Keskiviikko

Zu erst, Tipulle kiitos rahapohdinnasta, kommenttina eiliseen kirjoitukseeni. Asiaa.

Kyllä täytyy sanoa että Ysivitonen on sinut maailman ja itsensä kanssa. On ilo nähdä sisältä tulevaa mielenrauhaa lapsessaan kun itse on sitä etsinyt 45 vuotta ja löytänyt murusen kerrallaan eikä varmaan löydä koskaan.

Ajattelen lähinnä tyttären leffavalintaa eilen, kävi kaverinsa kanssa elokuvissa katsomassa tämän Poika raidallisessa pyjamassa. Tytär ei suinkaan ole tunteeton vaan aidosti järkyttynyt ja surullinen siitä että maailmassa on voinut ja voisi vieläkin tapahtua noin. Mutta hän ei ahdistu eikä tarina vienyt yöunia vaan siitä voitiin keskustella.

Mietin että itse olisin varmaan valvonut useammankin yön ja itkenyt sitä että noin voidaan ihmisille tehdä ja vielä sitäkin että se on tehty jo enkä voi tehdä murustakaan estääkseni mitään ja auttaakseni ketään. Neljätoistavuotiaana en olisi mitään keksinyt. Heikosti nyt 45-vuotiaanakin.

Ahdistukseni ei olisi hyödyttänyt mitään, lamannut vain minut itseni. Helpottaa huomata että lapsi on vapaa maailman pahuuden tuottamasta tuskasta - eikä kuitenkaan siten että olisi kovan kuoren suojassa.

Olen suunnattoman hämmästynyt siitä ettei minua odota kotipäivänä Mount Everestin kokoinen puhtaan pyykin kasa. No, olen nähnyt poikien huoneen ovelta, eikä se ollut kaunista katsottavaa. Vähän niin kuin sieltä olisi joku hunnilauma etsinyt kadonnutta talismaania. Ratsailla.

Pää on vähän pyörällä eilisestä tietotulvasta. Nyt olisi varmaan päivä että pitäisi tehdä rutiineja käsillä. Fiktiota ei tänään synny, ainakaan kirjoitu mihinkään.