Yksin kirjojen keskellä

Mies ja pojat luistelemassa, Ysivitonen kummilassa. Minä yksin kotona.

Outoon aikaan. Vähän vaille kuusi perjantai-iltana täällä ei ikinä ole näin hiljaista.

Avasin alekirjapaketin jonka sisältö on seuraavanlainen:

Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä (niin monen vuoden jälkeen - katsotaan miten käy)
Inger Frimansson: Parempi elämä
Anna Jansson : Pääkallovaras
Denise Mina: Veripelto
Amélie Nothomb: Antikrista

Ensimmäinen ja viimeinen ovat tuttuja, kolme muuta uusia vaikkakin noilta ruotsalaisilta dekkaristeilta olen lukenut ja hyväksi havainnut useammankin kirjan.

Olisi toki mukavaa jos kaupanpäällisiksi olisi saanut kirjahyllyjä ja lisäneliöitä. Alkaa käydä tila vähiin.
Just tänään mietin ajatuksia jotka ovat takertuneet päähän luetuista kirjoista vuosien varrella.

"Pelko on perisynti. Melkein kaikki paha maailmassa on saanut alkunsa siitä että joku pelkää jotain" (Montgomery, Sininen Linna)

"Ilman arpiani-kuka minä olen?" (Fitch: Valkoinen oleanteri)

"Ihmiset syyttivät minua vastuuttomuudesta. Mitä enemmän vastuuta otin itselleni, sitä vastuuttomampi olin" (Anna Wahlgren, isosta lapsiluvusta oli tässä kyse, mutta nyt en ole varma onko kirja Lapsikirja vai Mommo- det var en gång)

"Se mitä meistä tulee, sitä eivät ratkaise taipumuksemme tai kykymme vaan se mitä valitsemme" (J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio)

"Kuin pitkän päivätyön jälkeen paneutuisi tyytyväisenä levolle" (Rowlingia tämäkin, H.P. ja viisasten kivi, Dumbledoren kommentti hyvästä kuolemasta)

Sitaatit eivät ole sanantarkkoja; en jaksanut kaivella kirjahyllyjäni. Nuo ja muutama tuhat muuta on siis tarttunut ihan fiktioteksteistä ja jäänyt mielenpohjalle.

Valkoisesta oleanterista löytää eläviä kuvauksia ja pohdintoja. Esimerkiksi päähenkilön äidin miesystävä on "pienempi kuin pilkku, mitätön kuin rykäisy" . Tai äänistä.
Sijaisäiti Clairen lauluäänestä "Notkea kuin nahka, tarkka kuin veitsenheittäjän tähtäys" Minä kuulen puhtaan heleän, joskin aika hiljaisen sopraanon korvissani kun luen tämän.

Kirja on sellainen että jaksan lukea sen uudestaan ja uudestaan. Päähenkilön tapa tarkkailla maailmaa ympärillään on niin kovasti omani kaltainen, että kai se siksi osuu ja uppoaa. Kieli on runsasta mutta ei prameaa

Nyt tuli deja vu - kirjoitinko äskeisen vanhaan blogiini joskus pari vuotta sitten.. voi olla.

Mutta siis joo. Takaisin noihin tänään paketista purkamiini. Nothomb on viime kesän tuttavuus, kertoo kahdesta tytöstä jotka näennäisesti ovat ystäviä mutta tosiasiassa kyse on sadistisesta valtapelistä. Blanche on täysin Kristan kahlitsema ja Krista onnistuu hämäämään ympäristönsä niin että kaikki Blanchen ympärillä ovat aivan myytyjä, miten ihana ystävä Blanchella onkaan.

Luulen että aloitan kuitenkin Frimanssonista. Nyt.