keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Tarina valmis

Pokkari on kirjoitettu. Lisäsin siihen yhdennentoista luvun jota mietin tovin, se kun ei ole sellaine happily ever after - loppu. On siinä siis sellainenkin mutta jo kymppiluvussa. Yksitoista kertoo antisankarittaresta.
Voihan olla että tämä yhdestoista luku ei sovi toimitukselle. Mutta rakensin sen siten että se on helppo vain amputoida pois tarinasta. Juttu toimii kymmenelläkin luvulla.
Arvatkaa mikä on kaikkein ihaninta?
Se ettei ollut kiire. Sain tarinan valmiiksi ja nyt annan itselleni viikon aikaa ennen kuin ryhdyn editoimaan. Jos itse juttuun tulee jotain muutosta, niin ehkä piirrän sankarin vähän selkeämmällä kynällä. Painopiste uhkasi luisua kahden naisen väliseksi sodaksi.
Huomaan menettäneeni lukijan. Tällä kertaa tiedän syyn. Asia jonka ei pitänyt olla henkilökohtainen, muuttui hänen mielessään sellaiseksi. Surullista sinänsä.
Partiovanhempien kirjanpitotositteetkin on luovutettu kirjanpitäjälle, huoh. Tilikausi loppui siis kesäkuun viimeinen, halusin kuitenkin odottaa viimeisen tiliotteen joka siis postitettiin heinäkuun alkupäivinä. Vietiin se tositemappi miehen kanssa pyörällä...
Tytär89 muutti majaa, eli asuu nyt Vantaalla elämänsä miehen kanssa. Muuton yhteydessä palautui meille tavaraa joita hän oli antanut säilyttää entisen kotinsa verkkokellarissa.
Olen tiennyt että minulla on paljon kirjoja (ei niin paljon kuin Satulla, från Vörå, mutta kuitenkin) ja olin ihan pulassa kun niitä yhtäkkiä tuli takaisin +15%..no, siitäkin selvittiin ja lapsetkin ilahtuivat.
Mm. Ysivitosen aapinen oli siinä rysässä. Nollakakkonen tutkii sitä kiinnostuneena...samalla kun lukee neljättä osaa Surkeiden sattumusten sarjasta. Vai oliko se viidettä (Omituinen opinahjo).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä laita enää sanoja suuhuni, kiitos. Et sinä tiedä mitä minun mielessäni liikkuu.

Reine kirjoitti...

Hyvä "anonyymi", annoit aika hyvän esimerkin mielenliikkeistäsi niissä purkauksissa joita sain sinulta sähköpostitse. Varsin selkokielistä ja yksiselitteistä luettavaa. Ymmärrän että siinä puhuu pettymys ja kiukku, mutta voisitko jättää asian taaksesi kuten olet jättänyt tietyn genrenkin? Ole vihainen jos sinun täytyy, mutta jätä tällaiset nolot replyt pois, jooko? Itseäsi sinä niillä kiusaat, et minua.