Laiska öitään lukee/kuumeinen pää miettii

...mutta silti, iltakymmenestä aamukahdeksaan: nukkunut, yskinyt, yskinyt, nukkunut yskinyt, yskinyt, yskinyt nukkunut, yskinyt, jne.

Plääh.

Minä en osaa tätä. Siis potea jotain nuhakuumetta/sinuiittia ja olla sen takia poissa pelistä. Mussa on joku pieni kärsimätön joka hyppii seinille kun iso väsähtänyt tukkoinen kroppa estää sitä tekemästä sitä, tätä ja tota. En saa hyppijää tallottua hiljaiseksi.

Kun henki on kuitenkin altis, niin olenpahan sitten lukenut mielenkiintoisia, Airi Markkasen etnografista tutkimusta romaninaisten elämänkulusta. Vierastan akateemista tekstiä noin yleensä ja nyt olen päättänyt että totuttelen siihen juuri siksi. Kipeänä ei ehkä ole hyvä aloittaa mutta kun aihe on noin mielenkiintoinen niin se auttaa eteenpäin. Toistaiseksi olen huokaillut helpotuksesta. Loppujen lopuksi on aika iisiä olla tapaluterilaisesti kasvatettu valtaväestön edustaja.

Vaan onko sitä silloin henkisesti yksinäisempi? Kun on vapaa niin on omillaan, ilman toisten tukea. Mutta jos sitä tukea saa vain hyväksymällä kontrollin joka siihen sisältyy?
Vapaus on suuri vankila, lauloi yksi kasariaikojen lempilyyrikoistani karmealla lauluäänellään. Tiedä tuota, mutta on se ainakin ristiriitainen käsite. Naisen vapaus sidotaan usein palkkatyöhön - juu, siis toki miehenkin mutta jos nyt naisen kannalta katson (ja pikkuisen kärjistän!) niin miehen saappaan alta pomon saappaan alle. Mihin se vapaus jäi, etenkin jos tilipussista menee iso osa siihen ettei katto lähde pään päältä? Eli pankinkin saappaan alla.

Vapauden siamilainen kaksonen on vastuu, IMO. Eli sen joka tahtoo olla vapaa, pitää hyväksyä vilun ja nälän riski ja se tosiseikka että kehenkään ei voi nojata vaan pitää itse järkätä suojansa ja leipänsä.

Mutta eihän vapaus silti ole yksinäisyyden synonyymi? Ei minusta ihminen joka julistaa ettei tarvitse ketään ole välttämättä vapaa. Vaan ehkä yksinäisyytensä vanki?

Tai ehkä se on sitten se miltä tuntuu, millaiseksi itsensä kokee. Ehkä vapaus on myös subjektiivinen kokemus? Ja siis nyt en edelleenkään puhu ihmisistä vankiloissa tai keskitysleireillä vaan ihmisoikeuksien mittapuulla vapaista ihmisistä.

Joku säännellyssä ja kontrolloidussa ympäristössä elävä voi tuntea itsensä ihanan vapaaksi - ei tarvitse itse miettiä paikkaansa, ei identiteettiään. Joku toinen on raivannut polun, senkun tallustan eteenpäin. Mikä minä olen moittimaan ihmistä joka kokee tämän vapautena!

Tällaisia ajatuksia herää kun lukee naisen elämästä varsin kontrolloidussa kulttuurissa