Mies kun laittaa ruokaa, hän tekee sen niin kuin kaiken muunkin; hartaasti, paneutuen. Ehkä kuukausi takaperin hän kiikutti töistä tullessaan keittiöön pizzakiven, siis keraamisen laatan joka laitetaan uuniin ja jonka päällä paistetaan pizza. Chez Marius oli kuulemma ostopaikka.
Pizza-aikakausi kierähti ihan toisenlaiseksi kotonamme sen jälkeen. Pojatkaan eivät enää nurise että tilattais joskus pizzaa vaan että iskä, tee taas pizzaa.
Eilen ruokittiin omien lisäksi pari lasten kaveriakin. Tiedä miten ensi perjantaina, meille on hitaasti vakiintumassa pizzaperjantai.
Täytyy sanoa että itsekin söin ihan liikaa...ja tuumasin miehelle että kaikki muu jos menee pieleen niin perustetaan pizzeria. Hän tekee minä myyn ja lapset siivoavat/toimittavat..
Toisaalta, tässä näkyy taas se ilmiö mikä on tyypillistä ainakin meidän yhteiselossa. Hän tekee mahtavaa ruokaa, näyttävästi. Minä teen sitten arkimättöä..mutta kumpaakin tarvitaan. Että arki sujuu ja että on juhlahetkiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kepissä on aina kaksi päätä :)
Uunitonta mökkielämää 3 viikkoa vietettyäni herahti ihan vesi kielelle. Voisin kyllä heti tehdä tilauksen! Mutta itse on kai pizzansa väännettävä, tässä huushollissa. On sentään uuni taas ulottuvilla, luksusta vaihteeksi sekin.
Juu sama se meillä oli exän kanssa. Mutta hän kun sattuneesta syystä oli ihan oikea gourmet-kokki, meillä oli sama työnjako; hän väänsi "paremmat" hutut ja minä arkimämmin. Ja hyvin toimi. Edes se.
Lähetä kommentti