Ihanaa, sain kaiken tarpeellisen ulos vanhalta kovalevyltä. Vanne ei kiristä enää päässä niin tiukasti kuin vielä eilen..
Avatar oli ihastuttava elokuva. Ysivitonen ei tykännyt mutta minä lumouduin, nimenomaan elokuvan katseltavuudesta. Juonessa ei sinänsä ollut mitään mitä ei olisi jo nähnyt, mutta maisema oli sitä lajia jonne olisi voinut muuttaa, joskin olisin pysynyt tiukasti riippuvien vuorten keskellä, korkeuskammoinen kun olen...
Joulusta tulee krapula. Ilman sitä Aulikki-tädin kotiviiniäkin. Tulee syödyksi ihan mitä sattuu, milloin sattuu. Kroppa reagoi, ainakin minulla. Jostain olen lisäksi kehittänyt jonkun mystisen allergian pyhien aikana, silmät ovat kuin hiekkaa täynnä. Lomudal-tipat tuntuvat auttavan...toivottavasti kyseessä ei ole allergisoituminen joulukuuselle, en suostu muovikuuseen, en, en, en!
Perhe lähti ostamaan uudenvuoden ilotulitteita - taidanpa kaivautua niihin vanhoihin kansioihin ja katsoa mitä oikeasti niistä tahdon säästää.
tiistai 29. joulukuuta 2009
maanantai 28. joulukuuta 2009
Arki alkoi
Pyhät ohi tällä erää. Puolittainen arki tuntuu vaihteeksi hyvältä (puolittainen = kouluista loma).
Nollakakkosen kanssa käytiin aamusella ruokakaupassa. Sen jälkeen olenkin sitten kirjoitellut novellia - aloitin sen kevätaiheisen tilaustyön uudestaan - ja lyönyt lukkoon pokkariaikataulua vuodelle 2010. Eli neljä pokkaria olisi tarkoitus naputella Kolmiokirjalle. Muita suunnitelmia Kouvolan dekkarinovellikilpailuun osallistuminen ja, jos vain saan Mehiläistalon pelastetuksi, Kariston kilpailu. Synopsis olisi toiseenkin tarinaan, työnimellä Portaat, mutta saanko siitä maaliskuun loppuun mennessä työstettyä romskun, onkin sitten toinen juttu.
Illalla isojen koululaisten kanssa Avatarta katsomaan, huomisen taidan pyhittää kirjallisuustehtäville.
Nollakakkosen kanssa käytiin aamusella ruokakaupassa. Sen jälkeen olenkin sitten kirjoitellut novellia - aloitin sen kevätaiheisen tilaustyön uudestaan - ja lyönyt lukkoon pokkariaikataulua vuodelle 2010. Eli neljä pokkaria olisi tarkoitus naputella Kolmiokirjalle. Muita suunnitelmia Kouvolan dekkarinovellikilpailuun osallistuminen ja, jos vain saan Mehiläistalon pelastetuksi, Kariston kilpailu. Synopsis olisi toiseenkin tarinaan, työnimellä Portaat, mutta saanko siitä maaliskuun loppuun mennessä työstettyä romskun, onkin sitten toinen juttu.
Illalla isojen koululaisten kanssa Avatarta katsomaan, huomisen taidan pyhittää kirjallisuustehtäville.
lauantai 26. joulukuuta 2009
Tapaninpäivä, päivitetty kone ja maassa rauha
Se oli hyvä.
Siltikin vaikka tytär89 teki villitlapset ja sanoi äitilapsisuhteen irti. Kehotti katsomaan peiliin. Että kun jo toinen lapsi kääntää selkänsä niin mene äiti ittees.
Mitä minä peilistä näin? Näin oman itseni, tällaisena kuin olen. Jos se että sanon ajatukseni suoraan lapselle jonka noin ainakin periaatteessa pitäisi olla aikuinen, on välirikon paikka niin sitten se on.
Mukavampia lahjoja sain sitten muilta lapsilta. Erityisesti tämä kirja lämmitti mieltä. Tipun kanssa oltiin kirjasta jutusteltu pari päivää aikaisemmin, ja minä jo manasin mielessäni että en raski ostaa tuota vaikka se on Niin Ihana. Ja sitten se oli minulle laitettu pukinkonttiin.
Kaiken kaikkiaan lahjoja oli vähän, mutta kaikki läheisten kesken vaihdetut olivat sitä lajia että antaja tunsi saajan eikä mitään tullut tavan vuoksi.Iloitsen siitä.
Kuvia tulossa kunhan puran muistikorttini. Niin, kone päivitettiin kun se kovalevy oli takuun piirissä. Vielä jännään, sainko tiedostoni pelastettua, mutta tämä uusi on aika mukava, käyttiksestä tykkään..ja uusi kone, uusine lituskanäyttöinen on myös poikien huoneessa.
Siltikin vaikka tytär89 teki villitlapset ja sanoi äitilapsisuhteen irti. Kehotti katsomaan peiliin. Että kun jo toinen lapsi kääntää selkänsä niin mene äiti ittees.
Mitä minä peilistä näin? Näin oman itseni, tällaisena kuin olen. Jos se että sanon ajatukseni suoraan lapselle jonka noin ainakin periaatteessa pitäisi olla aikuinen, on välirikon paikka niin sitten se on.
Mukavampia lahjoja sain sitten muilta lapsilta. Erityisesti tämä kirja lämmitti mieltä. Tipun kanssa oltiin kirjasta jutusteltu pari päivää aikaisemmin, ja minä jo manasin mielessäni että en raski ostaa tuota vaikka se on Niin Ihana. Ja sitten se oli minulle laitettu pukinkonttiin.
Kaiken kaikkiaan lahjoja oli vähän, mutta kaikki läheisten kesken vaihdetut olivat sitä lajia että antaja tunsi saajan eikä mitään tullut tavan vuoksi.Iloitsen siitä.
Kuvia tulossa kunhan puran muistikorttini. Niin, kone päivitettiin kun se kovalevy oli takuun piirissä. Vielä jännään, sainko tiedostoni pelastettua, mutta tämä uusi on aika mukava, käyttiksestä tykkään..ja uusi kone, uusine lituskanäyttöinen on myös poikien huoneessa.
tiistai 22. joulukuuta 2009
Suloista joulua, kaikesta huolimatta
Ei, kukaan perheen ihmisistä ei ole kuollut enkä minä edes halua murhata ketään. Tietokone se vain..niin mitä? Kun tietäisin.
Eilen ja toissa päivänä se vain käynnistyi hiiiitaaaastiii. Tänään se tupsahti.
Juu, tupsahti. Mitä se sitten lieneekään. Mies käytti myös sanaa käpsähti.
Oletan että tupsahdukset ja käpsähdykset tarkoittavat kutakuinkin "sanoi sopimuksen irti, meni koneiden taivaaseen, kohtasi pahan katumattoman äkkikuoleman, sanoi itsensä irti", och så vidare.
Muuta en tiedä kuin että tappelen takkuisesti läppärin kanssa ja tuosta edesmenneestä EHKÄ saa pelastettua kaiken sen mitä en ole ehtinyt varmuuskopioida yksinkertaisesti siksi että muistitikku on täynnä ja uusi on vielä kaupassa. Näihin pelastettaviin kuuluvat mm. kasapäin valokuvia, Kariston keskeneräinen kilpakäsikirjoitus, kirjallisuustehtävät, lippukuntien vanhempainyhdistyksen matskut...
Ne siis EHKÄ saa pelastettua, sanoi pääkäyttäjä jota myös aviomieheksi sanotaan.
En ajattele sitä nyt, vaan huomenna, mieluummin joulun jälkeen. Teen siis Scarlettit.
Joulu tulee eka. Joten siltä varalta etten pääse päivittämään ennen pyhiä - itse kullekin säädylle suloista, ihanaa Sitä!
Eilen ja toissa päivänä se vain käynnistyi hiiiitaaaastiii. Tänään se tupsahti.
Juu, tupsahti. Mitä se sitten lieneekään. Mies käytti myös sanaa käpsähti.
Oletan että tupsahdukset ja käpsähdykset tarkoittavat kutakuinkin "sanoi sopimuksen irti, meni koneiden taivaaseen, kohtasi pahan katumattoman äkkikuoleman, sanoi itsensä irti", och så vidare.
Muuta en tiedä kuin että tappelen takkuisesti läppärin kanssa ja tuosta edesmenneestä EHKÄ saa pelastettua kaiken sen mitä en ole ehtinyt varmuuskopioida yksinkertaisesti siksi että muistitikku on täynnä ja uusi on vielä kaupassa. Näihin pelastettaviin kuuluvat mm. kasapäin valokuvia, Kariston keskeneräinen kilpakäsikirjoitus, kirjallisuustehtävät, lippukuntien vanhempainyhdistyksen matskut...
Ne siis EHKÄ saa pelastettua, sanoi pääkäyttäjä jota myös aviomieheksi sanotaan.
En ajattele sitä nyt, vaan huomenna, mieluummin joulun jälkeen. Teen siis Scarlettit.
Joulu tulee eka. Joten siltä varalta etten pääse päivittämään ennen pyhiä - itse kullekin säädylle suloista, ihanaa Sitä!
maanantai 21. joulukuuta 2009
Talvipäivänseisaus
Polga viettää tätä talven juhlaa, kuin myös minä. Joulu on perheen juhla, Yule minun oma juhlapäiväni. Se päivä jona valo alkaa hiipiä takaisin.
Tällä kertaa valo on kylmää pakkasvaloa, sitä lajia joka ei lämmitä, mutta valaisee. Näyttää mm. sen missä jamassa on oma todellisuus.
Ei, ei se ole mitään lohdutonta, ei toki. Maailma on hyvä, ihmiset hyviä, tässä tahdon olla ja pysyä. Muutoksia toki tulee, mutta enemmän kyse on sisäisestä prosessista, jos kohta jokunen ulkoinenkin asia tulee muuttumaan.
Sitä ennen kuitenkin joulu, välipäivät ja uusi vuosi. Ja tänään kynttilöitä ja ehkä jotain hyvää syötävää. Joulunalustöitä on toki tiedossa, puhtaanpyykinsulkeisia, laatikoiden paistamista, paperitöitä..
Tällä kertaa valo on kylmää pakkasvaloa, sitä lajia joka ei lämmitä, mutta valaisee. Näyttää mm. sen missä jamassa on oma todellisuus.
Ei, ei se ole mitään lohdutonta, ei toki. Maailma on hyvä, ihmiset hyviä, tässä tahdon olla ja pysyä. Muutoksia toki tulee, mutta enemmän kyse on sisäisestä prosessista, jos kohta jokunen ulkoinenkin asia tulee muuttumaan.
Sitä ennen kuitenkin joulu, välipäivät ja uusi vuosi. Ja tänään kynttilöitä ja ehkä jotain hyvää syötävää. Joulunalustöitä on toki tiedossa, puhtaanpyykinsulkeisia, laatikoiden paistamista, paperitöitä..
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Äidin joulu
Vajaa viikko aattoon - ja hämmentyneenä huomaan tehneeni yllättävän paljon asioita itse.
Joulukortit, omatekoiset, on postitettu ajat sitten.
Piparit ja tortut on leivottu, viime mainitut syötykin - kolme pellillistä joulutorttuja mennyt vuorokaudessa, miten tämä on mahdollista? - ja taikina oli sekin kotona pyöriteltyä.
Porkkanalaatikko on laitettu alulle, perunasurvos imeltyy 50 asteessa uunissa. Kämppäkin on suht kuosissaan ja lahjat hommattu ja pakattukin.
Ja virtaa on vielä jäljellä. Olen saanut suvantohetkiä, kuten tänään kuorokonsertissa Vuosaaren kirkossa. Ja silloin siellä baletissa.
Enkä kirjoita tätä elvistelläkseni kenellekään. Että näin MINÄ jaksan ja osaan. Meillä on ollut lukuisia jouluja kun Saarioisten äidit ovat laittaneet laatikot ja Myllyn Paras tahkonnut taikinat. Ja minä olen ollut väsyneempi, kuin mitä nyt olen.
Jännää miten samat asiat voivat eri aikoina sylettää ja väsyttää, toimia ruoskana niskassa tai huonona omanatuntona - ja toisina aikoina puolestaan toimia terapiana. Voiköntin sulattaminen siirapin ja piparimausteiden sekaan, perunoiden kuoriminen, survominen ja jauhon sekoittelu sekaan ovat suhteellisen helppoja hommia, ja hauskoja, silloin kun ne voi valita. Tänä vuonna oli niin - olisin voinut ostaa Saarioisen evästä eikä omatunto olisi kolkutellut. Päädyin tekemään itse.
En tiedä mikä aatostani tulee. Sen tiedän että otan vastuun vain omasta mielialastani ja viihtymisestäni. Ei ole mitään syytä epäillä että joulusta tulisi muuta kuin suloinen. Kunhan varmuuden vuoksi näin pohdiskelen.
Ja tänä vuonna menen sinne haudoillekin. Viime vuonna olisi ahistanut törmätä tuttuihin jouluaattoaamuna. Nyt ei ahista. Eiköhän meidän molempien kynttilät mahdu isän ja äidin kiven juureen. Mitä siitä vaikkemme yhdessä niitä olekaan jättämässä.
Tyyneyttä, luovaa hulluutta, rajojen vetämistä ja rippunen mustaa huumoria, on reseptini täksi jouluksi. Ja ehkä tilkkanen Aulikki-tädin kotiviiniä. Mutta vain tilkkanen.
Joulukortit, omatekoiset, on postitettu ajat sitten.
Piparit ja tortut on leivottu, viime mainitut syötykin - kolme pellillistä joulutorttuja mennyt vuorokaudessa, miten tämä on mahdollista? - ja taikina oli sekin kotona pyöriteltyä.
Porkkanalaatikko on laitettu alulle, perunasurvos imeltyy 50 asteessa uunissa. Kämppäkin on suht kuosissaan ja lahjat hommattu ja pakattukin.
Ja virtaa on vielä jäljellä. Olen saanut suvantohetkiä, kuten tänään kuorokonsertissa Vuosaaren kirkossa. Ja silloin siellä baletissa.
Enkä kirjoita tätä elvistelläkseni kenellekään. Että näin MINÄ jaksan ja osaan. Meillä on ollut lukuisia jouluja kun Saarioisten äidit ovat laittaneet laatikot ja Myllyn Paras tahkonnut taikinat. Ja minä olen ollut väsyneempi, kuin mitä nyt olen.
Jännää miten samat asiat voivat eri aikoina sylettää ja väsyttää, toimia ruoskana niskassa tai huonona omanatuntona - ja toisina aikoina puolestaan toimia terapiana. Voiköntin sulattaminen siirapin ja piparimausteiden sekaan, perunoiden kuoriminen, survominen ja jauhon sekoittelu sekaan ovat suhteellisen helppoja hommia, ja hauskoja, silloin kun ne voi valita. Tänä vuonna oli niin - olisin voinut ostaa Saarioisen evästä eikä omatunto olisi kolkutellut. Päädyin tekemään itse.
En tiedä mikä aatostani tulee. Sen tiedän että otan vastuun vain omasta mielialastani ja viihtymisestäni. Ei ole mitään syytä epäillä että joulusta tulisi muuta kuin suloinen. Kunhan varmuuden vuoksi näin pohdiskelen.
Ja tänä vuonna menen sinne haudoillekin. Viime vuonna olisi ahistanut törmätä tuttuihin jouluaattoaamuna. Nyt ei ahista. Eiköhän meidän molempien kynttilät mahdu isän ja äidin kiven juureen. Mitä siitä vaikkemme yhdessä niitä olekaan jättämässä.
Tyyneyttä, luovaa hulluutta, rajojen vetämistä ja rippunen mustaa huumoria, on reseptini täksi jouluksi. Ja ehkä tilkkanen Aulikki-tädin kotiviiniä. Mutta vain tilkkanen.
Oikean elämän eväät yläasteikäisille!
Lopultakin joku laittoi ihan selkeät ohjeet miten teini-ikäisen tulee elää! Ettei vallan joudu porukoista pois!
Kas tässä! Erityisesti omalle ysiluokkalaiselleni tämä on varmaan todella tärkeä, olen ollut huomaavinani jokusen harha-askeleen näistä linjauksista. Ole hyvä, Ysivitonen , ja ethän unohda kierrättää linkkiä myös ystävilläsi jotta valveutuisivat. Jos lukijoissani on teinien vanhempia niin opastakaa tämän postauksen avulla nuorenne tyylitietoiselle tielle.
(...siis ei hyvää päivää, millaista sontaa...)
Kas tässä! Erityisesti omalle ysiluokkalaiselleni tämä on varmaan todella tärkeä, olen ollut huomaavinani jokusen harha-askeleen näistä linjauksista. Ole hyvä, Ysivitonen , ja ethän unohda kierrättää linkkiä myös ystävilläsi jotta valveutuisivat. Jos lukijoissani on teinien vanhempia niin opastakaa tämän postauksen avulla nuorenne tyylitietoiselle tielle.
(...siis ei hyvää päivää, millaista sontaa...)
lauantai 19. joulukuuta 2009
Yöelokuvissa hektisyyden makua
Odessa (kuohari, ei minkään erityisen kunniaksi!) ja Hohtoko yhdessä vaikuttivat siihen että yöllisissä elokuvissa oli, tuota, PIKKUISEN haasteellisuuden makua.
Vai mitä sanotte tästä - alkuyöstä täydensin lapsilukuani seitsemällä vastasyntyneellä. En minä niitä mielestäni synnyttänyt, mutta siinähän olivat ja piti keksiä miten järjestää arkensa seitsemän vauvan kanssa. Siis oman porukan lisksi.
Niin, ja loppuyönä mulla oli kaksi kokopäiväistä työpaikkaa, plus yksi päätoiminen päiväopiskelu ja halusin pitää ne kaikki, joskin oli vähän hankalaa suunnitella viikon aikatauluja jotta se toimisi (jaa miten niin...).
Unielämän ollessa näin vilkasta, sitä on iloinen, kun päivän haaste on piparien leivontaa.
Keskustelupalstoillakin surffailin ja opin mm. että päiväkoti-ikäiset rallattavat nykyisin "puree hirveetä, niilin hanhet, viskiä vetää". No juu, trendit tulevat ja menevät, Nollakakkonen aikoinaan lauloi hard rock hallelujaa.
Mutta nyt lisää kahvia, ehkäpä yksi Red Delicious vielä, yhden jo söin...
Vai mitä sanotte tästä - alkuyöstä täydensin lapsilukuani seitsemällä vastasyntyneellä. En minä niitä mielestäni synnyttänyt, mutta siinähän olivat ja piti keksiä miten järjestää arkensa seitsemän vauvan kanssa. Siis oman porukan lisksi.
Niin, ja loppuyönä mulla oli kaksi kokopäiväistä työpaikkaa, plus yksi päätoiminen päiväopiskelu ja halusin pitää ne kaikki, joskin oli vähän hankalaa suunnitella viikon aikatauluja jotta se toimisi (jaa miten niin...).
Unielämän ollessa näin vilkasta, sitä on iloinen, kun päivän haaste on piparien leivontaa.
Keskustelupalstoillakin surffailin ja opin mm. että päiväkoti-ikäiset rallattavat nykyisin "puree hirveetä, niilin hanhet, viskiä vetää". No juu, trendit tulevat ja menevät, Nollakakkonen aikoinaan lauloi hard rock hallelujaa.
Mutta nyt lisää kahvia, ehkäpä yksi Red Delicious vielä, yhden jo söin...
perjantai 18. joulukuuta 2009
Taas pienet tontut liikkuu
..ja tiputtelee joulukuusia reitilleen.
Toki minä tiesin että kuusi tulee sieltä mistä joka vuosi, elikkäs appivanhempien metsäpläntiltä Pukkilasta, mutta appiukko oli kahlannut kaikessa hiljaisuudessa takapihalle ja kurvannut tiehensä, ovikelloa soittamatta! Siellä se nyt on, kuusipuu, ja minä soitin anoppilaan ja kutsuin herrasväen viikonloppuna kahville. Tarkoitus oli nimittäin antaa hedelmäkakku vaihtariksi ja täällä se nyt olla möllöttää. Vaan mikäs siinä, ehtiihän tuon. Tulkoot kahville hakemaan, lapsenlasten kuvatkin ovat antamati vielä.
Taas on viikko ohi ja päivät käyvät vähiin ennen aattoa. Piparitaikinan näpertelin jääkaappiin tekeytymään aamupäivällä, huomenna leivotaan. Rahkavoitaikina torttuja varten syntynee illalla. Alkuviikosta sitten teen laatikot, uusissa uunivuoissa.
Maass on hanki ja näpit jäässä ja mielessä kirkkaus. Ei niinkään seesteinen vaan päättäväinen sellanen. Jokunen epäkohta tässä huushollissa tulee muuttumaan kohtuullisempaan suuntaan vuoden vaihteessa. Ei siitä sen enempää toistaiseksi.
Toki minä tiesin että kuusi tulee sieltä mistä joka vuosi, elikkäs appivanhempien metsäpläntiltä Pukkilasta, mutta appiukko oli kahlannut kaikessa hiljaisuudessa takapihalle ja kurvannut tiehensä, ovikelloa soittamatta! Siellä se nyt on, kuusipuu, ja minä soitin anoppilaan ja kutsuin herrasväen viikonloppuna kahville. Tarkoitus oli nimittäin antaa hedelmäkakku vaihtariksi ja täällä se nyt olla möllöttää. Vaan mikäs siinä, ehtiihän tuon. Tulkoot kahville hakemaan, lapsenlasten kuvatkin ovat antamati vielä.
Taas on viikko ohi ja päivät käyvät vähiin ennen aattoa. Piparitaikinan näpertelin jääkaappiin tekeytymään aamupäivällä, huomenna leivotaan. Rahkavoitaikina torttuja varten syntynee illalla. Alkuviikosta sitten teen laatikot, uusissa uunivuoissa.
Maass on hanki ja näpit jäässä ja mielessä kirkkaus. Ei niinkään seesteinen vaan päättäväinen sellanen. Jokunen epäkohta tässä huushollissa tulee muuttumaan kohtuullisempaan suuntaan vuoden vaihteessa. Ei siitä sen enempää toistaiseksi.
torstai 17. joulukuuta 2009
Viikko jouluun on..
Aamukahvilla Vuosaaressa ystävän luona, seesteisen sinivihreässä kodissa, kepeitä ja vakavia jutustellen...mukavaa. Iltapäiväkahvin join kotona M-siskoseni kanssa, kanelikeksejä ja syväluotausta elämän ja parisuhteen kummallisuuksiin. Ystävät ovat!
Päivän turhauman aiheutti VR - kasiysi on lähdössä joulupäivänä Vuokattiin ja hänellä kun ei ole printteriä niin äitee lupasi ostaa lipun ja tulostaa täällä meillä. Helpommin sanottu kuin tehty, kun tämä sakramenskatun selain ei tue VRn ja verkkopankin yhteispeliä! Piti muuttaa asetuksia kahteenkin kertaan ennen kuin ostos onnistui, jokunen ärräpää ja yksi mikrotukipuhelukin siihen tarvittiin.
Pojat ovat jo nukkumassa ilman yhtään katastrofia (hah, näinkö alhaalla on odotukset??), kaupassa käytiin viikonlopputäydennyksillä ja huomenissa olisi tarkoitus leipoa pipareita lasten kanssa.
Vaihteeksi odotan taikinasulkeisia innolla, en tajua mikä vimma minulla on tänä syksynä ollut kokata ja leipoa - parin vuoden sylettämisen jälkeen! Nyt selaan hullun kiilto silmissä ruokaohjeita ja erityisesti myyjäisistä ostamaani Marttaliiton Penninvenyttäjän keittokirjaa (ei saa nauraa, tämon tosi!) ja ihan arkinen ateriasuunnittelu on suurta hupia! Toivottavasti buumi jatkuu.
Rannettani koristaa hopeinen kuningatarketju, aamuiselta kahvireissulta saamani joululahja jonka tämä ystävä, - jonka voisin adoptoida neljänneksi tyttäreksi, totta puhuen! - on omin käsin tehnyt. Ihana lahja joka liikutti minut sanattomaksi.
Ulkona pakastaa mutta lumipalloryöpyn uhallakin julistan että tuhat kertaa mieluummin tätä kuin kuraa ja loskaa. Kun jokainen pikku puunoksakin on lumen kuorruttama, tuntuu, kuin kävelisi hääkakun päällä. Lämpimät hanskat, lämmin huivi ja pipo, niin ulkona on ilo olla, IMO.
Ja sitten tulla sisälle ja kun pakolliset hommat on huhkittu, voi käpristyä sohvalle taikaviltin alle kirjaa plaraamaan. Ei tämä elämä hullummalta tunnu tänään. Kaikista viime päivien rosoista huolimatta.
Päivän turhauman aiheutti VR - kasiysi on lähdössä joulupäivänä Vuokattiin ja hänellä kun ei ole printteriä niin äitee lupasi ostaa lipun ja tulostaa täällä meillä. Helpommin sanottu kuin tehty, kun tämä sakramenskatun selain ei tue VRn ja verkkopankin yhteispeliä! Piti muuttaa asetuksia kahteenkin kertaan ennen kuin ostos onnistui, jokunen ärräpää ja yksi mikrotukipuhelukin siihen tarvittiin.
Pojat ovat jo nukkumassa ilman yhtään katastrofia (hah, näinkö alhaalla on odotukset??), kaupassa käytiin viikonlopputäydennyksillä ja huomenissa olisi tarkoitus leipoa pipareita lasten kanssa.
Vaihteeksi odotan taikinasulkeisia innolla, en tajua mikä vimma minulla on tänä syksynä ollut kokata ja leipoa - parin vuoden sylettämisen jälkeen! Nyt selaan hullun kiilto silmissä ruokaohjeita ja erityisesti myyjäisistä ostamaani Marttaliiton Penninvenyttäjän keittokirjaa (ei saa nauraa, tämon tosi!) ja ihan arkinen ateriasuunnittelu on suurta hupia! Toivottavasti buumi jatkuu.
Rannettani koristaa hopeinen kuningatarketju, aamuiselta kahvireissulta saamani joululahja jonka tämä ystävä, - jonka voisin adoptoida neljänneksi tyttäreksi, totta puhuen! - on omin käsin tehnyt. Ihana lahja joka liikutti minut sanattomaksi.
Ulkona pakastaa mutta lumipalloryöpyn uhallakin julistan että tuhat kertaa mieluummin tätä kuin kuraa ja loskaa. Kun jokainen pikku puunoksakin on lumen kuorruttama, tuntuu, kuin kävelisi hääkakun päällä. Lämpimät hanskat, lämmin huivi ja pipo, niin ulkona on ilo olla, IMO.
Ja sitten tulla sisälle ja kun pakolliset hommat on huhkittu, voi käpristyä sohvalle taikaviltin alle kirjaa plaraamaan. Ei tämä elämä hullummalta tunnu tänään. Kaikista viime päivien rosoista huolimatta.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto
..tuli kaksi korttia jotka lämmittivät sydäntä (kiitos, Mari, kiitos Satu!) ja lisää mielenravintoa kävin hakemassa Polgan valtakunnasta, ne kirjat joista kauppoja hierottiin ovat vihdoinkin minun ja täällä. Ja Welhottaren itsensä kanssa olisi voinut jutustella vaikka koko illan.
Koulukuvatkin tulivat lopulta - nuoret lurjukset ovat ihan liian kauniita poikia valokuvissa, enkelit ja demonit, kyllä vain...aseistariisuvia hymyjä ja toisella vielä kiharat. Ihan valheellisia kuvia.
Eikä tuo mieskään taida pahasti möksäillä aamuisia! Kun 02 viisaasti päätteli että tässä on nyt sitten puoli vuotta aikaa, isona kahdeksanvuotiaana hän varmasti osaa olla töpeksimättä - ja kun sama lapsi vielä kiitti päivällispyttipannusta sanomalla että "joo, kiitos, oli tuo tyhjää parempi" (huom! aidon kohteliaasti!) niin paha tuuli oli pois puhallettu. Mikäpä yhdistäisi vanhempia paremmin kuin yhteisen sopimattoman naurun ankara pidättely!
Nyt Herbjörg Wassmon Dinan kirjan kimppuun.
Koulukuvatkin tulivat lopulta - nuoret lurjukset ovat ihan liian kauniita poikia valokuvissa, enkelit ja demonit, kyllä vain...aseistariisuvia hymyjä ja toisella vielä kiharat. Ihan valheellisia kuvia.
Eikä tuo mieskään taida pahasti möksäillä aamuisia! Kun 02 viisaasti päätteli että tässä on nyt sitten puoli vuotta aikaa, isona kahdeksanvuotiaana hän varmasti osaa olla töpeksimättä - ja kun sama lapsi vielä kiitti päivällispyttipannusta sanomalla että "joo, kiitos, oli tuo tyhjää parempi" (huom! aidon kohteliaasti!) niin paha tuuli oli pois puhallettu. Mikäpä yhdistäisi vanhempia paremmin kuin yhteisen sopimattoman naurun ankara pidättely!
Nyt Herbjörg Wassmon Dinan kirjan kimppuun.
Kas niin
Kolme päivää veitsenterällä ja sitten tarvittiin vain yksi huomautus mieheltä, yksi väärinkäsitys minulta ja kaadoin perheen niskaan infernaalisen, ala-arvoisen raivarin aamun kunniaksi.
Niin että mitäkö se hyödytti? Sitä kysyi mieskin. Ei mitään. Hyöty ei varsinaisesti ollutkaan päällimmäisenä mielessä. Niin kuin ei yleensäkään kun pimahdan. Jos päässä lenteli jotain niin valkoisia kipinöitä ja isoja mustia lepakoita. En osaa kuvitella että huutaisin kenellekään hyödyn vuoksi. Vittuilla toki voisin. Paitsi että olen siinä lajissa armottoman huono. Liian äkkinäinen ja tunteellinen.
Tulipa tästä nyt sotku. No, on siinä se hyöty että avautumalla minä julkisesti tein itsestäni tämän joulunalusajan roiston. Kaikki muu on unohdettu. Minä Olen Huutanut Perheelle.
Silti. Jokin pieni osa minussa inisee että jo nyt olisi kumma jos ei sulla olisi pää revennyt jossain kohtaa. Ehkä se on itsepetosta. Silti imen siitä lohtua. Ja voimaa kestää se väistämätön mökötys joka seuraa ja toivottavasti jouluksi menee ohi.
Niin että mitäkö se hyödytti? Sitä kysyi mieskin. Ei mitään. Hyöty ei varsinaisesti ollutkaan päällimmäisenä mielessä. Niin kuin ei yleensäkään kun pimahdan. Jos päässä lenteli jotain niin valkoisia kipinöitä ja isoja mustia lepakoita. En osaa kuvitella että huutaisin kenellekään hyödyn vuoksi. Vittuilla toki voisin. Paitsi että olen siinä lajissa armottoman huono. Liian äkkinäinen ja tunteellinen.
Tulipa tästä nyt sotku. No, on siinä se hyöty että avautumalla minä julkisesti tein itsestäni tämän joulunalusajan roiston. Kaikki muu on unohdettu. Minä Olen Huutanut Perheelle.
Silti. Jokin pieni osa minussa inisee että jo nyt olisi kumma jos ei sulla olisi pää revennyt jossain kohtaa. Ehkä se on itsepetosta. Silti imen siitä lohtua. Ja voimaa kestää se väistämätön mökötys joka seuraa ja toivottavasti jouluksi menee ohi.
tiistai 15. joulukuuta 2009
KOTONA EHJÄNÄ JA KUNNOSSA
Ovikello soi kahdeksalta ja kadonnut sankari oli siellä. Ehjänä ja kunnossa.
Kännykkä oli siis kotona ja poika oli mennyt suoraan koulusta Valtterille. Joka ei siis vastannut numeroon, jonka löysimme pojan kännykästä..
Huojentuneita, syvästi huojentuneita olemme me. Ja aika vihaisia pojalle joka muitta mutkitta on mennyt kaverilleen ja sanonut että joo, kahdeksalta pitää olla kotona. Oli vielä autuaasti unohtanut lippukunnan joulujuhlan ja itkee nyt surkeana sen menetystä.. no, siinäpä seuraamusta kerrakseen. Oli todellakin odottanut juhlaa.
Toistaiseksi minä haen hänet koululta kotiin joka ikinen päivä.
Mutta nyt menen nappivarastolleni, migreeni yrittää hiipiä kimppuun...
Kännykkä oli siis kotona ja poika oli mennyt suoraan koulusta Valtterille. Joka ei siis vastannut numeroon, jonka löysimme pojan kännykästä..
Huojentuneita, syvästi huojentuneita olemme me. Ja aika vihaisia pojalle joka muitta mutkitta on mennyt kaverilleen ja sanonut että joo, kahdeksalta pitää olla kotona. Oli vielä autuaasti unohtanut lippukunnan joulujuhlan ja itkee nyt surkeana sen menetystä.. no, siinäpä seuraamusta kerrakseen. Oli todellakin odottanut juhlaa.
Toistaiseksi minä haen hänet koululta kotiin joka ikinen päivä.
Mutta nyt menen nappivarastolleni, migreeni yrittää hiipiä kimppuun...
miten tämä otsikoidaan
Ekaluokkalainen ei ole tullut koulusta kotiin. Ei puhelinta mukana. Päässyt yhdeltä. Kaverit soitettu,tuloksetta. Lähimaasto etsitty.
Mitä seuraavaksi tehdään? Miten kauan pitää etsiä itse.
Ehkä 02 on vain haahuillut jollekin kaverille jonka numeroa ei ole hänen kännykässään. Ehkä hän tulee minuutin päästä.
Ehkä.
Muoks. 18.30 Ei vieläkään mitään. Itäkeskuksen poliisille tehty ilmoitus. Mies on ulkona etsimässä. Mahdolliset paikat on käyty, nyt on mahdottomien vuoro.
Rukoilisko vai kiroilis?
Mitä seuraavaksi tehdään? Miten kauan pitää etsiä itse.
Ehkä 02 on vain haahuillut jollekin kaverille jonka numeroa ei ole hänen kännykässään. Ehkä hän tulee minuutin päästä.
Ehkä.
Muoks. 18.30 Ei vieläkään mitään. Itäkeskuksen poliisille tehty ilmoitus. Mies on ulkona etsimässä. Mahdolliset paikat on käyty, nyt on mahdottomien vuoro.
Rukoilisko vai kiroilis?
maanantai 14. joulukuuta 2009
Pakkaspäivä ulkona ja mielessä
Aamun pakkasessa suunnistin keskikaupungille hoitamaan asioita. Lapset menivät kouluun. Ysiseiskalla on taatusti ollut yksi tähänastisen elämänsä pahimmista koulupäivistä.
Minulla on kuusi lasta, kolme tytärtä ja kolme poikaa. Viimeisen vuorokauden tapahtumat ovat saaneet minut vakavasti epäilemään omia kykyjäni poikapuolisten lasten kasvattajana. Siltikin, vaikka järki yrittää vakuuttaa, että:
- minä ja minun lapseni eivät ole yksi ja sama asia
- minä en ole se joka on tehnyt idiootinhommia tällä(kään) kertaa
- kaikki mitä on tapahtunut on osa isompaa kuviota jossa meidän perhe on vain yksi osatekijä, ei kaiken alku ja juuri.
- olen tehnyt kaiken minkä osaan yrittäessäni opettaa oikeaa ja väärää. Ehkä se ei riittänyt tällä(kään) kertaa mutta enempää en olisi voinut yrittää.
Eilen oli tilanne jossa olin itse valinnan edessä. Olisin voinut valita helpon tai oikean ratkaisun. Mistä lie sain ryhtiä valita sen oikean, mutta sen valitsin.
Myöntää kuitenkin täytyy että se helppo uloskäynti tilanteesta houkutteli. Muistot muutaman vuoden takaa, Villin Lapsen kanssa koetut vaiheet, yleinen taisteluväsymys, kaikki ne kuiskivat sitä helppoa vaihtoehtoa.
Ja jos minä, 46 v, olen sillä kynnyksellä, niin mitä voi odottaa keskenkasvuisilta ihmisiltä?
Mutta niin kauan kun homma on minun hanskassani, niin minä vaikka ryömin kohti oikeaa ja kiskon mukana niitä alaikäisiä jotka ovat vastuullani. Minun maineeni kasvattajana, minun häpeäni, ne ovat sivuseikkoja kuitenkin.
Aina löytyy niitä räksyttäjiä jotka sulkevat silmänsä hyviltä asioilta ja keskittyvät sörkkimään epäonnistumisia. Niitä jos jää kuuntelemaan, voi saman tien kävellä junaradalle ja asettua makuulle odottamaan pendolinoa.
Eikä mikään ole myöhäistä 7- tai 12-vuotiaan kanssa! Ei mikään!
Jos tästä nyt oppisi vaikka sen että kuuntelee sitä sinnikästä pikku hälytyskelloa joka kertoo että kaikki ei ole kunnossa ja vaatii ottamaan selvää keinolla millä hyvänsä. Se on ollut oikeassa, poikkeuksetta. Silloinkin, kun yleinen mielipide on ollut sitä vastaan.
Minulla on kuusi lasta, kolme tytärtä ja kolme poikaa. Viimeisen vuorokauden tapahtumat ovat saaneet minut vakavasti epäilemään omia kykyjäni poikapuolisten lasten kasvattajana. Siltikin, vaikka järki yrittää vakuuttaa, että:
- minä ja minun lapseni eivät ole yksi ja sama asia
- minä en ole se joka on tehnyt idiootinhommia tällä(kään) kertaa
- kaikki mitä on tapahtunut on osa isompaa kuviota jossa meidän perhe on vain yksi osatekijä, ei kaiken alku ja juuri.
- olen tehnyt kaiken minkä osaan yrittäessäni opettaa oikeaa ja väärää. Ehkä se ei riittänyt tällä(kään) kertaa mutta enempää en olisi voinut yrittää.
Eilen oli tilanne jossa olin itse valinnan edessä. Olisin voinut valita helpon tai oikean ratkaisun. Mistä lie sain ryhtiä valita sen oikean, mutta sen valitsin.
Myöntää kuitenkin täytyy että se helppo uloskäynti tilanteesta houkutteli. Muistot muutaman vuoden takaa, Villin Lapsen kanssa koetut vaiheet, yleinen taisteluväsymys, kaikki ne kuiskivat sitä helppoa vaihtoehtoa.
Ja jos minä, 46 v, olen sillä kynnyksellä, niin mitä voi odottaa keskenkasvuisilta ihmisiltä?
Mutta niin kauan kun homma on minun hanskassani, niin minä vaikka ryömin kohti oikeaa ja kiskon mukana niitä alaikäisiä jotka ovat vastuullani. Minun maineeni kasvattajana, minun häpeäni, ne ovat sivuseikkoja kuitenkin.
Aina löytyy niitä räksyttäjiä jotka sulkevat silmänsä hyviltä asioilta ja keskittyvät sörkkimään epäonnistumisia. Niitä jos jää kuuntelemaan, voi saman tien kävellä junaradalle ja asettua makuulle odottamaan pendolinoa.
Eikä mikään ole myöhäistä 7- tai 12-vuotiaan kanssa! Ei mikään!
Jos tästä nyt oppisi vaikka sen että kuuntelee sitä sinnikästä pikku hälytyskelloa joka kertoo että kaikki ei ole kunnossa ja vaatii ottamaan selvää keinolla millä hyvänsä. Se on ollut oikeassa, poikkeuksetta. Silloinkin, kun yleinen mielipide on ollut sitä vastaan.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Vuoden kasvattaja täällä, hei
Mies ja Nollakakkonen ovat putsaamassa lähistöllä asuvan pariskunnan aitaa. Kohtuuden nimissä siellä pitäisi olla toinenkin poika vanhempineen, mutta pojan äiti on lenkillä ja poika itse livisti metsään.
Niin, nuoret sankarit olivat löytäneet punaisen spraymaalin jämät ja kirjoittaneet aitaan "HOMO". Päätellen siitä että Nollakakkosen rinnuksissa on samaa maalia - siinä meni hyvä toppatakki kaiken kukkuraksi - on maalitötsää käytellyt se toinen. Ei niin että se asiaa miksikään muuttaisi. Joka on mukana, on yhtä syyllinen.
Juu ja herrat ekaluokkalaiset kirkkain silmin vakuuttivat etteivät tienneet että on kiellettyä spreijata aitoja. Hahhah!
No, meidän miesväki putsaa nyt sitten hävitystä. Pidän peukkuja että onnistuu.
Ja lasken hitaasti kahteenkymmeneenkahteentuhanteen. Kuopus näyttää päihittävän koko parven tekosillaan.
Muoks: Ei vielä riittänyt tälle sunnuntaille. Isoveli päihitti kirkkaasti pikkuveljen. Asia on sen verran vakava ja siihen on muitakin sekaantunut että en mene yksityiskohtiin. Sitä vaan että just nyt en haluaisi olla äiti.
Niin, nuoret sankarit olivat löytäneet punaisen spraymaalin jämät ja kirjoittaneet aitaan "HOMO". Päätellen siitä että Nollakakkosen rinnuksissa on samaa maalia - siinä meni hyvä toppatakki kaiken kukkuraksi - on maalitötsää käytellyt se toinen. Ei niin että se asiaa miksikään muuttaisi. Joka on mukana, on yhtä syyllinen.
Juu ja herrat ekaluokkalaiset kirkkain silmin vakuuttivat etteivät tienneet että on kiellettyä spreijata aitoja. Hahhah!
No, meidän miesväki putsaa nyt sitten hävitystä. Pidän peukkuja että onnistuu.
Ja lasken hitaasti kahteenkymmeneenkahteentuhanteen. Kuopus näyttää päihittävän koko parven tekosillaan.
Muoks: Ei vielä riittänyt tälle sunnuntaille. Isoveli päihitti kirkkaasti pikkuveljen. Asia on sen verran vakava ja siihen on muitakin sekaantunut että en mene yksityiskohtiin. Sitä vaan että just nyt en haluaisi olla äiti.
lauantai 12. joulukuuta 2009
Narratologisia yksiköitä, my ass!
Ysivitonen, Ysiseiska ja Nollakakkonen ovat olleet kohta vuorokauden kotoa poissa, isosiskolassa siis. En minä tiedä mitä muut vanhemmat kaksin tekevät mutta me olemme pakkailleet joululahjoja, katsoneet elokuvan (Tyttö joka leikki tulella), juoneet punaviiniä, siivonneet, viritelleet jouluvaloja ja ennen kaikkea laiskotelleet.
Tällaista tulee arkemme olemaan tulevina vuosina. Ihan omituiselta tuntuu. Minä, joka en ole koskaan ollut äänitapettien ystävä huomasin haluavani kuunnella radiota! Nyt soivat joululaulut niihin erikoistuneelta radiokanavalta. Mies torkkuu sohvalla.
Laiskahkosti olen myös naputellut tilausnovellia ja tehnyt proosamuistiinpanoja. Mutta rairuohontuoksuinen kevätnovelli on yhtä mielenkiinnoton kuin se faktaksi tarjottu tieto että kertomus koostuu useista narratologisista yksiköistä. Narratologisista yksiköistä?? Haloo! Minä siis olen vain tehnyt jatkumoa narratologisista yksiköistä kun olen kirjoittanut tarinoita? Vähintäänkin kummalliselta tuntuu mokoma väite - mutta eiköhän se riitä että tiedän kuka näin väittää? Ei tarvitse uskoa, eihän?
Tällaista tulee arkemme olemaan tulevina vuosina. Ihan omituiselta tuntuu. Minä, joka en ole koskaan ollut äänitapettien ystävä huomasin haluavani kuunnella radiota! Nyt soivat joululaulut niihin erikoistuneelta radiokanavalta. Mies torkkuu sohvalla.
Laiskahkosti olen myös naputellut tilausnovellia ja tehnyt proosamuistiinpanoja. Mutta rairuohontuoksuinen kevätnovelli on yhtä mielenkiinnoton kuin se faktaksi tarjottu tieto että kertomus koostuu useista narratologisista yksiköistä. Narratologisista yksiköistä?? Haloo! Minä siis olen vain tehnyt jatkumoa narratologisista yksiköistä kun olen kirjoittanut tarinoita? Vähintäänkin kummalliselta tuntuu mokoma väite - mutta eiköhän se riitä että tiedän kuka näin väittää? Ei tarvitse uskoa, eihän?
perjantai 11. joulukuuta 2009
Kolmonen
...oli arvosana ensimmäisestä esseestäni. Liian suppea käsittely oli isoin juttu josta tuli pyyhkeitä. Ihan aiheesta varmaankin. Huh, toivottavasti opin repostelemaan tekstejä intensiivisemmin. Nytkin tuntui vaikealta laverrella yhdestä runosta niin paljon.
Mutta siis tyytyväinen tuohon kolmoseen! En tiedä pitäisikö mutta kun ajattelen että se oli ihan ensimmäinen.
Mutta siis tyytyväinen tuohon kolmoseen! En tiedä pitäisikö mutta kun ajattelen että se oli ihan ensimmäinen.
tiistai 8. joulukuuta 2009
Rikkipoikkikatki
Väsyttää ja selkä jumittaa. Tilitysreissulta just kotiuduin. Ahisti mennä bussilla kun pykälässä oli yli kaksituhatta euroa pieninä seteleinä ja vielä pienempinä kolikoina. Painoi kuin synti.
Tunti meni pankissa jonottaessa ja riidellessä nuoren pojanklopin kanssa. Se kun yritti väittää ettei pankki ota takaisin avaamattomia kolikkopötköjä vaan ne pitäisi repiä ja laittaa turvapussiin. Ei pitänyt paikkaansa, vanhempi kollega onneksi huomautti vierestä. Onneksi ei. Tarpeeksi askarreltavaa oli niiden irtokolikoiden kanssa.
Sitten ruokakaupan kautta kotiin. PÄivällislistalla uunimunakasrullaa - heh, miten niin kananmunaruokia myyjäisten jälkeisellä viikolla...jauheliha-tomaattitäytettä väliin.
Mies menee taas kiillottamaan moottoripyörän osia illaksi ystävien autotalliin. Kun sillä ei voi ajaa tähän aikaan vuodesta niin saa edes hiplata.
Minä sain lopultakin, vihdoin viimeinkin, korjatun esseen opelle! Ne rästit on vielä tekemättä, taidan lykätä suosiolla perjantaihin, jolloin lapset lähtevät siskolaan yökylään.
Mutta nyt nuo laudankappaleet selkärangan molemmin puolin - joita myös lihaksiksi kutsuttaneen - parkuvat siihen malliin että pois tuolilta kököttämästä ja huilaamaan...
Tunti meni pankissa jonottaessa ja riidellessä nuoren pojanklopin kanssa. Se kun yritti väittää ettei pankki ota takaisin avaamattomia kolikkopötköjä vaan ne pitäisi repiä ja laittaa turvapussiin. Ei pitänyt paikkaansa, vanhempi kollega onneksi huomautti vierestä. Onneksi ei. Tarpeeksi askarreltavaa oli niiden irtokolikoiden kanssa.
Sitten ruokakaupan kautta kotiin. PÄivällislistalla uunimunakasrullaa - heh, miten niin kananmunaruokia myyjäisten jälkeisellä viikolla...jauheliha-tomaattitäytettä väliin.
Mies menee taas kiillottamaan moottoripyörän osia illaksi ystävien autotalliin. Kun sillä ei voi ajaa tähän aikaan vuodesta niin saa edes hiplata.
Minä sain lopultakin, vihdoin viimeinkin, korjatun esseen opelle! Ne rästit on vielä tekemättä, taidan lykätä suosiolla perjantaihin, jolloin lapset lähtevät siskolaan yökylään.
Mutta nyt nuo laudankappaleet selkärangan molemmin puolin - joita myös lihaksiksi kutsuttaneen - parkuvat siihen malliin että pois tuolilta kököttämästä ja huilaamaan...
maanantai 7. joulukuuta 2009
Myyjäiset ohi
..ja lama puraisi arvatusti myynteihin. Hauskaa oli silti.
Eikä alkuviikoksi ole vapaa-ajanongelmia. Pitää laskea rahat, tilittää ne pankkiin, tehdä rapoa exceliin...muokata lyriikkaessee opettajan kommentoitavaksi, tehdä kaksi rästitehtävää, puhumattakaan viikolla kasautuneista kotitöstä, etenkin pyykistä.
Onneksi on tiedossa kivaa sekä keskiviikoksi että torstaiksi. Keskiviikkona Pähkinänsärkijä -baletti vanhimman ja nuorimman tyttären kanssa, torstaina rakkaan ystävän tapaaminen..looking forward to that...
Mutta nyt kahvia ja sitten tilitysten kimppuun.
Eikä alkuviikoksi ole vapaa-ajanongelmia. Pitää laskea rahat, tilittää ne pankkiin, tehdä rapoa exceliin...muokata lyriikkaessee opettajan kommentoitavaksi, tehdä kaksi rästitehtävää, puhumattakaan viikolla kasautuneista kotitöstä, etenkin pyykistä.
Onneksi on tiedossa kivaa sekä keskiviikoksi että torstaiksi. Keskiviikkona Pähkinänsärkijä -baletti vanhimman ja nuorimman tyttären kanssa, torstaina rakkaan ystävän tapaaminen..looking forward to that...
Mutta nyt kahvia ja sitten tilitysten kimppuun.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Kuvapostaus viimeiseltä talkoopäivältä
Kirjoittamiseen on pää liian tyhjä joten en edes yritä vaan postaan kakkukuvia ja sitten saunaan...95 oli auttamassa kuten edellisvuonnakin. Hauskaa, vauhdikasta ja väsyttävääkin oli. Kotiin kulkeutui yli jääneistä lahjoitustavaroista kilo hienoa sokeria, kilo tomusokeria, pullollinen siirappia ja 30 kananmunaa. Jaettiin siis tasan talkootyöläisten kesken.
Mutta nyt siis vähän kuvia tarvikkeista, työvaiheista ja valmiista työstä
Mutta nyt siis vähän kuvia tarvikkeista, työvaiheista ja valmiista työstä
Tyttö, 3 v
Osallistuin Facebookin kautta kampanjaan jolla annetaan joululahjoja lastenkotilapsille. Vinkin kampanjasta sain Lenkkiä leipäjonosta -blogista johon pääsee klikkaamaan tuosta oikealta, suosikeistani.
Tänään tuli sitten tarkemmat ohjeet. Minä hankin joululahjan tytölle, 3 v.
Minulla ei ole harmainta aavistusta, miltä tyttö näyttää, mistä hän tykkää, mikä hänen tarinansa on. Mutta tuli ihana olo; saan ostaa jotain kivaa tytölle, 3v!
Ihan kuin murto-osaksi olisi saanut uuden lapsen...ihan erilainen tunne kuin jos soittaisi johonkin persoonattomaan keräysnumeroon.
Luulen että osallistun ensi joulunakin.
Niin, huomaatte varmaan että tämä on kauhean epäitsekästä ja pyyteetöntä joululahjanmetsästystä! MINULLE tulee hyvä mieli..no, ehkä tuo tyttö 3 v ei sitä huomaa pakettinsa saadessaan.
Tänään tuli sitten tarkemmat ohjeet. Minä hankin joululahjan tytölle, 3 v.
Minulla ei ole harmainta aavistusta, miltä tyttö näyttää, mistä hän tykkää, mikä hänen tarinansa on. Mutta tuli ihana olo; saan ostaa jotain kivaa tytölle, 3v!
Ihan kuin murto-osaksi olisi saanut uuden lapsen...ihan erilainen tunne kuin jos soittaisi johonkin persoonattomaan keräysnumeroon.
Luulen että osallistun ensi joulunakin.
Niin, huomaatte varmaan että tämä on kauhean epäitsekästä ja pyyteetöntä joululahjanmetsästystä! MINULLE tulee hyvä mieli..no, ehkä tuo tyttö 3 v ei sitä huomaa pakettinsa saadessaan.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Kiitos mutta ei kiitos, sanoi Gummerus
...tarinoilleni.
Hylsyviesti tuli tänään postissa, oli lyhyt ja kohtelias, ei sen kummempaa erittelyä.
Hassua. Luin sen saman tien ja sitten istuin pitkään ja kuulostelin että eikö nyt yhtään harmita, kirpaise edes pikkuisen?
Ei. En saa kaiveltua mieleni syvimmistäkään sopukoista mitään muuta kuin "ai jaha, ja eikun eteenpäin!" -reaktion. Maailma ei tosiaan loppunut - ja kirjoitettavaa riittää, Kariston kilpailua, Kouvolan dekkarinovellikilpailua, tilausnovellia, kässäriä. Rajana taivas.
Hylsyviesti tuli tänään postissa, oli lyhyt ja kohtelias, ei sen kummempaa erittelyä.
Hassua. Luin sen saman tien ja sitten istuin pitkään ja kuulostelin että eikö nyt yhtään harmita, kirpaise edes pikkuisen?
Ei. En saa kaiveltua mieleni syvimmistäkään sopukoista mitään muuta kuin "ai jaha, ja eikun eteenpäin!" -reaktion. Maailma ei tosiaan loppunut - ja kirjoitettavaa riittää, Kariston kilpailua, Kouvolan dekkarinovellikilpailua, tilausnovellia, kässäriä. Rajana taivas.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Viisi tuntia ja kaksikymmentä taatelikakkua myöhemmin
Kotiuduin leipomasta. Neljä tekijää meitä oli, kymmenen kakkuvuokaa ja seurakunnan keittiö, ynnä hemmotteleva ja hermostuttava vahtimestari jaloissa...no ei, Elvi on ihan mukava kun hänet oikein oivaltaa.
Oli muuten viides myyjäissyksy minulle (hyvänen aika!). Ysiseiska aloitti partion 2005 syksyllä ja silloin olin ensimmäistä kertaa mukana. Pakko sen on olla niin, muistan talkoista nimittäin sen että isäni soitti dementiakodista ja halusi että saattaisin hänet pankkiin nostamaan rahaa (seitsemältä illalla). Muistan miten oli vaikea selittää että missä minä olen: "mikä partio?" "kuka Ysiseiska" jne.
No, isästä on aika jättänyt ja toista vuotta olen jo vetovastuussakin tästä. Myös rahaliikenteestä. Huomenna pohjakassoja hakemaan ja kauppaan ostamaan kuivahedelmiä ja mausteita perjantain hedelmäkakkuja varten.
Kotiin tulin täydenkuun paisteessa huurteisen metsän läpi ja tunsin että joulu on käynnistynyt. Nyt menen palkitsemaan itseni kuivalla omppusiiderillä.
Oli muuten viides myyjäissyksy minulle (hyvänen aika!). Ysiseiska aloitti partion 2005 syksyllä ja silloin olin ensimmäistä kertaa mukana. Pakko sen on olla niin, muistan talkoista nimittäin sen että isäni soitti dementiakodista ja halusi että saattaisin hänet pankkiin nostamaan rahaa (seitsemältä illalla). Muistan miten oli vaikea selittää että missä minä olen: "mikä partio?" "kuka Ysiseiska" jne.
No, isästä on aika jättänyt ja toista vuotta olen jo vetovastuussakin tästä. Myös rahaliikenteestä. Huomenna pohjakassoja hakemaan ja kauppaan ostamaan kuivahedelmiä ja mausteita perjantain hedelmäkakkuja varten.
Kotiin tulin täydenkuun paisteessa huurteisen metsän läpi ja tunsin että joulu on käynnistynyt. Nyt menen palkitsemaan itseni kuivalla omppusiiderillä.
Lämmin lauantaina, kylmä keskiviikkona - ei se ainakaan lattialämmitys ole.
Toivottavasti herätys ei heijastele koko päivän kulkua. Vatsani on oikutellut pari päivää ja tänään sen pitäisi kestää neljän tunnin kakkusulkeiset, alkaen puoli viideltä.
Siinä yhdessä kuvapostauksessa oli piirongin päällä vihreä valkokattoinen talo. Jos nyt joku ei vielä tiedä, se on joulukalenteri. Luukut jaetaan lasten kesken - tästä lähettää Korvatunturin koordinaatio-osasto faksin aina marraskuun viimeisenä. Eli kuka minäkin päivänä on avausvuorossa. Joskus löytyy jotain pientä talon ikkuna- tai kattoluukuista. Joskus viesti joka ohjaa kalenteriyllärin luo. Viesti voi olla runo, arvoitus tai kysymys. Viestin vaikeusasteista päätellen krypteksit (da vinci-koodi) ovat vuorossa viimeistään 2015..
Ymmärrätte varmaan että kalenteritontulla ei ole varaa unohduksiin tai muihin huolimattomuuksiin?
On siis aika karseaa herätä kun seitsemänvuotias seisoo silmät loistaen sängyn vieressä ja kysyy että joko saa avata, listan mukaan mulla on kakkosluukku. Ja kun kalenteritontun unensekainen pää muistaa että kakkosluukku ammottaa tyhjillään ja kaikki asiaan liittyvä on alkutekijöissään.
No, mies kahmaisi pojan peiton alle kainaloonsa ja teki tilaisuuden tontulle. Vimmatun touhuamisen jälkeen tonttu saattoi sanoa pojalle: 02, minä en ole ihan varma mutta luulen että voisit avata luukun...
Poika näki ihan varmasti lavastuksen läpi, mutta jotain tuossa vain on sellaista että se tempaa mukaansa. Luukusta löytyi lappu : "lämmin lauantaina, kylmä keskiviikkona - voiko jalat saada lämpimiksi silti?" Ja hetken päästä poika pyöri kurkkimassa sinne tänne ja mutisi "lämmin lauantaina, kylmä keskiviikkona, ei se ainakaan lattialämmitys ole". Kunnes sitten oivalsi että SEHÄN ON SAUNA! ja hetken päästä ilmestyi löylyhuoneesta heiluttaen voitonriemuisena pientä kääröä: "mä näin tän sen pikkutyynyn takana". Käärössä oli mustat, komealla punaisella lohikäärmeellä koristetut sukat.
Ja kalenteritonttu huokaisi helpotuksesta ja terästäytyi kestämään puolisoinsa naljailut. Ryhtiliike selvästi paikallaan...
Niin, tuosta mökistä, sen on mies rakentanut, olikohan se 2001 syksyllä, tarvikkeina Tiimarin askartelutikut, puuhelmet, maali ja huopa. Se on pystytetty lumimaisemaan joka on tehty jumppa-alustan palasista ja päällystetty valkoisella huovalla. Ovien ja ikkunoiden salvat on taivuteltu pienen pienistä nauloista.
Tuo viimeinen kappale oli pakko kirjoittaa kun vielä kahdeksan vuotta myöhemmin olen niin älyttömän iloinen ja ylpeä tuosta mökkikalenterista vaikka sen kanssa joutuu venyttämään mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään vuodesta toiseen.
Tai ehkä juuri siksi.
Siinä yhdessä kuvapostauksessa oli piirongin päällä vihreä valkokattoinen talo. Jos nyt joku ei vielä tiedä, se on joulukalenteri. Luukut jaetaan lasten kesken - tästä lähettää Korvatunturin koordinaatio-osasto faksin aina marraskuun viimeisenä. Eli kuka minäkin päivänä on avausvuorossa. Joskus löytyy jotain pientä talon ikkuna- tai kattoluukuista. Joskus viesti joka ohjaa kalenteriyllärin luo. Viesti voi olla runo, arvoitus tai kysymys. Viestin vaikeusasteista päätellen krypteksit (da vinci-koodi) ovat vuorossa viimeistään 2015..
Ymmärrätte varmaan että kalenteritontulla ei ole varaa unohduksiin tai muihin huolimattomuuksiin?
On siis aika karseaa herätä kun seitsemänvuotias seisoo silmät loistaen sängyn vieressä ja kysyy että joko saa avata, listan mukaan mulla on kakkosluukku. Ja kun kalenteritontun unensekainen pää muistaa että kakkosluukku ammottaa tyhjillään ja kaikki asiaan liittyvä on alkutekijöissään.
No, mies kahmaisi pojan peiton alle kainaloonsa ja teki tilaisuuden tontulle. Vimmatun touhuamisen jälkeen tonttu saattoi sanoa pojalle: 02, minä en ole ihan varma mutta luulen että voisit avata luukun...
Poika näki ihan varmasti lavastuksen läpi, mutta jotain tuossa vain on sellaista että se tempaa mukaansa. Luukusta löytyi lappu : "lämmin lauantaina, kylmä keskiviikkona - voiko jalat saada lämpimiksi silti?" Ja hetken päästä poika pyöri kurkkimassa sinne tänne ja mutisi "lämmin lauantaina, kylmä keskiviikkona, ei se ainakaan lattialämmitys ole". Kunnes sitten oivalsi että SEHÄN ON SAUNA! ja hetken päästä ilmestyi löylyhuoneesta heiluttaen voitonriemuisena pientä kääröä: "mä näin tän sen pikkutyynyn takana". Käärössä oli mustat, komealla punaisella lohikäärmeellä koristetut sukat.
Ja kalenteritonttu huokaisi helpotuksesta ja terästäytyi kestämään puolisoinsa naljailut. Ryhtiliike selvästi paikallaan...
Niin, tuosta mökistä, sen on mies rakentanut, olikohan se 2001 syksyllä, tarvikkeina Tiimarin askartelutikut, puuhelmet, maali ja huopa. Se on pystytetty lumimaisemaan joka on tehty jumppa-alustan palasista ja päällystetty valkoisella huovalla. Ovien ja ikkunoiden salvat on taivuteltu pienen pienistä nauloista.
Tuo viimeinen kappale oli pakko kirjoittaa kun vielä kahdeksan vuotta myöhemmin olen niin älyttömän iloinen ja ylpeä tuosta mökkikalenterista vaikka sen kanssa joutuu venyttämään mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään vuodesta toiseen.
Tai ehkä juuri siksi.
tiistai 1. joulukuuta 2009
"Menkää varovasti, siellä on liukasta!"
Meillä, kuten varmaan muillakin perheillä on omia sloganeita jotka eivät aukea kenellekään muulle. Minä saan harvemmin näistä kunnian, varsinainen inside-sloganien nikkari oli aikoinaan tytär89.
Mutta yksi vakijuttu on minullakin. "Menkää varovasti, siellä on liukasta". Eli kun väki lähtee kouluun/töihin/reissuun, jne.
Tuo on todennäköisesti alkanut jonain tappoliukkaana päivänä kun isot ovat olleet pieniä ja käyneet ensimmäistä koulutaivaltaan. Mielikuvitukseni oli siihen aikaan masokistinen, näin valvepainajaisia siitä miten pieni koululainen luisuu jäätyneeltä pysäkiltä bussin pyörän alle. Miehen suvussa on ollut tällainen tositapaus, kuoli kuuden vanhana kun bussin etupyörä liiskasi pään. Olisi kai about nelikymppinen mies jos eläisi.
Siinä vaiheessa kun aloin jos uskoa että lapseni selviävät koulumatkoista hengissä tästä tuli tietoinen heitto joka vastaa sitä Hill Street Bluesin "let's be careful out there". Luulen että sanoin "Menkää varovasti, siellä on liukasta" päivänä, joka ei ollut jäätä nähnytkään.
Mutta ymmärtäähän tuon - äitikielessä "liukasta" kattaa kaikki maailman vaarat, kelirikosta pedofiileihin!
Joten olkaapa tekin kaikki varovaisia siellä. Siellä on liukasta.
Mutta yksi vakijuttu on minullakin. "Menkää varovasti, siellä on liukasta". Eli kun väki lähtee kouluun/töihin/reissuun, jne.
Tuo on todennäköisesti alkanut jonain tappoliukkaana päivänä kun isot ovat olleet pieniä ja käyneet ensimmäistä koulutaivaltaan. Mielikuvitukseni oli siihen aikaan masokistinen, näin valvepainajaisia siitä miten pieni koululainen luisuu jäätyneeltä pysäkiltä bussin pyörän alle. Miehen suvussa on ollut tällainen tositapaus, kuoli kuuden vanhana kun bussin etupyörä liiskasi pään. Olisi kai about nelikymppinen mies jos eläisi.
Siinä vaiheessa kun aloin jos uskoa että lapseni selviävät koulumatkoista hengissä tästä tuli tietoinen heitto joka vastaa sitä Hill Street Bluesin "let's be careful out there". Luulen että sanoin "Menkää varovasti, siellä on liukasta" päivänä, joka ei ollut jäätä nähnytkään.
Mutta ymmärtäähän tuon - äitikielessä "liukasta" kattaa kaikki maailman vaarat, kelirikosta pedofiileihin!
Joten olkaapa tekin kaikki varovaisia siellä. Siellä on liukasta.
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Sudenpentu kotiutui
Kuvissa pari detaljia vaelluskepistä - unohdin kääntää sen viimeisen kuvan jossa on jonkinlainen yleisnäkemys kepistä. Joka siis on itse tehty, nimilaatta ruuvattu, kädensija kääritty,jne.
Ja viimeisenä kuvana retkellä suoritettu maapallojälki.
Hauskaa oli ollut ja kaikki hyvin. Pesukone pyörii.
Ja viimeisenä kuvana retkellä suoritettu maapallojälki.
Hauskaa oli ollut ja kaikki hyvin. Pesukone pyörii.
lauantai 28. marraskuuta 2009
Kuvapostaus
...vähän jouluisia detaljeja, kottisulkeisista jotain ja koristeita... EDIT; ovikoriste lisätty
Hevosen kesytystä ja hypoherätys
Eilen saateltiin Nollakakkonen kahdeksantoista muun sudenpennun kanssa kirkolle jonka pihalta tapahtui lähtö Korpitörmään. Kun kerran kuopus lähti muualle yöksi ja toiset lapset kotiutuivat vasta iltakahdeksalta, oli kotona suorastaan typerryttävän hiljaista. No, minä kaadoin itselleni iiison lasin punkkua hanasta, naamakirjailin ees taas ja hain vertaiskommentit lyriikkaesseen kakkosversiota avittamaan.
Essee pitää korjata vertaispalautteen pohjalta. Sinänsä ookoo mutta mitäs sitten jos kommentoija on eri mieltä jostain ja itse pitää sitä omaa ajatustaan edelleen oikeana...no, en minä saanut paljoakaan pyyhkeitä, pari "lavenna, syvennä" -toivomusta jotka tällä hetkellä saavat minut raastamaan tukkaani, kun olen mielestäni sanonut asiasta kaiken sanomisen arvoisen.
Mehiläistalo ryöpsähti iloisesti eteenpäin. Punaviinikö siihenkin vaikutti (tämänkö takia suomessa on juoppoja kirjailijoita)? Ja huom, ihan järkevää tekstiä vielä näin aamulla.
Sen sijaan viimeyön unien käsikirjoitus oli laadittu jossain Absurdia Scriptumissa, aivan varmasti. Minä koulutin unessa hevosta. En ratsuksi, en työhevoseksi vaan mieheksi itselleni.
Juu, oikein luitte. Hevonen ja minä vietimme tuntikausia isossa kimppakämpässä ja osana koulutusta oli mm sellainen että minä pidin kättä hevosen turvalla ja se yritti purra sormiani ja minun piti estää sitä puremasta. Oli aika stressaavaa, kuulkaa!
Mutta mies hevosesta tuli ja ihan raamikas mies, uskokaa tai älkää! Noin 185 cm pitkä, hoikka, tumma pitkä intiaanintukka, pärstä vähän niin kuin Jon Bon Jovilla, farkut ja bandannahuivi päässä.
Vähän kömpelö tuo mieshevonen - tai hevos-mies - kyllä oli, törmäili keittiössä kaapinoviin ja pudotti leipälaatikot ja kahvinkeittimet. Kuten sanottu, kämppä oli kimppakämppä ja samaan aikaan kun hevonen törmäili keittiössä paikalle eksyi yksi muista asukkaista, nuori nainen. Nainen jäi tuijottamaan hävitystä keittiössä ja ärähti hevos-miehelle että oletko sä kännissä?
Minä huikkasin että ei se ole, tää on vain vähän vaikeeta sille kun se oli ennen hevonen. Ja muistan miettineeni samalla että hitto kun en muista niitä hevosen sukutauluja ulkoa, jos tuo nainen vaikka niitä kysyy. Just joo, ensimmäinen kysymys varmaan olisikin että mistäs ovat hevosen isä ja emä kotoisin...
Vähän ennen viittä Ysivitonen herätti meidät matalasokerikohtauksen kourissa; mehulla, mandariininlohkoilla ja leivällä asettui. Nyt tytär nukkuu ja veljensä myös mutta me vanhemmat piristyimme. Mies lukee hesaria ja tää lähtee nyt googlettamaan hevosta unisymbolina..
Essee pitää korjata vertaispalautteen pohjalta. Sinänsä ookoo mutta mitäs sitten jos kommentoija on eri mieltä jostain ja itse pitää sitä omaa ajatustaan edelleen oikeana...no, en minä saanut paljoakaan pyyhkeitä, pari "lavenna, syvennä" -toivomusta jotka tällä hetkellä saavat minut raastamaan tukkaani, kun olen mielestäni sanonut asiasta kaiken sanomisen arvoisen.
Mehiläistalo ryöpsähti iloisesti eteenpäin. Punaviinikö siihenkin vaikutti (tämänkö takia suomessa on juoppoja kirjailijoita)? Ja huom, ihan järkevää tekstiä vielä näin aamulla.
Sen sijaan viimeyön unien käsikirjoitus oli laadittu jossain Absurdia Scriptumissa, aivan varmasti. Minä koulutin unessa hevosta. En ratsuksi, en työhevoseksi vaan mieheksi itselleni.
Juu, oikein luitte. Hevonen ja minä vietimme tuntikausia isossa kimppakämpässä ja osana koulutusta oli mm sellainen että minä pidin kättä hevosen turvalla ja se yritti purra sormiani ja minun piti estää sitä puremasta. Oli aika stressaavaa, kuulkaa!
Mutta mies hevosesta tuli ja ihan raamikas mies, uskokaa tai älkää! Noin 185 cm pitkä, hoikka, tumma pitkä intiaanintukka, pärstä vähän niin kuin Jon Bon Jovilla, farkut ja bandannahuivi päässä.
Vähän kömpelö tuo mieshevonen - tai hevos-mies - kyllä oli, törmäili keittiössä kaapinoviin ja pudotti leipälaatikot ja kahvinkeittimet. Kuten sanottu, kämppä oli kimppakämppä ja samaan aikaan kun hevonen törmäili keittiössä paikalle eksyi yksi muista asukkaista, nuori nainen. Nainen jäi tuijottamaan hävitystä keittiössä ja ärähti hevos-miehelle että oletko sä kännissä?
Minä huikkasin että ei se ole, tää on vain vähän vaikeeta sille kun se oli ennen hevonen. Ja muistan miettineeni samalla että hitto kun en muista niitä hevosen sukutauluja ulkoa, jos tuo nainen vaikka niitä kysyy. Just joo, ensimmäinen kysymys varmaan olisikin että mistäs ovat hevosen isä ja emä kotoisin...
Vähän ennen viittä Ysivitonen herätti meidät matalasokerikohtauksen kourissa; mehulla, mandariininlohkoilla ja leivällä asettui. Nyt tytär nukkuu ja veljensä myös mutta me vanhemmat piristyimme. Mies lukee hesaria ja tää lähtee nyt googlettamaan hevosta unisymbolina..
torstai 26. marraskuuta 2009
Hassu viikonloppu tiedossa.
Ysivitonen menee kummilaan lauantaina ja Nollakakkonen lähtee jo perjantaina sudenpentuosaston retkelle Korpitörmään. Lähtevät suorittamaan maailma-jälkeä. Rinkka on pakattu ja pienen miehen silmät odotusta täynnä!
Ja meillä on lauantaista sunnuntaihin vain yksi pre-teini-ikäinen poika kotona. Meillä!
Ihan hassua aina kun on yksi lapsi kotona. Ruokaa tulee tehtyä liikaa, jne.
Jouluostoksilla tuli käytyä. Sen enempiä en ostoksia erittele tässä, ovikoriste meni vaihtoon (ehkä löydän muistikortinlukijan ja saan joulutähden näytille).
Haikeana jouduin heittämään tuparilahjaksi saadun marjakranssin roskiin. Se oli ihana. Myös lintujen mielestä. Hädin tuskin pysyi enää ovessa ja oli niin syödyn näköinen että olisi kai pitänyt jo aikoja sitten.
Ruuaksi tänään tein kanarisottoa, cashew-pähkinöillä. Olisin kumonnut normaalisti sekaan herne-maissi-paprikapussin,mutta Ysivitonen pyysi että älä pliis. Ja niin sitten silppusin risottoon salottisipulin ja ihan ohuiksi veistettyjä porkkanansuikaleita. Oli hyvää. Jäi vielä huomiseksi lounaaksi.
Niin tyypillistä - kun sain kerrankin tsempatuksi ja kirjoitetuksi joulukorttien kuoret, astui esiin mies ja ilmoitti että khrm, puolet menee osoitteenmuutosten takia uusiksi. Prkles. Itse kortit ovat valmiit. Joku olisi voinut kieltää miehen sukulaisia muuttamasta ees taas!
Mietteet siis j-alkuisessa juhlassa ja ihan toisella tapaa kuin vuosi sitten kun angstasin kaikkea ja kaikkia.
Mutta nyt katsomaan harperin päätösjaksoa...
Ja meillä on lauantaista sunnuntaihin vain yksi pre-teini-ikäinen poika kotona. Meillä!
Ihan hassua aina kun on yksi lapsi kotona. Ruokaa tulee tehtyä liikaa, jne.
Jouluostoksilla tuli käytyä. Sen enempiä en ostoksia erittele tässä, ovikoriste meni vaihtoon (ehkä löydän muistikortinlukijan ja saan joulutähden näytille).
Haikeana jouduin heittämään tuparilahjaksi saadun marjakranssin roskiin. Se oli ihana. Myös lintujen mielestä. Hädin tuskin pysyi enää ovessa ja oli niin syödyn näköinen että olisi kai pitänyt jo aikoja sitten.
Ruuaksi tänään tein kanarisottoa, cashew-pähkinöillä. Olisin kumonnut normaalisti sekaan herne-maissi-paprikapussin,mutta Ysivitonen pyysi että älä pliis. Ja niin sitten silppusin risottoon salottisipulin ja ihan ohuiksi veistettyjä porkkanansuikaleita. Oli hyvää. Jäi vielä huomiseksi lounaaksi.
Niin tyypillistä - kun sain kerrankin tsempatuksi ja kirjoitetuksi joulukorttien kuoret, astui esiin mies ja ilmoitti että khrm, puolet menee osoitteenmuutosten takia uusiksi. Prkles. Itse kortit ovat valmiit. Joku olisi voinut kieltää miehen sukulaisia muuttamasta ees taas!
Mietteet siis j-alkuisessa juhlassa ja ihan toisella tapaa kuin vuosi sitten kun angstasin kaikkea ja kaikkia.
Mutta nyt katsomaan harperin päätösjaksoa...
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Educating Rita
Kipinälle kiitokset pikkujoululahjasta. Inspiroiva leffa, ja päähenkilöön nähden huomaan olevani suorastaan hyväosainen. Kukaan ei yritä näyttää mulle paikkaa, ainakaan noin törkeän suorasukaisesti (hääkohtauksen katsoin juuri..)
Päivä on muuten hissuksinen, proosa-aineiston ekan teeman luin läpi ja laiskasti naputtelin Mehiläistaloa; sellainen "mitähän ne tässä kohtaa tekis" -vaihe. Tulihan sekin sitten, yllättävällä inspiksellä menikin pitkään.
Jahas ja pyykkikuivuri pysähtyi, tyhjentämään...
Päivä on muuten hissuksinen, proosa-aineiston ekan teeman luin läpi ja laiskasti naputtelin Mehiläistaloa; sellainen "mitähän ne tässä kohtaa tekis" -vaihe. Tulihan sekin sitten, yllättävällä inspiksellä menikin pitkään.
Jahas ja pyykkikuivuri pysähtyi, tyhjentämään...
maanantai 23. marraskuuta 2009
Blogiluettelo päivityksen alla
Tipu jo huomauttikin että bloginsa ei päivity täällä joten rupesin pistämään luetteloa uusiksi. Ovat ihan satunnaisessa järjestyksessä sitten nämä ja ainakin kaksi suosikkia on salasanan alla, luulen että laitan niihin sulkeet varmuuden vuoksi. Eli homma on kesken ja täydentyy..
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Mehiläistalo
...on tarina jota naputtelen Kariston kilpailuun.
Sillä, tai siis sen synopsiksella, ei päästy Gummeruksen kirjoittajakouluun vuosi sitten. No, sinne pääsi vain kymmenen, en tiedä olinko yhdestoista vai kahdeksassadas, en jaksa murehtia. Gummerus on edelleen hiljaa Muuttuneen maailman tarinoistakin enkä jaksa silläkään stressata. Suuntaan energiani Mehiläistaloon.
On mielenkiintoista kaivaa esiin tarina jota ei ole vuoteen lukenut. Ja helpottavaa huomata että on edelleen sitä mieltä että sitä kannattaa jatkaa. Nautin tästä vaiheesta kun juttu kertoo itseään, tiedän että se tyssähtää ennemmin tai myöhemmin ja sitten tarvitsen jotain verbaalilaksatiivia tai oksitosiinia ja kärvistelen näppiksen äärellä ja vihaan kaikkia ihmisiä tarinassani.
Akuutti to do -ruuhka on ohi tällä erää, ensi viikon opiskelutehtävä on kommentoida kaverin esseetä ja proosateema alkaa vasta seuraavalla viikolla. Kuin myös leivontavastaavan pesti. Mehiläistalolle on siis aikaa ja intoa.
Sillä, tai siis sen synopsiksella, ei päästy Gummeruksen kirjoittajakouluun vuosi sitten. No, sinne pääsi vain kymmenen, en tiedä olinko yhdestoista vai kahdeksassadas, en jaksa murehtia. Gummerus on edelleen hiljaa Muuttuneen maailman tarinoistakin enkä jaksa silläkään stressata. Suuntaan energiani Mehiläistaloon.
On mielenkiintoista kaivaa esiin tarina jota ei ole vuoteen lukenut. Ja helpottavaa huomata että on edelleen sitä mieltä että sitä kannattaa jatkaa. Nautin tästä vaiheesta kun juttu kertoo itseään, tiedän että se tyssähtää ennemmin tai myöhemmin ja sitten tarvitsen jotain verbaalilaksatiivia tai oksitosiinia ja kärvistelen näppiksen äärellä ja vihaan kaikkia ihmisiä tarinassani.
Akuutti to do -ruuhka on ohi tällä erää, ensi viikon opiskelutehtävä on kommentoida kaverin esseetä ja proosateema alkaa vasta seuraavalla viikolla. Kuin myös leivontavastaavan pesti. Mehiläistalolle on siis aikaa ja intoa.
perjantai 20. marraskuuta 2009
Lääkärissä käyty
Käytiin 97n kanssa lääkärissä. Keuhkoista ja kurkusta ei kummempaa sanomista, otettiin verenkuva ja tulehdusarvot. No news is good news eli jos lääkäri soittaa niin sitten keuhkokuvaa ja antibioottia.
Sitten kaupan kautta rossoon lounaalle ja rosson kautta kotiin. Nyt ohjelmassa postitusta
EDIT: ei soittanut läkäri. Voinemme huokaista helpotuksesta, semminkin kun keuhkokouume-epäilty jaksaa mainiosti.
Syödään tänään myöhäinen iltaruoka (lihasoppa vaihteeksi kokolihasta) kun on 95 tanssitunnilla ja karkkipäivä takana. Ja kun partiopostituskin saatiin näpeistä pois - isomman partiolaisen auliilla avustuksella - niin nyt relaan. Aika tyytyväinen olen, hoidin tuon jäsenkirjehomman kokonaan itse tänä vuonna, kahtena viimeisenä olen hoitanut sen puoliksi.
Sitten kaupan kautta rossoon lounaalle ja rosson kautta kotiin. Nyt ohjelmassa postitusta
EDIT: ei soittanut läkäri. Voinemme huokaista helpotuksesta, semminkin kun keuhkokouume-epäilty jaksaa mainiosti.
Syödään tänään myöhäinen iltaruoka (lihasoppa vaihteeksi kokolihasta) kun on 95 tanssitunnilla ja karkkipäivä takana. Ja kun partiopostituskin saatiin näpeistä pois - isomman partiolaisen auliilla avustuksella - niin nyt relaan. Aika tyytyväinen olen, hoidin tuon jäsenkirjehomman kokonaan itse tänä vuonna, kahtena viimeisenä olen hoitanut sen puoliksi.
torstai 19. marraskuuta 2009
Kuumeeton keuhkokuume?
Ysiseiska on viikon ollut terveen kirjoissa. Sairastui siis influenssaan ensimmäisenä meistä ja julistettiin terveeksi viime torstaina.
Ei siis kuumeile, ei yski, ei niistä. Mutta olo on edelleenkin väsähtänyt, aika ajoin sattuu vatsaan ja päähän ja välillä kuulemma hengittäminen "käy työstä"
Soitin lasten ja nuorten sairaalan polille ja kehottivat menemään huomenaamulla päivystykseen. Kyseessä voi kuulemma olla kuumeeton keuhkokuume. Siis influenssan jälkitautina. Lastenklinikka on kuulemma aivan tukossa, tuntikausien jonot, eli jos ei ole välitöntä hengenvaaraa, on syytä malttaa aamuun.
Meillä ei kukaan ole sairastanut kuumeetonta keuhkokuumetta. Eikä sitä kuumeellistakaan muut kuin esikoinen vuonna -85. Poika on väsynyt mutta meni esim. aamulla kouluun. Iltapäivät ja illat on viettänyt ihan vapaaehtoisesti sisällä, mitä nyt partiokokouksessa kävi.
Ahdistaa tällainen epämääräisyys. Veisin yksityiselle jos budjetti sallisi mutta kahdeksalla eurolla ei pääse edes näytille, saatikka mihinkään labraan tai kuviin. Seuraillaan tilannetta.
Ei siis kuumeile, ei yski, ei niistä. Mutta olo on edelleenkin väsähtänyt, aika ajoin sattuu vatsaan ja päähän ja välillä kuulemma hengittäminen "käy työstä"
Soitin lasten ja nuorten sairaalan polille ja kehottivat menemään huomenaamulla päivystykseen. Kyseessä voi kuulemma olla kuumeeton keuhkokuume. Siis influenssan jälkitautina. Lastenklinikka on kuulemma aivan tukossa, tuntikausien jonot, eli jos ei ole välitöntä hengenvaaraa, on syytä malttaa aamuun.
Meillä ei kukaan ole sairastanut kuumeetonta keuhkokuumetta. Eikä sitä kuumeellistakaan muut kuin esikoinen vuonna -85. Poika on väsynyt mutta meni esim. aamulla kouluun. Iltapäivät ja illat on viettänyt ihan vapaaehtoisesti sisällä, mitä nyt partiokokouksessa kävi.
Ahdistaa tällainen epämääräisyys. Veisin yksityiselle jos budjetti sallisi mutta kahdeksalla eurolla ei pääse edes näytille, saatikka mihinkään labraan tai kuviin. Seuraillaan tilannetta.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Tehty ja toimitettu
Elämäni ensimmäisen lyriikkaesseen ensimmäinen versio. Päätä kiristävä vanne on himpun verran höllempi sekin.
Höltyi jo päivällä kun käytiin se 02n arviointikeskustelu. Olin henkisesti varautunut kymmenen kohdan korjausluetteloon ja matkalla hoin itselleni että Muista Säilyttää Malttisi.
Vaan vielä mitä, todettiin yhdessä että nämä pulmat ovat olleet kommunikaatio-ongelmia, eivät mitään ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä. Äidin ja open näkemys pojasta oli yllättävän paljon yhtäläinen, niin hyvässä kuin pahassa. Hyvillä mielin menen ekan adventin alla katsomaan ekaluokkalaisten kynttiläkulkuetta koululle!
Niin se runo, josta esseen kirjoitin on siis tämä:
Puu jos olisin,
riistäytyisin juuriltain
alle akkunas.
Nainen olen. Odotan
sua alle akkunan.
Mainittakoon että lyhyt runo EI tarkoita helppoa tehtävää...
Höltyi jo päivällä kun käytiin se 02n arviointikeskustelu. Olin henkisesti varautunut kymmenen kohdan korjausluetteloon ja matkalla hoin itselleni että Muista Säilyttää Malttisi.
Vaan vielä mitä, todettiin yhdessä että nämä pulmat ovat olleet kommunikaatio-ongelmia, eivät mitään ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä. Äidin ja open näkemys pojasta oli yllättävän paljon yhtäläinen, niin hyvässä kuin pahassa. Hyvillä mielin menen ekan adventin alla katsomaan ekaluokkalaisten kynttiläkulkuetta koululle!
Niin se runo, josta esseen kirjoitin on siis tämä:
Puu jos olisin,
riistäytyisin juuriltain
alle akkunas.
Nainen olen. Odotan
sua alle akkunan.
Mainittakoon että lyhyt runo EI tarkoita helppoa tehtävää...
Takaisin taloon
Viime yönä olin taas siinä talossa, niissä huoneissa.
Talounen näen aika ajoin, muutaman kerran vuodessa. Yleensä jossain uudessa tilanteessa tai vedenjakajalla, myrskyn silmässä. Siis silloin kun elämässä on jotain käynnissä. Viimeksi näin talounen kun the Tuottaja otti kässäriprojektin puheeksi.
Aina näissä on muutama yhteinen nimittäjä. Ei viimeöisessä talounessa ollut totta puhuen mitään uutta elementtiä.
Minä vain olin taas omassa talossani. Taaskaan en asunut siinä vaan sen vieressä, talossa joka oli ihan yhtä hyvä, vaikkei ollutkaan yhtä iso, tilava eikä jännittävä kuin se oma taloni. Melkein aina asun lähellä ja suunnittelen asettuvani omaan talooni, sitten joskus. Niin nytkin.
Ja kuten aina, esittelin taas taloa jollekulle toiselle. Kerroin sen mahdollisuuksista, mitä siitä voisi tehdä, mistä aloittaa. Kehotin tekemään niin kuin itse teen, hissillä ylös ja sitten jalkaisin alas kerros kerrokselta, ympärille katsellen. Unessa olen aina itse juuri tehnyt niin.
Joka kerta minä myös löydän lisää huoneita käytäviltä. En mene niihin huoneisiin kuin harvoin mutta ilahdun aina niiden löytämisestä ja ajattelen että tännehän mahtuu kaikki, vähän enemmänkin, kunhan vain saan aikaan..
Ja niin kuin aina herätessäni oli mielessä kitkerä pettymys. En taaskaan saanut sitä taloa käyttööni, en päässyt siihen asumaan, en ehtinyt tutustua siihen kunnolla, kun piti herätä. Pettymys menee ohi kun herään kunnolla mutta se on aina unen ja valveen rajamailla. Tuntuu että haluaisin ja että pitäisikin viettää viikko siellä talossa ja tutkia kaikkea mitä siellä on.
Vai kävisikö siinä niin etten haluaisi sieltä pois?
Talounen näen aika ajoin, muutaman kerran vuodessa. Yleensä jossain uudessa tilanteessa tai vedenjakajalla, myrskyn silmässä. Siis silloin kun elämässä on jotain käynnissä. Viimeksi näin talounen kun the Tuottaja otti kässäriprojektin puheeksi.
Aina näissä on muutama yhteinen nimittäjä. Ei viimeöisessä talounessa ollut totta puhuen mitään uutta elementtiä.
Minä vain olin taas omassa talossani. Taaskaan en asunut siinä vaan sen vieressä, talossa joka oli ihan yhtä hyvä, vaikkei ollutkaan yhtä iso, tilava eikä jännittävä kuin se oma taloni. Melkein aina asun lähellä ja suunnittelen asettuvani omaan talooni, sitten joskus. Niin nytkin.
Ja kuten aina, esittelin taas taloa jollekulle toiselle. Kerroin sen mahdollisuuksista, mitä siitä voisi tehdä, mistä aloittaa. Kehotin tekemään niin kuin itse teen, hissillä ylös ja sitten jalkaisin alas kerros kerrokselta, ympärille katsellen. Unessa olen aina itse juuri tehnyt niin.
Joka kerta minä myös löydän lisää huoneita käytäviltä. En mene niihin huoneisiin kuin harvoin mutta ilahdun aina niiden löytämisestä ja ajattelen että tännehän mahtuu kaikki, vähän enemmänkin, kunhan vain saan aikaan..
Ja niin kuin aina herätessäni oli mielessä kitkerä pettymys. En taaskaan saanut sitä taloa käyttööni, en päässyt siihen asumaan, en ehtinyt tutustua siihen kunnolla, kun piti herätä. Pettymys menee ohi kun herään kunnolla mutta se on aina unen ja valveen rajamailla. Tuntuu että haluaisin ja että pitäisikin viettää viikko siellä talossa ja tutkia kaikkea mitä siellä on.
Vai kävisikö siinä niin etten haluaisi sieltä pois?
tiistai 17. marraskuuta 2009
Essee aluillaan
Runo on sitten Nainen (Eila Kivikk'aho, Niityltä pois, 1951).
Essee on noin kolmasosaltaan kirjoitettu, loppu on tuherruksina, sana-arvoituksina ja kömpelöinä mielenkarttoina ruutuvihossa ja Lentävä hevonen (oppikirja) koirankorvilla selailusta.
Ehkäpä sallin itselleni tauon, siis tauko-tauon, en tuokiota jäsenkirjepostituksen parissa.
Minulla on ollut palkkatyöpäiviä jotka ovat vähemmän intensiivisiä. Huomattavasti vähemmän intensiivisiä...
Essee on noin kolmasosaltaan kirjoitettu, loppu on tuherruksina, sana-arvoituksina ja kömpelöinä mielenkarttoina ruutuvihossa ja Lentävä hevonen (oppikirja) koirankorvilla selailusta.
Ehkäpä sallin itselleni tauon, siis tauko-tauon, en tuokiota jäsenkirjepostituksen parissa.
Minulla on ollut palkkatyöpäiviä jotka ovat vähemmän intensiivisiä. Huomattavasti vähemmän intensiivisiä...
maanantai 16. marraskuuta 2009
Valinnan sietämätön vaikeus
Eila Kivikk'ahoa se on oleva.
Mutta mikä? Tämäkö:
En ole pukeva lastani silkkimekkoon
Risaiset housut ja vääränvärinen nuttu,
siinä se asu joka ei loukkaa silmää,
joka ei poikkea vetten, puitten ,teitten,
maitten riekaleriemusta,
kauneudesta.
Karta silkkiä nuppusormi,
paina poskesi rosoista kaarnaa vasten.
Sen sisar olet.
tai tämä:
Tarkoituksetonta
olisi tanssia nuoralla.
Jos tyhjän yli vedetään viivan kaari,
olkoon se leveä, kantava,
olkoon se silta.
Mutta niin moni
tanssii tyhjyyden keskellä
tiellä jonka tarkoitus on turha.
Kiirettä pukkaa...ei edes runoa valittuna ja ylihuomenna pitäisi olla valmis essee.
Toisaalta, ehkä jätän vaikkapa nämä kaksi koskemattomiksi. Ehkä suljen silmäni ja annan niiden vain koskettaa.
Ja repostelen jonkun toisen.
Mutta mikä? Tämäkö:
En ole pukeva lastani silkkimekkoon
Risaiset housut ja vääränvärinen nuttu,
siinä se asu joka ei loukkaa silmää,
joka ei poikkea vetten, puitten ,teitten,
maitten riekaleriemusta,
kauneudesta.
Karta silkkiä nuppusormi,
paina poskesi rosoista kaarnaa vasten.
Sen sisar olet.
tai tämä:
Tarkoituksetonta
olisi tanssia nuoralla.
Jos tyhjän yli vedetään viivan kaari,
olkoon se leveä, kantava,
olkoon se silta.
Mutta niin moni
tanssii tyhjyyden keskellä
tiellä jonka tarkoitus on turha.
Kiirettä pukkaa...ei edes runoa valittuna ja ylihuomenna pitäisi olla valmis essee.
Toisaalta, ehkä jätän vaikkapa nämä kaksi koskemattomiksi. Ehkä suljen silmäni ja annan niiden vain koskettaa.
Ja repostelen jonkun toisen.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Älkää kiinnittäkö huomiota, järjestelen vain päätäni tässä
Huomenna on kuudestoista päivä. Tarkoittaa sitä että pitää lähteä myyjäiskokoustamaan 17.15 Matteuksenkirkolle. Samalla pitää käydä kirjastossa joka onneksi on siinä vastapäätä.
Sitten on pakko, pakko, ihan pakko tehdä se lyriikkaessee, toimi pää tai ei, 18 pvä on viimeinen jättöpäivä.
Printteripaperia on syytä ostaa myös, vanhempainyhdistyksen jäsenkirje ja maksulaput lähtevät liikkeelle tästä residenssistä ensi viikon aikana. Puheenjohtaja oli siinä autuaassa uskossa että ne menivät jo viime viikolla...no, ylläri-pylläri, oltiin kipeinä ja taisivat olla sihteeri ja poikien lpk;n johtajakin, puuttuu kirjeen originaali ja poikien osoitteet.
Niin, ja se 02n arviointikeskustelu on sitten tiistaina. Tämän jälkeen menen Wilmasta katsomaan milloin se on 97llä. Ke-to, toivottavasti.
Ja jokunen käsikirjoitus- ja kehittelytukihakemus (eri projekteille) on tiedossa myös; onneksi ainakin toinen on sama kuin aikaisempi eli prujut on valmiina, budjetit, synopsikset sun muut.
Talo huutaa siivoavaa kättä ja mies näyttää uhkaavasti siltä että kaatuu ensi viikoksi potemaan petiin.
Eli talossa kuuluu printterin raksutusta, yskimistä, edestakaisin käyvän oven kolinaa ja todennäköisesti jokunen ruma sana ensi viikolla. Ehkä ehdin jopa blogata, mene ja tiedä.
Sitten on pakko, pakko, ihan pakko tehdä se lyriikkaessee, toimi pää tai ei, 18 pvä on viimeinen jättöpäivä.
Printteripaperia on syytä ostaa myös, vanhempainyhdistyksen jäsenkirje ja maksulaput lähtevät liikkeelle tästä residenssistä ensi viikon aikana. Puheenjohtaja oli siinä autuaassa uskossa että ne menivät jo viime viikolla...no, ylläri-pylläri, oltiin kipeinä ja taisivat olla sihteeri ja poikien lpk;n johtajakin, puuttuu kirjeen originaali ja poikien osoitteet.
Niin, ja se 02n arviointikeskustelu on sitten tiistaina. Tämän jälkeen menen Wilmasta katsomaan milloin se on 97llä. Ke-to, toivottavasti.
Ja jokunen käsikirjoitus- ja kehittelytukihakemus (eri projekteille) on tiedossa myös; onneksi ainakin toinen on sama kuin aikaisempi eli prujut on valmiina, budjetit, synopsikset sun muut.
Talo huutaa siivoavaa kättä ja mies näyttää uhkaavasti siltä että kaatuu ensi viikoksi potemaan petiin.
Eli talossa kuuluu printterin raksutusta, yskimistä, edestakaisin käyvän oven kolinaa ja todennäköisesti jokunen ruma sana ensi viikolla. Ehkä ehdin jopa blogata, mene ja tiedä.
Arki alkaa ensi viikolla
Karja ruokittu. Jänöset saivat heinänsä, kuppimuonansa ja raikasta vettä. Minä ja 02 kävelimme harmaassa aamupäivässä sisko89-residenssille syöttämään pitkäkorvat ja sen jälkeen kaupan kautta kotio. Päivän panokset onkin näköjään käytetty :((
Oli tämä nyt mikä virus hyvänsä niin jurppii. Tekemistä olisi ja motivaatiota tehdä mutta kun jotain rutistaa aikaiseksi on olo kuin kahdeksankymppisellä reumanruntelemalla ohitusleikkaustoipilaalla. Saisi jo riittää. Lyriikkaessee voi huonosti tai itseasiassa synnytys on sen suhteen pysähtynyt ja oksitosiini hukassa. Otin opettajaan kontaktia ja ruikutin lisäaikaa. Saas näkee onko tuo vastannut.
Joulukortit sain sentään alustettua eilen, lapsityövoiman avulla. Totesin että projektin jatkaminen edellyttää pronssimaalikynän paikallistamista ja uuden hopeanvärisen ostamista. Eli huomiseen menee.
Olisi 02n arviointikeskustelukin, ylihuomenna. Lomake täyttämättä - ahdistaa. Miten lapsen koulu on mielestänne sujunut? Kun en minä tiedä, oikeasti. Mittapuut ovat niin erilaiset, mulla ja opella.
Jos sen mukaan mitataan, meneekö lapsi mielellään kouluun, viihtyykö siellä ja oppiiko annetut tehtävät niin joo, jo vain. Mutta unohtaa kirjoja, vihkoja, läksyjä, jne. Ja ne ovat opettajalle paljon isompi juttu kuin minulle.
Varmaan siksi että huolellisuus ei ole omakaan hyve ja se geeni periytyy selvästi peittyvänä, miehen ja minun neljästä yhteisestä on yksi saanut isänpuoleisen huolellisuusgeenin näkyvänä!
Se että itse pystyn pitämään lukua edes avaimista, bussilipusta ja kännykästä on ihan päälleliimattua, joudun ajattelemaan sitä joka kerta erikseen. Ehkäpä siksi en oikein usko huolellisuuteen kouluopittavana asiana.
Totta kai unohduksista on seuraukset ja pitääkin olla, mutta en usko että minä tai opettaja pystymme tekemään mitään sen eteen ettei unohduksia tulisi. Merkintä vihossa on merkintä vihossa ja ehkä huonompi numero todistuksessa.
Minun on ihan hirveän vaikea keskustella unohtamisista kotona vihkomerkinnän takia kun en keksi mitään sanottavaa johon itse uskoisin. En voi sanoa lapselle että paska juttu, olet tainnut tulla äitiisi, yritä elää sen kanssa. Voin sanoa että yritä nyt olla unohtamatta mutta tuo on maailman munattomin kommentti! Ja se kuuluu minun äänestäni, se mitä mieltä siitä olen.
"Mitähän sä voisit keksiä että muistaisit noi tavarat?"
"En mä tiedä"
" Keksihän nyt edes jotain! Mikä auttaisi?"
"Jos sä muistutat mua joka päivä ja ope muistuttaa mua koululla?"
" Eihän siinä ole mitään järkeä. Silloin minä ja ope opittaisiin muistamaan sun puolesta etkä sä oppisi mitään"
" Emmä sit tiedä. Saanks mä pelata pleikkaa?"
En minäkään totta puhuen tiedä.
Oli tämä nyt mikä virus hyvänsä niin jurppii. Tekemistä olisi ja motivaatiota tehdä mutta kun jotain rutistaa aikaiseksi on olo kuin kahdeksankymppisellä reumanruntelemalla ohitusleikkaustoipilaalla. Saisi jo riittää. Lyriikkaessee voi huonosti tai itseasiassa synnytys on sen suhteen pysähtynyt ja oksitosiini hukassa. Otin opettajaan kontaktia ja ruikutin lisäaikaa. Saas näkee onko tuo vastannut.
Joulukortit sain sentään alustettua eilen, lapsityövoiman avulla. Totesin että projektin jatkaminen edellyttää pronssimaalikynän paikallistamista ja uuden hopeanvärisen ostamista. Eli huomiseen menee.
Olisi 02n arviointikeskustelukin, ylihuomenna. Lomake täyttämättä - ahdistaa. Miten lapsen koulu on mielestänne sujunut? Kun en minä tiedä, oikeasti. Mittapuut ovat niin erilaiset, mulla ja opella.
Jos sen mukaan mitataan, meneekö lapsi mielellään kouluun, viihtyykö siellä ja oppiiko annetut tehtävät niin joo, jo vain. Mutta unohtaa kirjoja, vihkoja, läksyjä, jne. Ja ne ovat opettajalle paljon isompi juttu kuin minulle.
Varmaan siksi että huolellisuus ei ole omakaan hyve ja se geeni periytyy selvästi peittyvänä, miehen ja minun neljästä yhteisestä on yksi saanut isänpuoleisen huolellisuusgeenin näkyvänä!
Se että itse pystyn pitämään lukua edes avaimista, bussilipusta ja kännykästä on ihan päälleliimattua, joudun ajattelemaan sitä joka kerta erikseen. Ehkäpä siksi en oikein usko huolellisuuteen kouluopittavana asiana.
Totta kai unohduksista on seuraukset ja pitääkin olla, mutta en usko että minä tai opettaja pystymme tekemään mitään sen eteen ettei unohduksia tulisi. Merkintä vihossa on merkintä vihossa ja ehkä huonompi numero todistuksessa.
Minun on ihan hirveän vaikea keskustella unohtamisista kotona vihkomerkinnän takia kun en keksi mitään sanottavaa johon itse uskoisin. En voi sanoa lapselle että paska juttu, olet tainnut tulla äitiisi, yritä elää sen kanssa. Voin sanoa että yritä nyt olla unohtamatta mutta tuo on maailman munattomin kommentti! Ja se kuuluu minun äänestäni, se mitä mieltä siitä olen.
"Mitähän sä voisit keksiä että muistaisit noi tavarat?"
"En mä tiedä"
" Keksihän nyt edes jotain! Mikä auttaisi?"
"Jos sä muistutat mua joka päivä ja ope muistuttaa mua koululla?"
" Eihän siinä ole mitään järkeä. Silloin minä ja ope opittaisiin muistamaan sun puolesta etkä sä oppisi mitään"
" Emmä sit tiedä. Saanks mä pelata pleikkaa?"
En minäkään totta puhuen tiedä.
lauantai 14. marraskuuta 2009
Elämä voittaa
Sitä se kai on kun alkaa nyppiä se miten sotkuista täällä on.
Sitä se kai on kun jaksaa tehdäkin sille asialle jotain.
Aivotoiminnan elvytän vasta ensi viikolla. Hiljaa hyvä tulee.
Sitä se kai on kun jaksaa tehdäkin sille asialle jotain.
Aivotoiminnan elvytän vasta ensi viikolla. Hiljaa hyvä tulee.
perjantai 13. marraskuuta 2009
Reine-Virus 2-5, muu perhe vaihdellen
Postissa taisi olla joku ylimääräinen jakokierros aamulla varhain.
Kohenisi olo, niin pääsisi tekemään yhtä ja toista, viitekehysanalyysistä joulukortteihin. Mieli palaisi molempiin suuntiin mutta liha on heikko, heikompi, heikoin.
Viisi päivää jonkun pöpön takia näin poissa pelistä??
Aloin mietti influenssahistoriaani: hongkongilainen 1968, kausivirus 1989, sen jälkeen vain pieniä nuhakuumeita. Kai sitä sitten potee kahdenkymmenen vuoden edestä kun harvoin potee.
Tähän ikään on sairastanut sellaisiakin joita vastaan omat lapset on rokotettu. Vihurirokkoa en ehtinyt mutta tuhkarokon ja sikotaudin. Tuhkarokko oli paha, monen päivän kova kuume joka sai näkemäänkin höpöjä ja vessaan pääsi vain ryömimällä kun jalat eivät kantaneet. Ihottuma oli sen näköinen että yhdeksänvuotias minä näytti tummanpunaiselta ryhmyiseltä matelijalta.
Sikotaudin muistan vain ylenpalttisena ketutuksena kun en päässyt lähipuiston talviriehaan. Olen siis varmaan ollut kohtalaisen hyvässä kunnossa.
Ysivitonen teki eilen jo rästiläksyjä. Näillä näkymin meidän riskiryhmäläinen on pärjännyt tautinsa kanssa parhaiten. Nollakakkosparka sai riesakseen vielä sen että se mikä vatsaan menee tulee vetenä pois hetken päästä.
Ja Ysiseiska on ollut jo kaksi päivää koulussa, eilen taekwondossa ja tänään lähtee Pornaisiin partiopoikaosaston retkelle. No, hän sairastuikin neljä päivää ennen meitä muita. Ihme ja kumma, retki järjestetään, vetovastuu-ikäisiä on terveenä riittävästi!
Aamukahvi tuoksuu tänään jo hyvältä, jospa siitä vähän virtaa saisi.
Kohenisi olo, niin pääsisi tekemään yhtä ja toista, viitekehysanalyysistä joulukortteihin. Mieli palaisi molempiin suuntiin mutta liha on heikko, heikompi, heikoin.
Viisi päivää jonkun pöpön takia näin poissa pelistä??
Aloin mietti influenssahistoriaani: hongkongilainen 1968, kausivirus 1989, sen jälkeen vain pieniä nuhakuumeita. Kai sitä sitten potee kahdenkymmenen vuoden edestä kun harvoin potee.
Tähän ikään on sairastanut sellaisiakin joita vastaan omat lapset on rokotettu. Vihurirokkoa en ehtinyt mutta tuhkarokon ja sikotaudin. Tuhkarokko oli paha, monen päivän kova kuume joka sai näkemäänkin höpöjä ja vessaan pääsi vain ryömimällä kun jalat eivät kantaneet. Ihottuma oli sen näköinen että yhdeksänvuotias minä näytti tummanpunaiselta ryhmyiseltä matelijalta.
Sikotaudin muistan vain ylenpalttisena ketutuksena kun en päässyt lähipuiston talviriehaan. Olen siis varmaan ollut kohtalaisen hyvässä kunnossa.
Ysivitonen teki eilen jo rästiläksyjä. Näillä näkymin meidän riskiryhmäläinen on pärjännyt tautinsa kanssa parhaiten. Nollakakkosparka sai riesakseen vielä sen että se mikä vatsaan menee tulee vetenä pois hetken päästä.
Ja Ysiseiska on ollut jo kaksi päivää koulussa, eilen taekwondossa ja tänään lähtee Pornaisiin partiopoikaosaston retkelle. No, hän sairastuikin neljä päivää ennen meitä muita. Ihme ja kumma, retki järjestetään, vetovastuu-ikäisiä on terveenä riittävästi!
Aamukahvi tuoksuu tänään jo hyvältä, jospa siitä vähän virtaa saisi.
torstai 12. marraskuuta 2009
ja tuli ehtoo ja aamu ja uusi potemispäivä
Ei uusia potilaita, me samat kolme täällä vain. 02 vielä kuumeessa, me naisväki vain voipuneina.
Posti tuli eilen kymmentä vaille viisi - jakelijoita kipeänä?
Marraskuun lääkäripokkarini (Rikotun rakkauden talo) on kaupoissa, tekijänkappaleita en ole saanut, ainakaan vielä - henkilökuntaa kipeänä?
Lasten koulukuvausta siirrettiin joulukuulle, arviointikeskustelujen tiedot kulkevat Wilman kautta - kaikki väki kipeänä.
päivän kaninruokintaan valmistautuen.
Posti tuli eilen kymmentä vaille viisi - jakelijoita kipeänä?
Marraskuun lääkäripokkarini (Rikotun rakkauden talo) on kaupoissa, tekijänkappaleita en ole saanut, ainakaan vielä - henkilökuntaa kipeänä?
Lasten koulukuvausta siirrettiin joulukuulle, arviointikeskustelujen tiedot kulkevat Wilman kautta - kaikki väki kipeänä.
päivän kaninruokintaan valmistautuen.
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Potkisko joku mua pyllylle, pliis?
En minä ole saanut kuumehoureista masokistikohtausta vaan ihan oikeasti olen nyt ollut tyhmä ja ansaitsen monoa!
Piti siis ruokkia puput. Kasiysin kaksi kaniinia, kun tytär itse on poissa kaupungista. Ysivitonen ne on yleensä hoitanut mutta minä olen terveemmän kirjoissa tällä hetkellä ja siksi minä olin se joka ruokkii.
Oli ihan järkisuunnitelma. Ensimmäinen kuumeeton päivä EI ole terve päivä, minä sanoin itselleni. Joten nyt sinä menet bussilla, kävelet rauhallisesti 89-residenssiin, ruokit kanit, käyt kaupasta vähän juotavaa ja kurkkupastilleja ja tulet bussilla takaisin. Minimoit fyysisen rasituksen ja hoidat vain sen mikä on pakko.
Ja sitten kävi niin kuin lehmälle ensimmäisenä keväisenä laidunpäivänä. Iski vauhtisokeus ja kaikkivoipuuden harha.
Juolahti mieleen että matkahan on oikeastaan melkein sama kuin lähikauppamatka. Otetaanpa nurkasta palautuspullokassit, mitä niitä siellä hautomaan. Kun eivät edes paina paljon, puolentoista litran tyhjät muovipullot. Kaksi kassillista niitä, siis.
Ja seuraavaksi - emmä ny viitti sinne bussipysäkille, joka päivähän minä tämän matkan kävelen, mikä jotten nytkin. Kuuntelen Queenin parhaita ja kävelen kauniissa lumisokerimaisemassa (sitä tuli tännekin joo). Eihän siellä edes tuule eikä mun tarvitse nopeasti mennä.
Ei se tuntunut miltään, kun pääsi kaupalle. Pullot palautukseen, pankkiautomaatille, ja sitten pupuja ruokkimaan parin korttelin päähän.
Residenssi 89:ssä se iski. Kylmä hiki, tsunamina. Kanihäkin sain hädin tuskin auki kun joku oli korvannut kädet ylikypsillä nuudeleilla. En edes yrittänyt kattoluukkua auki hervottomilla sormilla vaan avasin sivuoven. Sillä seurauksella että neitikani loikkasi parketille.
Sitten juttu alkoi muistuttaa mustaa komediaa. Kanityttö loikkii takajalat sutien parketilla karkuun ja hikinen äiti-ihminen vemmeltää perässä. Kani sukeltaa sängyn alle, minä kumarrun sen minkä selkä antaa periksi, kani pyyhältää tiehensä jalkojeni välistä, no eikun perään. Ei kai sitä kestänyt kuin puoli minuuttia mutta tuntui puolelta tunnilta. Benny Hill-tunnarin voi jokainen kuvitella taustalle.
Sainhan minä sen pitkäkorvan lopulta kyörättyä häkkiin. Herrapuolinen kani oli koko ajan siellä istunutkin heinänkortta pureksien katsoen laiskasti naisväen riehumista. Nyt oli pariskunnalla heiniä, pussiruokaa kupissa, raikasta vettä. Ja minulta voimat pois.
No minkäs teet, kotiinkin pitää mennä.Ja sinne kauppaan. Takkia niskaan, huivia kaulaan. Tukka oli läpimärkä hiestä mutta minä huomasin sen vasta kun koko homma oli ohi. Ehkei ollut kauhean fiksua ulkoilla hikimärällä päällä? No, missä kohtaa tässä jutussa mitään fiksua olikaan..
Eli sitten kauppaan ja sieltä mehua, kurkkupastilleja ja lehtihyllystä lukemista kotiväelle. Ja kun tulen kasseineni bussipysäkille vilkaisen aikataulua ja totean että tässähän kökötän kaksikymmentä minuuttia. Tai kävelen.
Arvatkaa kumman tein. Joo, kävelin. Innuendoa jytisemään korville, ja menoksi.
Eihän tässä mitään uutta, minähän tein vain kaikkea sitä mitä yleensäkin teen!
Jospa menen yläkertaan, teen itselleni kana-tandoorisopan ja odottelen jälkitauteja.
EDIT: takana oleilua 95n ja 02n kanssa. Katsottu viime joulukuussa tallennettua Joulu Valhallassa -sarjaa kahdeksan jaksoa. Syöty kuppisoppaa ja kurkkupastilleja. Lämpö nousussa mutta olo ei muuten aamuista kummempi.
Kiitos kaikille sekä sympatiasta että potkimisesta. Kiva kun mulla on teidät.
Piti siis ruokkia puput. Kasiysin kaksi kaniinia, kun tytär itse on poissa kaupungista. Ysivitonen ne on yleensä hoitanut mutta minä olen terveemmän kirjoissa tällä hetkellä ja siksi minä olin se joka ruokkii.
Oli ihan järkisuunnitelma. Ensimmäinen kuumeeton päivä EI ole terve päivä, minä sanoin itselleni. Joten nyt sinä menet bussilla, kävelet rauhallisesti 89-residenssiin, ruokit kanit, käyt kaupasta vähän juotavaa ja kurkkupastilleja ja tulet bussilla takaisin. Minimoit fyysisen rasituksen ja hoidat vain sen mikä on pakko.
Ja sitten kävi niin kuin lehmälle ensimmäisenä keväisenä laidunpäivänä. Iski vauhtisokeus ja kaikkivoipuuden harha.
Juolahti mieleen että matkahan on oikeastaan melkein sama kuin lähikauppamatka. Otetaanpa nurkasta palautuspullokassit, mitä niitä siellä hautomaan. Kun eivät edes paina paljon, puolentoista litran tyhjät muovipullot. Kaksi kassillista niitä, siis.
Ja seuraavaksi - emmä ny viitti sinne bussipysäkille, joka päivähän minä tämän matkan kävelen, mikä jotten nytkin. Kuuntelen Queenin parhaita ja kävelen kauniissa lumisokerimaisemassa (sitä tuli tännekin joo). Eihän siellä edes tuule eikä mun tarvitse nopeasti mennä.
Ei se tuntunut miltään, kun pääsi kaupalle. Pullot palautukseen, pankkiautomaatille, ja sitten pupuja ruokkimaan parin korttelin päähän.
Residenssi 89:ssä se iski. Kylmä hiki, tsunamina. Kanihäkin sain hädin tuskin auki kun joku oli korvannut kädet ylikypsillä nuudeleilla. En edes yrittänyt kattoluukkua auki hervottomilla sormilla vaan avasin sivuoven. Sillä seurauksella että neitikani loikkasi parketille.
Sitten juttu alkoi muistuttaa mustaa komediaa. Kanityttö loikkii takajalat sutien parketilla karkuun ja hikinen äiti-ihminen vemmeltää perässä. Kani sukeltaa sängyn alle, minä kumarrun sen minkä selkä antaa periksi, kani pyyhältää tiehensä jalkojeni välistä, no eikun perään. Ei kai sitä kestänyt kuin puoli minuuttia mutta tuntui puolelta tunnilta. Benny Hill-tunnarin voi jokainen kuvitella taustalle.
Sainhan minä sen pitkäkorvan lopulta kyörättyä häkkiin. Herrapuolinen kani oli koko ajan siellä istunutkin heinänkortta pureksien katsoen laiskasti naisväen riehumista. Nyt oli pariskunnalla heiniä, pussiruokaa kupissa, raikasta vettä. Ja minulta voimat pois.
No minkäs teet, kotiinkin pitää mennä.Ja sinne kauppaan. Takkia niskaan, huivia kaulaan. Tukka oli läpimärkä hiestä mutta minä huomasin sen vasta kun koko homma oli ohi. Ehkei ollut kauhean fiksua ulkoilla hikimärällä päällä? No, missä kohtaa tässä jutussa mitään fiksua olikaan..
Eli sitten kauppaan ja sieltä mehua, kurkkupastilleja ja lehtihyllystä lukemista kotiväelle. Ja kun tulen kasseineni bussipysäkille vilkaisen aikataulua ja totean että tässähän kökötän kaksikymmentä minuuttia. Tai kävelen.
Arvatkaa kumman tein. Joo, kävelin. Innuendoa jytisemään korville, ja menoksi.
Eihän tässä mitään uutta, minähän tein vain kaikkea sitä mitä yleensäkin teen!
Jospa menen yläkertaan, teen itselleni kana-tandoorisopan ja odottelen jälkitauteja.
EDIT: takana oleilua 95n ja 02n kanssa. Katsottu viime joulukuussa tallennettua Joulu Valhallassa -sarjaa kahdeksan jaksoa. Syöty kuppisoppaa ja kurkkupastilleja. Lämpö nousussa mutta olo ei muuten aamuista kummempi.
Kiitos kaikille sekä sympatiasta että potkimisesta. Kiva kun mulla on teidät.
Huomenta
Ysiseiska lähti kouluun, mies töihin. Kotona kolme potilasta.
Kuumetta ei kenelläkään just nyt mutta olo on sitäkin pahempi. Miten se on mahdollista?
Linkola-keskusteluun en taida sanoa enää mitään (hah! ei pitänyt alun perinkään ryhtyä inttämään, hyvä minä!). Mutta siis tänään tiedän jo etukäteen miten pieniä mielipiteitä minulla on, enkä siis vain ihmettele sitä jälkeenpäin;D. Vetäydyn suosiolla ja liputan valinnanvapaudelle, käsi tutisten.
Tänään pitäisi poistua residenssistä. Ruokkia pari luontokappaletta, käydä kirjastossa ja postissa. Onkohan minusta? Aloitan elukoista, kirjastosakot joutavat kertyä vielä pari päivää, mutta elävät olennot tarvitsevat muonansa.
Eilen puoliunessa miehen kanssa pohdimme mitä tapahtuu nyt kun kouluihin alkaa palata toipilaita...tuleeko kouluista virushautomoita ja mitä saadaan kun risteytetään kausi-influenssa ja sikainfluenssa - sesonkisika??
Siinä vaiheessa kun mies totesi että sesonkisikahan on joulupossu, totesimme itsekin järkeilyn tason ja ryhdyimme nukkumaan.
Mutta jos lopettaisi tämän viisastelun ja pyyhältäisi verkkopankkiin..
Kuumetta ei kenelläkään just nyt mutta olo on sitäkin pahempi. Miten se on mahdollista?
Linkola-keskusteluun en taida sanoa enää mitään (hah! ei pitänyt alun perinkään ryhtyä inttämään, hyvä minä!). Mutta siis tänään tiedän jo etukäteen miten pieniä mielipiteitä minulla on, enkä siis vain ihmettele sitä jälkeenpäin;D. Vetäydyn suosiolla ja liputan valinnanvapaudelle, käsi tutisten.
Tänään pitäisi poistua residenssistä. Ruokkia pari luontokappaletta, käydä kirjastossa ja postissa. Onkohan minusta? Aloitan elukoista, kirjastosakot joutavat kertyä vielä pari päivää, mutta elävät olennot tarvitsevat muonansa.
Eilen puoliunessa miehen kanssa pohdimme mitä tapahtuu nyt kun kouluihin alkaa palata toipilaita...tuleeko kouluista virushautomoita ja mitä saadaan kun risteytetään kausi-influenssa ja sikainfluenssa - sesonkisika??
Siinä vaiheessa kun mies totesi että sesonkisikahan on joulupossu, totesimme itsekin järkeilyn tason ja ryhdyimme nukkumaan.
Mutta jos lopettaisi tämän viisastelun ja pyyhältäisi verkkopankkiin..
tiistai 10. marraskuuta 2009
Ymparistörikollinen
Lasten hankkiminen on ympäristörikoksista suurin!
Vaikket avaisi linkkiäkään arvaat varmaan kuka siellä taas meuhkaa, eli Pentti Linkolahan se. Mies varmaan ristiinnaulitsisi esimerkiksi minut, Satun, Kuplan ja Piiun.
Minä tiedän että liikakansoitus on iso ongelma maailmassa. Silti sen edelle ajaa se ajatus että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Minä en perustele, enkä edes suostu pohtimaan asiaa. Turha yrittää haastaa minua tässä kohtaa miettimään, keskustelemaan, tms. Nope.
Primitiivireaktioni oli että mitähän jos mies eläisi kuten opettaa ja juoksisi suohon.
Keskusteluista päätellen niin ajatteli moni muukin.
Oli sitten niitäkin jotka miestä puolustivat, ja heille sen suon, kunhan käyttävät oman käden oikeutta vain oman lisääntymisensä suhteen.
Mutta tämä oli huippuhauska kommentti Linkolan puolesta. Copy-peistattu, eli kirotusvihreet kommentoijan omia - mutta en halua olla ilkeä ja miettiä mitään geeniperimäjuttuja tässä kohtaa:
oikein samottu. Jos esim Kiina ei olisi soveltanut yhden lapsen politiikka se olisi jo tuhoutunut.Yleensäkin ne jotka hankkivat enemmän kuin kaksi lasta ovat uskonnollisia fanatikkoja joidenka geeniperimä on huono
Ei mitään lisättävää.
Vaikket avaisi linkkiäkään arvaat varmaan kuka siellä taas meuhkaa, eli Pentti Linkolahan se. Mies varmaan ristiinnaulitsisi esimerkiksi minut, Satun, Kuplan ja Piiun.
Minä tiedän että liikakansoitus on iso ongelma maailmassa. Silti sen edelle ajaa se ajatus että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Minä en perustele, enkä edes suostu pohtimaan asiaa. Turha yrittää haastaa minua tässä kohtaa miettimään, keskustelemaan, tms. Nope.
Primitiivireaktioni oli että mitähän jos mies eläisi kuten opettaa ja juoksisi suohon.
Keskusteluista päätellen niin ajatteli moni muukin.
Oli sitten niitäkin jotka miestä puolustivat, ja heille sen suon, kunhan käyttävät oman käden oikeutta vain oman lisääntymisensä suhteen.
Mutta tämä oli huippuhauska kommentti Linkolan puolesta. Copy-peistattu, eli kirotusvihreet kommentoijan omia - mutta en halua olla ilkeä ja miettiä mitään geeniperimäjuttuja tässä kohtaa:
oikein samottu. Jos esim Kiina ei olisi soveltanut yhden lapsen politiikka se olisi jo tuhoutunut.Yleensäkin ne jotka hankkivat enemmän kuin kaksi lasta ovat uskonnollisia fanatikkoja joidenka geeniperimä on huono
Ei mitään lisättävää.
Influenssayksikkö kuittaa
Täällä ollaan ja elossa tänäänkin. Mies edelleen terveiden kirjoissa, itse vähän parempi, onneksi koska kaksi pitkäkorvajyrsijää about kolme kilometriä itään tarvitsee ruokatäydennystä ja raikasta vettä. Puolilta päivin ajattelin piipahtaa.
Isommat nukkuvat, Nollakakkonen heräsi katsomaan aamun lastenohjelmia. Kovasti kuumetta tuntuu pojalla olevan, en viitsinyt kiusata korvakuumemittarilla vaan annoin Pronaxenia joka toivottavasti auttaa kurkkukipuunkin.
Sen verran oli huoli potilaista että päivystin olohuoneen sohvalla, normaalisti nukumme eri kerroksessa. Jokusen kerran havahduin yskänpuuskiin, välillä lasten, välillä omiin.
Hupaisaa, kun eilen kävin kerran toisensa jälkeen ihailemassa kuvista eilen maailmaan tullutta tytönnuppusta, Satun syntymäpäivälahjaa; kuumeisen logiikka pölläytti päähän että VAUVAA EI KATSOTA FLUNSSAISENA! ja hyvä kun uskalsin vierittää kuvat näkyville, oli kuulkaa ihan huono omatunto. No, ehkäpä pieni ruusulumihiutale ei saanut influenssapöpöjä verkon kautta kuitenkaan, etenkin kun katsoin vain kuvia.
Nyt juomaan kahvia ja miettimään että jokohan pää taipuisi sanasto- ja viitekehysanalyysiin esseetehtävää varten!
Isommat nukkuvat, Nollakakkonen heräsi katsomaan aamun lastenohjelmia. Kovasti kuumetta tuntuu pojalla olevan, en viitsinyt kiusata korvakuumemittarilla vaan annoin Pronaxenia joka toivottavasti auttaa kurkkukipuunkin.
Sen verran oli huoli potilaista että päivystin olohuoneen sohvalla, normaalisti nukumme eri kerroksessa. Jokusen kerran havahduin yskänpuuskiin, välillä lasten, välillä omiin.
Hupaisaa, kun eilen kävin kerran toisensa jälkeen ihailemassa kuvista eilen maailmaan tullutta tytönnuppusta, Satun syntymäpäivälahjaa; kuumeisen logiikka pölläytti päähän että VAUVAA EI KATSOTA FLUNSSAISENA! ja hyvä kun uskalsin vierittää kuvat näkyville, oli kuulkaa ihan huono omatunto. No, ehkäpä pieni ruusulumihiutale ei saanut influenssapöpöjä verkon kautta kuitenkaan, etenkin kun katsoin vain kuvia.
Nyt juomaan kahvia ja miettimään että jokohan pää taipuisi sanasto- ja viitekehysanalyysiin esseetehtävää varten!
maanantai 9. marraskuuta 2009
Lisää potilaita
Nollakakkonen yskii. Ysivitosella kuumetta 38. Sikapiikki sittenkin liian myöhään tai sitten tämä on kausisellaista. Niin kuin sillä nyt jotain väliä olisi..
Poikien koulusta oli tänään ollut 104 oppilasta poissa influenssaoireiden takia. Prosentteina tuo tekee noin 28.
Pidetään mielenvirkeyttä yllä joulumuistoilla, toisin sanoen katsotaan Ysiseiskan muskarivideota vuodelta 2000. Joulu ei itsessään ollut niitä perheen parhaita, mutta joulunalusaika ihanaa.
Liityn katsojiin
EDIT 18.50 ...ja Nollakakkosella kuumetta 38,7...
Poikien koulusta oli tänään ollut 104 oppilasta poissa influenssaoireiden takia. Prosentteina tuo tekee noin 28.
Pidetään mielenvirkeyttä yllä joulumuistoilla, toisin sanoen katsotaan Ysiseiskan muskarivideota vuodelta 2000. Joulu ei itsessään ollut niitä perheen parhaita, mutta joulunalusaika ihanaa.
Liityn katsojiin
EDIT 18.50 ...ja Nollakakkosella kuumetta 38,7...
Kipeänä
Yöllä roihusin kuumeessa (liki 39!!!mulla!!!) ja tokkuraisena mietin milloin on viimeksi ollut tällainen olo. Vastaus - vuonna 2002. Kolmen nuorimman vauva-aikana sairastin varmaan kymmenkunta rintatulehdusta ja ne nostivat lämmön tällaisella kylmäihoisellakin.
Mutta siis joo. Täytyy sanoa että sika tai ei, on tämä aika tehokas virus. Iltayhdeksästä aamukymmeneen tässä on menty sellaista kuuman, kylmän, kivun, vapinan ja rintaa repivän yskän rumbaa. Sellaista että vastaansanomattomasti joudun myöntämään että minä olen nyt kipeä,oikeasti kipeä, en vain väsynyt. Rintatulehdustakaan en ole osannut laskea omalla kohdallani "sairaudeksi" vaan jonkinlaiseksi äitikoneen pikkuviaksi joka hoituu antibiootilla, ja tiheällä imetyksellä .
(Tässä kun kirjoitin edellisen lauseen, se tuntui fiktiolta. Vieraalta kieleltä. Niin kauanko on niistä vuosista kun minulla oli vauvoja???)
Tolkkuihini tulin siis hetki sitten ja ihmettelin että mitä ovat nämä keskikroppani voimattomat jatkeet kertaa neljä. Kädet ja jalat, joo. Ei satu, pysyy pystyssä ja kirjoittaakin voi, kuten näkee mutta sellaisilta haurailta nämä raajat tuntuvat. Sellaisilta että voisivat tipahdella ja siinähän olisin kuin Milon Venus - tai Willendorfin, hahah!
Eli siis muu väki koulussa/töissä, minä ja 97 edelleen podetaan kotona ja minä odotan Satulta mummouutisia muutaman tunnin päästä! Niitä odotellessa taidan keskittyä lämminkuppijuomaan ja Anna Janssoniin
Mutta siis joo. Täytyy sanoa että sika tai ei, on tämä aika tehokas virus. Iltayhdeksästä aamukymmeneen tässä on menty sellaista kuuman, kylmän, kivun, vapinan ja rintaa repivän yskän rumbaa. Sellaista että vastaansanomattomasti joudun myöntämään että minä olen nyt kipeä,oikeasti kipeä, en vain väsynyt. Rintatulehdustakaan en ole osannut laskea omalla kohdallani "sairaudeksi" vaan jonkinlaiseksi äitikoneen pikkuviaksi joka hoituu antibiootilla, ja tiheällä imetyksellä .
(Tässä kun kirjoitin edellisen lauseen, se tuntui fiktiolta. Vieraalta kieleltä. Niin kauanko on niistä vuosista kun minulla oli vauvoja???)
Tolkkuihini tulin siis hetki sitten ja ihmettelin että mitä ovat nämä keskikroppani voimattomat jatkeet kertaa neljä. Kädet ja jalat, joo. Ei satu, pysyy pystyssä ja kirjoittaakin voi, kuten näkee mutta sellaisilta haurailta nämä raajat tuntuvat. Sellaisilta että voisivat tipahdella ja siinähän olisin kuin Milon Venus - tai Willendorfin, hahah!
Eli siis muu väki koulussa/töissä, minä ja 97 edelleen podetaan kotona ja minä odotan Satulta mummouutisia muutaman tunnin päästä! Niitä odotellessa taidan keskittyä lämminkuppijuomaan ja Anna Janssoniin
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Muuttuneen maailman tunnelmia pääkaupungissa
Parin tunnin unien jälkeen huvitan itseäni verkkouutisilla. Kauaa en tässä pysty keikkumaan, lämpö tuntuu olevan nousussa taas.
Mutta siis uutisissa on maailmanlopun meininkiä jos niitä katsoo sillä silmällä:
Asematunnelissa tulvii, metroliikenne juntturassa
Huoltoasema paloi maan tasalle Oulunkylässä
Kaivopuiston ranta tulvehtii kuolleita lahnoja
...ja tietysti rokotusjonoja kiemurtelee pitkin maata.
Nämä kun elokuvaisi yhden kerrallaan perätysten niin johan tuossa olisi katastrofielokuvan ainekset, eikö?
(Gummerrukselta edelleen hiljaiseloa, niille tiedoksi jotka ajattelivat kysäistä)
Ysivitonen on sunnutaisin töissä, telinevoimistelijoiden ipanaosastoa ohjaamassa. Kisahallille täältä on liikenne, etenkin sunnuntaisin, varsin tiukasti metron varassa. Oli tuo soittanut isälleen että kaikki ookoo, kävelevät Hakaniemeen ja sieltä itään ilmeisesti metrot kulkevat ok.
Mutta kuinkahan sikin sokin itäinen Helsinki on tänä iltana ja huomenna?
Metrolle on viikonloppuisin huonosti suunnitelma beetä jos ei ole omaa autoa.
Mutta siis uutisissa on maailmanlopun meininkiä jos niitä katsoo sillä silmällä:
Asematunnelissa tulvii, metroliikenne juntturassa
Huoltoasema paloi maan tasalle Oulunkylässä
Kaivopuiston ranta tulvehtii kuolleita lahnoja
...ja tietysti rokotusjonoja kiemurtelee pitkin maata.
Nämä kun elokuvaisi yhden kerrallaan perätysten niin johan tuossa olisi katastrofielokuvan ainekset, eikö?
(Gummerrukselta edelleen hiljaiseloa, niille tiedoksi jotka ajattelivat kysäistä)
Ysivitonen on sunnutaisin töissä, telinevoimistelijoiden ipanaosastoa ohjaamassa. Kisahallille täältä on liikenne, etenkin sunnuntaisin, varsin tiukasti metron varassa. Oli tuo soittanut isälleen että kaikki ookoo, kävelevät Hakaniemeen ja sieltä itään ilmeisesti metrot kulkevat ok.
Mutta kuinkahan sikin sokin itäinen Helsinki on tänä iltana ja huomenna?
Metrolle on viikonloppuisin huonosti suunnitelma beetä jos ei ole omaa autoa.
Kirjasitaatti joka osui ja upposi
"Epäihmisiä, antiheimo; ihmisyyden kaapu aukirevittynä ja ommeltuna uudelleen kokoon, kuu sisällään" (Clive Barker)
Ei mitään lisättävää.
Ei mitään lisättävää.
Swine happens
Heräsin kolmelta aamulla siihen että päätä, kaikkia neljää raajaa ja aivan eritoten selkää särki niin että teki mieli ulista tuskasta. Poistuin sohvalle oikomaan raajojani että tämän päivän sankari saisi edes nukkua. Kuumemittari ei kipua 38aa korkeammalle, onneksi. Tarkoittaa sitä että buranan voimin selviää niistä parista hommasta mistä on pakko.
Kässäripalaverin tiistailta peruin ihan suosiolla kyllä. Mulla ei ole mitään valmista näytettävää ohjaajalle. Ei voi auttaa. Perunamuusi ja possupata (sic!), niistä pitää suoriutua, kaikki muu saa nyt olla.
Kässäripalaverin tiistailta peruin ihan suosiolla kyllä. Mulla ei ole mitään valmista näytettävää ohjaajalle. Ei voi auttaa. Perunamuusi ja possupata (sic!), niistä pitää suoriutua, kaikki muu saa nyt olla.
lauantai 7. marraskuuta 2009
Köh köh
Päänsärky johtuu eilisestä punaviinistä, ihan varmasti.
Lihaskivut koneella kököttämisestä, eikös niin?
Yskä siitä että pölyjen pyyhkiminen on jäänyt vähäisemmälle viime aikoina...
Kun ei ole kuumetta, ei voi olla influenssaa eikös niin?
Ja mitään pienempää ei passaa laskea taudiksi, ainakaan nyt.
Lihaskivut koneella kököttämisestä, eikös niin?
Yskä siitä että pölyjen pyyhkiminen on jäänyt vähäisemmälle viime aikoina...
Kun ei ole kuumetta, ei voi olla influenssaa eikös niin?
Ja mitään pienempää ei passaa laskea taudiksi, ainakaan nyt.
perjantai 6. marraskuuta 2009
Ei silti..
...huolimatta edellisestä mäkätyksestäni, vääntäisin vaikka maailman tappiin opettajien ja rehtoreiden kanssa, jos voisin takuuvarmasti pitää lapseni hengissä sillä konstein. En vaan voi.
Voin vain toivoa että kenellekään lapselleni ei käy niin kuin sille torniolaistytölle kävi. Kestän sen jos rehtori sanoo että koulu on toiminut ohjeiden mukaisesti. Miten kestäisin saman sairaalalta.
Tärkeysjärjestys on taas oikein päin. Talon potilas voi hyvin ja itse yritän ignoroida kurkkukipua ja päänsärkyä jotka hiipivät kimppuun. Kävelin sateessa, kai nyt vähemmästäkin kurkkua kaihertää. Ja päätä särkee kun roikkuu lärvikirjassa koko illan...en minä saa sikainfluenssaa, en varmana saa.
Voin vain toivoa että kenellekään lapselleni ei käy niin kuin sille torniolaistytölle kävi. Kestän sen jos rehtori sanoo että koulu on toiminut ohjeiden mukaisesti. Miten kestäisin saman sairaalalta.
Tärkeysjärjestys on taas oikein päin. Talon potilas voi hyvin ja itse yritän ignoroida kurkkukipua ja päänsärkyä jotka hiipivät kimppuun. Kävelin sateessa, kai nyt vähemmästäkin kurkkua kaihertää. Ja päätä särkee kun roikkuu lärvikirjassa koko illan...en minä saa sikainfluenssaa, en varmana saa.
Tamifluta ja kurjaa mieltä
Ei tässä residenssissä kenellekään Tamifluta, mutta tytär89 ja elämänsä mies saivat kumpainenkin reseptin.
Potilaiden määrä ei ole lisääntynyt tässä huushollissa toistaiseksi. Normikylmetysflunssa varmaan tiedossa itselle joka teutaroin kaatosateessa kaupan kautta koulun kautta kotiin.
Hemmetin pahalla mielellä vielä. Reissarinkuittaussäännöt kun tuntuvat koskevan vain vanhempia, ei opettajia ollenkaan. Jos opella ei ole aikaa, niin se pitää ymmärtää.. ainakin tuolla koulussa.
02 on joutunut tönityksi koulumatkallaan. Kolme poikaa, yksi rinnakkaiselta, kaksi kakkosluokkalaista. Tästä laitoin toissapäivänä viestiä opelle. Ei ollut lukenut. Kun ei ehtinyt. Sanoi niin tänään.
Ja muutenkaan, noille tönimisjutuille ei voi tehdä mitään kun kummankin luokan opettajat ovat sairaslomalla. Aikaisintaan maanantaina.
No, siksi minä meninkin poikaa koululle vastaan tänään. Kun en uskonut että asialle voi tehdä mitään.
Tönimishommasta laitoin Wilmaankin viestiä, ei vastausta...
Olihan opettaja kysynyt että onko kenelläkään reissarissa viestiä, mutta kun 02 ei sanonut mitään...mun moka. En ollut muistanut erikseen muistuttaa, luulin että tieto siitä että kirjoitan viestin riittää. Kun eihän se vielä taida tarkoittaa sitä että opelle on viesti jos sellaisen kirjoittaa. Olisi kai pitänyt laittaa Wilmaan viesti että reissarissa on viesti joka on sama kuin edellinen Wilmaan laitettu viesti.
Tiedän miltä tämä kuulostaa. Olen varmaan se vanhempi jota opettajat kauhulla juoksevat karkuun. Hankala vanhempi. Vanhempi jolla on Väärä Asenne.
Jos väärä asenne tarkoittaa sitä että uskon koulun olevan joka asiassa absoluuttisen oikeassa ja epäilevän aina ensiksi a) omaa järkeään ja kokemustaan ja b) lapsensa puheita, niin sitten minulla on Väärä Asenne ja tulee aina olemaan.
Lienee viisainta että mies hoitaa yhteydenpidon kouluun tästedes. En luota itsekään omaan objektiivisuuteeni asioissa enää.
Ja niin kauan kunnes kuulen että koulumatkalla tönivien poikien omat opettajat ovat palanneet kouluun, menen poikaa vastaan kun hän pääsee.
Onpa hyvä etten ole töissä kodin ulkopuolella.
Potilaiden määrä ei ole lisääntynyt tässä huushollissa toistaiseksi. Normikylmetysflunssa varmaan tiedossa itselle joka teutaroin kaatosateessa kaupan kautta koulun kautta kotiin.
Hemmetin pahalla mielellä vielä. Reissarinkuittaussäännöt kun tuntuvat koskevan vain vanhempia, ei opettajia ollenkaan. Jos opella ei ole aikaa, niin se pitää ymmärtää.. ainakin tuolla koulussa.
02 on joutunut tönityksi koulumatkallaan. Kolme poikaa, yksi rinnakkaiselta, kaksi kakkosluokkalaista. Tästä laitoin toissapäivänä viestiä opelle. Ei ollut lukenut. Kun ei ehtinyt. Sanoi niin tänään.
Ja muutenkaan, noille tönimisjutuille ei voi tehdä mitään kun kummankin luokan opettajat ovat sairaslomalla. Aikaisintaan maanantaina.
No, siksi minä meninkin poikaa koululle vastaan tänään. Kun en uskonut että asialle voi tehdä mitään.
Tönimishommasta laitoin Wilmaankin viestiä, ei vastausta...
Olihan opettaja kysynyt että onko kenelläkään reissarissa viestiä, mutta kun 02 ei sanonut mitään...mun moka. En ollut muistanut erikseen muistuttaa, luulin että tieto siitä että kirjoitan viestin riittää. Kun eihän se vielä taida tarkoittaa sitä että opelle on viesti jos sellaisen kirjoittaa. Olisi kai pitänyt laittaa Wilmaan viesti että reissarissa on viesti joka on sama kuin edellinen Wilmaan laitettu viesti.
Tiedän miltä tämä kuulostaa. Olen varmaan se vanhempi jota opettajat kauhulla juoksevat karkuun. Hankala vanhempi. Vanhempi jolla on Väärä Asenne.
Jos väärä asenne tarkoittaa sitä että uskon koulun olevan joka asiassa absoluuttisen oikeassa ja epäilevän aina ensiksi a) omaa järkeään ja kokemustaan ja b) lapsensa puheita, niin sitten minulla on Väärä Asenne ja tulee aina olemaan.
Lienee viisainta että mies hoitaa yhteydenpidon kouluun tästedes. En luota itsekään omaan objektiivisuuteeni asioissa enää.
Ja niin kauan kunnes kuulen että koulumatkalla tönivien poikien omat opettajat ovat palanneet kouluun, menen poikaa vastaan kun hän pääsee.
Onpa hyvä etten ole töissä kodin ulkopuolella.
torstai 5. marraskuuta 2009
Kai se sitten on meillä
Ysiseiskalla nousee kuume, 38,7 näyttää mittari nyt.
Ja tytär89 soitti ja pyysi että toisiko joku hänelle buranaa. Neljääkymppiä näyttää kuumemittari hänellä ja elämänsä mies on tk -päivystyksessä rajujen influenssaoireiden takia.
Mies ja 95 lähtivät apteekkiin, samalla tulee omat buranat haettua. Niitä menee nyt, kuumeennousun aiheuttamaan päänsärkyyn 97lla, 95lla rokotusreaktioon ja äiteellä on kroppa edelleen lukossa. Toistaiseksi ei kuumeesta tietoa kuitenkaan.
Katsotaan miten perheen käy.
Edit. 89 sai buranansa ja survival kitin hedelmiä, juotavaa ja suklaata. Pidän peukkuja että juuri löydetty Elämänsä Mies toipuu hänkin pikaisesti.
Ja tytär89 soitti ja pyysi että toisiko joku hänelle buranaa. Neljääkymppiä näyttää kuumemittari hänellä ja elämänsä mies on tk -päivystyksessä rajujen influenssaoireiden takia.
Mies ja 95 lähtivät apteekkiin, samalla tulee omat buranat haettua. Niitä menee nyt, kuumeennousun aiheuttamaan päänsärkyyn 97lla, 95lla rokotusreaktioon ja äiteellä on kroppa edelleen lukossa. Toistaiseksi ei kuumeesta tietoa kuitenkaan.
Katsotaan miten perheen käy.
Edit. 89 sai buranansa ja survival kitin hedelmiä, juotavaa ja suklaata. Pidän peukkuja että juuri löydetty Elämänsä Mies toipuu hänkin pikaisesti.
Possupiikin jälkeen lumijuhlat
Maa on täällä valkoinen ja lunta tuiskuttaa.
Kun nyt saatiin sikapiikki Ysivitoselle (pieni jonotus, kyllästynyttä henkilökuntaa) niin kaupasta mukaan pipareita ja glögiä, pöydälle kynttilä ja jostain kaapin kätköistä löysin jouluisia lautasliinoja. Lapset katselevat Napapiirin pikajunaa ja maassa rauha.
Kun nyt saatiin sikapiikki Ysivitoselle (pieni jonotus, kyllästynyttä henkilökuntaa) niin kaupasta mukaan pipareita ja glögiä, pöydälle kynttilä ja jostain kaapin kätköistä löysin jouluisia lautasliinoja. Lapset katselevat Napapiirin pikajunaa ja maassa rauha.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
MAINOS
Tappelen blogini ulkoasu-gadgetien kanssa, ei vain väsynyt pää nyt just muista miten laitetaan kivoja juttuja tuohon sivuun, vaikka nuo aikaisemmat olen laittanut.
Tuttu koruntekijä perusti verkkokaupan nimeltä
Tuttu koruntekijä perusti verkkokaupan nimeltä
...ja blogini lukijoille on kaupassa marraskuun ajan tarjouksena
kaikki yli 15 euron tilaukset postikuluitta koodilla KKK BLOGI
Nöf nöf?
Ysiseiskan luokalta on kolmasosa oppilaista sairaana, siis kymmenkunta. Ei vahvistuksia mutta kyllähän tuo lukukin kertoo.
Ysivitosen kaveri samalta luokalta on nöfnöf-epäilynä kipeänä.
Meidän pitäisi huomenna mennä hakemaan Ysivitoselle rokotus ja pähkäillään onko siitä vielä iloa. Kun vaikutus kuulemma alkaa vasta parin viikon päästä.
Pakko kai tässä on soittaa johonkin nöfnöf-neuvontaan, varmistua siitä ettei se rokottaminen ainakaan pahenna tilannetta jos tauti ehtii iskeä.
Ja jos joku ei vielä tiennyt, Ysivitonen saa rokotuksensa tässä vaiheessa siksi että sairastaa tyyppi ykkösen diabetesta, vsta 2003
Ysivitosen kaveri samalta luokalta on nöfnöf-epäilynä kipeänä.
Meidän pitäisi huomenna mennä hakemaan Ysivitoselle rokotus ja pähkäillään onko siitä vielä iloa. Kun vaikutus kuulemma alkaa vasta parin viikon päästä.
Pakko kai tässä on soittaa johonkin nöfnöf-neuvontaan, varmistua siitä ettei se rokottaminen ainakaan pahenna tilannetta jos tauti ehtii iskeä.
Ja jos joku ei vielä tiennyt, Ysivitonen saa rokotuksensa tässä vaiheessa siksi että sairastaa tyyppi ykkösen diabetesta, vsta 2003
Miten lukutaitoinen oppilas tekee lukuläksyn?
Olen tässä yrittänyt kysyä kerran toisensa jälkeen mitä minulta odotetaan lapsen läksyjen valvomisessa. Tuntuu että se miten olen edelllisten ekaluokkalaisten kohdalla toiminut ei enää päde.
Lapset ovat yksilöitä, tiedän. Voin silti väittää että tietyt lainalaisuudet koskevat saman perheen lapsia, enkä nyt puhu taipumuksista tai tempperamentista.
Nollakakkonen osaa lukea, jo vuodesta 2007 jos oikein muistan, vanhasta blogista löytyy tästä merkintä. Niin ovat osanneet sisaruksetkin.
Koulussa tämä tarkoittaa sitä että ovat erikseen lukemaan oppineiden ryhmässä. Se on hyvä mutta olen kysynyt kerran toisensa jälkeen mitä tarkoittaa lukuläksy lukemaan oppineelle lapselle, enkä saa vastausta. Tai siis saan vastauksia "02 on toisen opettajan lukuryhmässä (NIMI??)" "joka päivä on lukuläksyä ja jos 02 sanoo muuta, se ei pidä paikkaansa" "unohdusmerkintöjä tulee lähinnä reissarin näyttämisestä (meille? opelle?)"
Reissari käy käsissäni joka ikinen päivä. Eilen oli Wilma-viesti että reissarin käyttö on jäänyt vähälle. Olisi kuulemma välttämätöntä että tieto esim. uinnin alkamisesta, uudesta oppilaasta ja vanhempainvartin ajanvarauksesta päätyisi meille asti.
Jumalauta! Jos minä luen tiedotteet enkä tajua että niistä pitäisi merkata jotain puumerkkejä kun ei ole sellaisia tarvinnut merkata tuossa koulussa ikinä (vuodesta 1990) muuta kuin pyydettäessä, esim. jos on tapahtunut jotain erityistä, ja sitten lapsi saa siitä unohdusmerkinnän niin minun mielestä mättää.
Jos minulle tuodaan lappu johon pitää täyttää arviontikeskusteluun itselle sopivat ajat ja JOS MINÄ TÄYTÄN SEN JA LAITAN POIKANI REPPUUN NIIN EIKÖ MINUN HOMMANI OLE SILLOIN HOIDETTU???VAI PITÄÄKÖ MINUN TULLA LUOKKAAN MUKAAN JA VAHTIA VIERESSÄ ETTÄ LAPPU PÄÄTYY OPETTAJAN KÄTÖSEEN.
Suokaa anteeksi että huudan. Mutta kun on kysynyt näitä asioita kerran toisensa jälkeen eikä kunnon vastausta kuulu, niin alkaa kärsivällisyys hyytyä. Enkä tiedä kenen puoleen kääntyä, rehtorin puoleen ei kannata.
No. Nyt kysyin taas kerran Wilman kautta että miten reissaria pitää kommentoida jotta ope tietää minun nähneen kaiken tarpeellisen. Samoin sitä, kuka on pojan lukuopettaja. Pyysin välittämään viestin että hän kertoisi minulle lukuläksyistä.
Pidin omana tietonani sen että minusta 02 ei tarvitse lukuläksyjä, paitsi jos kyseessä on luetun ymmärtäminen, kysymyksiin vastaaminen. Enkä usko että kyse on siitä.
Ja ei, minä en väitä että poikani on pulmunen; samalla tavoin kuin molemmat isoveljet, tuo hukkaisi päänsäkin jos ei olisi hartioissa kiinni. Ja motivaatiokin alkaa ekaluokkalaisella ruostua tässä sirkuksessa.
Minäkään en ole pulmunen, unohtelen kaikenlaista ja turhaudun tällaisten jankkaamiseen.
Enkä myöskään usko että 02 on The Nero jota ei tule kohdella kuten kuolevaista. Läksyt tason mukaan ja kunnolla tieto perille kaikille asianosaisille, sitä minä odotan. Ei liene liikaa vaadittu?
Tiedotteita tulee tuosta koulusta usein. Tuli jo sisarusten aikana.
Huomasin vasta eilen että tällä opettajalla on tyyli kopsata tiedotteen A6-kokoon kutistettuina ja liimata reissarin sivuille. Lukulasien kanssa niistä saa just ja just selvän. Oma vika, mitäs menin laittamaan lapsen nelikymppisenä maailmaan, turha odotta ymmärrystä 20+ ikäiseltä opelta.
Nämä jutut pitää ottaa puheeksi. Mutta minä luulen että lasken ensin kymmeneen. Tätä varten blogi on hyvä, voin purkaa kaiken tämän kiukun tänne. Otan toki riskin että joku ilkeilee anonyymisti ja tekee johtopäätöksiä yhden postauksen perusteella, mutta sitä ei enää lasketa tässä blogissa. Antaa sataa vaan.
Lapset ovat yksilöitä, tiedän. Voin silti väittää että tietyt lainalaisuudet koskevat saman perheen lapsia, enkä nyt puhu taipumuksista tai tempperamentista.
Nollakakkonen osaa lukea, jo vuodesta 2007 jos oikein muistan, vanhasta blogista löytyy tästä merkintä. Niin ovat osanneet sisaruksetkin.
Koulussa tämä tarkoittaa sitä että ovat erikseen lukemaan oppineiden ryhmässä. Se on hyvä mutta olen kysynyt kerran toisensa jälkeen mitä tarkoittaa lukuläksy lukemaan oppineelle lapselle, enkä saa vastausta. Tai siis saan vastauksia "02 on toisen opettajan lukuryhmässä (NIMI??)" "joka päivä on lukuläksyä ja jos 02 sanoo muuta, se ei pidä paikkaansa" "unohdusmerkintöjä tulee lähinnä reissarin näyttämisestä (meille? opelle?)"
Reissari käy käsissäni joka ikinen päivä. Eilen oli Wilma-viesti että reissarin käyttö on jäänyt vähälle. Olisi kuulemma välttämätöntä että tieto esim. uinnin alkamisesta, uudesta oppilaasta ja vanhempainvartin ajanvarauksesta päätyisi meille asti.
Jumalauta! Jos minä luen tiedotteet enkä tajua että niistä pitäisi merkata jotain puumerkkejä kun ei ole sellaisia tarvinnut merkata tuossa koulussa ikinä (vuodesta 1990) muuta kuin pyydettäessä, esim. jos on tapahtunut jotain erityistä, ja sitten lapsi saa siitä unohdusmerkinnän niin minun mielestä mättää.
Jos minulle tuodaan lappu johon pitää täyttää arviontikeskusteluun itselle sopivat ajat ja JOS MINÄ TÄYTÄN SEN JA LAITAN POIKANI REPPUUN NIIN EIKÖ MINUN HOMMANI OLE SILLOIN HOIDETTU???VAI PITÄÄKÖ MINUN TULLA LUOKKAAN MUKAAN JA VAHTIA VIERESSÄ ETTÄ LAPPU PÄÄTYY OPETTAJAN KÄTÖSEEN.
Suokaa anteeksi että huudan. Mutta kun on kysynyt näitä asioita kerran toisensa jälkeen eikä kunnon vastausta kuulu, niin alkaa kärsivällisyys hyytyä. Enkä tiedä kenen puoleen kääntyä, rehtorin puoleen ei kannata.
No. Nyt kysyin taas kerran Wilman kautta että miten reissaria pitää kommentoida jotta ope tietää minun nähneen kaiken tarpeellisen. Samoin sitä, kuka on pojan lukuopettaja. Pyysin välittämään viestin että hän kertoisi minulle lukuläksyistä.
Pidin omana tietonani sen että minusta 02 ei tarvitse lukuläksyjä, paitsi jos kyseessä on luetun ymmärtäminen, kysymyksiin vastaaminen. Enkä usko että kyse on siitä.
Ja ei, minä en väitä että poikani on pulmunen; samalla tavoin kuin molemmat isoveljet, tuo hukkaisi päänsäkin jos ei olisi hartioissa kiinni. Ja motivaatiokin alkaa ekaluokkalaisella ruostua tässä sirkuksessa.
Minäkään en ole pulmunen, unohtelen kaikenlaista ja turhaudun tällaisten jankkaamiseen.
Enkä myöskään usko että 02 on The Nero jota ei tule kohdella kuten kuolevaista. Läksyt tason mukaan ja kunnolla tieto perille kaikille asianosaisille, sitä minä odotan. Ei liene liikaa vaadittu?
Tiedotteita tulee tuosta koulusta usein. Tuli jo sisarusten aikana.
Huomasin vasta eilen että tällä opettajalla on tyyli kopsata tiedotteen A6-kokoon kutistettuina ja liimata reissarin sivuille. Lukulasien kanssa niistä saa just ja just selvän. Oma vika, mitäs menin laittamaan lapsen nelikymppisenä maailmaan, turha odotta ymmärrystä 20+ ikäiseltä opelta.
Nämä jutut pitää ottaa puheeksi. Mutta minä luulen että lasken ensin kymmeneen. Tätä varten blogi on hyvä, voin purkaa kaiken tämän kiukun tänne. Otan toki riskin että joku ilkeilee anonyymisti ja tekee johtopäätöksiä yhden postauksen perusteella, mutta sitä ei enää lasketa tässä blogissa. Antaa sataa vaan.
Would you love a monstermom?
Prkles, jos Susun galleriahuone olisi totista totta, muuttaisin sinne just!¨
En minä tiedä muista äideistä, pystyvätkö pitämän kiinni sovituista jutuista/valvomaan koulussa tapahtuvia asioita/lukemaan kristallipallosta miten opettaja toivoo vastaavan viesteihin (tästä lisää myöhemmin) ja kaiken tämän oman toimen ohella.
Jos näin on, tunnustan vajavaisuuten ja nostan hattua. Olette sankareita, moniajon mestarit.
Minulla oli eilen partiovanhempien kokous, joka kestikin kaksi pyöreää tuntia kun kämpällä oli tapahtunut yhtä ja toista mistä piti puhua, ja myyjäistouhutkin käynnistyvät hieman yskiskellen, alkaen kirkon keittiövuorojen varauksista.
Luulin olleeni vallan erinomainen äiti kun sain pesueelleni ruuankin laitetuksi ennen kuin ryntäsin kokoustamaan. Vaan mitä löydänkään kun kotiudun???
Arvasitte ehkä, kaiken sellaisenaan. Tiskikoneen täynnä puhtaita, tiskipöydän tursuamassa likaisia. Välipalaa oli osattu tehdä ja leipä ja juusto jätetty kuivumaan. Kaikessa rauhassa kuivettuivat pöydällä myös paprikat ja porkkanat joita olin lohkonut jauheliharisoton kaveriksi.
Aamu alkoi sillä että piti herättää kuudesluokkalainen. Joka ikinen ilta sanomme että laita se kännykkäs herättämään. Joka ikinen aamu jo jonkin aikaa olemme joutuneet karjaisemaan että NYT YLÖS, sulla alkaa puolen tunnin päästä koulu! Ei riitä että ekaluokkalaista joudutaan muistuttamaan kaikesta mahdollisesta, kuudesluokkalainen on unohtanut sen miten koulua käydään. Läksyt, herätykset, kaikki mättää!
Tiskikone, roskien vienti jne. ovat lasten kotitöitä jotka on jaettu viikolle tasaisesti. Lapset ovat itse hoitaneet jaon aikanaan mallikkaasti ja esitelleet minulle aikaansaamansa työnjaon. Olin vaikuttunut.
En ole enää. Joka ikinen on vapaamatkustanut tehtävistään jo ties kuinka pitkään ja jos mulla on ollut kiire, olen sitten huitaissut hommat samalla draivilla itse...virhe, tiedän! Olisi pitänyt vahtia, valvoa, kontrolloida, muistuttaa, muistuttaa,muistuttaa och så vidare!
Ja sitten kun kuudesluokkalaisen ylösnousemuksen lisäksi jouduin vielä etsimään kissojen koirien kanssa ekaluokkalaisen uintikamoja, turhaan (tänään olikin sitten sisäliikuntaa) oli mitta täysi.
Hirviöäiti astui esiin ja KARJUI jälkikasvulleen että nyt perkele riittää. Ja paljon muitakin sanoja, painokelpoisia ja ei painokelpoisia.
Ysiluokkalainen pelastautui bussipysäkille vyöryn alta mutta pojankutaleet eivät päässeet minnekään. Mies sai vauhtiherätyksen hänkin - mitäs jumitti työpajassaan eilisen illan sen sijaan että olisi katsonut miten iltatoimet menevät!
Juu, eihän se niin mene että avaudutaan kerran kuussa ja sitten ollaan vihaisia. Mutta jos toinen vaihtoehto on jatkuva valvonta ja muistuttelu, niin perhe kääntää sen mielessään mäkättämiseksi, ja silloin sisältö jää kuulematta ja viestistä tulee bulkkihälinää.
Minä en tiedä miten saisin arjen sujumaan nykyisin! Ihan totta, toivottavasti tämä oli helpotus jollekin oman arkensa kanssa kipuilevalle. Että yli neljännesvuosisadan äitimisen jälkeen tää ei osaa!
No, nyt on tyyntä myrskyn jälkeen ja mies ja nuorimmainen syövät aamupalaansa rauhaisasti jutustellen. Kuudesluokkalainen lähti kouluun varsin vauhdikkaasti evästyksenään äidin: "ja jos sua ei näy kotona kolmeen mennessä niin arvaa miten sulle käy!"
Puhtaiden, ryppyisten pyykkien kasa ulottuu noin vyötärölleni asti (pituutta 170 cm). Mutta ne eivät karkaa minnekään. Minä teen runoanalyysin vaikka tämä koti romahtelisi palasina päälle! Tämä ei ole minun yksityisyritykseni vaan viiden ihmisen yhteinen homma. Nih!
EDIT: tässä kohtaa kaiken kohtuuden nimissä on sanottava että Ysivitonen huolehtii mallikkaasti läksynsä, omat asiansa ja kiinnittää huomiota ympäristöönsäkin kohtuullisessa määrin. Kokonaisuus tässä romahtelee, olisi varmaan kvartaalikatsauksen paikka. Äidillä on enemmän muita hommia kuin koko vuonna yhteensä ja koulumaailma on kaikilla kolmella muutosvaiheessa, yhdellä alkoi, kahdella loppuu, tietyltä osin siis.Mutta siis tosiasiaksi jää että minä en ole "vain" kotona ja vaikka olisin, en ole yksin vastuussa kodista!
En minä tiedä muista äideistä, pystyvätkö pitämän kiinni sovituista jutuista/valvomaan koulussa tapahtuvia asioita/lukemaan kristallipallosta miten opettaja toivoo vastaavan viesteihin (tästä lisää myöhemmin) ja kaiken tämän oman toimen ohella.
Jos näin on, tunnustan vajavaisuuten ja nostan hattua. Olette sankareita, moniajon mestarit.
Minulla oli eilen partiovanhempien kokous, joka kestikin kaksi pyöreää tuntia kun kämpällä oli tapahtunut yhtä ja toista mistä piti puhua, ja myyjäistouhutkin käynnistyvät hieman yskiskellen, alkaen kirkon keittiövuorojen varauksista.
Luulin olleeni vallan erinomainen äiti kun sain pesueelleni ruuankin laitetuksi ennen kuin ryntäsin kokoustamaan. Vaan mitä löydänkään kun kotiudun???
Arvasitte ehkä, kaiken sellaisenaan. Tiskikoneen täynnä puhtaita, tiskipöydän tursuamassa likaisia. Välipalaa oli osattu tehdä ja leipä ja juusto jätetty kuivumaan. Kaikessa rauhassa kuivettuivat pöydällä myös paprikat ja porkkanat joita olin lohkonut jauheliharisoton kaveriksi.
Aamu alkoi sillä että piti herättää kuudesluokkalainen. Joka ikinen ilta sanomme että laita se kännykkäs herättämään. Joka ikinen aamu jo jonkin aikaa olemme joutuneet karjaisemaan että NYT YLÖS, sulla alkaa puolen tunnin päästä koulu! Ei riitä että ekaluokkalaista joudutaan muistuttamaan kaikesta mahdollisesta, kuudesluokkalainen on unohtanut sen miten koulua käydään. Läksyt, herätykset, kaikki mättää!
Tiskikone, roskien vienti jne. ovat lasten kotitöitä jotka on jaettu viikolle tasaisesti. Lapset ovat itse hoitaneet jaon aikanaan mallikkaasti ja esitelleet minulle aikaansaamansa työnjaon. Olin vaikuttunut.
En ole enää. Joka ikinen on vapaamatkustanut tehtävistään jo ties kuinka pitkään ja jos mulla on ollut kiire, olen sitten huitaissut hommat samalla draivilla itse...virhe, tiedän! Olisi pitänyt vahtia, valvoa, kontrolloida, muistuttaa, muistuttaa,muistuttaa och så vidare!
Ja sitten kun kuudesluokkalaisen ylösnousemuksen lisäksi jouduin vielä etsimään kissojen koirien kanssa ekaluokkalaisen uintikamoja, turhaan (tänään olikin sitten sisäliikuntaa) oli mitta täysi.
Hirviöäiti astui esiin ja KARJUI jälkikasvulleen että nyt perkele riittää. Ja paljon muitakin sanoja, painokelpoisia ja ei painokelpoisia.
Ysiluokkalainen pelastautui bussipysäkille vyöryn alta mutta pojankutaleet eivät päässeet minnekään. Mies sai vauhtiherätyksen hänkin - mitäs jumitti työpajassaan eilisen illan sen sijaan että olisi katsonut miten iltatoimet menevät!
Juu, eihän se niin mene että avaudutaan kerran kuussa ja sitten ollaan vihaisia. Mutta jos toinen vaihtoehto on jatkuva valvonta ja muistuttelu, niin perhe kääntää sen mielessään mäkättämiseksi, ja silloin sisältö jää kuulematta ja viestistä tulee bulkkihälinää.
Minä en tiedä miten saisin arjen sujumaan nykyisin! Ihan totta, toivottavasti tämä oli helpotus jollekin oman arkensa kanssa kipuilevalle. Että yli neljännesvuosisadan äitimisen jälkeen tää ei osaa!
No, nyt on tyyntä myrskyn jälkeen ja mies ja nuorimmainen syövät aamupalaansa rauhaisasti jutustellen. Kuudesluokkalainen lähti kouluun varsin vauhdikkaasti evästyksenään äidin: "ja jos sua ei näy kotona kolmeen mennessä niin arvaa miten sulle käy!"
Puhtaiden, ryppyisten pyykkien kasa ulottuu noin vyötärölleni asti (pituutta 170 cm). Mutta ne eivät karkaa minnekään. Minä teen runoanalyysin vaikka tämä koti romahtelisi palasina päälle! Tämä ei ole minun yksityisyritykseni vaan viiden ihmisen yhteinen homma. Nih!
EDIT: tässä kohtaa kaiken kohtuuden nimissä on sanottava että Ysivitonen huolehtii mallikkaasti läksynsä, omat asiansa ja kiinnittää huomiota ympäristöönsäkin kohtuullisessa määrin. Kokonaisuus tässä romahtelee, olisi varmaan kvartaalikatsauksen paikka. Äidillä on enemmän muita hommia kuin koko vuonna yhteensä ja koulumaailma on kaikilla kolmella muutosvaiheessa, yhdellä alkoi, kahdella loppuu, tietyltä osin siis.Mutta siis tosiasiaksi jää että minä en ole "vain" kotona ja vaikka olisin, en ole yksin vastuussa kodista!
tiistai 3. marraskuuta 2009
Sain oman huoneen!
SusuPetal antoi minulle jotain mitä minulla ei ole ikinä ollut - oman huoneen!
Vähänkö olen tyytyväinen - ja hyvin olet Susu saanut sinne näköisiä elementtejä. Pikkuisen pinkimpää kuin mitä itse harrastan, mutta jonain päivänä kun huone on totta, voi hyvinkin olla että maku on muuttunut. Sitä odotellessa...
Vähänkö olen tyytyväinen - ja hyvin olet Susu saanut sinne näköisiä elementtejä. Pikkuisen pinkimpää kuin mitä itse harrastan, mutta jonain päivänä kun huone on totta, voi hyvinkin olla että maku on muuttunut. Sitä odotellessa...
Ai niin, ja siitä lyriikkaesseestä
Runon valinta on ollut kimuranttia. Heli Laaksonen, Saima Harmaja, Pentti Saarikoski (no ei todellakaan!), Tomi Kontio...no Rakel Liehun Skorpionin sydän oli se joka jäi käteen. Tästä se saa luvan löytyä.
Kuninkaiden laakso -osassa on runo jossa puhutaan lapsen syntymästä ja joka houkuttelisi, houkuttelisi kovin...mutta se olisi helppo ratkaisu. Synnytykseen, raskauteen, imetykseen liittyvät merkitykset, piilomerkitykset sun muut ovat olleet sattumoisin pohdinnan alla monen monta kertaa elämässä.
On varmaan ryhdikkäämpää ottaa joku muu.
Kuninkaiden laakso -osassa on runo jossa puhutaan lapsen syntymästä ja joka houkuttelisi, houkuttelisi kovin...mutta se olisi helppo ratkaisu. Synnytykseen, raskauteen, imetykseen liittyvät merkitykset, piilomerkitykset sun muut ovat olleet sattumoisin pohdinnan alla monen monta kertaa elämässä.
On varmaan ryhdikkäämpää ottaa joku muu.
Turhaa valitusta(ko?)
Edessä on elämäni ensimmäinen lyriikkaessee. Hirvittää, joskin uskon että kun saan Lentävän hevosen takaisin(oppikirja, piti palauttaa kirjastoon, oma kappale tulossa bookplussasta näinä päivinä) siinä on hyviä essee-esimerkkejä, ja eiköhän verkostakin jotain löydy kun googlettaa.
On vain pikkuisen nyppinyt foorumilla muuan kommentti.
Tuossa kun runomittoja päntättiin, turhautui muuan kanssaopiskelija ja avautui siitä keskustelufoorumilla. Että mistä saisi motivaatiota kun ei ihan oikeasti kiinnosta.
Tuttu ongelma itsellekin. Jokainen opiskeleva tietää että aina on sitä pakkopullaa joka on vain tahkottava läpi, enkä hetkeäkään usko että tämä runojalkoihin kompastunut ei sitä tietäisi. Hän vain halusi sanoa että nyt ottaa päähän.
Siellä vain sitten toinen, taustatiedoista päätellen maisterinpaperinsa kolme vuotta sitten ulos ottanut opiskelija niittasi napakasti että "opiskelijan tehtävä on ottaa selvää" ja "turha valitus pois". Joskin kyllä ymmärsi runomittojen vaikeuden noin teoriassa.
En voi sille mitään että tuo "turha valitus pois" alkoi nyppiä ja rankasti. Inhoan tuollaista tapaa puhutella yhtikäs ketään. Hopi hopi, mars eteenpäin, narinat pois! Tuollaiselle on ehkä jonkun mielestä aikansa ja paikkansa mutta minussa se herättää ihan järjetöntä vastahankaisuutta. Ja kiukkua.
Ja niinhän siinä sitten kävi että totesin hiljeneväni foorumilla. Varmuuden vuoksi.
Kirjallisuuden perusopinnot ovat käyneet minulle työstä. Tehtävätahti on hektinen ja itse olen ihan Liisana ihmemaassa. Kaikki käsitteet ja niillä pallottelu on minulle uutta. Mielenkiintoista, haastavaa, mutta välillä väsyttävää uutuudessaan.
Olen sitä lajia ihminen että normaalisti olisin kirjoittanut foorumille tästä ja todennäköisesti helpottuneena todennut että en ole ainoa. En halunnut kuulla olevani turhasta valittava luuseri (kärjistän tarkoituksella!) ja olen pitänyt mölyt mahassani.
Otin asian puheeksi tänään foorumille. Siis sen että meitä on monenlaisia, ja eikö tuo voisi olla keskustelupaikka kaikelle opiskeluun liittyvälle. Sillekin jos hatuttaa.
Katsotaan mitä vastaavat.
Tänään Sirkka Turkan runon pähkäilyn lisäksi pitäisi sitten tehdä yhteenveto illan vanhempainneuvoston kokousta varten.
On vain pikkuisen nyppinyt foorumilla muuan kommentti.
Tuossa kun runomittoja päntättiin, turhautui muuan kanssaopiskelija ja avautui siitä keskustelufoorumilla. Että mistä saisi motivaatiota kun ei ihan oikeasti kiinnosta.
Tuttu ongelma itsellekin. Jokainen opiskeleva tietää että aina on sitä pakkopullaa joka on vain tahkottava läpi, enkä hetkeäkään usko että tämä runojalkoihin kompastunut ei sitä tietäisi. Hän vain halusi sanoa että nyt ottaa päähän.
Siellä vain sitten toinen, taustatiedoista päätellen maisterinpaperinsa kolme vuotta sitten ulos ottanut opiskelija niittasi napakasti että "opiskelijan tehtävä on ottaa selvää" ja "turha valitus pois". Joskin kyllä ymmärsi runomittojen vaikeuden noin teoriassa.
En voi sille mitään että tuo "turha valitus pois" alkoi nyppiä ja rankasti. Inhoan tuollaista tapaa puhutella yhtikäs ketään. Hopi hopi, mars eteenpäin, narinat pois! Tuollaiselle on ehkä jonkun mielestä aikansa ja paikkansa mutta minussa se herättää ihan järjetöntä vastahankaisuutta. Ja kiukkua.
Ja niinhän siinä sitten kävi että totesin hiljeneväni foorumilla. Varmuuden vuoksi.
Kirjallisuuden perusopinnot ovat käyneet minulle työstä. Tehtävätahti on hektinen ja itse olen ihan Liisana ihmemaassa. Kaikki käsitteet ja niillä pallottelu on minulle uutta. Mielenkiintoista, haastavaa, mutta välillä väsyttävää uutuudessaan.
Olen sitä lajia ihminen että normaalisti olisin kirjoittanut foorumille tästä ja todennäköisesti helpottuneena todennut että en ole ainoa. En halunnut kuulla olevani turhasta valittava luuseri (kärjistän tarkoituksella!) ja olen pitänyt mölyt mahassani.
Otin asian puheeksi tänään foorumille. Siis sen että meitä on monenlaisia, ja eikö tuo voisi olla keskustelupaikka kaikelle opiskeluun liittyvälle. Sillekin jos hatuttaa.
Katsotaan mitä vastaavat.
Tänään Sirkka Turkan runon pähkäilyn lisäksi pitäisi sitten tehdä yhteenveto illan vanhempainneuvoston kokousta varten.
maanantai 2. marraskuuta 2009
Maanantai ei mittään
...siis, ihan perusmaanantai. Vaatehuoltoa ja kielikuvatehtävää. Luettavana Unni Drouggea taas kerran, tällä kertaa Hella H:n tunnustukset. Kolmasosan luettuani on tunnelma vähän hohhoijaa. Niin kuin että jaha, Drougge halusi ehdottomasti olla se joka kirjoittaa Lolitan vice versa.
Eli keski-ikäinen nainen tuntee vetoa 13-18 -vuotiaisiin poikiin joita kutsuu "lurttioiksi" (lurjus+hulttio, vrt. Nabokovin "nymfetti") ja ajautuu suhteeseen olikosenyt 14-vuotiaan JoJon kanssa. En vielä tiedä miten jutussa käy, Hella Hell joutuu kuitenkin vankilaan.
Ei voi mitään, mutta vaikka olen tykästynyt Drouggen tyyliin kirjoittaa, tämä vähän tympäisee. En ole moraalisesti järkyttynyt, jotain tällaista saattoi Penetraation jälkeen odottaakin, mutta kun tulee olo että johan tuo on nähty. Ihan pelkästään Hella Hell päähenkilön nimenä. Ei tule mieleen Humbert Humbert, eihän?
Yksi juttu vain taitaa olla nykypäivänä vähän hassusti päin. Tuollainen on arka aihe, varmasti herättää närkästystä yhdessä jos toisessakin. Naispedofiili vasta kummajainen onkin. On mutkatonta tuntea vastenmielisyyttä miespedofiilia kohtaan mutta naispedofiilin kanssa ei edes ehdi siihen vastenmielisyyteen asti kuin on vain ihan äimänä.
Mutta Hella H. on kirjoitettu 2000-luvulla. Entä jos Lolita kirjoitettaisiin 2000-luvulla?
Voitaisiinko Lolita kirjoittaa 2000-luvulla?
Ja ettei joku nyt vetäisi johtopäätöksiä - lasten hyväksikäyttäjät ovat vastenmielisiä sukupuolesta riippumatta IMO!
Tämän kun lukaisin läpi, totesin että teksti sisältää sanoja jotka eksyttänevät tänne jotain ihan muuta hakevia lukijoita. Sori...
Eli keski-ikäinen nainen tuntee vetoa 13-18 -vuotiaisiin poikiin joita kutsuu "lurttioiksi" (lurjus+hulttio, vrt. Nabokovin "nymfetti") ja ajautuu suhteeseen olikosenyt 14-vuotiaan JoJon kanssa. En vielä tiedä miten jutussa käy, Hella Hell joutuu kuitenkin vankilaan.
Ei voi mitään, mutta vaikka olen tykästynyt Drouggen tyyliin kirjoittaa, tämä vähän tympäisee. En ole moraalisesti järkyttynyt, jotain tällaista saattoi Penetraation jälkeen odottaakin, mutta kun tulee olo että johan tuo on nähty. Ihan pelkästään Hella Hell päähenkilön nimenä. Ei tule mieleen Humbert Humbert, eihän?
Yksi juttu vain taitaa olla nykypäivänä vähän hassusti päin. Tuollainen on arka aihe, varmasti herättää närkästystä yhdessä jos toisessakin. Naispedofiili vasta kummajainen onkin. On mutkatonta tuntea vastenmielisyyttä miespedofiilia kohtaan mutta naispedofiilin kanssa ei edes ehdi siihen vastenmielisyyteen asti kuin on vain ihan äimänä.
Mutta Hella H. on kirjoitettu 2000-luvulla. Entä jos Lolita kirjoitettaisiin 2000-luvulla?
Voitaisiinko Lolita kirjoittaa 2000-luvulla?
Ja ettei joku nyt vetäisi johtopäätöksiä - lasten hyväksikäyttäjät ovat vastenmielisiä sukupuolesta riippumatta IMO!
Tämän kun lukaisin läpi, totesin että teksti sisältää sanoja jotka eksyttänevät tänne jotain ihan muuta hakevia lukijoita. Sori...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
