Pakkasta on ulkona kai kymmenkunta astetta. Ihan siedettävää silloin kun ei tuule.
Sisällä takassa räiskyy tuli. Ilmalämpöpumppu pitää huolta yläkerran lämmityksestä. Normi 22 astetta on selkeästi ookoo, pojat saattava hillua kalsareillaan puoleen päivään viikonloppuisin.
Mutta minä palelen. Tunnen kylmää johon ei auta takkapuut, villatakit ja -sukat, ei edes maaginen torkkupeitto. Miten voi toinen ihminen hohkata niin paljon kylmää.
Ja minun pitäisi kuulemma korjata tämä lämpövajaus. Tarina ei kerro miten - eikä edes miksi.
Sen tiedän etten osaa. En osaa ollenkaan.
Palelen. Pelkään. Ja kroppa protestoi. Minä joka kammoan oksentamista halasin eilen pyttyä ihan vapaasta tahdosta. Yritin yökätä ulos möykyn joka tuntui vatsassa.
Jos tuolla jossain on jokin ihmistä isompi, niin pyyntö sille. Älä anna lasten paleltua tässä pakkasessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Toivottavasti saat sulatettua jäisen möykyn olemattomiin. Jaksamista sinulle toivottaa Alohomora
En osaa sanoa kuin että ilmeisesti tunnevammasta on kyse miehelläsi, ja kuten eräässä twelve steppereiden kirjassa muistutetaan, että et voi odottaa sairaalta ihmiseltä terveen ihmisen käytöstä.
Se on ainakin minua auttanut monet kerrat..
Kun vain aina muistaisi.. *huoh*
*hali*
Tipu,lienet ikävä kyllä oikeillä jäljillä. Joskaan tuo tunnevamma ei ole pahimmasta päästä. On vain oma surutyönsä huomata tuo asia ihmisessä jonka kanssa kuitenkin on lapset laittanut ja asuntovelan tehnyt ja haluaisi silti elää.
Yksin en voi ottaa vastuuta parisuhdeongelman purkamisesta joten nyt on tavoitteena vain kestää tämä vaihe. Sitä hankaloittaa se etten ole juurikaan tavannut muita ihmisiä viime viikkoina. Tai siis tietysti perhettä ja työkavereita mutta noin muuten.
Vaihtoehtoja ei liene kovin montaa; joko opettelet elämään sen kanssa, että miehellä on tämä ominaisuus, lakkaat elämästä hänen kanssaan (ei liene todellakaan realistinen vaihtoehto) tai yrität tehdä ongelmalle jotain.
Nyt on vaan niin, että jos miehesi mielestä mitään ongelmaa ei ole, on sangen rajoitetut mahdollisuudet saada häntä mihinkään pariterapiaan tms ja vaste voisi jäädä aika olemattomaksi.
Eli käyttökelpoisimmaksi vaihtoehdoksi jäänee siis opetella elämään näissä olosuhteissa.
Sinä luonnollisesti teet ratkaisut siitä mikä on kohdallanne järkevin vaihtoehto edes yrittää ja mitä kannattaa yrittää, koska kaikella luonnollisesti on hintansa.
Sanoisin kuitenkin ensiavuksi sen, että kannattaa tähdentää itselleen, että et ole hänen tunteistaan (tai tässä tapauksessa tunteettomuudestaan) vastuussa, eikä se varmaankaan ole tarkoitettu henkilökohtaisesti sinua vastaan.
Ihminen joka ei ole saanut jotain, ei voi sitä antaa eteenpäin. Itse aikanaan opettelin P:n kanssa antamaan hellyyttä ja näyttämään tunteita, mutta P itse sattui olemaan täysin sulkeutunut tapaus. Hieman olin katkeroitua siitä, että kun vihdoin olin itse päässyt jyvälle siitä missä mennään, onnistun löytämään ihmisen joka on valovuosien päässä siinä suhteessa - takanapäin, tulossa siis..
Kuten sanottua, sinä määrittelet oman elämäsi suhteen minkä hinnan olet valmis maksamaan mistäkin ja jos nyt positiivisia puolia haluaa löytää, on pahempiakin vaihtoehtoja olemassa, mieti vaikka yhteisen ystävämme valintoja tai..
Ehkä siinä vaiheessa riemusta kiljuen hyväksyy omansa.. ;)
Lähetä kommentti