Perjantai

Ystävät rakkaat kotiutuivat karavaanaamasta, pyörän palautus ja jälleennäkeminen. Pyörä jätti kuitenkin kipinän joka ei ihan heti sammu, jos ollenkaan. Budjetti ja aika näyttävät.
Odottamani sopimusluonnos tuli tänään, liittyen niihin käsikirjoitusasioihin. Mietittävää on paljon, en sano vielä juuta enkä jaata. Tässä painaa muukin kuin toimeentulo.

Mitä tulee viime päivien tapahtumiin ja keskusteluihin olen lämmöllä muistellut tänään Tipua. En tiedä ketä Tipu siteerasit kun kerran kirjoitit minulle näin:
"Jos riitelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin"
Oliko oma oivallus, persialainen sananlasku vai vanha viidakon sanonta, ihan sama. Täyttä totta ja sen mukaan olen aatokseni tänään sovittanut.

Kirjoituskäsi kangertelee tänään, vähän olen tekstiä saanut aikaiseksi, en niin paljoa kuin tavoitteeksi asetin. En ruoski itseäni vaan varaudun viettämään leppoisaa iltaa. Mies on työhuoneessa ja lapset puuhissaan.

Monsterkynä. Spiderman-terotin ja pääkallopenaali

Ette ikinä arvaa mitä sukupuolta on ekaluokkalainen joka tällaiset kouluanloitustarvikkeet valitsi.
Koulutarvikkeiden ostamisessa on jotain mikä viehättää vielä viitäkymmentä käyvää äiti-ihmistäkin. Sen verran että piti itsellekin ostaa pari nättiä kansiota. Mustaa ja pinkkiä. Aikuistua kai pitäisi (vai pitäisikö sittenkään).
Tänään käy romantiikka työstä. Kun tietää mikä kuvio on voi työ olla kuin kaulaliinan neulomista. Mutta ilman kuviota tai jos kuviossa tulee epäselvä kohta - ei kerry kerroksiakaan.

Aina en romantiikkaa tahdo kirjoittaa. Silloin joko luen, katson tai kirjoitan jotain aivan muuta. Viimeinen pokkari syntyi Easy Rider-elokuvan, Criminal Minds-jaksojen ja Donna Tarttin esikoisen vaikuttessa taustalla. Tsekkasin tekstin - en silti usko että sen romantiikka kärsi. Mutta ne auttoivat jatkamaan.
Valuuko sitten romantiikan kirjoittaminen muuhun kirjoittamiseen? Maanantaitarinoista sen voi lukea. Oikein odotan että ne käynnistyvät taas. On terapeuttista kirjoittaa toisen antamasta aiheesta fiktiota.

Ja tuli ehtoo ja aamu ja seuraava päivä

Meillä on alkanut palautumisviikot. Mies lähtee töihin ensi viikolla ja minulla on yhtä ja toista joka edellyttää aikaista ylösnousua. Partioleiri riittänee Ysiseiskalle.
Viimeinen moottoripyöräpäivä (kiitos lainasta, rakkaat, herätitte kipinän joka ei sammu, ei...). Mies vei minut eilen romanttiselle ajelulle ja päädyimme pieneen aurinkoiseen rantakahvilaan tuolla vähän idempänä. Frezza minttu ja sitruunajuustokakkuviipale eivät tee hyvää kesävyötärölle mutta mielelle sitäkin paremmin. Tuumasin miehelle siinä kun istuttiin ilta-aurinkoisessa pöydässä veden ääressä, pieni punainen mökkikahvila taustalla, että jos emme olisi jo naimisissa, tämä olisi loistava kosiopaikka.
Nyt pitäisi Nollakakkosen aloittaa koulumatkatreenaus. Oliko se tässä vai edellisessä blogissa, en muista, mutta Ysiseiskan harjoitus oli unohtumaton..
Mutta nyt tahtoo lisää kahvia ja sitten päivän sanakaivokselle.

Antaa mennä sitten!

Tämän bloggauksen jälkeen katson että on parempi puhua tästä avoimesti

Perustin taannoin Triangeli-nimisen keskusteluryhmän romantiikan kirjoittajille. Pyysin mahdollisia halukkaita entisiä ja nykyisiä romantiikan kirjoittajia jotka ryhmästä ovat kiinnostuneita meilaamaan minulle osoitteeseen cerimama@hotmail.com

Kiinnostuneita ilmoittautui ja ryhmä on aktiivinen ja toisiaan auttava. Ei meitä monta ole mutta koemme toisemme kollegoina, emme kilpailijoina. Jos minulla joku visio oli tuosta ryhmästä, vertaistuen ohella, oli se se että voisimme yhdessä yrittää nostaa tämän halveksitun genren mainetta. Ja miten? Pyrkimällä tekemään mahdollisimman hyviä ja tasokkaita tekstejä, arvostamalla omaa ja toistemme työtä.
Satujose halusi ryhmään. Asiasta keskusteltiin ja äänestettiin ja tulos oli ei seuraavin perustein
- hän on useita kertoja sanonut jättäneensä pokkarikirjoittamisen taakseen. Että se oli vain välivaihe, kirjoittamisen opiskelua.
- hän on suoraan sanonut ettei lue toisten tekstejä, ei ole niistä kiinnostunut. Tämä jo yksin riittänee syyksi vertaisryhmästä sulkemiseksi.
Ja sanottakoon vielä oma henkilökohtainen syyni. Luottamuspula. Olen lukenut Satujosen blogista ainakin kaksi kertaa asioita joita ei tarkoitettu julkiseen tietoon siinä vaiheessa. Keskustele siinä sitten kun et tiedä mitä toinen kirjoittaa blogiinsa, täysin muista ihmisistä piittaamatta.
Kirjoitin päätöksestä ja laitoin mielestäni tahdikkaan ja kannustavan perustelun hylkäykseen. On totta että hylkäys sattuu aina. Se kaivaa meistä esiin sen pienen lapsen joka ei pääse leikkiin mukaan. En silti odottanut näin vahvaa reaktiota - enkä puhu nyt vain blogista vaan meileistä jotka sain.
Tiedän että tätä blogia lukee jokunen ihminen jotka eivät pidä minusta ja ehkä tulkitsevat tämän haluksi riidellä taas kerran jonkun kanssa. Myönnän että provosoidun herkästi anonyymeistä ilkeilyistä. Pitäisi vain antaa niiden koirien haukkua..
Hyökkäykseen vastaan kuitenkin samalla mitalla. Eli ei tässä ole kummemmasta kyse kuin pettyneen naisen reaktiosta. Triangeliin ovat edelleen tervetulleita romantiikan kirjoittajat - mutta en tasan tarkkaan huoli sinne ihmistä jonka lojaaliuteen en voi luottaa.

Kirjoituskilpailun tiedot

..on Satujose ystävällisesti laittanut Sinut minä tahdon -blogiin. Siellä on skannattuna Reginan sivu jossa on kaikki tarpeellinen.

Vapaakappaleet tulivat

Elokuun Lääkäri on kaupoissa vasta 7.8 mutta sain vapaakappaleeni jo tänään. Piiu, postia tulossa, tällä kertaa vähän isompi kirje.

Tällä kertaa tarinani sai pitää työnimensä, lukujen nimet eikä kansikuvakaan ole niitä huonoimpia. Ihan jees.
Tässä kohtaa jos on uuden tekstin tekeminen sylettänyt, saan yleensä uutta inspiraatiota. Sanat ovat karkailleet taivaan tuuliin tänä aamuna, jospa niiden hännästä saisi kiinni taas.
Aamulla saatettiin partiolainen kirkolle. Kuljetus Rauta-leirille lähti yhdeksän maissa ja kyllähän noita kolme bussilastillista sinne lähti. Vierailupäivä sunnuntaina, me vanhemmat ja pikkuveli lähdemme käymään.
Pirre kyseli miten me pokkarikirjoittajat pidämme tekstimäärästä lukua. Pokkarin suosituspituus on 30000 sanaa, Regina-novellin 5000-7500. Sanalaskuri löytyy Wordista työkalut-valikosta. Jos Word puhuu englantia niin Tools -> Word count. Vastaava ominaisuus on varmaan muissakin tekstinkäpistelyohjelmissa, ainakin siinä läppäri-Linuxin vastaavassa.

Lukihäiriö ja kirotusvihreet, luulenpa että niihin auttaa vain oikolukuohjelma ja/tai kaveri joka toimii tekstin esilukijana. Rikos ja rakkaus on kyllä aihe josta luulisin Pirreltä irtoavana ideaa!

Pokkarikilpailu

Nyt kun se on julkista niin voin sitä mainostaakin. Eli Kolmiokirjalla käynnistyy uusi pokkarisarja ja se alkaa pokkarikilpailuna. Teemana on rikos ja rakkaus ja kirjoitusaikaa 30.10. asti.

Uudessa Reginassa on seikkaperäisempi mainos; palkinnot ovat 2000 euroa ykköselle, 1700 euroa kakkoselle ja 1300 euroa kolmoselle.Muitakin kuin palkittuja voidaan julkaista, niistä saa normaalin kirjoituspalkkion.

Jaa että aionko osallistua?

Raspberry Fieldiltä takaisin Paperback Lanelle

Nyt sitten on lähimetsä vadelmia punaisenaan. Tuossa naureskelin appivanhemmille että ainoita paikkoja joissa ahneus toden teolla iskee on marjametsä - tuossakin on...ja tuossa...

Eli ramppaan ees taas sanasorvin ja vadelmapuskien välillä. Back and forth like a supernatural yo yo, kuten yhdessä pleikkapelissä yksi gargoili herjasi pelihahmoa. Itse en pelaa, mutta tätä - Medievil ykköstä - tykkäsin katsella kun lapset pelasivat.

Kirjoittamistakin piisaa, ihan hurjasti, ihan uudella inspiksellä....

Paperback Lanelta Blueberry Hillille

Editointia ja mustikoita. Siinä tämän viikonlopun työt.
Pokkari lähti tuomiolle kymmenen minuuttia sitten ja appivanhemmat yllättivät aamulla iloisesti. Olivat kääntymässä Helsingissä ja toivat ämpärillisen mustikoita. Nyt ne ovat pakkasessa, paitsi iltaisia piirakoita varten jättämäni marjat(ja ne jotka minä ja pojat ahmimme tuoreeltaan). Mustikkapiirakka jonka päällä on kermaviilistä, kananmunista, sokerista ja vaniljasokerista tehty päällys on nostalgiaherkku. Äiti teki sitä eläessään ja minä olen tehnyt omalle perheelleni.
Sitten pitäisi orientoitua marraskuun Lääkäripokkariin. Tajusin että senhän pitää olla jo syyskuussa valmis.. ei todellakaan tule vapaa-ajanongelmia. Alun pitäen tuon piti olla joulukuun Lääkäri mutta jokin Kolmiokirjan päässä taisi sotkea pasmoja ja aikataulua muokattiin uusiksi.


Mies katsoo F ykkösiä, minä taidan syventyä johonkin kirjaan ennen kuin herätän sisäisen jauhopeukaloni ja säädän sen piirakkapohjataajuudelle.

Pizzaperjantai

Mies kun laittaa ruokaa, hän tekee sen niin kuin kaiken muunkin; hartaasti, paneutuen. Ehkä kuukausi takaperin hän kiikutti töistä tullessaan keittiöön pizzakiven, siis keraamisen laatan joka laitetaan uuniin ja jonka päällä paistetaan pizza. Chez Marius oli kuulemma ostopaikka.
Pizza-aikakausi kierähti ihan toisenlaiseksi kotonamme sen jälkeen. Pojatkaan eivät enää nurise että tilattais joskus pizzaa vaan että iskä, tee taas pizzaa.
Eilen ruokittiin omien lisäksi pari lasten kaveriakin. Tiedä miten ensi perjantaina, meille on hitaasti vakiintumassa pizzaperjantai.

Täytyy sanoa että itsekin söin ihan liikaa...ja tuumasin miehelle että kaikki muu jos menee pieleen niin perustetaan pizzeria. Hän tekee minä myyn ja lapset siivoavat/toimittavat..

Toisaalta, tässä näkyy taas se ilmiö mikä on tyypillistä ainakin meidän yhteiselossa. Hän tekee mahtavaa ruokaa, näyttävästi. Minä teen sitten arkimättöä..mutta kumpaakin tarvitaan. Että arki sujuu ja että on juhlahetkiä.

Vainoharhoja kaksiäänisesti

Kaikki lapseni ovat hyviä laulajia. Nyt olisi kyllä kiva jos olisitte kärpäsenä katossa arvon lukijat. 95 ja 97 laulavat ensinmainitun huoneessa Black Sabbathin Paranoidia Singstarilta.

Pitäisi editoida mutta kun harhautuu kuuntelemaan, väistämättä.

Jos joku ei ole tähän mennessä huomannut, on yksi kuolemansynneistäni ylpeys. Olen ylpeä lapsistani kuin piru poikasistaan. Ei voi mitään. On ne niin mahtavia!

Perjantai

Diabetespolilla Ysivitosen kanssa (kummit huom. reissua varten tuli ohjeita ja mm. englanninkielinen todistus joka pitää olla mukana) Pientä ryhtiliikettä suositeltiin ateriainsuliinien kanssa, tämä on tätä kesää meillä...

Tässä sitten olenkin koneella hakenut tietoja ihmisille. Ysiseiskalle kitaranuotteja Hyvät, pahat ja rumat - teemaan, ykköspokkariani tiedostoista kollegalle joka halusi lukea. Kaikki eivät pidä tarinoitani likaisina, onneksi...

Viikonlopun ohjelma; editointia, pyykkiä, vaatevarastojen tarkistamista, och så vidare. Arkea ja kirjoittamista. Mikäpä siinä.

Levähdys

Irtioton päivä. Nautiskelen aamulla hyvästä kirjasta (Donna Tartt, Jumalat juhlivat öisin, noin giljoonas kerta mutta aina jaksaa).

Jääkaapin oveen on sitten magneetilla kiinnitetty netistä ostetut ja omalla printterillä printatut iltapäiväohjelmavoucherit. Kaksi lippua Tennariin katsomaan Harry Potteria ja puoliveristä prinssiä. Minä ja Ysiseiska. Siskot kyllä varoittelivat että on se aika kamala lopussa ja ne inferi-otukset öklöttäviä. No, odotan silti mielenkiinnolla.
Eilen veti ihan hirveästi pokkarin pariin. Hillitsin itseni silti. Kun nyt kerran on aikaa ottaa välimatkaa niin otetaan. Katsotaan uusin silmin ensi viikolla.

Mies jonottaa Elisan vikapalveluun. Saunavisio vaihtui Elisaviihteeksi ja bonuksena piti tulla ilmaisia maksukanavia kolmeksi kuukaudeksi. Mies haki, eivät toimineet heikon signaalin takia. Tänään tuli tekstari joka kertoi että nyt toimii. Vaan kun ei.
Vaikuttaa siltä että verkko-operaattoreiden vikapalvelut alkavat olla jotain samaa kuin kehä ykkösen ruuhkat - sellaista minkä ihmiset rinnastavat pikku hiljaa jo väistämättömäksi, asiaksi jolle ei (muka) voi mitään. Jonotusaika 21 minuuttia - no, sellaista se nyt vain on minkäs teet.
Ei niin että minulla siihen reseptiä olisi, mutta en minä silti usko etteivät nuo olisi ratkaistavissa.

Tarina valmis

Pokkari on kirjoitettu. Lisäsin siihen yhdennentoista luvun jota mietin tovin, se kun ei ole sellaine happily ever after - loppu. On siinä siis sellainenkin mutta jo kymppiluvussa. Yksitoista kertoo antisankarittaresta.
Voihan olla että tämä yhdestoista luku ei sovi toimitukselle. Mutta rakensin sen siten että se on helppo vain amputoida pois tarinasta. Juttu toimii kymmenelläkin luvulla.
Arvatkaa mikä on kaikkein ihaninta?
Se ettei ollut kiire. Sain tarinan valmiiksi ja nyt annan itselleni viikon aikaa ennen kuin ryhdyn editoimaan. Jos itse juttuun tulee jotain muutosta, niin ehkä piirrän sankarin vähän selkeämmällä kynällä. Painopiste uhkasi luisua kahden naisen väliseksi sodaksi.
Huomaan menettäneeni lukijan. Tällä kertaa tiedän syyn. Asia jonka ei pitänyt olla henkilökohtainen, muuttui hänen mielessään sellaiseksi. Surullista sinänsä.
Partiovanhempien kirjanpitotositteetkin on luovutettu kirjanpitäjälle, huoh. Tilikausi loppui siis kesäkuun viimeinen, halusin kuitenkin odottaa viimeisen tiliotteen joka siis postitettiin heinäkuun alkupäivinä. Vietiin se tositemappi miehen kanssa pyörällä...
Tytär89 muutti majaa, eli asuu nyt Vantaalla elämänsä miehen kanssa. Muuton yhteydessä palautui meille tavaraa joita hän oli antanut säilyttää entisen kotinsa verkkokellarissa.
Olen tiennyt että minulla on paljon kirjoja (ei niin paljon kuin Satulla, från Vörå, mutta kuitenkin) ja olin ihan pulassa kun niitä yhtäkkiä tuli takaisin +15%..no, siitäkin selvittiin ja lapsetkin ilahtuivat.
Mm. Ysivitosen aapinen oli siinä rysässä. Nollakakkonen tutkii sitä kiinnostuneena...samalla kun lukee neljättä osaa Surkeiden sattumusten sarjasta. Vai oliko se viidettä (Omituinen opinahjo).

Onkohan mulla ADD?

Googletin äsken sanoilla "vaikeus tehdä tehtävä loppuun" "loppuun saattamisen vaikeus" jne. Törmäsin koko ajan tarkkaavaisuushäiriöihin.
Tälläkin hetkellä käsityökassissa on kolme lapasparia, joista kaikista puuttuu peukut. Niin, ja lankoja ei ole päätelty.
Aikoinaan keskeytin lukion niinkin myöhään kuin tokan luokan kevään alussa. Pari yritystä ammatilliseen opiskeluun on niinikään loppunut melkein valmistuneina. Entä onko joskus tullut mieleen saattaa nämä opinnot loppuun, kun on niin pienestä kii? Ei.
Ja miksi juuri tänään pähkäilen loppuun saattamisen vaikeutta? Siksi että menossa on luku kymmenen, päätösluku enkä saa yhtikäs mitään aikaiseksi.
Mieluiten menisin yläkertaan ja katsoisin jotain scream-tyyppistä mutta kun on lapsetkin kotona niin ei voi...

EDIT:jäin funtsimaan tuota juttua, totaalista tympääntymistäni tarinani maailmaan. Tämä on nopein kokoon saattamani pokkari. Huomenna tulee kaksi viikkoa aloituksesta. Olen siis hidas, hissuksinen kirjoittaja jostain näkökulmasta.
Mutta fiilis on henkisesti sama kuin itsellä oli silloin kun on melkein 40 raskausviikkoa takana. Voi perkele, että olen kyllästynyt tähän mahaan, tähän närästykseen, pissallaravaamiseen öisin, jatkuvaan hikoiluun, SYNTYIS JO!
Aika monesta olen Anna Wahlgrenin kanssa eri linjoilla, mutta tuosta tympäännyksestä hän puhui hyvin. Lapsen pitää syntyä, joten on tarkoituksenmukaista että äiti ei halua olla loputtomiin raskaana. Taitaa olla tekstipläjäyksen synnyttämisessä samaa tuskaa.

Born to be wiiiiiiiild

(Rakas) ystäväpariskunta on karavaanailemassa jossain päin Suomea ja meillä on vierihoidossa heidän moottoripyöränsä.
Mies antoi just mulle kyydin kauppaan sillä. Oli kivaa. Viimeksi olen ollut kaksipyöräisen moottoroidun ajoneuvon, muistaakseni kevarin, kyydissä 30 vuotta sitten.
Voisin tottua, sanoin miehelle. Silmien ilme kertoi että se on sitten vain ajan kysymys,milloin meillä on oma...

Maaninen viikonloppu

Kirjoittanut kaksi lukua pokkaria. Perustanut keskusteluryhmän ja keskustellut. Poiminut mustikoita. Neulonut lapasia. Pessyt xx koneellista pyykkiä. Miettinyt mitä tekstejä laittaisin hakemukseen (Oriveden opiston vetämä proosaryhmä, hakuaika päättyy 31.8.)

En minä sitä että väsyttäisi. Päässä vaan vähän surisee

Sanoista tekoihin

Perustin sitten googleen ryhmän romantiikan kirjoittajille, entisille ja nykyisille. Ryhmän nimi on Triangeli (kukaan ei ikinä varmaan arvaa miksi...)

Ryhmä on suljettu, jos haluat liittyä siihen, laita meiliä ja kerro kuka olet, lähetän kutsun kun olen lukenut viestin.
Te kaksi jotka laitoitte eilen meiliä, vahvistakaa haluatteko olla mukana.

Tässä ja nyt minä lupaan

..etten enää koskaan vastaa sähköposteihini kahden punaviinilasillisen jälkeen.

Ja Tirlittanille kiitos korjauksesta (sairausloma). Tuo on niitä mitä minun pitää aina erikseen ajatella. Kiitos Tipun, aloin kiinnittää sanaan huomiota ja pokkarissa lukee kurinalaisesti sairaUSloma joka kohdassa jossa sana mainitaan (tarkistin). Mutta näköjään herpaannuin kun kirjoitin tuohon kysymykseen väärin.
Olen niitä hassuja joita saa ja pitää oikaista tällaisista ja joka ei vedä herneitä nenään oikaisuista. Jos käytän huolimatonta kieltä, haluan käyttää sitä siis niinku harkitusti.

Aina vaan pokkarikiemuroita...

Seitsemättä lukua mennään. Aikaa on vielä.
Taas kävi niin kuin minulle tahtoo käydä, tarina olisi ollut ehjä ja kokonainen puolikkaalla sanamäärällä. Siis sellainen ahdistuksen paikka että jos minä tästä vielä jatkan niin menee turhaksi jaaritteluksi tai jos alan "lihottaa" tekstiä keskeltä niin vielä pahempi (tuttua ollenkaan, Sara??).

No eikun mietintämyssy korville ja kysymys että mitäs sitten tässä vaihessa voisi tehdä, kun sekä sankaritar että antisankaritar tietävät nyt toisistaan.
Syntyi uusi käänne jota voisi kutsua kissa- ja hiirileikiksi.
Pyydän taas apua. Olen jumalattoman huono googlettaja siinä mielessä että kulloiseenkin tilanteeseen sopivien sanaparien keksiminen on minulle työlästä. Kokeilin sairaslomaa+työnantajaa, "työnantaja määrää sairaslomalle" jne. jne. mutta ei löytynyt vastausta tähän mitä hain.

Eli jos työntekijä on ollut sairaslomalla psyykkisistä syistä ja sairasloma loppuu , lääkäri toteaa työntekijän työkykyiseksi ja työntekijä haluaa takaisin töihin (se motiivi onkin sitten jotain aivan muuta mutta ei siitä sen enempää). Niin voiko esimies passittaa työntekijän takaisin sairaslomalle ihan vain mutu-tuntumalta, ilman lääkärin tukea tai konkreettisia perusteluja?
Mies on sitä mieltä että totta kai voi. Minusta se tuntuu mahdottomalta. Mikähän tuossa on totuus.
Ehkä tuosta on vaikea löytää keissejä netistä kun suurin osa hakee sairaslomaa sairasloman päälle ja tästä tulee ongelmia työnantajan kanssa. Mutta jos olisikin näin päin..

No honey for mrs T

Käytiin Satujosen blogissa tällainen keskustelu

Satu on kirjoittanut toistakymmentä pokkaria, minä käynnistän yskiskellen kahdeksattani vuorokauden kestäneen kirjallisen ummetuksen jälkeen.

Mietin voisinko kokea tuollaista. Halveksintaa työn helppoutta kohtaan. Pyöriä hunajapurkissa kuten Satu osuvasti sanoi.
Nyt tuntuu siltä etten. Onko tällä verbaalireissulla tuntunut joskus toisin?
Lääkärisarja (tai Herttasarja) on melkein kirosana suurelle yleisölle. Kaikille niille jotka tuolla nimettömien foorumeilla halveksivat genren helppoutta tekee kuitenkin mieli heittää haaste - tee perässä, mikä estää takomasta helppoa rahaa.
Ei tämä pirulauta ole niin simppeliä kuin muutamat luulevat. Eläytyminen rakastumiseen kun itse elää tanakan turvallista parisuhdearkea jossa on rakkautta indeed, mutta sellaista joka on enemmän ruisleipää kuin ruusunlehtiä. Ruusunlehtisiä eivät olleet edes nuoruuden rakastumiset.
Eläydy 25-vuotiaiden maailmaan tänä päivänä kun olet melken 45. Ja kun luulet onnistuneesi et kuitenkaan tiedä.
Satu on selkeillä viivoilla. Hän tietää miten hyvä on, tietää että romantiikka on liian helppoa hänelle ja dilemma on saada rima sopivasti korkeammalle, ei liian korkeisiin sfääreihin liian matalasta heinikosta.

Minä taas en ikinä tiedä. Joka ikisen myymäni tekeleen olen myynyt lähtöruudusta. Se että saan pääsääntöisesti positiivista palautetta sekä toimituksesta että lukijoilta, on ihana ja tarpeellinen asia mutta ei se kerro minulle millainen olen kirjoittajana. Se kertoo että tämä juttu onnistui. Seuraava juttu lähtee nollasta. On myytävä sanansa ihan alusta, uudestaan.
En tiedä puudunko romantiikkaan liian helppouden takia ikinä. Jostain muusta syystä ehkä. Varmaan pokkarikirjoitteluni vähenee ihan senkin takia että niitä julkaistaan jatkossa vähemmän joten vuoroja on vähemmän tarjolla. On keksittävä muuta.
En myöskään usko kuristuvani konseptiin. Kahden vuoden kirjoittamisen jälkeen voin sanoa että tunnen säännöt enkä ikinä väsy yrittämään venyttää niitä. Yrittämään saada aikaiseksi pokkari joka on "minun näköiseni".

Katsotaan miten sitten käy kun iso Gee vastaa palloon jonka heitin. Mutta vaikka kävisi sillai niinku hyvin niin luulen että tämä asenne pysyy. Kirjoitin sitten minkälaisiin kansiin hyvänsä, aloitan aina nollasta.
Ja se tuntuu hyvältä. Mutta ihan älyttömän hyvältä tuntuu eilisen blokin murtuminenkin! Kiitos tuesta kommentoineille!

Blokki!

Viikko, viisi ja puoli lukua, puolivälissä ollaan ja totaaliblokki. Kuudes luku lähti alkuun sujuvasti siitä miten viides loppui, palasia tulevista tapahtumista leijailee mielen avaruudessa mutta ei sanan sanaa joilla ne sitoisi yhteen.

Jospa tekisin jotain muuta. Perkaisin vaikka kukkapenkkejä joissa kasvaa joitain hillittömän kokoisia valkoisia...liljoja?

En kirjoita. Tänään ehkä ollenkaan. Annan pääni levätä.

Ja se kulkee edelleen...

Fiktio, siis.
Perhe ahkeroi muita juttuja, sekä pojat että Ysifemma saivat toivomansa hyllyt huoneisiinsa. Eli yläkerrassa siivotaan ja sisustetaan. Minä tyttö se vaan täällä naputtelen...
Oli viisasta vaihtaa tarinaa.

Lobotomia

Ikivanhan blondivitsin mukaan kyseessä on tekoäly jos blondi värjää hiuksensa tummaksi.

Minä kyllästyin kaikkeen mahdolliseen tummaan tekoväriin päässäni ja nyt siinä on värinpoisto.

Lobotomia?

EDIT Jälkeen Huuhtelun: Tykkään lopputuloksesta.

Hetken pelkäsin että siitä tulisi Billy Idol With Boobs, mutta eipä sentään. Vaaleaa, kullanpunaista, tuleentunutta viljapeltoa. Sävyjä ja kirkkautta. Vähän tummempaa sivuilla mutta sekin sopii siihen.
Fiksu - ja rahakas - menisi tietysti kampaajalle mutta vaikka palkkio pokkarista ja kolmesta novellista katkaisi tämän, hm, taloudellisesti haasteellisen kauden, päädyin silti kotoiseen värinpoistoon. Ja jos kyllästyn, on kassissa mahdollisuus ruskeaan, mustaan, sinimustaan, purppuraiseen ja kastanjanpunaiseen. Se hyvä puoli on lyhyissä hiuksissa että värit riittävät useampaan käsittelyyn. Kunhan niitä ei sekoita. Tätä värinpoistoakin jäi niin paljon että jos tosiaan haluan sen Billy Idol lookin..

En sentään.

Vapaudenriisto ja juridiikka

Tietääkö kukaan onko vapaudenriisto yleisen syyttäjän alainen rikos?
Eli siis jos mieheni sulkisi minut tänne kämppään, enkä minä myöhemmin haluaisi nostaa asiasta juttua niin olisiko se juridisesti ookoo?

Ja ihan kaiken varalta, kysymys koskee pokkariani - mies on töissä ja minä ja Nollakakkonen kohta lähdössä kauppaan.

Toistaiseksi uusi juttu kulkee

Taisi olla viisasta aloittaa Timantti alusta. Tarina on oikeastaan melko valmis mielessä, isot linjat ovat tutulla tavalla päässä ja odottavat auki kerimistä. Pieniä tarinaan sopivia hitusia sieltä täältä tarttuu hihaan, mm. se Maija Vilkkumaan kappale jossa sanotaan että "Ei saa surettaa, mennään puistoon keinumaan".

Sää on sateisenkosteannihkeä. Käytiin ruokakaupassa, mies meni iltapäivätorkuille ja lapset yrittävät saada aikansa kulumaan, jotenkin. Itse asiassa minun pitäisi olla poikien huoneessa tyhjäämässä nykyistä, ihan liian pientä kirjahyllyä, isosiskolta on tulossa isompi versio tilalle. Jätänpä kuitenkin vähän myöhempään. Ysivitonen raivaa omaa tilapäislipastoaan, samasta lähteestä tulee vitriinikaappi jolle mies pikkuisen rypistelee kulmiaan mutta me naiset sanomme tervetuloa, miehiltä ei nyt kysytä...

Pilvilinna joka romahti on loppusuoralla. Taas iskee se tuttu paniikki hyvän kirjan kanssa - ounou, tämä loppuu kohta, minä joudun eroamaan näistä tyypeistä! Ja kun tosiaan ei ole lisää tulossa, ellei kirjailijan jäämistöstä löydy valmiita postuumeja.

Mutta nyt takaisin oman tekstin kimppuun.

Tuhkasta noussee timantti

(otsikossa ei ole typoa vaan se tosiaan on potentiaalimuoto)

Mitään ei ole deletoitu; aloitin kuitenkin uuden Timantin jonka ensimmäinen luku on valmis ja toinen aluillaan. Hylkäsin, tai pikemminkin hyllytin tosielämä-kilpailun ja tästä tulee stalker-tarina. Hieman aion kokeilla rajoja taas. Tässä on sankaritar ja antisankaritar mutta viimeksi mainittu en tee puhtaasti pahaa. Satujose blogissaan (Sinut minä tahdon) kertoi hylsykokemuksistaan, jotka liittyivät tarinaan - katsotaan miten käy tässä josta ei tule mustavalkoista juttua vaan siinä on harmaan eri sävyjä ja toivottavasti muitakin värejä lukijalle tarjolla. Tarjolla on perinteinen nainen-mies-rakkaustarina mutta tarinan naisten suhteessa on painopistettä siinäkin; nämä kaksi kietoutuvat toisiinsa nimiä myöten (etunimet ovat anagrammeja).

Syy miksi bloggaan tässä on edelleen se marttyyri-leffa. Katsoin sen järkyttävän loppuun asti ja nyt teen kaikkeni päästäkseni irti sen jättämistä kuvista. Olisi varmaan trendikästä ja taiteellista löytää tuosta sanomaa ja syvyyttä. Jos näin - niin sitten olen moukka ja vieläpä ylpeä siitä.

Sensuuri iski

Harvemmin on tarvinnut lasten dvd-lainoihin kavereilta puuttua. Nyt tuli sellainen tilanne.

Ennakkokatsoin Ysivitosen lainaleffan,tytär itse on iltaa viettämässä kavereiden kanssa. Ja joo, tämä lähtee tyttären katsomatta takaisin. Kyseessä on Pascal Laugierin ranskalaishorror Marttyyrit.
Perheen ollessa tahoillaan katsoin leffan melkein loppuun. Melkein siksi että mies ja nuorimmainen kotiutuivat viimeisessä vaiheessa. Ei. Iso eiei. Genren tämä laji on the big nounou ja tässä suhteessa aion käyttää silkkaa auktoriteettiä.
Kyseessä on siis kärsimys kärsimyksen vuoksi. Pitkään, hartaasti ja tarkasti kuvattuna. Kuten sanottu, viime minuutit jäivät katsomatta, en tiedä miten sankarittarelle (väärä nimi tässä kohtaa, sanotaanko sittenkin mieluummin uhri) kävi ja ehkä se pohjimmainen MIKSI jäi myös tietämättä.
Lieneekö tässä ollut tarkoitus tehdä elokuva jonka pitäisi hätkähdyttää ihmisiä jotka eivät mistään hätkähdä? Mene, tiedä. Sen tiedän että mikään ei ole kuvottanut näin paljon sitten I spit on your graven (1978).

Spitin aikaan ei ollut erikoistehosteita. 30 vuotta myöhemmin niitä on mutta Marttyyreissa niitä ei tarvita. Todellinen inhotus syntyy todellisista asioista. Kaikki mitä Marttyyreissa oli, voisi tapahtua. Pahimmassa tapauksessa on voinut tapahtua tai voi tapahtua joskus.

En ole sinisilmäinen. Tiedän että lähes 15-vuotiaalla on mahdollisuus katsoa leffa jossain muualla äidiltä salaa. Yritän vedota järkeen ja olla rehellinen. Oikeastaan se on ainoa mahdollisuuteni ja tämän lapsen kanssa se saattaa jopa toimia. En oikeasti halua tuntea ihmisiä jotka etsivät tällaisesta syvällisempiä merkityksiä. Leffa voi olla värisyttävä, hätkähdyttävä, pelottava ja jännittävä. Tämä oli inhottava ja masentava. Ja se siitä

Ei tämä eka kerta ole mutta silti

Luin tähänastisen pokkarini ja se tuntui sekavalta paskalta...kiusaus deletoida koko juttu on suunnaton. Kuuntelenko vaistojani ja aloitan ihan uuden tarinan? Aikaa vajaa kuukausi...

Sateen ropinaa

...vaikka eipä tuo haittaa. Aika kuluu kirjoittamisen ja lukemisen parissa ja jälkikasvu löytää tekemistä myös kökkömäisellä säällä. Päivärytmi meillä on ällöttävän poskellaan, herätään kyllä aikaisin mutta nukutaan myöhäiset siestat ja valvotaan pikkutunneille. Kesähän nyt toisaalta on.

Ysiseiskalla vielä tällä viikolla päiväleiriä. Miehen loma alkaa ensi viikolla, tuttuun tapaan vietämme kaupunkilomaa. Pieniä ekskursioita sinne tänne, autolla tai veneellä.

Stieg Larssonin trilogian kolmonen on vähän yli puolen välin. Kirjoittajana tunnen silloin tällöin Larssonia lukiessani mitättömyyttä - olisiko minussa pitkäjänteisyyttä noin laaja-alaiseen taustatutkimukseen. En minä toki spektaakkeleista haaveilekaan, jännitystä ja draamaa jonka lonkerot ulottuvat valtakunnanpolitiikaan rakenteisiin ja niiden lahoihin lautoihin. Pienistä ympyröistä saa mielenkiintoisia rakenteita niistäkin. Joskus jopa mielenkiintoisempia. Ruotsalaiset ja norjalaiset trillerit maistuvat minulle aina vain paremmin. Myös jännityselokuvat, kesän töllötyshetket ovat kuluneet Wallander- ja Beck -elokuvien parissa.

Viimeksimainittujen leffojen näyttelijöistä olen erityisen ihastunut Stina Rauteliniin, joka esittää poliisia, Lena Klingströmiä. Rautelin on suomalaissyntyinen, ikäiseni nainen (tarkalleen, meillä on sama syntymäpäiväkin, ei vain vuosi). Aloin kiinnittää häneen huomiota aksentin takia; suomenruotsi riikinruotsalaisten repliikkien keskellä kuulostaa konekivääriltä. Rautelinin replat siis herättivät ja saivat minut katsomaan näyttelijää itseään ja tykästyin napakkaan, niukkaeleiseen, mutta lämpimään ilmaisuun.

Onhan noissa tietysti sekin että tarinoihin on helpompi eläytyä kun miljöö muistuttaa kotimaata niin paljon.
Tätä kirjoittaessa tuli taas joku onneton virheherja. Se katkaisi tänään pitkän kommenttini Alohomoralle - koskien purkkeja ja rasioita, joihin itsekin olen tykästynyt - ja viskasi minut pihalle jopa Viipaleita-blogista. Taidan alkaa boikotoida tätä konetta kokonaan. Läppärissä on Linux, ei siis vainoharhaisia virheongelmia.

Ainakin se meni perille!

Kässäri meinaan. Tuli Gummerukselta viesti että on otettu vastaan ja juttua hoitaa kustannustoimittaja se ja se; käsittelyaika 2-4 kk ja don´t call us, we call you..

Saas nähdä miten ämmän käy. Todennäköisyys puhuu hylsyn puolesta mutta jos näin on käydäkseen, toivon että tulee kommenttien kera eikä vain sitä "ei sovi kustannusohjelmaan" -toteamusta.

Ja jos vastoin todennäköisyyttä tuleekin jees...no, palataan sitten siihen.

Helle hellii vielä hetken täällä Helsingissä. Vietin pari tuntia keskikaupungilla Alohomoran kanssa, tultiin vähän tutummiksi ja mukavaa oli. Timanttipokkari kutsuu mutta toisaalta fyysinen väsymys on nyt sitä lajia että ehkä lykkään suosiolla huomiseen. Etenkin kun nyt olisi luettavaa. Sain hirmuisen jonotuksen jälkeen näppeihini Stieg Larssonin trilogian kolmosen eli Pilvilinnan joka romahti.

Jos vaikka sen kimppuun loppuillaksi, mies lupasi huolehtia iltaruuasta...