tiistai 29. joulukuuta 2009

Tiedostot pelastettu!

Ihanaa, sain kaiken tarpeellisen ulos vanhalta kovalevyltä. Vanne ei kiristä enää päässä niin tiukasti kuin vielä eilen..
Avatar oli ihastuttava elokuva. Ysivitonen ei tykännyt mutta minä lumouduin, nimenomaan elokuvan katseltavuudesta. Juonessa ei sinänsä ollut mitään mitä ei olisi jo nähnyt, mutta maisema oli sitä lajia jonne olisi voinut muuttaa, joskin olisin pysynyt tiukasti riippuvien vuorten keskellä, korkeuskammoinen kun olen...

Joulusta tulee krapula. Ilman sitä Aulikki-tädin kotiviiniäkin. Tulee syödyksi ihan mitä sattuu, milloin sattuu. Kroppa reagoi, ainakin minulla. Jostain olen lisäksi kehittänyt jonkun mystisen allergian pyhien aikana, silmät ovat kuin hiekkaa täynnä. Lomudal-tipat tuntuvat auttavan...toivottavasti kyseessä ei ole allergisoituminen joulukuuselle, en suostu muovikuuseen, en, en, en!
Perhe lähti ostamaan uudenvuoden ilotulitteita - taidanpa kaivautua niihin vanhoihin kansioihin ja katsoa mitä oikeasti niistä tahdon säästää.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Arki alkoi

Pyhät ohi tällä erää. Puolittainen arki tuntuu vaihteeksi hyvältä (puolittainen = kouluista loma).

Nollakakkosen kanssa käytiin aamusella ruokakaupassa. Sen jälkeen olenkin sitten kirjoitellut novellia - aloitin sen kevätaiheisen tilaustyön uudestaan - ja lyönyt lukkoon pokkariaikataulua vuodelle 2010. Eli neljä pokkaria olisi tarkoitus naputella Kolmiokirjalle. Muita suunnitelmia Kouvolan dekkarinovellikilpailuun osallistuminen ja, jos vain saan Mehiläistalon pelastetuksi, Kariston kilpailu. Synopsis olisi toiseenkin tarinaan, työnimellä Portaat, mutta saanko siitä maaliskuun loppuun mennessä työstettyä romskun, onkin sitten toinen juttu.

Illalla isojen koululaisten kanssa Avatarta katsomaan, huomisen taidan pyhittää kirjallisuustehtäville.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Tapaninpäivä, päivitetty kone ja maassa rauha

Se oli hyvä.
Siltikin vaikka tytär89 teki villitlapset ja sanoi äitilapsisuhteen irti. Kehotti katsomaan peiliin. Että kun jo toinen lapsi kääntää selkänsä niin mene äiti ittees.
Mitä minä peilistä näin? Näin oman itseni, tällaisena kuin olen. Jos se että sanon ajatukseni suoraan lapselle jonka noin ainakin periaatteessa pitäisi olla aikuinen, on välirikon paikka niin sitten se on.
Mukavampia lahjoja sain sitten muilta lapsilta. Erityisesti tämä kirja lämmitti mieltä. Tipun kanssa oltiin kirjasta jutusteltu pari päivää aikaisemmin, ja minä jo manasin mielessäni että en raski ostaa tuota vaikka se on Niin Ihana. Ja sitten se oli minulle laitettu pukinkonttiin.
Kaiken kaikkiaan lahjoja oli vähän, mutta kaikki läheisten kesken vaihdetut olivat sitä lajia että antaja tunsi saajan eikä mitään tullut tavan vuoksi.Iloitsen siitä.
Kuvia tulossa kunhan puran muistikorttini. Niin, kone päivitettiin kun se kovalevy oli takuun piirissä. Vielä jännään, sainko tiedostoni pelastettua, mutta tämä uusi on aika mukava, käyttiksestä tykkään..ja uusi kone, uusine lituskanäyttöinen on myös poikien huoneessa.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Suloista joulua, kaikesta huolimatta

Ei, kukaan perheen ihmisistä ei ole kuollut enkä minä edes halua murhata ketään. Tietokone se vain..niin mitä? Kun tietäisin.

Eilen ja toissa päivänä se vain käynnistyi hiiiitaaaastiii. Tänään se tupsahti.
Juu, tupsahti. Mitä se sitten lieneekään. Mies käytti myös sanaa käpsähti.
Oletan että tupsahdukset ja käpsähdykset tarkoittavat kutakuinkin "sanoi sopimuksen irti, meni koneiden taivaaseen, kohtasi pahan katumattoman äkkikuoleman, sanoi itsensä irti", och så vidare.

Muuta en tiedä kuin että tappelen takkuisesti läppärin kanssa ja tuosta edesmenneestä EHKÄ saa pelastettua kaiken sen mitä en ole ehtinyt varmuuskopioida yksinkertaisesti siksi että muistitikku on täynnä ja uusi on vielä kaupassa. Näihin pelastettaviin kuuluvat mm. kasapäin valokuvia, Kariston keskeneräinen kilpakäsikirjoitus, kirjallisuustehtävät, lippukuntien vanhempainyhdistyksen matskut...
Ne siis EHKÄ saa pelastettua, sanoi pääkäyttäjä jota myös aviomieheksi sanotaan.

En ajattele sitä nyt, vaan huomenna, mieluummin joulun jälkeen. Teen siis Scarlettit.

Joulu tulee eka. Joten siltä varalta etten pääse päivittämään ennen pyhiä - itse kullekin säädylle suloista, ihanaa Sitä!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Talvipäivänseisaus

Polga viettää tätä talven juhlaa, kuin myös minä. Joulu on perheen juhla, Yule minun oma juhlapäiväni. Se päivä jona valo alkaa hiipiä takaisin.
Tällä kertaa valo on kylmää pakkasvaloa, sitä lajia joka ei lämmitä, mutta valaisee. Näyttää mm. sen missä jamassa on oma todellisuus.
Ei, ei se ole mitään lohdutonta, ei toki. Maailma on hyvä, ihmiset hyviä, tässä tahdon olla ja pysyä. Muutoksia toki tulee, mutta enemmän kyse on sisäisestä prosessista, jos kohta jokunen ulkoinenkin asia tulee muuttumaan.

Sitä ennen kuitenkin joulu, välipäivät ja uusi vuosi. Ja tänään kynttilöitä ja ehkä jotain hyvää syötävää. Joulunalustöitä on toki tiedossa, puhtaanpyykinsulkeisia, laatikoiden paistamista, paperitöitä..

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Äidin joulu

Vajaa viikko aattoon - ja hämmentyneenä huomaan tehneeni yllättävän paljon asioita itse.

Joulukortit, omatekoiset, on postitettu ajat sitten.
Piparit ja tortut on leivottu, viime mainitut syötykin - kolme pellillistä joulutorttuja mennyt vuorokaudessa, miten tämä on mahdollista? - ja taikina oli sekin kotona pyöriteltyä.

Porkkanalaatikko on laitettu alulle, perunasurvos imeltyy 50 asteessa uunissa. Kämppäkin on suht kuosissaan ja lahjat hommattu ja pakattukin.

Ja virtaa on vielä jäljellä. Olen saanut suvantohetkiä, kuten tänään kuorokonsertissa Vuosaaren kirkossa. Ja silloin siellä baletissa.

Enkä kirjoita tätä elvistelläkseni kenellekään. Että näin MINÄ jaksan ja osaan. Meillä on ollut lukuisia jouluja kun Saarioisten äidit ovat laittaneet laatikot ja Myllyn Paras tahkonnut taikinat. Ja minä olen ollut väsyneempi, kuin mitä nyt olen.

Jännää miten samat asiat voivat eri aikoina sylettää ja väsyttää, toimia ruoskana niskassa tai huonona omanatuntona - ja toisina aikoina puolestaan toimia terapiana. Voiköntin sulattaminen siirapin ja piparimausteiden sekaan, perunoiden kuoriminen, survominen ja jauhon sekoittelu sekaan ovat suhteellisen helppoja hommia, ja hauskoja, silloin kun ne voi valita. Tänä vuonna oli niin - olisin voinut ostaa Saarioisen evästä eikä omatunto olisi kolkutellut. Päädyin tekemään itse.
En tiedä mikä aatostani tulee. Sen tiedän että otan vastuun vain omasta mielialastani ja viihtymisestäni. Ei ole mitään syytä epäillä että joulusta tulisi muuta kuin suloinen. Kunhan varmuuden vuoksi näin pohdiskelen.
Ja tänä vuonna menen sinne haudoillekin. Viime vuonna olisi ahistanut törmätä tuttuihin jouluaattoaamuna. Nyt ei ahista. Eiköhän meidän molempien kynttilät mahdu isän ja äidin kiven juureen. Mitä siitä vaikkemme yhdessä niitä olekaan jättämässä.

Tyyneyttä, luovaa hulluutta, rajojen vetämistä ja rippunen mustaa huumoria, on reseptini täksi jouluksi. Ja ehkä tilkkanen Aulikki-tädin kotiviiniä. Mutta vain tilkkanen.

Oikean elämän eväät yläasteikäisille!

Lopultakin joku laittoi ihan selkeät ohjeet miten teini-ikäisen tulee elää! Ettei vallan joudu porukoista pois!

Kas tässä! Erityisesti omalle ysiluokkalaiselleni tämä on varmaan todella tärkeä, olen ollut huomaavinani jokusen harha-askeleen näistä linjauksista. Ole hyvä, Ysivitonen , ja ethän unohda kierrättää linkkiä myös ystävilläsi jotta valveutuisivat. Jos lukijoissani on teinien vanhempia niin opastakaa tämän postauksen avulla nuorenne tyylitietoiselle tielle.

(...siis ei hyvää päivää, millaista sontaa...)

lauantai 19. joulukuuta 2009

Kuvapostaus

Tämän päivän kuvia....































...ja muutama sudarilupauskuva joka oli unohtunut kameraan...
















Yöelokuvissa hektisyyden makua

Odessa (kuohari, ei minkään erityisen kunniaksi!) ja Hohtoko yhdessä vaikuttivat siihen että yöllisissä elokuvissa oli, tuota, PIKKUISEN haasteellisuuden makua.

Vai mitä sanotte tästä - alkuyöstä täydensin lapsilukuani seitsemällä vastasyntyneellä. En minä niitä mielestäni synnyttänyt, mutta siinähän olivat ja piti keksiä miten järjestää arkensa seitsemän vauvan kanssa. Siis oman porukan lisksi.

Niin, ja loppuyönä mulla oli kaksi kokopäiväistä työpaikkaa, plus yksi päätoiminen päiväopiskelu ja halusin pitää ne kaikki, joskin oli vähän hankalaa suunnitella viikon aikatauluja jotta se toimisi (jaa miten niin...).

Unielämän ollessa näin vilkasta, sitä on iloinen, kun päivän haaste on piparien leivontaa.

Keskustelupalstoillakin surffailin ja opin mm. että päiväkoti-ikäiset rallattavat nykyisin "puree hirveetä, niilin hanhet, viskiä vetää". No juu, trendit tulevat ja menevät, Nollakakkonen aikoinaan lauloi hard rock hallelujaa.

Mutta nyt lisää kahvia, ehkäpä yksi Red Delicious vielä, yhden jo söin...

perjantai 18. joulukuuta 2009

Taas pienet tontut liikkuu

..ja tiputtelee joulukuusia reitilleen.
Toki minä tiesin että kuusi tulee sieltä mistä joka vuosi, elikkäs appivanhempien metsäpläntiltä Pukkilasta, mutta appiukko oli kahlannut kaikessa hiljaisuudessa takapihalle ja kurvannut tiehensä, ovikelloa soittamatta! Siellä se nyt on, kuusipuu, ja minä soitin anoppilaan ja kutsuin herrasväen viikonloppuna kahville. Tarkoitus oli nimittäin antaa hedelmäkakku vaihtariksi ja täällä se nyt olla möllöttää. Vaan mikäs siinä, ehtiihän tuon. Tulkoot kahville hakemaan, lapsenlasten kuvatkin ovat antamati vielä.

Taas on viikko ohi ja päivät käyvät vähiin ennen aattoa. Piparitaikinan näpertelin jääkaappiin tekeytymään aamupäivällä, huomenna leivotaan. Rahkavoitaikina torttuja varten syntynee illalla. Alkuviikosta sitten teen laatikot, uusissa uunivuoissa.

Maass on hanki ja näpit jäässä ja mielessä kirkkaus. Ei niinkään seesteinen vaan päättäväinen sellanen. Jokunen epäkohta tässä huushollissa tulee muuttumaan kohtuullisempaan suuntaan vuoden vaihteessa. Ei siitä sen enempää toistaiseksi.

torstai 17. joulukuuta 2009

Viikko jouluun on..

Aamukahvilla Vuosaaressa ystävän luona, seesteisen sinivihreässä kodissa, kepeitä ja vakavia jutustellen...mukavaa. Iltapäiväkahvin join kotona M-siskoseni kanssa, kanelikeksejä ja syväluotausta elämän ja parisuhteen kummallisuuksiin. Ystävät ovat!
Päivän turhauman aiheutti VR - kasiysi on lähdössä joulupäivänä Vuokattiin ja hänellä kun ei ole printteriä niin äitee lupasi ostaa lipun ja tulostaa täällä meillä. Helpommin sanottu kuin tehty, kun tämä sakramenskatun selain ei tue VRn ja verkkopankin yhteispeliä! Piti muuttaa asetuksia kahteenkin kertaan ennen kuin ostos onnistui, jokunen ärräpää ja yksi mikrotukipuhelukin siihen tarvittiin.
Pojat ovat jo nukkumassa ilman yhtään katastrofia (hah, näinkö alhaalla on odotukset??), kaupassa käytiin viikonlopputäydennyksillä ja huomenissa olisi tarkoitus leipoa pipareita lasten kanssa.

Vaihteeksi odotan taikinasulkeisia innolla, en tajua mikä vimma minulla on tänä syksynä ollut kokata ja leipoa - parin vuoden sylettämisen jälkeen! Nyt selaan hullun kiilto silmissä ruokaohjeita ja erityisesti myyjäisistä ostamaani Marttaliiton Penninvenyttäjän keittokirjaa (ei saa nauraa, tämon tosi!) ja ihan arkinen ateriasuunnittelu on suurta hupia! Toivottavasti buumi jatkuu.
Rannettani koristaa hopeinen kuningatarketju, aamuiselta kahvireissulta saamani joululahja jonka tämä ystävä, - jonka voisin adoptoida neljänneksi tyttäreksi, totta puhuen! - on omin käsin tehnyt. Ihana lahja joka liikutti minut sanattomaksi.
Ulkona pakastaa mutta lumipalloryöpyn uhallakin julistan että tuhat kertaa mieluummin tätä kuin kuraa ja loskaa. Kun jokainen pikku puunoksakin on lumen kuorruttama, tuntuu, kuin kävelisi hääkakun päällä. Lämpimät hanskat, lämmin huivi ja pipo, niin ulkona on ilo olla, IMO.

Ja sitten tulla sisälle ja kun pakolliset hommat on huhkittu, voi käpristyä sohvalle taikaviltin alle kirjaa plaraamaan. Ei tämä elämä hullummalta tunnu tänään. Kaikista viime päivien rosoista huolimatta.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto

..tuli kaksi korttia jotka lämmittivät sydäntä (kiitos, Mari, kiitos Satu!) ja lisää mielenravintoa kävin hakemassa Polgan valtakunnasta, ne kirjat joista kauppoja hierottiin ovat vihdoinkin minun ja täällä. Ja Welhottaren itsensä kanssa olisi voinut jutustella vaikka koko illan.

Koulukuvatkin tulivat lopulta - nuoret lurjukset ovat ihan liian kauniita poikia valokuvissa, enkelit ja demonit, kyllä vain...aseistariisuvia hymyjä ja toisella vielä kiharat. Ihan valheellisia kuvia.

Eikä tuo mieskään taida pahasti möksäillä aamuisia! Kun 02 viisaasti päätteli että tässä on nyt sitten puoli vuotta aikaa, isona kahdeksanvuotiaana hän varmasti osaa olla töpeksimättä - ja kun sama lapsi vielä kiitti päivällispyttipannusta sanomalla että "joo, kiitos, oli tuo tyhjää parempi" (huom! aidon kohteliaasti!) niin paha tuuli oli pois puhallettu. Mikäpä yhdistäisi vanhempia paremmin kuin yhteisen sopimattoman naurun ankara pidättely!

Nyt Herbjörg Wassmon Dinan kirjan kimppuun.

Kas niin

Kolme päivää veitsenterällä ja sitten tarvittiin vain yksi huomautus mieheltä, yksi väärinkäsitys minulta ja kaadoin perheen niskaan infernaalisen, ala-arvoisen raivarin aamun kunniaksi.

Niin että mitäkö se hyödytti? Sitä kysyi mieskin. Ei mitään. Hyöty ei varsinaisesti ollutkaan päällimmäisenä mielessä. Niin kuin ei yleensäkään kun pimahdan. Jos päässä lenteli jotain niin valkoisia kipinöitä ja isoja mustia lepakoita. En osaa kuvitella että huutaisin kenellekään hyödyn vuoksi. Vittuilla toki voisin. Paitsi että olen siinä lajissa armottoman huono. Liian äkkinäinen ja tunteellinen.

Tulipa tästä nyt sotku. No, on siinä se hyöty että avautumalla minä julkisesti tein itsestäni tämän joulunalusajan roiston. Kaikki muu on unohdettu. Minä Olen Huutanut Perheelle.

Silti. Jokin pieni osa minussa inisee että jo nyt olisi kumma jos ei sulla olisi pää revennyt jossain kohtaa. Ehkä se on itsepetosta. Silti imen siitä lohtua. Ja voimaa kestää se väistämätön mökötys joka seuraa ja toivottavasti jouluksi menee ohi.

tiistai 15. joulukuuta 2009

KOTONA EHJÄNÄ JA KUNNOSSA

Ovikello soi kahdeksalta ja kadonnut sankari oli siellä. Ehjänä ja kunnossa.
Kännykkä oli siis kotona ja poika oli mennyt suoraan koulusta Valtterille. Joka ei siis vastannut numeroon, jonka löysimme pojan kännykästä..

Huojentuneita, syvästi huojentuneita olemme me. Ja aika vihaisia pojalle joka muitta mutkitta on mennyt kaverilleen ja sanonut että joo, kahdeksalta pitää olla kotona. Oli vielä autuaasti unohtanut lippukunnan joulujuhlan ja itkee nyt surkeana sen menetystä.. no, siinäpä seuraamusta kerrakseen. Oli todellakin odottanut juhlaa.

Toistaiseksi minä haen hänet koululta kotiin joka ikinen päivä.

Mutta nyt menen nappivarastolleni, migreeni yrittää hiipiä kimppuun...

miten tämä otsikoidaan

Ekaluokkalainen ei ole tullut koulusta kotiin. Ei puhelinta mukana. Päässyt yhdeltä. Kaverit soitettu,tuloksetta. Lähimaasto etsitty.
Mitä seuraavaksi tehdään? Miten kauan pitää etsiä itse.
Ehkä 02 on vain haahuillut jollekin kaverille jonka numeroa ei ole hänen kännykässään. Ehkä hän tulee minuutin päästä.
Ehkä.

Muoks. 18.30 Ei vieläkään mitään. Itäkeskuksen poliisille tehty ilmoitus. Mies on ulkona etsimässä. Mahdolliset paikat on käyty, nyt on mahdottomien vuoro.

Rukoilisko vai kiroilis?

maanantai 14. joulukuuta 2009

Pakkaspäivä ulkona ja mielessä

Aamun pakkasessa suunnistin keskikaupungille hoitamaan asioita. Lapset menivät kouluun. Ysiseiskalla on taatusti ollut yksi tähänastisen elämänsä pahimmista koulupäivistä.

Minulla on kuusi lasta, kolme tytärtä ja kolme poikaa. Viimeisen vuorokauden tapahtumat ovat saaneet minut vakavasti epäilemään omia kykyjäni poikapuolisten lasten kasvattajana. Siltikin, vaikka järki yrittää vakuuttaa, että:
- minä ja minun lapseni eivät ole yksi ja sama asia
- minä en ole se joka on tehnyt idiootinhommia tällä(kään) kertaa
- kaikki mitä on tapahtunut on osa isompaa kuviota jossa meidän perhe on vain yksi osatekijä, ei kaiken alku ja juuri.
- olen tehnyt kaiken minkä osaan yrittäessäni opettaa oikeaa ja väärää. Ehkä se ei riittänyt tällä(kään) kertaa mutta enempää en olisi voinut yrittää.

Eilen oli tilanne jossa olin itse valinnan edessä. Olisin voinut valita helpon tai oikean ratkaisun. Mistä lie sain ryhtiä valita sen oikean, mutta sen valitsin.

Myöntää kuitenkin täytyy että se helppo uloskäynti tilanteesta houkutteli. Muistot muutaman vuoden takaa, Villin Lapsen kanssa koetut vaiheet, yleinen taisteluväsymys, kaikki ne kuiskivat sitä helppoa vaihtoehtoa.

Ja jos minä, 46 v, olen sillä kynnyksellä, niin mitä voi odottaa keskenkasvuisilta ihmisiltä?

Mutta niin kauan kun homma on minun hanskassani, niin minä vaikka ryömin kohti oikeaa ja kiskon mukana niitä alaikäisiä jotka ovat vastuullani. Minun maineeni kasvattajana, minun häpeäni, ne ovat sivuseikkoja kuitenkin.

Aina löytyy niitä räksyttäjiä jotka sulkevat silmänsä hyviltä asioilta ja keskittyvät sörkkimään epäonnistumisia. Niitä jos jää kuuntelemaan, voi saman tien kävellä junaradalle ja asettua makuulle odottamaan pendolinoa.

Eikä mikään ole myöhäistä 7- tai 12-vuotiaan kanssa! Ei mikään!

Jos tästä nyt oppisi vaikka sen että kuuntelee sitä sinnikästä pikku hälytyskelloa joka kertoo että kaikki ei ole kunnossa ja vaatii ottamaan selvää keinolla millä hyvänsä. Se on ollut oikeassa, poikkeuksetta. Silloinkin, kun yleinen mielipide on ollut sitä vastaan.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Vuoden kasvattaja täällä, hei

Mies ja Nollakakkonen ovat putsaamassa lähistöllä asuvan pariskunnan aitaa. Kohtuuden nimissä siellä pitäisi olla toinenkin poika vanhempineen, mutta pojan äiti on lenkillä ja poika itse livisti metsään.
Niin, nuoret sankarit olivat löytäneet punaisen spraymaalin jämät ja kirjoittaneet aitaan "HOMO". Päätellen siitä että Nollakakkosen rinnuksissa on samaa maalia - siinä meni hyvä toppatakki kaiken kukkuraksi - on maalitötsää käytellyt se toinen. Ei niin että se asiaa miksikään muuttaisi. Joka on mukana, on yhtä syyllinen.
Juu ja herrat ekaluokkalaiset kirkkain silmin vakuuttivat etteivät tienneet että on kiellettyä spreijata aitoja. Hahhah!
No, meidän miesväki putsaa nyt sitten hävitystä. Pidän peukkuja että onnistuu.

Ja lasken hitaasti kahteenkymmeneenkahteentuhanteen. Kuopus näyttää päihittävän koko parven tekosillaan.

Muoks: Ei vielä riittänyt tälle sunnuntaille. Isoveli päihitti kirkkaasti pikkuveljen. Asia on sen verran vakava ja siihen on muitakin sekaantunut että en mene yksityiskohtiin. Sitä vaan että just nyt en haluaisi olla äiti.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Narratologisia yksiköitä, my ass!

Ysivitonen, Ysiseiska ja Nollakakkonen ovat olleet kohta vuorokauden kotoa poissa, isosiskolassa siis. En minä tiedä mitä muut vanhemmat kaksin tekevät mutta me olemme pakkailleet joululahjoja, katsoneet elokuvan (Tyttö joka leikki tulella), juoneet punaviiniä, siivonneet, viritelleet jouluvaloja ja ennen kaikkea laiskotelleet.

Tällaista tulee arkemme olemaan tulevina vuosina. Ihan omituiselta tuntuu. Minä, joka en ole koskaan ollut äänitapettien ystävä huomasin haluavani kuunnella radiota! Nyt soivat joululaulut niihin erikoistuneelta radiokanavalta. Mies torkkuu sohvalla.

Laiskahkosti olen myös naputellut tilausnovellia ja tehnyt proosamuistiinpanoja. Mutta rairuohontuoksuinen kevätnovelli on yhtä mielenkiinnoton kuin se faktaksi tarjottu tieto että kertomus koostuu useista narratologisista yksiköistä. Narratologisista yksiköistä?? Haloo! Minä siis olen vain tehnyt jatkumoa narratologisista yksiköistä kun olen kirjoittanut tarinoita? Vähintäänkin kummalliselta tuntuu mokoma väite - mutta eiköhän se riitä että tiedän kuka näin väittää? Ei tarvitse uskoa, eihän?

perjantai 11. joulukuuta 2009

Kolmonen

...oli arvosana ensimmäisestä esseestäni. Liian suppea käsittely oli isoin juttu josta tuli pyyhkeitä. Ihan aiheesta varmaankin. Huh, toivottavasti opin repostelemaan tekstejä intensiivisemmin. Nytkin tuntui vaikealta laverrella yhdestä runosta niin paljon.

Mutta siis tyytyväinen tuohon kolmoseen! En tiedä pitäisikö mutta kun ajattelen että se oli ihan ensimmäinen.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Rikkipoikkikatki

Väsyttää ja selkä jumittaa. Tilitysreissulta just kotiuduin. Ahisti mennä bussilla kun pykälässä oli yli kaksituhatta euroa pieninä seteleinä ja vielä pienempinä kolikoina. Painoi kuin synti.
Tunti meni pankissa jonottaessa ja riidellessä nuoren pojanklopin kanssa. Se kun yritti väittää ettei pankki ota takaisin avaamattomia kolikkopötköjä vaan ne pitäisi repiä ja laittaa turvapussiin. Ei pitänyt paikkaansa, vanhempi kollega onneksi huomautti vierestä. Onneksi ei. Tarpeeksi askarreltavaa oli niiden irtokolikoiden kanssa.

Sitten ruokakaupan kautta kotiin. PÄivällislistalla uunimunakasrullaa - heh, miten niin kananmunaruokia myyjäisten jälkeisellä viikolla...jauheliha-tomaattitäytettä väliin.
Mies menee taas kiillottamaan moottoripyörän osia illaksi ystävien autotalliin. Kun sillä ei voi ajaa tähän aikaan vuodesta niin saa edes hiplata.

Minä sain lopultakin, vihdoin viimeinkin, korjatun esseen opelle! Ne rästit on vielä tekemättä, taidan lykätä suosiolla perjantaihin, jolloin lapset lähtevät siskolaan yökylään.
Mutta nyt nuo laudankappaleet selkärangan molemmin puolin - joita myös lihaksiksi kutsuttaneen - parkuvat siihen malliin että pois tuolilta kököttämästä ja huilaamaan...

maanantai 7. joulukuuta 2009

Myyjäiset ohi

..ja lama puraisi arvatusti myynteihin. Hauskaa oli silti.

Eikä alkuviikoksi ole vapaa-ajanongelmia. Pitää laskea rahat, tilittää ne pankkiin, tehdä rapoa exceliin...muokata lyriikkaessee opettajan kommentoitavaksi, tehdä kaksi rästitehtävää, puhumattakaan viikolla kasautuneista kotitöstä, etenkin pyykistä.

Onneksi on tiedossa kivaa sekä keskiviikoksi että torstaiksi. Keskiviikkona Pähkinänsärkijä -baletti vanhimman ja nuorimman tyttären kanssa, torstaina rakkaan ystävän tapaaminen..looking forward to that...

Mutta nyt kahvia ja sitten tilitysten kimppuun.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Kuvapostaus viimeiseltä talkoopäivältä

Kirjoittamiseen on pää liian tyhjä joten en edes yritä vaan postaan kakkukuvia ja sitten saunaan...95 oli auttamassa kuten edellisvuonnakin. Hauskaa, vauhdikasta ja väsyttävääkin oli. Kotiin kulkeutui yli jääneistä lahjoitustavaroista kilo hienoa sokeria, kilo tomusokeria, pullollinen siirappia ja 30 kananmunaa. Jaettiin siis tasan talkootyöläisten kesken.


Mutta nyt siis vähän kuvia tarvikkeista, työvaiheista ja valmiista työstä











































































































































Tyttö, 3 v

Osallistuin Facebookin kautta kampanjaan jolla annetaan joululahjoja lastenkotilapsille. Vinkin kampanjasta sain Lenkkiä leipäjonosta -blogista johon pääsee klikkaamaan tuosta oikealta, suosikeistani.
Tänään tuli sitten tarkemmat ohjeet. Minä hankin joululahjan tytölle, 3 v.
Minulla ei ole harmainta aavistusta, miltä tyttö näyttää, mistä hän tykkää, mikä hänen tarinansa on. Mutta tuli ihana olo; saan ostaa jotain kivaa tytölle, 3v!
Ihan kuin murto-osaksi olisi saanut uuden lapsen...ihan erilainen tunne kuin jos soittaisi johonkin persoonattomaan keräysnumeroon.

Luulen että osallistun ensi joulunakin.

Niin, huomaatte varmaan että tämä on kauhean epäitsekästä ja pyyteetöntä joululahjanmetsästystä! MINULLE tulee hyvä mieli..no, ehkä tuo tyttö 3 v ei sitä huomaa pakettinsa saadessaan.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Kiitos mutta ei kiitos, sanoi Gummerus

...tarinoilleni.
Hylsyviesti tuli tänään postissa, oli lyhyt ja kohtelias, ei sen kummempaa erittelyä.
Hassua. Luin sen saman tien ja sitten istuin pitkään ja kuulostelin että eikö nyt yhtään harmita, kirpaise edes pikkuisen?

Ei. En saa kaiveltua mieleni syvimmistäkään sopukoista mitään muuta kuin "ai jaha, ja eikun eteenpäin!" -reaktion. Maailma ei tosiaan loppunut - ja kirjoitettavaa riittää, Kariston kilpailua, Kouvolan dekkarinovellikilpailua, tilausnovellia, kässäriä. Rajana taivas.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Viisi tuntia ja kaksikymmentä taatelikakkua myöhemmin

Kotiuduin leipomasta. Neljä tekijää meitä oli, kymmenen kakkuvuokaa ja seurakunnan keittiö, ynnä hemmotteleva ja hermostuttava vahtimestari jaloissa...no ei, Elvi on ihan mukava kun hänet oikein oivaltaa.

Oli muuten viides myyjäissyksy minulle (hyvänen aika!). Ysiseiska aloitti partion 2005 syksyllä ja silloin olin ensimmäistä kertaa mukana. Pakko sen on olla niin, muistan talkoista nimittäin sen että isäni soitti dementiakodista ja halusi että saattaisin hänet pankkiin nostamaan rahaa (seitsemältä illalla). Muistan miten oli vaikea selittää että missä minä olen: "mikä partio?" "kuka Ysiseiska" jne.
No, isästä on aika jättänyt ja toista vuotta olen jo vetovastuussakin tästä. Myös rahaliikenteestä. Huomenna pohjakassoja hakemaan ja kauppaan ostamaan kuivahedelmiä ja mausteita perjantain hedelmäkakkuja varten.

Kotiin tulin täydenkuun paisteessa huurteisen metsän läpi ja tunsin että joulu on käynnistynyt. Nyt menen palkitsemaan itseni kuivalla omppusiiderillä.

Lämmin lauantaina, kylmä keskiviikkona - ei se ainakaan lattialämmitys ole.

Toivottavasti herätys ei heijastele koko päivän kulkua. Vatsani on oikutellut pari päivää ja tänään sen pitäisi kestää neljän tunnin kakkusulkeiset, alkaen puoli viideltä.

Siinä yhdessä kuvapostauksessa oli piirongin päällä vihreä valkokattoinen talo. Jos nyt joku ei vielä tiedä, se on joulukalenteri. Luukut jaetaan lasten kesken - tästä lähettää Korvatunturin koordinaatio-osasto faksin aina marraskuun viimeisenä. Eli kuka minäkin päivänä on avausvuorossa. Joskus löytyy jotain pientä talon ikkuna- tai kattoluukuista. Joskus viesti joka ohjaa kalenteriyllärin luo. Viesti voi olla runo, arvoitus tai kysymys. Viestin vaikeusasteista päätellen krypteksit (da vinci-koodi) ovat vuorossa viimeistään 2015..

Ymmärrätte varmaan että kalenteritontulla ei ole varaa unohduksiin tai muihin huolimattomuuksiin?
On siis aika karseaa herätä kun seitsemänvuotias seisoo silmät loistaen sängyn vieressä ja kysyy että joko saa avata, listan mukaan mulla on kakkosluukku. Ja kun kalenteritontun unensekainen pää muistaa että kakkosluukku ammottaa tyhjillään ja kaikki asiaan liittyvä on alkutekijöissään.
No, mies kahmaisi pojan peiton alle kainaloonsa ja teki tilaisuuden tontulle. Vimmatun touhuamisen jälkeen tonttu saattoi sanoa pojalle: 02, minä en ole ihan varma mutta luulen että voisit avata luukun...
Poika näki ihan varmasti lavastuksen läpi, mutta jotain tuossa vain on sellaista että se tempaa mukaansa. Luukusta löytyi lappu : "lämmin lauantaina, kylmä keskiviikkona - voiko jalat saada lämpimiksi silti?" Ja hetken päästä poika pyöri kurkkimassa sinne tänne ja mutisi "lämmin lauantaina, kylmä keskiviikkona, ei se ainakaan lattialämmitys ole". Kunnes sitten oivalsi että SEHÄN ON SAUNA! ja hetken päästä ilmestyi löylyhuoneesta heiluttaen voitonriemuisena pientä kääröä: "mä näin tän sen pikkutyynyn takana". Käärössä oli mustat, komealla punaisella lohikäärmeellä koristetut sukat.

Ja kalenteritonttu huokaisi helpotuksesta ja terästäytyi kestämään puolisoinsa naljailut. Ryhtiliike selvästi paikallaan...

Niin, tuosta mökistä, sen on mies rakentanut, olikohan se 2001 syksyllä, tarvikkeina Tiimarin askartelutikut, puuhelmet, maali ja huopa. Se on pystytetty lumimaisemaan joka on tehty jumppa-alustan palasista ja päällystetty valkoisella huovalla. Ovien ja ikkunoiden salvat on taivuteltu pienen pienistä nauloista.
Tuo viimeinen kappale oli pakko kirjoittaa kun vielä kahdeksan vuotta myöhemmin olen niin älyttömän iloinen ja ylpeä tuosta mökkikalenterista vaikka sen kanssa joutuu venyttämään mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään vuodesta toiseen.

Tai ehkä juuri siksi.

tiistai 1. joulukuuta 2009

"Menkää varovasti, siellä on liukasta!"

Meillä, kuten varmaan muillakin perheillä on omia sloganeita jotka eivät aukea kenellekään muulle. Minä saan harvemmin näistä kunnian, varsinainen inside-sloganien nikkari oli aikoinaan tytär89.
Mutta yksi vakijuttu on minullakin. "Menkää varovasti, siellä on liukasta". Eli kun väki lähtee kouluun/töihin/reissuun, jne.
Tuo on todennäköisesti alkanut jonain tappoliukkaana päivänä kun isot ovat olleet pieniä ja käyneet ensimmäistä koulutaivaltaan. Mielikuvitukseni oli siihen aikaan masokistinen, näin valvepainajaisia siitä miten pieni koululainen luisuu jäätyneeltä pysäkiltä bussin pyörän alle. Miehen suvussa on ollut tällainen tositapaus, kuoli kuuden vanhana kun bussin etupyörä liiskasi pään. Olisi kai about nelikymppinen mies jos eläisi.

Siinä vaiheessa kun aloin jos uskoa että lapseni selviävät koulumatkoista hengissä tästä tuli tietoinen heitto joka vastaa sitä Hill Street Bluesin "let's be careful out there". Luulen että sanoin "Menkää varovasti, siellä on liukasta" päivänä, joka ei ollut jäätä nähnytkään.
Mutta ymmärtäähän tuon - äitikielessä "liukasta" kattaa kaikki maailman vaarat, kelirikosta pedofiileihin!

Joten olkaapa tekin kaikki varovaisia siellä. Siellä on liukasta.