"Miksi ihmiset ehdoin tahdoin lähtevät jonnekin jossa tietävät etteivät viihdy?" kysyi mies viikonloppuna kun istuimme teeveen ääressä.
Kyseessä oli niinkutsuttu tositeevee-ohjelma. Sitä lajia jota minäkin siedän. Ei kilpailuja, ei "vain paras pärjää" - ajatusta. Vaan itsensä voittamista. Mene ja tiedä kuinka totta nämä "tosi"tarinat ovat mutta tätä tiettyä alalajia olen tykästynyt katsomaan.
Kyseessä on yleensä jonkinsortin elämänhallinta - painonpudotus, raha-asioiden järkeily, mukavuusrajojen venyttäminen. Tässä mitä viikonloppuna katsoimme oli kyseessä viimeksimainittu. Kaksi perhettä, kaksi ihan erilaista maailmaa, ihan eri käsitykset hyvästä lomasta. Lyödään porukka yhteen ja ensin lomaillaan viikko toisten ehdoilla, sitten viikko toisten.
Totta kai juttuun sotketaan äärimmäisyyksiä, pistetään bilehileet siveydensipuleiden sekaan jne, eihän sillä muuten herätetä kiinnostusta. Kun sen tietää niin sitä sietää.
Mutta tuo mitä mies kysyi. Että miksi. Minusta siinä ei ole mitään ihmettelemistä.
Henkistä lihastreeniä taas kerran. Jos haluaa jaksaa kantaa enemmän on saatava enemmän habaa. Ja sitähän saa kun tekee vähän enemmän kuin tahtoisi. Rutistaa vielä kerran, vaikka sattuu ja vituttaa.
Tulta päin. Eli omien rajojen ravistelua. Tuli olkoon renki eikä isäntä ja tuli on se, mitä pelkää ja se, mikä tuskastuttaa.
Mutta itsetuntemus mukaan. Terve järki samaten. Ei siis sellaista että koska minä inhoan ötököitä niin menenpä istumaan ötökkä-ämpäriin. En usko sokkihoitoihin. Veteen heitetty lapsi ei opi uimaan vaan hukkuu.
Pitää kysyä itseltä että miksi tämä on vastenmielistä tai pelottavaa ja lähestyä tulta sitten sen mukaan.
Ja tässäkin tarvitaan viisautta erottaa asiat toisistaan. Muuten voi jäädä tuleen makaamaan. Käy niin että sitä ryntää kohti pelkoa ja kipua ja saa turpaansa niin että rytisee ja verta vuotaa. Jää tantereelle kipuineen eikä pysty muuta kuin itkemään ja toivomaan että joku korjaisi pois.
Voi tietty pysyä myös tulesta kaukana. Elämä voi sillä lailla olla ihan mukavaa. Hyvässä lykyssä kuolee ennen kuin huomaa että siitä on jäänyt osa elämättä pelon ja kivun välttämisen takia. Tai jos sen on huomannut niin on kiireesti teipannut sen umpeen ja selittänyt pois leimalla. "minä en vain kestä tuollaisia ihmisiä" "minä olen niin tyhmä etten opi tuollaista" .
Korkealentoisia ajatuksia näin aamutuimaan, tässä kun odottaa että kirjanpito-ohjelma yskii itsensä käyntiin (on vähän hidas näin käynnistysvaiheessa).
Pointtina kuitenkin se että tämä on teoriaa. Jokainen tuntee itsensä, rajansa, sietokykynsä ja kipukohtansa parhaiten. Jos niitä vain uskaltaa katsoa. Siihen uskaltamiseen voi sitten tarvita jonkun toisen apua. Mutta itse idea ei miksikään muutu.
Joten voi lähteä lomalle joka ei ole sitä ominta juttua. Voi kokeilla puuseetä vaikka luokittelee itsensä sisävessaihmiseksi. Voi aloittaa siitä että katsoo sitä inhoamaansa tuhatjalkaista. Että onko se nyt niin kamala. Voi maistaa sitä kummallisen näköistä ja -hajuista ruokaa.
Pääasia että päättää vasta sitten kun on kokeillut, ei ennen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Heh, minä kyllä olen miettinyt vähän samanlaisia kuin sinun miehesi. ;D Ja jatkanut, että miksi ihmeessä vielä televisioon pitää tulla esittelemään omaa rajoittuneisuuttaan. Ehkä heille on maksettu osallistumisesta kunnon korvaukset. Ehkä jotkut vain ovat niin julkisuushakuisia, että ovat valmiita mihin tahansa temppuun paistatellakseen hetken ajan julkkiksena.
Minusta tuntuu, että elämäni on ollut ihan liian villiä ja epävarmaa muutenkin enkä kaipaa enää yhtään ylimääräistä jännitystä. Että johan tässä on joutunut pistämään itsensä likoon yhdessä jos toisessakin liemessä.
Niin, että ihan hyvä teoria sinulla. :)
Mukavuudenhalu taitaa olla yksi niitä kantavia teemoja miksi ihminen ei halua venyttää niitä rajojaan. Kun on ennenkin pärjätty näillä, miksei jatkossakin.
Itse tunnustaudun melkoisen konservatiiviseksi, mutta sillä on sitten jo traumaattisempia syitä, joita en ala tässä tilittämään.
Silti olen kehittynyt siinäkin asiassa, että jos nyt en ensimmäisenä olisi ilmoittautumassa myötähäpeää ja tuskastumista katsojissa herättäviin muka-tosi-tv-dokumentteihin ja muihin itsensä häpäisyohjelmiin, olen yrittänyt pikkuhiljaa miettiä että vaikka tähän ikään mennessä varmasti on tullut kokea yhtä sun toista, ja jotkut asiat olisi voinut jättää kokemattakin, voisin silti vapaaehtoisesti asettaa itseni alttiiksi uusien kulttuurien ja tapojen oppimiselle, uusien paikkojen näkemiselle ja kokemiselle, uusien ruokien maistamiselle..
Erilaisten ihmisten elämään tutustuminen, niiden vertailu ja oppiminen voi olla, vaikka ei nyt pakollista, mutta ainakin rikastuttavaa..
Että tulta ja tuulta päin, mutta rajojen mukaan ja silloin kun tuntuu siltä. Ei siksi että joku toinen pakottaa.. tiedättehän nämä joka yhteisössä patistajat "täytyyhän sun.." ja "ethän sä nyt voi jättää tulematta/tekemättä/osallistumatta, älä ole ilonpilaaja.." ja siinä vaiheessa minulla nousee karvat pystyyn että en varmasti jos aletaan viemään se viimeinenkin valinnanvapaus..
No tämä tästä ja nyt kontrollikuviin (vapaaehtoisesti!!)
Juuri näin Celia ja Tipu. Tätä tavoittelin. Itsetuntemuksella kasvamista - ei suinpäin syöksymistä tuleen. Niin, ja varsinkaan siksi että toiset painostavat :)
Lähetä kommentti