tiistai 24. helmikuuta 2009

Monkey on my back

Täällä taas, puoli-ihmispaikalla.Ilmeisesti en ollut viime viikolla mogaillut mitään raskaan sarjan juttuja. Kaksi laskua oli jäänyt viemättä koneelle, homma korjattu aamun mittaan.

Ärsyttää tämä uusi työneuroosi. Ikään kuin vanhoissa ei olisi ollut tarpeeksi - ahdistuin siitä että joka päivä piti olla jossain toisen määräämässä paikassa, ihmisten kanssa joiden seuraa ei välttämättä olisi valinnut. Stressasi - ja stressaa edelleen - se että olenko tarpeeksi hyvä, nopea, kohtelias asiallinen..

Lontoonkielinen lausahdus "monkey on my back" tarkoittaa huumeriippuvuutta. Minun apinani niskassa on se fakta etten ole "mikään" ammatiltani. Se on yksi perkeleellinen apina - ei kuuntele järkipuheita yhtään sen enempää kuin ne addiktien apinatkaan. Mitä hyötyä tradenomintutkinnosta olisi vaikkapa tässä? Kun kerran olen tekemällä oppija. Tarvitsen sen perehdyttäjän ja aikaa harjoitella ja that's it.

Mutta apina niskassa kuiskii että nyt et saa mokata, koska jos mokaat se johtuu siitä ettet ole koulutettu ihminen (halooooooo! eivätkö tradenomit tee virheitä???). En usko että apinasta ikinä pääsen; ehkä keksin jotain millä sen kantaminen helpottuu.

Viime keväinen irtisanominen - virhe epäselvässä ulkomaanmaksussa joka ratkaistiin äkkikuolematyyliin, töppääjä ulos - kummittelee vieläkin. Olin toki alkanut hienokseltaan epäillä että toimenkuva kyseisessä paikassa ei kenties ole kohtuullinen, ainakaan jos työntekijällä on muutakin elämää. Edeltäjä oli mm. joutunut tapaturman vuoksi sairaalaan ja joutui potilaspetiltä liikuntakyvyttömänä antamaan puhelimitse ohjeita miten palkat maksetaan. Kun kukaan muu ei osannut.

Silti ne potkut tulivat niin puun takaa että nyt on vallalla neuroottinen pelko siitä että olin minä miten osaava, taitava tai pärjäävä hyvänsä, joku voi yhtäkkiä tulla huoneeseeni ja ilmoittaa että tämä oli nyt tässä. Sinä et onnistunut.

Kirjoittaessa tätä fiilistä ei ole. Työtekstit menevät kaupaksi tai sitten eivät. Toistaiseksi ovat menneet. Hyväksytty kiitoksella. Kielteinen palaute on ollut ansaittua ja rakentavaa koskien yleensä konseptissa pysymistä.

Ero on varmaan siinä että teksti on minua itseäni, työ jonkun roolin täyttämistä.

Ja tietysti tämä ominaisuus, tämä ahdistuksen aihe, saa sitten aikaan sen että minä katson aamuisin töihin meneviä naisia bussissa tuntien itseni ulkopuolisesti. En todellakaan tiedä mitä työssäkäyvien sisarten päässä liikkuu, mutta kun he kaikki NÄYTTÄVÄT siltä että tämähän on itsestään selvää. Totta kai käydään töissä. Totta kai sinne mennään joka päivä. Totta kai siellä on ihmisiä joiden seurassa on pakko olla. Totta kai jokainen välillä mokaa.

Sitten sitä miettii itseään ja olo on ihan kuin ei osaisi kävellä tai puhua tai syödä haarukalla tai jotain ihan perusasiaa.

Tuli tauko tähän kahvituntibloggaukseen. Tajusin jotain mielenkiinnosta. Kirjoitin angstista ilman että se angsti oli päällä. Olo on siis tällä hetkellä hyvä. Ihan niin kuin seisoisi mörön kanssa naamakkain ja toteaisi että minä pelkään sinua eikä sitä pelkoa tuntisi juuri silloin. Hassua

7 kommenttia:

Crane kirjoitti...

Luota itseesi! Olet ihan yhtä hyvä kuin muutkin, koulutuksella tai ilman! Osaat tehdä työsi. Ja mokia sattuu, niitä nimenomaan sattuu...Niihin on vain suhtauduttava niinkuin oppituntiin. Elämä opettaa. Muttei mokan tarkoitus ole, että mokaamisen pelko ottaa niskalenkin ja alkaa hallitsemaan. Otapa siis painiote siitä ja selätä se!

Kokemuksen syvällä rintaäänellä, iloista laskiaista vilkutellen!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla puolestani on vaikeuksia asennoitua työhöni, tai aikaisemmin tuntui vaikeammalta, nyt olen jo päässyt sinuiksi sen kanssa. Siis kun olen lehdenjakaja... Ihmiset suhtautuivat siihen aluksi niin omituisesti - olivat silminnähden kauhistuneita/ sääliviä/ vahingoniloisia, ihan kuin se olisi joku luuserihomma (ja niinhän se kyllä taitaa ollakin). Ja sitten kun mies on ammatillisesti aika korkealla, niin yllätys oli vieläkin suurempi kun emäntä tekee niin säälittävää hommaa. Ihmisten suhtautuminen oli aluksi tosiaan aika kiusallista, ja minua nolotti. Nolottaa joskus vieläkin, kun en ole elämässäni tämän korkeammalle päässyt, vaikka sellaista ihmiset minulta odottavat.

Mutta sinä: Luota itseesi! Ei kaikkia juttuja opi koulunpenkiltä. Yritä olla murehtimatta niitä potkuja, taisi itse asiassa olla parempi että pääsit äkkirysäyksellä irti siitä idioottipesästä. Hyvää tiistaita sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, joo! Möröt kutistuvat aina, kun niitä katsoo suoraan silmiin.

Riittämättömyyden/joukkoon-sopimattomuuden tunteita on monenlaisia,mutta samasta epävarmuuden lähteestä ne kumpuavat. Moni tahattomasti-lapseton tuntee itsensä epänaiseksi, kun keho ei onnistu tuottamaan sitä mitä PITÄISI...mä taas tunnen itseni vanhempainkokouksissa idiootiksi, kun pitäisi ommella/askarrella jotakin esityspukuja tai myytäävää myyjäisiin, enkä osaa näprätä kuin napin kiinni, jos pakko on. Mikä nainen sellainen on? Jne. jne.

Jännä kuitenkin, että sen virallisen koulutuksen puute on niin perustavanlaatuinen lommo MONEN tuntemani ihmisen itsetunnossa. Tunnen montakin fiksua ihmistä, joita arvostan kovasti, joilla EI ole tutkintoa...ja toisaalta maisterisimmeisiä, jotka ovat ihan täysiä imbesillejä.

Usko itseesi, kaikilla saroilla! Sinä selviät kyllä KAIKISTA vaihtoehdoista.

Kirsi

Celia kirjoitti...

Aina eivät edes koulutus ja tutkinnot turvaa itsetuntoa kolhuilta.

Saisikohan jostakin ostettua hyvän, mutta käytössä melko naarmuttoman itsetunnon. Laittaisin heti ilmoituksen osto- ja myyntipalstalle. :)

Anonyymi kirjoitti...

Sinähän olet selvästi kirjailija ja siinä loistava, ne muut työt ovat vaan sivujuttuja, jotka voivat mennä paremmin tai huonommin, ei sillä niin väliä. Tekee niin hyvin kuin järkevästi pystyy ja se on siinä.
Näin minä ajattelen. Olen ollut pätkätöissä ja teen työni asiallisesti, mutta se ei ole minun omaani enkä koe siihen mitään kunnianhimoa, sen paikka on toisaalla... Apinat pois vaan, ei toissijaiset työt ole stressin arvoisia!

Hanne

Anonyymi kirjoitti...

VOI REINE sie tarvitsisit nyt kunnon halin sulla on halipula.

Sie oot kuule hyvä joka paikassa. Se peikko tai mörkö on jäänyt kummittelemaan sieltä kesältä.
Kuitenkin, uskon, että silloin oli tarkoitus se, jotta tämä kirjallinen ura pääsee eteenpäin.
Nyt potkit sitä mörköä persuuksille ja sanot sille, jotta sie ossaat ja oot niin hyvä ko tähä mommaa pittääki ja just niin kauan ko pittää.

Iiisot halit siulle Pirre

Reine kirjoitti...

Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista. Ja Pirre - halit tulivat tarpeeseen. Yksi elämää varjostava juttu on krooninen halipula. Sitä ei vaan just nyt voi irl auttaa, mutta virtuaalihalit tuntuvat hyviltä nekin