Kotitöiden suhteen saan keskittyä tänään siivoukseen. Mies sai jostain päähänsä että tänään hän tekee hampurilaisia. Fine with me. Jää vaatehuollolta aikaa kirjoittamiseenkin. Oikoluku-urakka kannatti, löysin pari naurettavaa kömmähdystä tekstissä ja sain upotettua kaksituhatta sanaa lisää ilman että meni laverteluksi.
Eilen oli perjantai. Ei punaviiniä. Mitä sitä turhaan hyvää viiniä hukkaamaan kun ei ole (vieläkään) kunnon keskusteluyhteyttä. No. Mies vetäytyi nukkumaan ja katsoin Saunalta jakson Criminal Mindsia. Aihe oli sydäntäsärkevällä tavalla sijaisperhekeskeinen ja toi mieleen yhden ehdottoman lempikirjani, Valkoisen oleanterin.
Rikossarjoissa on muuten tapahtunut muutos joka minua häiritsee. Olen ollut niiden koukussa jo 80-luvulta asti ja tämä on tullut ihan viime vuosina. Se että tarinat ovat synkempiä ja rumempia ei sinänsä hätkäytä. Mutta se että syyllinen pääsee melkein aina hengestään tarinan lopussa. Käsikirjoittaja ei halua/jaksa/viitsi kirjoittaa sitä kohtaa kun kuulustelija kysyy miksi, syyllinen vastaa siksi ja syy jää mietityttämään kuulustelijaa - ja katsojaa. Onko se paluuta mustavalkoisuuteen? Halutaanko pahasta pahempi? Vai mennäänkö taas yli siitä mistä aita on matalin - ammutaan paha tyyppi, saadaan lisää räiskettä ja vältytään turhalta jorinalta.
Ajatus tekee minut vihaiseksi. Tulee sellainen tunne että ihminen astuu askelen taaksepäin jos yritykset ymmärtää hypätään yli. Okei, kyse on viihteestä, mutta ei sitä pidä väheksyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti