Seitsemättä lukua mennään. Aikaa on vielä.
Taas kävi niin kuin minulle tahtoo käydä, tarina olisi ollut ehjä ja kokonainen puolikkaalla sanamäärällä. Siis sellainen ahdistuksen paikka että jos minä tästä vielä jatkan niin menee turhaksi jaaritteluksi tai jos alan "lihottaa" tekstiä keskeltä niin vielä pahempi (tuttua ollenkaan, Sara??).
No eikun mietintämyssy korville ja kysymys että mitäs sitten tässä vaihessa voisi tehdä, kun sekä sankaritar että antisankaritar tietävät nyt toisistaan.
Syntyi uusi käänne jota voisi kutsua kissa- ja hiirileikiksi.
Pyydän taas apua. Olen jumalattoman huono googlettaja siinä mielessä että kulloiseenkin tilanteeseen sopivien sanaparien keksiminen on minulle työlästä. Kokeilin sairaslomaa+työnantajaa, "työnantaja määrää sairaslomalle" jne. jne. mutta ei löytynyt vastausta tähän mitä hain.
Eli jos työntekijä on ollut sairaslomalla psyykkisistä syistä ja sairasloma loppuu , lääkäri toteaa työntekijän työkykyiseksi ja työntekijä haluaa takaisin töihin (se motiivi onkin sitten jotain aivan muuta mutta ei siitä sen enempää). Niin voiko esimies passittaa työntekijän takaisin sairaslomalle ihan vain mutu-tuntumalta, ilman lääkärin tukea tai konkreettisia perusteluja?
Mies on sitä mieltä että totta kai voi. Minusta se tuntuu mahdottomalta. Mikähän tuossa on totuus.
Ehkä tuosta on vaikea löytää keissejä netistä kun suurin osa hakee sairaslomaa sairasloman päälle ja tästä tulee ongelmia työnantajan kanssa. Mutta jos olisikin näin päin..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Työnantaja ei voi pakottaa sairaslomalle. Hänellä ei ole edes oikeutta tietää mistä potilas on sairaslomalla, jos potilas ei niin halua.
Jos työnantaja kokee ettei potilas ole työkykyinen, on työntekijä passitettava lääkärille. Lääkäri päättää onko henkilö sairas vai ei.
Sairasloma ei myöskään ole irtisanomisen syy. Vähintään kolmekuukautta on oltava sairasloman jälkeen töissä.
Noo tää on kyllä sit sitä 1990-luvun tietoa. Nythän voi olla jo toisinkin.
Pirre
Toisaalta viihteessä on kaikki mahdollista, kuten elämässäkin. Aina voi olla lääkäri, Tohtori House, joka tekee mitä tahtoo. Revitä, älä jää liian pieneen kiinni. Se on viihdettä.
Jollei nyt sairauslomalle niin ainahan voi lomauttaa "tuotannollisista ja taloudellisista syistä", hmm... tarvitaankohan silloin yt-neuvottelut oikeasti... Sitä paitsi työnantaja voi päättää milloin työntekijän on pidettävä vuosilomansa. Voihan sitä venkoilla miten vaan ja työnantajakion voi olla tuhma ja uloshan se on mentävä jos käsketään. Voihan se väärentää vaikka työntekijän sairauslomahakemuksen...
tuttua on, joo... viimeksi palautettuun Lääkäriin piti laittaa mahavaivainen mummu sairaalasänkyyn antamaan elämänohjeita, että sain lisää sanoja :)
varsinaiseen kysymykseesi: ehkä työterveyshuollon lääkäri voisi olla työnantajan talutusnuorassa. tällaisia väitteitä olen joskus kuullut tutuilta...
Enhän ole kärsimätön luonne (Olen!), mutta miksi et vastaa privaattiin?
terveisin Joku niistä hulluista, joka keskustelee kanssasi, tekee samaa hullua duuniakin
Ei niitä kaikkia hulluja tarvítse kestää.
Oikea termi nykyään on sairausloma, eikä sairasloma. Tällainen pikku yksityiskohta;)
Jokainen on hullu, joka tähän lajiin on lähtenyt.
Anteeksi kaikilta.
Pirita viitamaa.
Lähetä kommentti