Harvemmin on tarvinnut lasten dvd-lainoihin kavereilta puuttua. Nyt tuli sellainen tilanne.
Ennakkokatsoin Ysivitosen lainaleffan,tytär itse on iltaa viettämässä kavereiden kanssa. Ja joo, tämä lähtee tyttären katsomatta takaisin. Kyseessä on Pascal Laugierin ranskalaishorror Marttyyrit.
Perheen ollessa tahoillaan katsoin leffan melkein loppuun. Melkein siksi että mies ja nuorimmainen kotiutuivat viimeisessä vaiheessa. Ei. Iso eiei. Genren tämä laji on the big nounou ja tässä suhteessa aion käyttää silkkaa auktoriteettiä.
Kyseessä on siis kärsimys kärsimyksen vuoksi. Pitkään, hartaasti ja tarkasti kuvattuna. Kuten sanottu, viime minuutit jäivät katsomatta, en tiedä miten sankarittarelle (väärä nimi tässä kohtaa, sanotaanko sittenkin mieluummin uhri) kävi ja ehkä se pohjimmainen MIKSI jäi myös tietämättä.
Lieneekö tässä ollut tarkoitus tehdä elokuva jonka pitäisi hätkähdyttää ihmisiä jotka eivät mistään hätkähdä? Mene, tiedä. Sen tiedän että mikään ei ole kuvottanut näin paljon sitten I spit on your graven (1978).
Spitin aikaan ei ollut erikoistehosteita. 30 vuotta myöhemmin niitä on mutta Marttyyreissa niitä ei tarvita. Todellinen inhotus syntyy todellisista asioista. Kaikki mitä Marttyyreissa oli, voisi tapahtua. Pahimmassa tapauksessa on voinut tapahtua tai voi tapahtua joskus.
En ole sinisilmäinen. Tiedän että lähes 15-vuotiaalla on mahdollisuus katsoa leffa jossain muualla äidiltä salaa. Yritän vedota järkeen ja olla rehellinen. Oikeastaan se on ainoa mahdollisuuteni ja tämän lapsen kanssa se saattaa jopa toimia. En oikeasti halua tuntea ihmisiä jotka etsivät tällaisesta syvällisempiä merkityksiä. Leffa voi olla värisyttävä, hätkähdyttävä, pelottava ja jännittävä. Tämä oli inhottava ja masentava. Ja se siitä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Välittäminen on hyvästä.
Ihanaa (?) että jollakin muullakin on kokemusta tuosta I spit in your gravesta. Minä näin sen esiteini-iässä puolivahingossa kaverilla ja voin sanoa sen traumatisoineen ja pahasti!
Olen katsonut sen uudestaan aikuisena ja pakko myöntää, että se tosiaan oli niin pahaa, järjettömällä sadismilla ja väkivallalla mässäilevää kerrontaa kuin muistelin.
Toinen yhtä hirveä on Salo - Sodoman 120 päivää (vaikka siitä en ole nähnyt kuin osan).
Oikein teet kun sensuroit. Nähtyä kun ei voi enää jälkikäteen perua. Ihan omasta kokemuksestani puhun nyt :)
En tiennyt kummastakaan elokuvasta ennen kuin täältä blogistasi luin ja loput etsin goolettamalla. Kamalia elokuvia molemmat! Järkyttävää, että joku voi vielä hehkuttaa elokuvien väkivaltamässäilyllä.
Mielestäni teet ihan oikein, kun sensuroit elokuvan lapseltasi. Ei hänen tarvitse nähdä sitä nyt eikä varmaan myöhemminkään. Elokuva on K-18 Suomessa, mutta minä olen sitä mieltä, ettei aikuistenkaan tarvitse nähdä kaikkea paskaa, mitä filmille on vangittu.
Lähetä kommentti