Päämäärä ja pyrkimys siihen pohdituttavat.
"Sä olet ajopuu" sanoi minulle esimieheni liki 30 vuotta sitten. "Sä annat ihmisten, miesten varsinkin, heitellä itteäs miten sattuu"
Ei se ollut ollenkaan pahinta mitä sain kuulla niinä vuosina. Miksi juuri tuo on jäänyt mieleeni? Varmaan siksi että siinä oli toinen puoli totta. 18-vuotias minä olin ajopuu, valmis ajelehtimaan mihin vaan jos vain sai hetken rakkautta ja läheisyyttä.
Mutta en osannut silloin, enkä nytkään, nähdä ajelehtimista sataprosenttisen pahana asiana. "Jos elämä on päättänyt elää minua juuri näin niin minä en kysele". Sitaatti on Sonja Oosta ja tuntui riemukkaan anarkistiselta kahdeksantoistavuotiaasta joka ei ihan vielä ollut sisäistänyt vapauden ja vastuun irrottamattomuutta ja luuli että elämää voi päästä osittain karkuun silloin kun tarpeeksi ahistaa.
"Määritä mitä elämältä haluat. Visualisoi, näe se kirkkaana mielessäsi. Kirjaa se ylös mahdollisimman detaljintarkasti ja pyri sitä kohti. Elämäsi lähtee kuin huomaamatta tavoitteesi suuntaan."
Tällaista saa lukea usein. Minä en osaa. Osaan sanoa mitä EN elämääni halua. Osaan vetää ne isot linjat siitä mitä haluan. Mutta onko se paha jos tahtoo jättää siihen välille tuntematonta maastoa? Elää osittain löytöretkeilijänä ja ilahtua/kauhistua siitä mitä seuraavan oven takana odottaa?
Ajopuuna eläen hukkaa elämänsä. Toisten tönimänä sen luovuttaa omista käsistä pois. Mutta tiukka päämääräsidonnaisuus kiristää pipoa. Ja entä jos ei saavutakaan niitä tarkoin määriteltyjä etappeja tiukasti visualisoituun päämäärään? Miten huonoksi silloin itsensä tuntee? Sain päämääräkokeesta välttävän?
Tasapainossa kai tämänkin avain. Ja valppaudessa oman elämänsä suhteen. Itse huomaan usein että olen vain luisunut tilanteeseen josta en pidä. Mutta kun jatkuva valppauskin väsyttää. Ei kukaan jaksa seistä vartiossa 24/7, edes itseään vahtimassa.
Ja entä se kamala havainto kun huomaa että päämäärä olikin vain pahvikuva? Että kun sai sen mitä havitteli, se maistui kitkerältä, maksoi liikaa ja jätti jälkeensä tyhjyyden?
Löydä nyt sitten balanssi tämän kaiken keskellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hienosti analysoit elämän tarkoitusta! Olisitko siinä nyt luovana ja taitavana kirjoittajana, jos olisit raamittanut elämäsi? Se olisi tukahduttanut sinua... No, tämä vain ulkopuolisen käsityksenä.
Muistan nuoruudesta samaa ajelehtimista,mutta myös valoisuutta ja upeita kohtaamisia. Sitten annoin toisten sanella elämäni rajat ja olin siihen kuolla. Nytkään, itsellisenä ja ohjaksistani kiinni pitävänä en luopuisi elämän ennalta-arvaamattomuudesta. Se tekee tästä seikkailun, antaa mausteen. Pahvikuviin törmää ihan tarpeeksi!
Sinulla on se jo...Sinä näet!
Reine, ehkä jokin välimuoto voisi olla hyvä. Olisi suunnitelmia, mutta olisi tilaa myös sattumille ja seikkailuille.
Sulkevatko nämä pois toisensa? Voihan sitä olla päämäärä elämällään (suotavaa että joku suunta olisi kuitenkin) ja sallia silti elämän monimuotoisuus kaikessa rikkaudessaan?
Eihän sitä tarvitse joka kukkaa poimia polkunsa varrelta eikä joka kiveen kompastua, voi valikoida ja katsella ja poiketa polulta.
Ei elämä ole mikään tiukkaan sullottu paketti, mutta ei myöskään levällään kuin Jokisen eväät Niemisen katuosuudella.
Eli tietty elämänhallinta lapasessa mutta joustoa..
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän voi sallia itselleen eri variaatioita ja ymmärtää ettei se koko hieno korttitalo siihen kaadu, että välillä kurkistaa mitä on aidan tai nurkan takana.
Mitä tulee siihen, että asettaa itselleen tavoitteen ja huomaa sen saavutettuaan sen olevan kaikkea muuta kuin sitä mitä kuvitteli, se on elämää sekin. Voi olla, että pitäisi tietää mahdollisimman tarkkaan mitä haluaa, tai ainakin sen, mitä ei halua (sekin on jo hyvä alku), mutta tylsäähän se toisaalta on, jos kaiken tietäisi.
Toisaalta taas siitäkin huolimatta voi löytää hyviäkin puolia siitä, että lopputulos ei ollut aivan sitä mitä odotti, mitä siihen satsasi ja mitä sillä tekee tulevaisuudessa.
Joskus tärkeintä ei ole päämäärä vaan se matka itsessään, tapahtui se sitten itseen sisälle tai muuten..
Lähetä kommentti