Sekä Celia että Satu (linkit oikealla) haastoivat minut tähän ja nyt tai ei koskaan.
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
Ja ne kuusi sattumanvaraista asiaa:
1. Pylly edellä puuhun.
Näin minä olen tähän mennessä elänyt. 80-luvun juppivuodet olin köyhä yksinhuoltaja. 90-luvun lama-ajan olin tukevasti vakituisessa työpaikassa kiinni.
Se oikea järjestys lienee koulutus, työpaikka, (omistus)asunto, avioliitto ja lapset. Minä tein ensin lapset, menin sitten naimisiin, hommasin (omistus)asunnon, jonka pankki omistaa vielä mooooooonta vuotta, työpaikka ja -muoto ovat liikkuva käsite elämässäni ja koulunpenkkiä välttelen varmaan lopun elämääni. En ole ammatiltani mikään. Ei isompia valittamisia silti.
2. Ihmissuhteet
Minulla on jakomielinen tapa suhtautua käsitteisiin perhe, suku, jne. Ystävyys on ihan oma juttunsa sekin. Olen naimisissa, mutta en katso kuuluvani mieheni sukuun. Hyviä ihmisiä mutta eivät minun heimoani. Minulla on tosiperhe joka tietää kyllä olemassaolostaan *halaa virtuaalisesti kaikkia sen jäseniä*
Virallisesti, vanhempani ovat kuolleet (äiti 1992, haimasyöpään; isä 2006, keuhkokuumetta seuranneeseen sydäninfarktiin). Minulla on yksi biologinen sisko jonka kanssa välit ovat poikki, näillä näkymin lopullisesti. Aviomies ja kuusi lasta joista kolme on täysi-ikäisiä, kaksi koululaisia, yksi eskarilainen.
Jos ystävyyttä mitataan säännöllisellä yhteydenpidolla, merkkipäivien muistamisilla ja korttien lähettämisellä niin minä olen aivan luokaton ystävä. Lahjat ovat yksi juttu joista tunnen välillä huonoa omaatuntoa - minun pitää löytää ystävälle lahjaksi se juttu joka on juuri hänen/tuo mieleen hänet. Voin löytää sen maasta (saa kauhistua!) , kaappini pohjalta, kaupan hyllyltä tai päästäni jolloin se päätyy tarinaksi.
Jollen löydä sellaista juttua, en anna lahjaa. En halua antaa mitään tavan vuoksi tai siksi että on jokin aika. Kuten sanottu, välillä morkkistelen, välillä taas sitten tuntuu että juuri näin sen pitää olla.
3. Elämänkatsomus
Jatkuvassa liiketilassa. Sen tiedän etten ole ainakaan kunnon kristitty. Mies Nasaretista oli viisas mies ja kerkesi elää ihan liian vähän aikaa, sen myönnän ihan suoraan. Raamatussa on paljon hyvää - ja paljon aikansa elänyttä ja kohtuutonta. Viihdyn paikallisessa kirkossa ja se on minulle pyhä paikka, mutta niin on pikku takapihan pyhäkkönikin ja lähimetsän koivikko.
Ateisti en ole. Varmasti on olemassa korkeampi voima, tai ehkä useampi. Yhtä lailla nais-ja miespuolinen Kieltäydyn myöntämästä että ihminen olisi kuoltuaan pelkkää madonruokaa. Jossain on jotain muuta.
Tietämättömyys ei ahdista minua, enkä katso tarpeelliseksi julistautua miksikään. Olen etsinyt itseäni mm. wiccalaisuudesta, eikä sekään sellaisenaan istunut minuun. Elämä ja kuolemanjälkeisyys, korkeammat voimat ovat mysteeri jonka edessä kumarran pääni.
On asioita joihin uskon ilman muuta:
valkoiseen magiaan, hyvien ajatusten voimaan, ennakkoaavistuksiin, Raamatun kultaiseen sääntöön, Pay it forward-ajatteluun, ihmisten vastuuseen toisistaan yli virallisten rajojen, viisauteen joka tulee jos oppii virheistään, voimaan joka näkyy siinä että uskaltaa tunnustaa heikkoutensa.
4. Pakkaustiedot
Olen 45-vuotias. En tunne olevani keski-ikäinen. Välillä olen ikivanha, välillä täysi kakara. Rintani ovat kokoa E, vyötäröni ei ole ollut normimitoissa sitten teini-iän. Minulla on diagnosoitu kaksi kroonista sairautta mutta olen yleisesti ottaen terveempi kuin koskaan; influenssa- ja vatsatautiepidemiat kiertävät minut jostain syystä kaukaa. Ruumiinlämpö nousee ehkä kerran viidessä vuodessa kuumelukemiin. Ylipainoa on kymmenkunta kiloa, iloisesti siellä vyötäröllä kaikki. Ja niissä hinkeissä, huoh. Teini-ikäisenä olin maailman rumin ihminen, nyt 45-vuotiaana olen välillä aika ihana nainen.
5. Minä, koti ja taloudenpito
Olen laiska ja epäsiisti esteetikko - hirvittävä yhdistelmä. Rakastan symmetriaa, harmoniaa, järjestystä ja kauneutta enkä osaa luoda niitä ympärilleni, en sitten yhtään. Minulla on liikaa tavaraa; sitä vaan tulee jostain. Kirjoja ei koskaan voi olla liikaa, niille voisin perustaa oman huoneen.
Pyhä kolminaisuuteni on pyykki,tiski ja ruoka. Vaikka maailma repeäisi, nämä täytyy hoitaa ajallaan muuten niihin hautautuu.
Raha-asiat hoidan parhaan kykyni mukaan. Joskus venyn lähes ihmeisiin rahojen riittävyyden kanssa, joskus tuhlaan turhuuksiin, jos katsoo yleisillä mittareilla. Jälkeenpäin katsottuna olen ihmetellyt miten olen tästä ja tuostakin kriisistä selvinnyt. Minulla ja miehellä on valitettavasti aika erilaiset prioriteetit siinä mikä on tärkeää. Hänelle on kunnia asia maksaa laskut ajallaan vaikka sitten ruokakaapissa olisi vain valo. Minua ei muistutuslasku haittaa mutta jos kaapissa ei ole perheelle ruokaa niin menen tolaltani. Virallisesti en oikein tiedä missä olemme. Hyvätuloisia sillä mittarilla ettemme saa yhteiskunnan tukia. Käteen jäävän rahan suhteen, no, ehkä just köyhyysrajan yläpuolella.
6. Oppiminen
Mottoni on että kun kasvu loppuu, alkaa lahoaminen. En ehkä viihdy koulunpenkillä mutta tavoitteeni on oppia asioita elämäni viimeiseen päivään asti. Ehkä tärkein ja mielenrauhaani eniten vaikuttava asia on että olen mieluummin onnellinen kuin oikeassa.
Ja haastan tähän:
Tipun
Alohomoran
Marinan
Pirrelön
Marjutin
..blogittomat ovat tervetulleita käyttämään kommenttilaatikkoani vastaamiseen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Mielestäni pylly edelläkin voi mennä puuhun. Myös lahjanantoperiaatteesi on kiva; annat mieluisia lahjoja ja taatusti sydämestä. :)
Minäkään en tunne liittyneeni mieheni sukuun, vaikka sen kanssa olen kohtuullisen paljon tekemisissä. Minullahan on oma suku ja kuulun siihen.
Jestas, Reine! Jopas lykkäsit, tosin tahallasi, arvaan.. ;)
No jos minä tästä yrittäisin..
1) Olen ehdottomasti yöihminen.
Jo ammoisina aikoina, yksin eläessäni saatoin pitkät ajat elää niin, että lähdin kahdeksan pintaan illalla liikenteeseen ja tulin pikkutunneilla takaisin.
No tässä ei ole mitään uutta monen mielessä, mutta kun minä en kapakoinut. Kiertelin kaupungilla, katselin ihmisiä, mietiskelin asioita, tutkin kaupungin olemusta.. Päivät nukuin (en tosin roikkunut pää alaspäin mistään kattoparrusta..)
Vieläkin jos suinkin tilaisuus tarjoutuu, vuorokausirytmi keikahtaa välittömästi siihen, että aamutunneilla nukkumaan ja puoliltapäivin yläpystyyn.
Epäkäytännöllistähän tuo on ns virka-asioiden hoitamisen kannalta, myönnän, mutta hei, eikös se ole jo tieteellisestikin todistettu, että on olemassa iltaihmisiä ja aamuihmisiä?
2) Olen myös mahdottoman hypoaktiivinen. Johtuen varmasti vertikaalisesta mitoistani, olen pienestä, anteeksi, nuoresta pitäen ongelmoinut motoriikkani kanssa. Olen siis notkea kuin rautakanki, ja tätänykyä myös kevyt kuin kassakaappi. Kaikkinainen ruumiinkulttuuri on minulle ollut kauhistus aina. En tunne pienintäkään viehtymystä mihinkään liikuntamuotoon.
3) Looginen jatko edelliseen: Rrrrakastan kirjoja..
Opin jo varhain lukemaan, ja siitä seurasi se, että luin aina ja joka paikassa. Vanhempani saivat toistuvasti huomauttaa että "ruokapöydässä ei lueta" ja "etkö voisi mennä välillä ulos leikkimään", kun minulla oli aina kirja nenän edessä. Koulun kirjasto tuli aikoinaan koluttua läpi nopeasti, "oikean" kirjastoauton täti piti minusta kun kyselin häneltä paljon kirjoista ja lainasin kamelikuorman kerralla.
Vielä nykyäänkin, kun katselen omaa kirjahyllyäni, tunnen suunnatonta iloa ja nautintoa. En välttämättä muista kirjan tai kirjailijan nimeä, päähenkilöitä tai tapahtumapaikkoja kuin viitteellisesti, mutta muistan minkä ajatuksen tai tunteen kirja on minussa herättänyt.
Kirjat ovat jotain, joista en luopuisi mistään hinnasta.
4) Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen.
Tämä on tuottanut minulle aina välillä ongelmia pitkin elämääni. Eihän nyt sovi, että sama ihminen kuuntelee oopperaa ja punkkia. Tai Reijo Taipaletta ja HIM:ia.. En tiedä onko joillain ihmisillä niin voimakas tarve lokeroida ja aidata kaikki vai olenko erilainen muori, mutta olen aina kuunnellut kaikkia musiikkigenrejä.. No, sanotaan lievennykseksi, että rappia en mielelläni kuuntele, enkä konerave-musiikkia (tiedättehän sitä monotonista diskojumputusta) enkä niitä taatusti ostaisi omaan levykokoelmaani, mutta kaikki muu taittuu kyllä jaskasta helkavirsiin.
5) Ollakseni käytännöllinen olen hämmästyttävän epäkäytännöllinen.
Minussa on aimo annos miehistä päättelykykyä (mikä ei vaatine paljoa.. *hirn*) jonka seurauksena pärjännen mekaanisten ja teknisten laitteiden kanssa paremmin kuin perheeni miehet ovat koskaan (well, ehkä viimeistä lukuunottamatta) pärjänneet. Minä olen se, joka säädän videot ja päivitän tietokoneet, työkalut pysyvät myös käsissäni paremmin kuin kutimet ja pölyhuiska.
Siivoamaan en kyllä sitten koskaan ole oppinut. Osaan järjestellä paikkoja, mutta siivous on minulle mysteerio. En tiedä mistä johtunee, mutta en koskaan ole perehtynyt sen saloihin. Ja jälleen kerran kummallisena sattumana, olen onnistunut aina asumaan kera miehen, jolla on nämä asiat hallussa. Muistan esim. kuinka tyttäreni isällä oli aikanaan tapana pestä lattiat kerran viikossa. Miehellä!
6) Uskon.
Kyllä. Uskon siihen, että asiat tapaavat järjestyä. Uskon, että vaikka aina emme saa, mitä haluamme, saamme, mitä tarvitsemme.
Uskon, että asioilla on oma aikansa, uskon että mitä kylvää, sitä niittää.
Uskon, että tämä elämä ei voi olla ainoa, joka meillä on tässä ja muualla. Muuten tässä ei ole mitään mieltä.
Tässä nämä perin mielenkiintoiset paljastukset minun elämästäni. Siirrän tämän omaan blogiini ja haastelen sieltä ketä haastelen..
Ai blogittomat.. No taas tuli blogihäiriö, joten poista vaan edellinen kommentti, löytyy mun omasta blogista..
Kiitos! =)
Ahh... haaste...
Luettuani omasi, Reine, sekä Tipun vastaukset kommasta, inspiroiduin pohtimaan. Ehkä en saa kaikkia kuutta heti puserrettua, mutta aloitan tarmokkaasti ainakin.
1. Lukeminen.
Sen täytyy kulkea perintönä suvussa, sillä se on ollut menneeni, se on nykyisyys, ja aivan varmasti tulevakin elämääni. Aina. Lapsuudessani kotona, ja nyt aikuisena perheellisenä kuvio jatkuu: kirjoja ja lehtiä on kaikkialla. Kerran viikossa joudun keräämään ja palauttamaan hyllyihin kiloittain Aku Ankkoja niin lehtinä, taskareina kuin pokkareinakin molemmista vessoistamme sekä kahden poikani huoneesta, keittiötä unohtamatta. Harry Potterit luettiin perheen voimin läpi kolmella kielellä. Ja sanovat, etteivät pojat enää lue! ???
Sanalla sanoen, minä luen, teini-ikäiset aikuistuvat poikani lukevat, isäni, veljeni, sisareni lukevat... Reinen lasken toiseksi sisarekseni, ja eikö hänkin lue??? Aina ja kaikkialla.
En ikinä unohda isäni kommenttia, kun Reine keskusteli jostakin kirjasta hänen kanssaan kuvaten sielunmaisemaa, jonka teos oli hänelle avannut. Hän, isäni, totesi että "mitä, näetkö sinäkin kirjat elokuvana silmissäsi". En ollut jotenkin tullut edes ajatelleeksi, että hänkin kokee sen siten, ennen kuin hän sen sanoi.
Sillä mm. mieheni kyllä lukee kirjoja mielellään, tai katsoo leffan... Mutta hän kokee nuo taideteokset kerran nähtävänä-elettävänä actionina, eikä halua pohdiskella syvällisempiä mieltä jälkikäteen askarruttavia ajatuksia. Kirjat hän lukee korkeintaan kertaalleen, kun taas minä palaan mieliteoksiini muutaman vuoden välein. Ja aina ne antavat minulle ihan uusia elämyksiuä, koska olen eri ihminen kuin muutama vuosi sitten. Koen romaanien henkilöt eri tavoin eri iässä.
Lukeminen, ja tarinan myötäeläminen täysillä.
Elämämme ei mitenkään voi olla tylsää, kun ominaisuus kulkee kanssamme. Arkea voi aina "paeta".
Toisaalta. Kun Harry Pottereista oli julkaistu kenties osa 5, ja olimme ahmineet teoksen englanninkielisenä,pohdimme jatkoa, Reine ja minä. Keskustelimme henkilöistä kuin he olisivat kanssaeläjiämme...
Silloin kaksi poikaani, silloin n. 14 ja 16, sanoivat: hei, hankkikaa oma elämä! Hah! ;-)
2. Innostumisen taito.
Minut on pelottavan helppoa saada innostumaan uusiin tempauksiin. Mieluiten yhteisöllisiin: Kutsu postilaatikossani muutama vuosi sitten: "Hei, tule mukaan alueemme omakotiyhdistykseen! Yhdessä parannamme alueemme palveluita, järjestämme talkoita, talviriehan, syysjuhlan. Ja järjestämme asukkaillemme runsaasti laajan tarjonnan liikuntaa". PAM! Kyllä, haluan olla mukana porukassa järjestämässä kaikkea kivaa, jesss!
Kun kotialueeni siirtyi Sipoolta Helsingille, oli yhdistyksemme tiukan paikan edessä, silklä Helsingillä on eri säännöt koulujen liikuntasalien vuorojen jaossa sekä liikuntatukien myöntämisessä. Asiakastilaisuus paljasti tilanteen ankeuden: vain urheiluseuroille myönnetään moisia tukia ja liikuntavuoroja. No, mikäs siinä -minä ja neljä-viisi samanlaista höyrypäätä totesimme, että meidän pitää perustaa Liikuntaseura. Ja sen me teimme; Össi perustettiin 1.12.2008.
Ja tämä on tätä päivää. Olen toiminut pojan jalkapallojoukkueaktiivina, molempien poikien luokkien leirikoulutiimeissä sekä ylä-että ala-asteella, ja vieläpä vetänyt ala-asteen Koti ja Koulu -yhdistystä puheenjohtajana...
Elämässäni on paljon ihanaa sisältöä, ja haluan tehdäkin kaikkea mahdollista, missä tunnen olevani hyödyksi. Mutta sillä on kääntöpuolensakin...
3. Yliherkkä velvollisuudentunto.
Lapsuudenperheemme esikoislapsena ajauduin ja kasvoin perfektionistin lailla huolehtimaan kaikesta mahdollisesta ja haalimaan vastuuta, kontrolloimaan kaikkea johon sormeni pistän.
Ajoittain huomaan, että pinnani palaa, kun muut eivät tee kaikkea yhtä perusteellisesti, "sitoudu kunnolla". "Kanna vastuuta, perkele!!!"
Se on pahimpia ansojani. Yritän opetella löysäämään, psyykkaamalla.
Pojat sentään jo ovat liki aikuisia, joten vapaa-aikani lisääntyy koko ajan. Enkä koe poikieni minua kovin usein ajaneenkaan "piippuun".
Mutta työelämässä varsinkin turhan usein koen voimattomuutta kokiessani, "etteivät nuo-ja-nuo tunnu kantavan vastuutaan".
Eikä naisihmisenä tuppaa saamaan rehkinnästä tunnustustakaan, jos kukaan sitä tänä päivänä missään saa...
Tämäkin taitaa periytyä. Vanhempi poikani kapinavuosinaan provosoi minua tosissaan kaikista "neurooseistani", mutta kas -hänkin nipottaa nykyään ja ottaa paineita velvollisuuksista, vaikkei vielä ole edes lukiotaan käynyt.
On sillä hyvätkin puolensa: pojan jo ennakkoon syksyllä kirjoitettujen (3/6) ylioppilasaineiden arvosanat ovat paljon paremmat kuin mitä lukion kurssitodistuksista olisi voinut odottaa murrosikälusmuilun vuosina...
4. "Usko" sekä 5. Elämänkatsomus
"Usko" sitaateissa, sillä minulle sana usko tuo mieleen ankean luterilaisen negatiivisen kristinuskon. Se sana... en halua sen käsittävän minua, kietoutuvan ympärilleni; määrittelemään minua mitenkään.
En kuitenkaan ole ateistikaan. Kenties pikemminkin välinpitämätön.
Sanojen määrittelyitä verraten: kun ei rakkauden vastakohta suinkaan ole viha vaan välinpitämättömyys, niin samalla ideologialla ei uskomisenkaan vastakohta ole olla ateisti -vaan olla välinpitämätön julistaessaan, uskooko vai ei.
Oikeasti koen olevani sekä uskon, että myös elämänkatsomuksen osalta välinpitämätön, jos minun halutaan julistavan väriä julkisesti.
Sama koskee kaikkea muutakin luokittelevaa.
En missään nimessä halua "äänestää jotakin puoluetta", tai "uskoa siihen tai tähän", tai "kieltää uskovani mihinkään".
Ei.
Haluan pystyä itse valitsemaan ne arvot, joihin kussakin elämäntilanteessani uskon -puhumatta uskonnosta ollenkaan.
En halua tulla luokitelluksi minkään tilastotieteilijän koostaman kuvauksen perusteella: tuo on "viherpiipertäjähumanisti" tai "porvari" tai "saakelin 70-luvun hippi". Ei, minä haluan olla yksilö, jota kukaan ei voi analysoida kategorioihin ja kohdella minua sen vuoksi jollakin tietyllä stereotyyppisellä tavalla.
Sama tilanne "uskontojen" osalta.
Useat uskonnot kiehtovat minua kyllä, ja luen mielelläni niistä.
Tälläkin hetkellä olen lukenut nimenomaan uskonnoista kertovia kirjoja, sellaisista uskonnoista joiden arvoja eritoten kannatan.
Sain joululahjaksi anopiltani kirjan "Gudarna inom oss" (kirjoittaja Jean Shinoda Bolen), ja kirjan innoittamana iski himo lukea muitakin tämän kirjailija-psykologin teoksia aiheesta...
Kirjastoon!
Ja sieltä löysinkin Uuden "Raamattuni"; Reinenkin blogissaan esittelemän "Jumalattaren aika -naisen kolmas ikä".
Hyvänen aika, mikä kirja!!! Koin irrottautuneeni entisestä elämästäni lukiessani teosta.
Ja samalla kun lainasin ensi kertaa Jumalatar-kirjan (joka siis esittelee keskeiset Kreikan mytologian jumalattaret, täydennettyinä tietyillä itämaisilla jumalattarilla joiden elämän mallia ei Kreikan tai Euroopan mytologia tunne, rinnastaen jumalatarten ominaisuuksia nykypäivään), lainasin jälleen kerran myös Entisen ja jatkossakin yhä Rinnalla kulkevan "raamattuni", Marion Zimmer Bradleyn Avalonin Usvat.
Se on yksi suurteoksista, jota luen uudelleen ja uudelleen parin-kolmen vuoden välein, enkä koskaan saa kyllikseni.
Siinä ovat Uskontoni ja Maailmankatsomukseni keskeiset elämänoppaani tällä hetkellä.
6. Musiikki, sekä tanssi, osin liikuntakin
Musiikki on aina ollut osa minua, kuten lukeminenkin. Varhaislapsuudestani asti olen laulanut, lapsena koulujen kuoroissa, sitten ystävieni kanssa pienryhmissä. Ja perheellisenä aloitin klassisen laulun opinnot työväenopistossa.
Sillä tiellä olen yhä: nyt harjoittelen ooppera-aarioita Sipoon kansalaisopistossa.
Ihana harrastus!!!
Nuorempana myös tanssin diskotansseja ja kansantanhuja -mutta perheen perustettuani tanssi on jäänyt.
Kunnes nyt, Uuden Urheiluseuramme myötä, saatan jatkaa tanssiharrastustani täydentäen liikuntatarvettani aerobic -jumpilla!
Sinänsä hassua... en koskaa ennen tätä vuotta ole nähnyt itseäni urheilullisena, sillä olen "notkea kuin kassakaappi" ruumiinrakenteeltani. En ole kovalla harjoittelullakaan edes nuoruudessa (kokeilin lukioaikoina) saavuttanut notkeustasoa, joka useimmilla tuntuu olevan syntymälahjana, mutta nyt lopulta, viikottaisiin "armybic"-, "core"-, "body harmony"- ja uusimpana "latinobic" -tunteihin osallistuessani koen olevani Täysin Kelpo Urheiluseuralainen!
Niin se elämä saa ulottuvuuksia -jotka alati vaihtuvat tai useat kertaantuvat sykleissä elämän eri askeleilla...
Ja ne kuusi sattumanvaraista asiaa:
1. Minä ja minusta
Alussa ko mie olin pikkanen plikka nii en oikiast tiennä kuka uon ja minne
kuulun, vaik kuulunko ies minnekkää. Nii paljo minnuu elämä heittel.
Helesinkii ja Kuopijoo ja siin välis viä Kilossakkii kävääsin.
Mie ko syntyysin tänne Helesinkii iha sovan loppupualel ja ei ikkunoit ja viä
niit pommituksiiki sano äitee ko juoksutti minnuu pyykkikoris siripalesuojaa.
Sentakkii mie sit vissii pelekään ja inhoon sottii
Tännehä mie syntyysin iha karjaalaisist vanahemmist. Jot Karjan plikkoi. Ja
se se miust teki miun. Pikkuusen, pippuriisen, elo ja ilopillerin. Ikiliikkujan,
sannoo ne jotka minnuu joutuusiit ehtimmää ko mie olin jo sillo kovin utelias
elämälle. Ain pit lähtä tutkimusmatkoille ja usiast miun sit Penkerkatun polliisi
laitokselta löyvettiiki. Mie siel jätskii syömäsä. Hyö tarjoosit sitä " eksyneelle"
2. Koulu ja miekö?
Ei onnistanna ei. Ko mius jo kolomannella hävis kaik yrittämise halut. Kaks
ekkaa vuotta yritti opettaja kitkee savo-karjanmurteen mius poikkee vaa
ei auttanu ies lahjonta. Hää kiiltokuvvii yritti vaa mie olin sanonna jot miul
niitt on jo tarpeheks.
Kolomannella tulki sellaane hirmu jot äiteeki sitä pelekäs. Ja mie en si ennää
viihtynnä koolussa. Sen pakollisen kävin ja olisinha mie sinne oppimakooluuki
männy vaa ko kuulin jot jotku pääsykokkeet nii en männy en.
Noo siihe sit päätty miun urahaavehet ko sillo ei ymmärtänt jot se ois olluna
niille vaatimuksen.
Sit vaa niiko elämänkooluu ja se pakolline rippikoolu. Mut tiijonhaluune mie
kyl ain oon olluna vaa omil ehoil. Nykki tulloo tiede-ja tiede ja historian lehet
ko vaa kerkeis lukkee. Tuol iso pino uottaa. Tää nettisen opiskelu viep aikoo.
Ja lukuhullu mie oon kyl olluna pienest pittäin. Metri kirjoi viikossa lainastosta
ja ko päivät ei riittännä nii yöllä si taskulamppusen valos peiton alla. Varmaa
arvaatteki jot ol kauhiin vaikee noosta ylös uamulla kooluu. Joka uamu oisin
myöhästynnä jos ei kaveri ois hakenna.
Miulla tää elämän rytmi onki olluna sellaane jot niiko yökyöpel oon ja päivät
oisin nukkunna vaa pit tehä työtä ja siin sivus hoijella kaik muuki.
3. Ihmissuhteet.
Mie kaksosluonteena uon olluna ain hyvä kerreemää immeisii ympärillein. Noo
kieltämäti täl vikkeläl suuvärkil on vissii olluna sen kans myös jottain tekemistä.
Mie sit jo varhaisest miun puoliskooni tutustusin ja meil het män niiko kaik
nappiisa. Naimisiiko mäntii jo 20 vuotiaina nii ei uo tarvint kattuu. Jos oikee
pitkää harkitsoo voip alkaa eppäillä. Mie en vieläkää eppäile ja takan on jo
47 vuotta ynteistä kivikkoo ja sammalt.
Iha viimeyön rupeesin miettimää mein elämätä jot yhen kerran meinaasin ottaa
ritolat ja hää sillo kier ne jäntevät käjet miun ympärillein ja sanos jot mihikää
et lähe. Siit miul nous mielee se kuis ruojast mie hänt rakastan vielkii.
Onneks ystäävät suap ihte valita ko sukulaisii ei sua. Myö ei olla hein kanssaa
missää tekemisis ja miun ja miehen vanahemmat on jo männeet sinne taivahan
tantereill.
Ystävät katos ko mie sairastusin syöpään. Iha ko ois pittaali iskent. Noo
nuapurista uon saannuki uuven ja hää päihittääki yssin heit kaikki. Meil nii kauhiin
hauskaa yhes. Ja netissä onki virtuaaliystäävii iha kivast.
Lapset miul kauhiin tärkiät ja lapsenlapset kultoo. Kyllä hyö mummii ja vaarii
vällee muistaavatten ja käyvätten kylässä.
Sit tää nelijalkaane koiruus on kans oltava. Hää minnuu kulettaa ulos ja viep
lenkkilöille. Miehä muute jäisin sänkyysen pohojalle makkoomaa.
4. Koti vai näyttelyesine.
Ko kahtoo nuit kuvvii nuis lehis noist julkimoihe kojeista nii nehä on ku näyttely
esineitä. En mie sellaasissa viihtyis.
Myö ollaa muutettu vissii enemmä ku parit sormet yhteesä ja ain on rakennettu
se pesä sen mukkaa mite viihytää.
Sillo ko musikat viä ol koton nii heil omat lokerosa ja meil oma ja sit sitä muuta
tilloo tarpeen mukkaa. Koskaa meil ei oo olluna nii hienoo jot ei mukulat uo voinna
leikkiä missä vaa. Ei pienet eikä isotkaa tahrat oo häirinnä. Lähtöö pyyhkimällä
ja imuri laalaa tarvittaessa. No myönnettäköön jot usiammin ukon käjes.
Mie tykkäsin enne kovast ruuvan laittamisest vaa nykysee ei ennää kiinnosta.
On loppunna kokkeilemise halu ja jottain vaa huitasee nuamaasa. Meithä onki
ennää kaks syömässä ja mie uon laiskistunna pakko se on myöntee.
Kauppaaka en viihtis männä millää. Siks mie ostanki ruokoo nii jot jiäkuappi on
pullollaa ja si ko on ennää vaa valo mään uuvestaa.
Miun ukkoin ko ol viä terve nii hää rakens meille mualle toisen kojin eli sen
mökkisen ja siit mie tykkeen ihan tosissain. Tää nykkyine on enempi vaa mein
pakkoasunto kaapuntisa. Toki mie tiälläki viihyn vaa syvän on enempi siä mökil.
Ja siä on iha oikia klapeil lämpiävä saanakkii. Jot sen löölyt on makosii.
5. Usko vai uskovainen.
Onki vaikia kysyymys. Ko mie uon sellaane kotikutoone uskovaine. Miul on
tärkijää se jot miul on Jumala ja se kaik muu siihe, mut ei ain oo näin olluna.
1993 mie olin nii hajalla jot ihtemurhoo haatosin ko ahisti ja si viel koski vähääse
joka paikkaa. Akkunasta ulos kahtoosin ja uattelin jot tuonne heikolle jiälle ko
käveelen nii on ahistus ja kivutki loppu.No mie siihe parkummaa jot jos sie Jumala
et minnuu aata nii ei tähä kukkaa muuka pysty. Ja kas kummoo seeraavana uamuna
ko herääsin nii sitä tonnin tiiliskivilastii ei ollunakkaa ennee rinnan piällä.
Siit se sitte läht kääntii ja mie oon sitä mielt jot jokkaisen on oma assii mihi uskoo
ja miten. Miun uskoin on tiivistettynä siihe jot miul ei uo oikeutta kettää tuomita.
Ja sekkii viä jot Jumala on rakkaus.
6. Mitä mie oisin halunna
Mie oisin halunna suurperheen ja assuu mualla. Paljon elläimii ja ainaki yks hepoone.
Vaa ko se leipä läht tiältä kaapuntista kummaltakki nii tiällä myö si ollaan oltuna.
Mie oisin halunna olla sellaasessa ammatisa jos ois suanna piirtee vaa ko se koolu ol
sit este. Kampaajanki ammattii uattelin ja kävi sisar hento valkooneki miäles.(mie
mikkää hento ennää)
Si ois olluna kiva kirjootella ja tehä se rommaani jot mie ain uon suunnitelluna. Vaa
ain on vaa suunnitteluastehella. Tai no yks on tehtynä yhen toisen kanssa vaa kustantaja
halus jot 300 sivvuu supistettaa 100 nii jäip. En mie ennee sitä urakkata jaksant
alkoo tehä uuvestaa. Mut lujettu sitä on näinki ympär Suomee ja viä Saksanmuallaki asti.
Nääs tätä nettiaikoo ny.
Työtä mie uon tehny ain sitä mitä on olluna tarjol. Oon hoitanna mukulii, olluna ruottalaisen
koulun ruokalan kassana (en ossoo yhtikäs roottia) varastokirjanpitäjänä, rahtikirjanpitäjä,
olluna lentokentällä töissä, siivonnu, olluna nuorisotalol töissä ja kaikkee tällasta. Ain
on töitä tarjottu jot ei uo tarvinna työttömänä olla.
Ny mie uon ommaishoitajana ja viel toivon jot suatas reissata ies vähän vaik ukko istuksii
pyörätuolis.
Mutta yks on varmoo mie uon elännä täyttä elämee ja yhtää päevää en vaitais pois.
Noo muutaman sairauven voisin lahjottaa halluuvalle
Ja haastan tähän:
Kotielämää
http://harmaasusi.blogspot.com/
Näitäkin luen. Pirrelö
Just pistin Kotielämälle haasteen ja seuraavaks lähtee Harmaasudelle.
Pirrelö
Kiitos vastauksista teille kaikille. Pirrelö, sinun vastauksesi on kuin runo tai novelli sellaisenaan. Jos pitäisi tehdä henkilökuva lehteen niin taitaisinpa suostutella sinua
talked about a lot of people payback their financial loans in a timely manner and lacking effects
A top personal debt charity wants the amount of men and women turning to these products to get guide finished cash advance loan credit card debts to be able to two bottle it. credit card debt nonprofit tells all over purchased your quick, increased fascination financial products this season. Any good cause claims several years in the past the numerous shoppers using them was initially simple.
pożyczka z zajęciem komorniczym
klikając w ten link zobaczysz więcej
kredyt na dowód dominet
pilna pożyczka przez internet
szybki kredyt na dowod bez zaswiadczen
http://pozyczki-prwatne.net.pl
http://szybkapozyczka24.info.pl
http://kredytybezbiku.biz.pl
Lähetä kommentti