja ihan tuo omilla jaloillaan seisoo, vaikka olikin melkonen tohelo sen muistamisen kanssa.
Toiset on siunattu muistamis-huolellisuus-geeneillä, toiset ei.
Niillä on joku muu hyvä avu sen tilalla:)
Puuuh:) ja naurua päälle! Tuttua myös meillä! Katselin aamulla Kolmosen unohduksia Wilmasta...voi ei ei eie. Ihme,että on muistanut edes kouluun itsensä saada! Ja silti tämä häirikkö jatkuvasti läksynsä ja tavaransa unohteleva 10v saa pelkkiä kiitettäviä koulussa. En ole keksinyt mitään keinoa saada häntä muistamaan läksyjä tms. Ja silti unohdukset eivät ole olleet oppimisen tiellä. Ja opekin on samaa mieltä.Eikä koulusta ole tullut enää käskyjä lastenlinnaan tai psykologille!
Mutta minua aika ajoin masentaa lahopäinen poikani...
Tsemppiä vanhempainvarttiin!!!!
piiu
Lähetä kommentti