Suloista joulua, kaikesta huolimatta

Ei, kukaan perheen ihmisistä ei ole kuollut enkä minä edes halua murhata ketään. Tietokone se vain..niin mitä? Kun tietäisin.

Eilen ja toissa päivänä se vain käynnistyi hiiiitaaaastiii. Tänään se tupsahti.
Juu, tupsahti. Mitä se sitten lieneekään. Mies käytti myös sanaa käpsähti.
Oletan että tupsahdukset ja käpsähdykset tarkoittavat kutakuinkin "sanoi sopimuksen irti, meni koneiden taivaaseen, kohtasi pahan katumattoman äkkikuoleman, sanoi itsensä irti", och så vidare.

Muuta en tiedä kuin että tappelen takkuisesti läppärin kanssa ja tuosta edesmenneestä EHKÄ saa pelastettua kaiken sen mitä en ole ehtinyt varmuuskopioida yksinkertaisesti siksi että muistitikku on täynnä ja uusi on vielä kaupassa. Näihin pelastettaviin kuuluvat mm. kasapäin valokuvia, Kariston keskeneräinen kilpakäsikirjoitus, kirjallisuustehtävät, lippukuntien vanhempainyhdistyksen matskut...
Ne siis EHKÄ saa pelastettua, sanoi pääkäyttäjä jota myös aviomieheksi sanotaan.

En ajattele sitä nyt, vaan huomenna, mieluummin joulun jälkeen. Teen siis Scarlettit.

Joulu tulee eka. Joten siltä varalta etten pääse päivittämään ennen pyhiä - itse kullekin säädylle suloista, ihanaa Sitä!

Talvipäivänseisaus

Polga viettää tätä talven juhlaa, kuin myös minä. Joulu on perheen juhla, Yule minun oma juhlapäiväni. Se päivä jona valo alkaa hiipiä takaisin.
Tällä kertaa valo on kylmää pakkasvaloa, sitä lajia joka ei lämmitä, mutta valaisee. Näyttää mm. sen missä jamassa on oma todellisuus.
Ei, ei se ole mitään lohdutonta, ei toki. Maailma on hyvä, ihmiset hyviä, tässä tahdon olla ja pysyä. Muutoksia toki tulee, mutta enemmän kyse on sisäisestä prosessista, jos kohta jokunen ulkoinenkin asia tulee muuttumaan.

Sitä ennen kuitenkin joulu, välipäivät ja uusi vuosi. Ja tänään kynttilöitä ja ehkä jotain hyvää syötävää. Joulunalustöitä on toki tiedossa, puhtaanpyykinsulkeisia, laatikoiden paistamista, paperitöitä..

Äidin joulu

Vajaa viikko aattoon - ja hämmentyneenä huomaan tehneeni yllättävän paljon asioita itse.

Joulukortit, omatekoiset, on postitettu ajat sitten.
Piparit ja tortut on leivottu, viime mainitut syötykin - kolme pellillistä joulutorttuja mennyt vuorokaudessa, miten tämä on mahdollista? - ja taikina oli sekin kotona pyöriteltyä.

Porkkanalaatikko on laitettu alulle, perunasurvos imeltyy 50 asteessa uunissa. Kämppäkin on suht kuosissaan ja lahjat hommattu ja pakattukin.

Ja virtaa on vielä jäljellä. Olen saanut suvantohetkiä, kuten tänään kuorokonsertissa Vuosaaren kirkossa. Ja silloin siellä baletissa.

Enkä kirjoita tätä elvistelläkseni kenellekään. Että näin MINÄ jaksan ja osaan. Meillä on ollut lukuisia jouluja kun Saarioisten äidit ovat laittaneet laatikot ja Myllyn Paras tahkonnut taikinat. Ja minä olen ollut väsyneempi, kuin mitä nyt olen.

Jännää miten samat asiat voivat eri aikoina sylettää ja väsyttää, toimia ruoskana niskassa tai huonona omanatuntona - ja toisina aikoina puolestaan toimia terapiana. Voiköntin sulattaminen siirapin ja piparimausteiden sekaan, perunoiden kuoriminen, survominen ja jauhon sekoittelu sekaan ovat suhteellisen helppoja hommia, ja hauskoja, silloin kun ne voi valita. Tänä vuonna oli niin - olisin voinut ostaa Saarioisen evästä eikä omatunto olisi kolkutellut. Päädyin tekemään itse.
En tiedä mikä aatostani tulee. Sen tiedän että otan vastuun vain omasta mielialastani ja viihtymisestäni. Ei ole mitään syytä epäillä että joulusta tulisi muuta kuin suloinen. Kunhan varmuuden vuoksi näin pohdiskelen.
Ja tänä vuonna menen sinne haudoillekin. Viime vuonna olisi ahistanut törmätä tuttuihin jouluaattoaamuna. Nyt ei ahista. Eiköhän meidän molempien kynttilät mahdu isän ja äidin kiven juureen. Mitä siitä vaikkemme yhdessä niitä olekaan jättämässä.

Tyyneyttä, luovaa hulluutta, rajojen vetämistä ja rippunen mustaa huumoria, on reseptini täksi jouluksi. Ja ehkä tilkkanen Aulikki-tädin kotiviiniä. Mutta vain tilkkanen.

Oikean elämän eväät yläasteikäisille!

Lopultakin joku laittoi ihan selkeät ohjeet miten teini-ikäisen tulee elää! Ettei vallan joudu porukoista pois!

Kas tässä! Erityisesti omalle ysiluokkalaiselleni tämä on varmaan todella tärkeä, olen ollut huomaavinani jokusen harha-askeleen näistä linjauksista. Ole hyvä, Ysivitonen , ja ethän unohda kierrättää linkkiä myös ystävilläsi jotta valveutuisivat. Jos lukijoissani on teinien vanhempia niin opastakaa tämän postauksen avulla nuorenne tyylitietoiselle tielle.

(...siis ei hyvää päivää, millaista sontaa...)

Kuvapostaus

Tämän päivän kuvia....

...ja muutama sudarilupauskuva joka oli unohtunut kameraan...

Yöelokuvissa hektisyyden makua

Odessa (kuohari, ei minkään erityisen kunniaksi!) ja Hohtoko yhdessä vaikuttivat siihen että yöllisissä elokuvissa oli, tuota, PIKKUISEN haasteellisuuden makua.

Vai mitä sanotte tästä - alkuyöstä täydensin lapsilukuani seitsemällä vastasyntyneellä. En minä niitä mielestäni synnyttänyt, mutta siinähän olivat ja piti keksiä miten järjestää arkensa seitsemän vauvan kanssa. Siis oman porukan lisksi.

Niin, ja loppuyönä mulla oli kaksi kokopäiväistä työpaikkaa, plus yksi päätoiminen päiväopiskelu ja halusin pitää ne kaikki, joskin oli vähän hankalaa suunnitella viikon aikatauluja jotta se toimisi (jaa miten niin...).

Unielämän ollessa näin vilkasta, sitä on iloinen, kun päivän haaste on piparien leivontaa.

Keskustelupalstoillakin surffailin ja opin mm. että päiväkoti-ikäiset rallattavat nykyisin "puree hirveetä, niilin hanhet, viskiä vetää". No juu, trendit tulevat ja menevät, Nollakakkonen aikoinaan lauloi hard rock hallelujaa.

Mutta nyt lisää kahvia, ehkäpä yksi Red Delicious vielä, yhden jo söin...

Taas pienet tontut liikkuu

..ja tiputtelee joulukuusia reitilleen.
Toki minä tiesin että kuusi tulee sieltä mistä joka vuosi, elikkäs appivanhempien metsäpläntiltä Pukkilasta, mutta appiukko oli kahlannut kaikessa hiljaisuudessa takapihalle ja kurvannut tiehensä, ovikelloa soittamatta! Siellä se nyt on, kuusipuu, ja minä soitin anoppilaan ja kutsuin herrasväen viikonloppuna kahville. Tarkoitus oli nimittäin antaa hedelmäkakku vaihtariksi ja täällä se nyt olla möllöttää. Vaan mikäs siinä, ehtiihän tuon. Tulkoot kahville hakemaan, lapsenlasten kuvatkin ovat antamati vielä.

Taas on viikko ohi ja päivät käyvät vähiin ennen aattoa. Piparitaikinan näpertelin jääkaappiin tekeytymään aamupäivällä, huomenna leivotaan. Rahkavoitaikina torttuja varten syntynee illalla. Alkuviikosta sitten teen laatikot, uusissa uunivuoissa.

Maass on hanki ja näpit jäässä ja mielessä kirkkaus. Ei niinkään seesteinen vaan päättäväinen sellanen. Jokunen epäkohta tässä huushollissa tulee muuttumaan kohtuullisempaan suuntaan vuoden vaihteessa. Ei siitä sen enempää toistaiseksi.

Viikko jouluun on..

Aamukahvilla Vuosaaressa ystävän luona, seesteisen sinivihreässä kodissa, kepeitä ja vakavia jutustellen...mukavaa. Iltapäiväkahvin join kotona M-siskoseni kanssa, kanelikeksejä ja syväluotausta elämän ja parisuhteen kummallisuuksiin. Ystävät ovat!
Päivän turhauman aiheutti VR - kasiysi on lähdössä joulupäivänä Vuokattiin ja hänellä kun ei ole printteriä niin äitee lupasi ostaa lipun ja tulostaa täällä meillä. Helpommin sanottu kuin tehty, kun tämä sakramenskatun selain ei tue VRn ja verkkopankin yhteispeliä! Piti muuttaa asetuksia kahteenkin kertaan ennen kuin ostos onnistui, jokunen ärräpää ja yksi mikrotukipuhelukin siihen tarvittiin.
Pojat ovat jo nukkumassa ilman yhtään katastrofia (hah, näinkö alhaalla on odotukset??), kaupassa käytiin viikonlopputäydennyksillä ja huomenissa olisi tarkoitus leipoa pipareita lasten kanssa.

Vaihteeksi odotan taikinasulkeisia innolla, en tajua mikä vimma minulla on tänä syksynä ollut kokata ja leipoa - parin vuoden sylettämisen jälkeen! Nyt selaan hullun kiilto silmissä ruokaohjeita ja erityisesti myyjäisistä ostamaani Marttaliiton Penninvenyttäjän keittokirjaa (ei saa nauraa, tämon tosi!) ja ihan arkinen ateriasuunnittelu on suurta hupia! Toivottavasti buumi jatkuu.
Rannettani koristaa hopeinen kuningatarketju, aamuiselta kahvireissulta saamani joululahja jonka tämä ystävä, - jonka voisin adoptoida neljänneksi tyttäreksi, totta puhuen! - on omin käsin tehnyt. Ihana lahja joka liikutti minut sanattomaksi.
Ulkona pakastaa mutta lumipalloryöpyn uhallakin julistan että tuhat kertaa mieluummin tätä kuin kuraa ja loskaa. Kun jokainen pikku puunoksakin on lumen kuorruttama, tuntuu, kuin kävelisi hääkakun päällä. Lämpimät hanskat, lämmin huivi ja pipo, niin ulkona on ilo olla, IMO.

Ja sitten tulla sisälle ja kun pakolliset hommat on huhkittu, voi käpristyä sohvalle taikaviltin alle kirjaa plaraamaan. Ei tämä elämä hullummalta tunnu tänään. Kaikista viime päivien rosoista huolimatta.

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto

..tuli kaksi korttia jotka lämmittivät sydäntä (kiitos, Mari, kiitos Satu!) ja lisää mielenravintoa kävin hakemassa Polgan valtakunnasta, ne kirjat joista kauppoja hierottiin ovat vihdoinkin minun ja täällä. Ja Welhottaren itsensä kanssa olisi voinut jutustella vaikka koko illan.

Koulukuvatkin tulivat lopulta - nuoret lurjukset ovat ihan liian kauniita poikia valokuvissa, enkelit ja demonit, kyllä vain...aseistariisuvia hymyjä ja toisella vielä kiharat. Ihan valheellisia kuvia.

Eikä tuo mieskään taida pahasti möksäillä aamuisia! Kun 02 viisaasti päätteli että tässä on nyt sitten puoli vuotta aikaa, isona kahdeksanvuotiaana hän varmasti osaa olla töpeksimättä - ja kun sama lapsi vielä kiitti päivällispyttipannusta sanomalla että "joo, kiitos, oli tuo tyhjää parempi" (huom! aidon kohteliaasti!) niin paha tuuli oli pois puhallettu. Mikäpä yhdistäisi vanhempia paremmin kuin yhteisen sopimattoman naurun ankara pidättely!

Nyt Herbjörg Wassmon Dinan kirjan kimppuun.

Kas niin

Kolme päivää veitsenterällä ja sitten tarvittiin vain yksi huomautus mieheltä, yksi väärinkäsitys minulta ja kaadoin perheen niskaan infernaalisen, ala-arvoisen raivarin aamun kunniaksi.

Niin että mitäkö se hyödytti? Sitä kysyi mieskin. Ei mitään. Hyöty ei varsinaisesti ollutkaan päällimmäisenä mielessä. Niin kuin ei yleensäkään kun pimahdan. Jos päässä lenteli jotain niin valkoisia kipinöitä ja isoja mustia lepakoita. En osaa kuvitella että huutaisin kenellekään hyödyn vuoksi. Vittuilla toki voisin. Paitsi että olen siinä lajissa armottoman huono. Liian äkkinäinen ja tunteellinen.

Tulipa tästä nyt sotku. No, on siinä se hyöty että avautumalla minä julkisesti tein itsestäni tämän joulunalusajan roiston. Kaikki muu on unohdettu. Minä Olen Huutanut Perheelle.

Silti. Jokin pieni osa minussa inisee että jo nyt olisi kumma jos ei sulla olisi pää revennyt jossain kohtaa. Ehkä se on itsepetosta. Silti imen siitä lohtua. Ja voimaa kestää se väistämätön mökötys joka seuraa ja toivottavasti jouluksi menee ohi.