Helmiä ja ihmisiä

Varoitus, sisältää yhden semisekopään pohdintoja elämästä. "Ei päätä eikä häntää" voisi olla parempi otsikko.



Jossain ajan kellon minuuttiviisarin liikahduksessa syntyi olento joka jo olemassaolollaan taisteli biologisesti mielekästä menoa vastaan. Ei suostunut enää jättämään heikkoja kuolemaan, erilaisuuden syrjiminenkin alkoi karsiutua (toivomisen varaa toki on vielä.

Tämä olento jota ihmiseksi kutsutaan julisti että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Ja maailma alkoi muuttua tämän olennon mukana.



Ihminen muokkasi maailmaa, teki siitä itselleen mielekkäämpää, sai aikaan hyvää ja sai aikaan pahaa. Siitä voitaisiin väitellä loppuikä kumpaa on enemmän.



Mutta koska aivot juoksivat vaistoja nopeammin, eletään nyt pattitilanteessa.



Otetaan vaikkapa ylipaino ja syömishäiriöt. Ollaan luotu maailma jossa paikoitellen ruokaa on liikaa saatavilla (jossain paikoissa taas sitten liian vähän).



Ruokahalu käy edelleen siinä "syö kaikki mitä pystyt koska kohta tämä loppuu" -vaiheessa, ja ihmisen on vaikea olla tottelematta tätä ääntä. Hän syö enemmän kuin kuluttaa. Ja lihoo



Joku alkaa kamppailla vastaan päänsä turvin ja äärimmillään kehittää ajatusmallin että kaikki ruoka on vaarallista tai vain jokin ruoka on turvaruokaa. Tai käskee itseään: noudata vaistoa ja ahmi, mutta poista se mitä olet ahminut. Syntyy ristiriitoja pään ja biologian välillä, ne saavat nimen - anoreksia, ortoreksia, bulimia.



Ja sitten kun puhutaan ruuasta, voidaan puhua seksistä myös. Ihminen on luonut maailman jossa valitaan elämänkumppani. Vastakkaista tai omaa sukupuolta. Tai ei valita ollenkaan. Ollaan yksin tahdosta tai vasten tahtoa.



Biologiselta kannalta olisi kai mielekästä se että mies kylväisi siemenensä joka suuntaan ja nainen puolestaan olisi halukas parittelemaan saadakseen lapsen ja sitten eeveeveekoo, kun jatkuvuutta palveleva tarkoitus on täytetty ja lapsi saatettu alulle.

Jos tässä kohtaa biologialle antaa periksi loukkaa elämänkumppania. Puhun nyt siis naisena ja heteroseksuaalina kun en muuta voi olla. Mutta miksi naispari tai miespari olisi erilainen jos toinen käy joka puolella "kylvämässä" ja toinen on haluton ison osan ajasta. Sattuu se käytös ihan yhtä kipeästi vaikka biologia on eliminoitu pois ja yhdessäolo perustuu ytimiä myöten tahtoon olla yhdessä.
Onkohan olemassa pariskuntaa joka kulkisi koko yhdessäolotaipaleensa suurenmoisen yhtätahtia seksuaalisen halukkuutensa suhteen?

Siinä vain pari mikrotason esimerkkiä. Mutta koska jokainen ihminen on laulun arvoinen, voi mikrotason ristiriita olla se palikka joka kaatuessaan tekee megatason järistyksen.

Ravinnon ja lisääntymisen tarve. Melkoisen perustarpeita, siellä Maslowin sedän pykäämässä pohjakerroksessa. Onko sitten mielekästä että kehittyy olio nimeltä ihminen, jonka aivojen kasvu on epäsynkassa selkäytimen kanssa, ja alkaa vaatia korkeampia kerroksia? Palveleeko ristiriita jatkuvuutta?

Ei, ainakaan suoraan. Mutta ajatellaanpa miten helmi syntyy. Siis aito helmi, simpukassa. Hiekanjyvä joutuu simpukan sisään ja ärsyttää niin että simpukkaparalle jää vaihtoehdoksi kuorruttaa se eritteillä joista syntyy jotain kaunista ja ainutlaatuista (joo, ja ihminen hiffasi senkin, syntyivät viljellyt helmet, tiedän).

Olisiko tiedettä, taidetta, elämänkatsomuksia ilman ristiriitoja? Niin no, ei varmaan olisi sotia, sortoa ja nälkääkään. Ilmastokatastrofeista ja parantumattomista sairauksista puhumattakaan.

Mutta jos se helmi onkin vasta tulossa? Jos tämä on vasta sitä rakentamista? Jos helmi on jotain jota emme vielä osaa edes kuvitella?

Siksi en jaksa uskoa että ihminen on maalannut itsensä ja koko maapallon nurkkaan ratkaisuillaan. Siinä ei vain yksinkertaisesti olisi järkeä.

(heh, huomaako että tän lääkitystä on säädetty?)