lauantai 29. toukokuuta 2010

Mitäpä bloggaisi tänään?

Sitäkö, miten olin pitkästä aikaa katsomassa Ysivitosen tanssiesitystä ja nautin täysin siemauksin? Koko ohjelmastakin, mutta ennen kaikkea oman lapsen esityksestä (niinhän ne kaikki?). Se kun oli illan ainoa breakdance-numero, lukuisien baletti-ja showtanssiesitysten keskellä. Voimaa ja energiaa.

Vai siitä miten Nollakakkonen tuli eilen vaatteet märkinä ja kännykkä upoksissa käyneenä kotiin vartin yli kahdeksan illalla, paleli ja tuhersi itkua ja sanoi "kaverin" työntäneen hänet ojaan ja upottaneen puhelimenkin sinne - samaan aikaan kun me vanhemmat sydän kurkussa soitamme ja soitamme ja numeroon ei saada yhteyttä? Muistui mieleen se viimesyksyinen episodi kun poika eksyi koulumatkalla tuntikausiksi kaverilleen ja puhelin oli kotona ja minä jo poliisia hälytin, joku ehkä muistaakin.

Vai siitä että ojajuttua puitiin tänään ja oltiin niin kertakaikkiaan eri linjoilla toisen pojan vanhempien kanssa että käteen jäi vain päätös rajoittaa poikien yhteisleikkejä? Kuittaan tämän näin lyhyesti, vaikka mielessä myllertää, en saa oikein painokelpoisia ajatuksia tästä aikaiseksi, objektiivisista ja rauhallisista ajatuksista puhumattakaan.

Vai siitä että perheessä kiertänyt kesälentsu on saavuttanut Ysiseiskan joka on ihan kiltisti tyytynyt potemaan kotona, jotta jaksaisi maanantaina kutosluokkalaisten retkelle Särkänniemeen?

Tai ehkä siitä että oma päivä, jonka piti olla työntäyteinen (kirjoittamista, opiskelua) lorvahti naamakirjailuksi ja nettisurffailuksi? No, ehkä tarvitsin sitä. Ja pyykit sentään tuli pestyä.

Siinäpä sitä jo olikin. Lauantai-iltaa kaikille!

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Ei ole olo vieläkään kaksinen

...vaikka töissä olinkin normipäivän, sitten Ysiseiskalle kesäkampetta ostamassa. Aurinkolaseista oli puhetta mutta poika sai sortsit ja paidan myös. Ja pääsi Heselle syömään.
Minä syön nykyisin tosi harvoin burgeripaikoissa, ja se kostautui tosi huonolla ololla joka ei vieläkään meinaa hellittää vaikka nukuin parin tunnin päikkärit. En tajua, en tykkää...tahdon voida hyvin ja jaksaa!
ElisaViihteen digiboksi sanoi viikko sitten sopimuksen irti. Ei vain toiminut - no, haettiin eilen postista uusi ja sekin oli susi. Lataa kyllä kanavat muttei näytä niitä. Huoh. Eikun palautus ja kolmatta kokeilemaan.
Ei tässä telkkaria kyllä ole ehtinyt katsomaan - minä, joka katsoo aina kaveripiiristään eniten sarjoja ja leffoja vaikka olisi mitä muuta projektia päällä. No, eilen kun podin flunssaa kaivoin Esikoisen antaman synttärilahjan,dvd- elokuvan Ystävät hämärän jälkeen (Låt den Rätte komma in, pohjautuu John Ajvide Lindkvistin loistokirjaan) ja tumman talvinen vampyyritarina joka on jotain aivan muuta kuin Twilight -söpöilyt sopi oikein hyvin flunssatunnelmiin. Olin siis nähnyt tuon ennenkin mutta kelpaa sitä useamminkin katsella.
Romantiikkaa pitäisi kirjoittaa mutta kehtuuttaa...vaikka mieliala on hyvä niin nyt tekee mieli synkkää viihdettä, luvussakin on Thomas Harrisin Nuori Hannibal. Jatko-osiahan täytyy pitää perinteisesti huonoina mutta tästä prequelista minä pidän sekä elokuvana että kirjana. Hannibal Lecter on hurmaava hirviö.

Eikä opiskelutehtäväkään ole pirteimmästä päästä, aiheena feministinen kirjallisuudentutkimus ja tehtävätekstinä Mataleenan virsi. Kyllä tuosta mielenkiintoista pohdintaa saa aikaiseksi, kyllä vaan. Jos nyt sivuuttaa Dan Brownin tarinan Magdalan Maria -teorian (rouva Jeesus) ja katsoo ihan vain Raamatun tekstiä niin kyllä on suomalainen kansanrunous muokannut hullulle mallille miehen Nasaretista ja naisen joka häntä seurasi. Mutta opiksi ja ojennukseksi että pysyisivät tytöt kurissa - nih!

Jos vaikka huomenna olisi piristävämpi päivä.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Vartiovuorella

Niin se menee, Vartiovuoren Pojat tilaa kevätjuhlalleen aina hyvän sään ja ainakin viimeisen viiden vuoden aikana on sen saanut. Enteet olivat varsin vastaan, mutta niin vain aurinko paistoi kun kuskasimme kolme poikaa, kaksi omaa ja Ysiseiskan kaverin vuoren (siis kallion) juurelle ja kiipesimme kaikki sinne juhlaa viettämään. Taas puuttuu ne tärkeimmät eli kuvat. En ikinä muista ottaa kameraa mukaan minnekään, joten kuvia tässä blogissa näkyy ehkä kolmesti vuodessa. Ikävä kyllä.
Mutta sää suosi, tarjolla oli kahvia ja pullaa ja taito- ja luokkamerkkejä paitoihin äidille ommeltavaksi.

Olen iloinen että huilasin tämän päivän. Luulen että jaksan mennä töihin huomenna, varaudun vain nenäliinapakalla. Piti varautua uudella musiikillakin, tai siis vanhalla - ostin netAnttilasta Juicen albumin Lauluja rakastamisen vaikeudesta ja nyt on hukassa se johdonpätkä jolla sen voisi ladata puhelimen muistikortille. Kuka lie pöllinyt. Tuossa levyllä on monta hyvää, oikeastaan ainoa mitä en tykkää kuunnella on Myrkytyksen oireet.
Ja nyt jatkuu nettimatka Avoimen sivuilleni. Illanjatkoja kaikille.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Flunssa

Niin se nyt on. Huomenna jään kotiin potemaan. Lähes kolmen tunnin sohvapäikkärit töitten jälkeen ei helpottaneet oloa yhtään. Kipeänä kai sitten.
No. Parempi nyt kuin ensi viikolla tai sitten seuraavalla. Dekkaripäiville on junaliput ostettu ja hotelli varattu. Sitä ennen koulujen päättäjäispäivä jota varten pitäisi vielä ostaa sitä, tätä ja vähän tuotakin. Mm. juhlakengät 95lle.
Itselle ostin siis juhlakengät edellisestä tilistä. Sellaiset mustat saapikassandaalit joissa on solki.

Ja korko! Ensi kertaa sitten vuoden 1982 korkokenkää jalkaa, saas nähdä miten ämmän käy. Olen kyllä harjoitellut sinnikkäästi kuin huippumallikokelas, yksinollessani täällä kotona. Korkkareilla eteistä ees taas, korkkareilla portaita ja korkkareilla takapihaa. Menee se nyt vähän paremmin kuin Bambilla jäällä.

Olisi tuolla noita tehtäviäkin jonossa, strukturalistista kirjallisuustutkimusta ja psykoanalyyttista kans. Mutta ei tällä päällä oikein viitsi ruveta runoja analysoimaan. Uuno Kailaan Syyllinen mies olisi viimeksimainitun aiheena. Jahka päänsärky helpottaa, luulen saavani tuosta jopa jotain järkevää irti. Töissä tänään pyykkiä ja valkoisten nahkakalusteiden hellää huolenpitoa. Lisää pyykkiä tiedossa torstaiksi,johon mennessä aion olla ehdottomasti toipunut työkuntoiseksi!

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Jollei heilaa helluntaina niin hyttysiä ja halkoja sitten

Päivän ohjelmassa poikien haku Pornaisista partiokämpältä ja samalla kevättalkoot vanhempainyhdistyksellä. Eli iiso keko halkoja siirtyi liiterin edustalta siistiksi pinoksi liiteriin kuivumaan ja laituri laskettiin veteen & yleistä siivoamista ja ikkunoiden pesua.
Leiriläiset saivat tuntea Suomen kesän kaikessa ihanuudessaan - hellettä, joka vaihtui sateeksi, joka yltyi ukkoseksi ja loiveni tihkuksi ja kutsui jamboreelle myös taatusti kaikki Suomen hyttyset. Kumpikin poika näyttää varsin kirjavalta ja miestä joka meidän muiden kanssa hosui sitä halkopinoa liiteriin, käy ihan sääliksi. Miksi juuri se joka on pahimmin allerginen hyttysille, kelpaa niille ruuaksi parhaimmin? Minä sain olla verenimijöiltä rauhassa teepaitasillanikin,mutta mies on kirjavanaan paukamia ja tarvitsee antihistamiinia yöksi.
Hyttyset olivat häirinneet myös teltassa yöpyneiden seikkailijoiden ja tarpojien yöunia - sudenpennut pääsivät kämpässä pikkuisen vähemmällä. Ei ihme että Ysiseiska kaatui saman tien kotiin päästyään sänkyyn ja oli unessa ennen kuin hyttystensyömä otsa kosketti tyynyä. Pikkuveli syö paahtoleipää ja lukee Aku Ankkaa ja näyttää siltä että voisi kaivata päiväunia hänkin.
Hauskaa oli kuitenkin ollut. Otsalampun hihna hajosi, mutta Nollakakkosen kadonnut puukko sen sijaan löytyi kämpältä.
Ja äidille tuli kaksi rinkallista pyykkiä pestäväksi sekä rahastonhoitajan velvollisuuksia hoidettavaksi

lauantai 22. toukokuuta 2010

Runoa, aurinkoa ja kahdenoloa

Leppoisaa tavallisuutta tarjoaa tämä lauantai. Me tosiaan olemme harvoin kahdestaan miehen kanssa, mutta sitäkin harvemmin teemme siitä kahdenolosta shamppanjaa ja vaahtokarkkeja -hetkiä. Taidamme kumpikin olla vähän arkipäiväisiä ihmisiä. Mutta toisen kanssa voi kokea olevansa yhdessä vaikka kumpikin puuhaisi omiaan näköetäisyyden ulkopuolella! Ja kohdata sitten takapihalle katetun kahvin äärellä.

Verkkotehtävissä olen päässyt laiskahkoon alkuun; keskustelutehtävässä analysoidaan Aaro Hellaakosken Yksinäisyys -runoa. Mielenkiintoista keskustelua! Psykoanalyyttiseen kirjallisuudentutkimukseen sukellan iltapäivällä, ellei yllättäen ilmennyt karvastelu kurkussa ja otsajomotus tarkoita kesälenssua. Siis voin minä lenssuisenakin lukea mutta kipeään päähän jää huonosti mitään itämään.

Tytär95 kotiutunee parin tunnin päästä. Illaksi saunaa ja jotain hyvää iltapalaa.

perjantai 21. toukokuuta 2010

rähinää rinteessä

Isot koululaiset tappelevat kengistä yläpihalla (!!!!), Nollakakkonen kavereineen ei eväänsä väräytä, jutustelevat pienet pojat kaikessa rauhassa karjunnan seassa ja ryystävät Mountain Dewta. Äiti laskee kymmeneen ja muistuttaa itseään että edessä on lapseton viikonloppu - pojat lähtevät lippukuntaleirille ja Ysivitonen siskolaan. Työviikko tuntuu lihaksissa makeankipeästi joten tervehdin löysäilyviikonloppua kiitoksella.

Kirjoittaa toki pitäisi ja muutama etätehtävä suorittaa. Ja joo, sain luvan uusia tentin ohi protokollan, syyskuussa lähioppilaiden kanssa. Olivat Helsingin Avoimessa yliopistossa huomanneet että tenttipäiväksi buukattu 5.6. on todellakin koulujen päättäjäispäivä ja kohtuuton aika monelle , siispä ovat valmiita joustamaan todella pitkälle ja säätämään erillisjärjestelyjä opiskelijoille. Hyvä niin.

Kirjoittamista olisi tilausnovellin verran, pokkaria jolla ei ole kiire ja...no, niin siinä nyt kävi että aloin sitä maanantaitarinaa kirjoittaa eteenpäin, otsikolla Ikuisuuskeskusteluja. Tuo ei ole mikään hetikohtajonnekinliikkeelle - proggis vaan oman mielen piristykseksi ja purkamiseksi tarkoitettu projekti.
Helle kuulemma hellittää - toivottavasti ei mitään äärimmäisyyksiä tilalle, esim räntäsadetta. Mukavaa viikonloppua kaikille.

torstai 20. toukokuuta 2010

Suut makiaks

...toivotti naapuri joka soitti ovikelloa, ja toivottaessaan ojensi kassillisen tuoretta leipää ja pullaa, työpaikkansa uutuustuotteita ilmeisesti. Minä siinä hölmistyneen ilahtuneena kiitin. "No, meidän vauvalla on pyöränistuin teidän ansiosta" sanoi tämä esikoispojan ylpeä isä.
Ai jaa, muistin. Niinjoo, kyllähän se mies taisi kierrättää Nollakakkoselta jääneen pyöränistuimen naapuriin...mutta että mehän siinä pääsimme eroon sellaisesta jota emme tarvitse. Ja nyt sitten saimme vielä pussillisen herkkuja siitä hyvästä..
On tämä aika mukava paikka asua :)

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Nulla dies sine linea

Silloin tällöin näen unia jotka ovat suoraan unien arkkitypologiasta. Vaellan talossa jonka tapahtumat vaihtelevat mutta joka on noin suurin piirtein saman mallinen aina - kolme kerrosta, eniten elämää ensimmäisessä, toinen on rauhallisempi ja kiehtovampi, ja kolmas samanlainen kuin toinen paitsi vanhanaikaisempi, jotenkin "patinoituneempi" ja ihan vain minun käytössäni. Teen unessa asiaa sinne kolmoseen milloin milläkin syyllä ja vain vaellan ympäri. Ylemmissä kerroksissa on kulkuyhteys huonesta toiseen, siis niissä voi kiertää ympäri.
Silloin kun sairastuin masennukseen, oli yhteys kolmoskerrokseen poikki. Yritin sinne väkisin ja tulin heitetyksi ulos koko talosta. Luovina, hyvinä kausina talo on valoisa ja valtava ja siitä löytyy lähes rajattomasti uusia huoneita. Mutta perussabluuna on aina sama, kolme kerrosta ja ympäri kiertävä kulku huoneesta huoneeseen. Kolmas kerros vähän "enemmän" kuin kaksi alempaa.
Työpaikkani toimiston yläpuolella on kaksi tyhjää kerrosta. Jokin aika sitten minut kierrätettiin niissä, kakkosessa ja kolmosessa. Kummassakin siis tyhjä huoneisto, toimistokäyttöön ilmeisesti.
Kuin kotiin olisi tullut! Menin täysin äimäksi jo kakkoskerroksessa, kolmosessa haltioiduin lopullisesti. Tiedän että se on hölmöä mutta siinä ne olivat, uneni talon kerrokset, perusmuodossaan. Juu, ja tiedän että talo-unet ovat oman persoonan syväluotaamista. Että koko homma on mielenkiintoinen sattuma.
Silti rakastuin noihin tyhjiin huoneistoihin. Koska en ole varma, saako niissä käydä - vaikken siis mitään tihutöitä tekisikään, ihmettelisin vain! - kiipeän aina välillä kurkkimaan ovista, jotka ovat raollaan. On niin kummallista katsoa livenä jotain mitä yleensä näkee päänsä sisäisissä yöelokuvissa!
Niin, ja otsikko on latinaa, maalari Plinius Apellekseen kytketty sanonta, tarkoittaa "ei päivääkään piirrotta", luulisin. Koska englanninkielinen käännös on "not a day without a line draw" tuo on vain päätelmäni, kontekstista johtuen. Voihan se rajanvetoakin tarkoittaa. Tuon paikan porraskäytävässä on siis kattomaalauksia ja tuo teksti.
Ja nyt minä vedän rajat toden ja unen välille ja painun suihkuun.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Tarinamaanantai 81: Suvanto

(pitkästä aikaa!)

Siellä ne nyt itkevät.
Katselen katonrajasta hetken jäljelle jääneiden puuhia. He ristivät kädet jotka olivat käytössäni kahdeksankymmentä vuotta. Paljon niillä siinä ajassa aikaan saa, hyvää ja pahaa. Nuorin tytär laittaa käsiini kukan, krysanteemin.
Tiedän että ne täällä laitoksessa josta tällä kertaa jatkan matkaani suvannolle, vetävät kohta lakanan pääni yli, mutta vielä ne jotka tuossa juuri päättyneessä elämässä olivat rakkaitani haluavat katsella kasvojani, ihmetellä sitä miten kuollut on kuollut, ei sitä mitä aina väitetään: "kuin nukkuisi". Ei se ole niin. Kun ruumiin jättää, se on tyhjä ja se mikä teki ihmisestä ihmisen lähtee suvantoon, odottamaan seuraavaa kertaa.
Suvannolla on monta nimeä - ikuisuus, taivas, nirvana, mitä kukakin on keksinyt. Minä olen vielä välitilassa, en malta olla katsomatta sitä mitä tunteita lähtöni herättää. Tämän vitkuttelun takia minut viskataan usein liikkeelle uuteen alkuun lähtiäissanoina toivotus: olkoon elämäsi mielenkiintoinen. Toivotus tai kirous, kumpi lienee.
Uteliaisuus seuraa mukana tarinasta toiseen ja tuottaa eri pituisia lopputuloksia. Nyt sain kahdeksankymmentä vuotta ja sitten äkkilopun, sairaus tuli. Pitkä aika minulle - muistan monenlaisia loppuja. Olen löytänyt itseni välitilasta hyisen joen ääreltä vain kolmen eletyn vuoden jälkeen. Olin herännyt laavulta äidin kainalosta ja taapertanut uteliaisuuttani liian lähelle kevättalven vesikuohuja.
Kerran havahduin savunhajuun ja se mitä ruumiista oli jäljellä oli käpristynyt tolppaan sidotuksi mustuneeksi irvikuvaksi; kirkonmiehet hätistelivät kansaa kauemmaksi, "ei täällä mitään ole nähtävää, noita on palanut jo". Siihen aikaan ei ollut terveellistä kiinnostua parantamisesta ja tuonpuoleisista, etenkään jos oli nainen.
Naisena on mielenkiintoisempaa tulla maailmaan, ei sille mitään voi. Vaikka olen minä miehenäkin siellä käynyt. Jokusen kerran ikävystyin kuoliaaksi, kuten silloin kun olin kirjurina englantilaisella tuomarilla. Nukahtelin tylsyyttäni sulkakynän ja mustepullon päälle - onneksi sitten kerran tuuli paiskasi ikkulaluukun levälleen ja heräsin kohmeessa, sain keuhkokuumeen ja pääsin siitäkin tylsyydestä.
Mutta nyt suvannolle! Millaistako siellä on? Oikeastaan se muistuttaa golfkenttää pallon näkökulmasta. Pallontapaisina me síellä olemme, valopisteinä tai valokuplina. Jos siellä joku käyskentelisi niitä katsomassa, se voisi vilkaista pallon pinnalle jossa eletyt elämät vilahtelevat. Kaikista niistä jää jälki.
Mutta kukapa suvannossa kulkisi. Paitsi me jotka odotamme seuraavaa elämää. Niin, ja se joka meidät potkaisee liikkeelle. Älkää kysykö!

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

kansikuvaa ja keskustelua

HS.n kuukausiliitteen numero viiden kansikuva on herättänyt keskustelua sekä tavallisten tallaajien että asiantuntijoiden parissa. Viime viikon hesareissa on otettu huolestuneesti kantaa lapsen seksualisoimisesta lehden kannessa.
Tästä kuvasta on siis kyse ja sen keskushahmosta, tytöstä.

Kuva on kollaasi taidemaalari Ilja Glazunovin töistä ja tyttö keskellä veti katseen heti puoleensa. Kaksi ajatusta kävi mielessäni. "Kaunis kuva" oli toinen. "Malli näyttää liian nuorelta" oli toinen.

Minä en tiedä minkä ikäinen on kyseisen kuvan malli, googlettaminen taiteilijan nimellä ei tuonut vastausta kysymykseen.
Mutta jäin miettimään reaktiotani. Malli näyttää liian nuorelta, ajattelin. Mihin? Poseeraamaan tuossa asussa, tietenkin. Mutta jos en tiedä minkä ikäinen malli on...

Mies osui asian ytimeen sanomalla oman ajatuksensa ääneen: "tästä nousee älämölö ja se oli tarkoituskin".
Niin se taitaa olla. Kuva on aseteltu tietoisesti nostattamaan älämölöä. Hesarilla on ollut paljon provokatiivisia otsikoitakin viime vuosina, eritoten verkkoartikkeleissa. Esimerkiksi maahanmuuttaja-aiheita otsikoidaan tavalla joka varmasti saa perussuomalaishenkiset huutamaan näppäimistö savuten SOMALIT ULOS - juttuja.
Ja nyt sitten huolestuivat psykologit, seksuaalikasvattajat ja tavalliset, pedofiiliuutisointia seuraavat kansalaiset.
Yksi median tehtävistä on varmasti herätellä, okei. Mutta kun tuo kuva on otettu omasta kontekstistaan - mikä se lieneekin - pois ja aseteltu lehden kanteen tuolla tavalla niin seksualisoidaanko siinä lapsi vai yrittääkö lehti tehdä itsestään seksikkäämmän?
Herättihän kuva minussakin sen "noin kamalan nuori" -ajatuksen, eli ajatuksen siitä että kuvan tyyli ja mallin arvioitu ikä ovat ristiriidassa keskenään. Millaisena minä kuvan sitten näin? Ja jos näin että sillä tavoiteltiin eroottista vaikutelmaa niin mikä sen teki? Hajallaan olevat hiukset? Katse? Rinnannuppu? Vai onko kyseessä pelkkä taidekuva jonka sanoma on että "tässä on kaunis nuori tyttö" ilman sen enempiä latauksia - ja latauksen tekee tämä aika, maailma jossa elämme.
Niin tai näin, ehkä konkreettisempaa olisi tehdä selväksi se ettei rippisalaisuus saa suojata pedofiiliä - toinen keskustelunaihe viime päiviltä. Siinä on kuitenkin kyse teoista, ei tulkinnasta.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Aurinkoa ja lämmintä tuulta

Puolen päivän aikaan jätettiin lapset heitteille (huom! 15-,12- ja 7-vuotiaat!) ja pyyhällettiin iltapäiväksi moottoripyöräreissulle ystävien kanssa, Tuusula-Järvenpää-akselille.
Tuuli oli melkoinen - välillä hirvitti, tuntui kuin joku olisi jättimäisillä pehmustehanskoilla töninyt minua pyörän selästä alas, milloin vasemmalle, milloin oikealle. Mutta tuuli oli lämmin, kuin föönillä puhallettu.
Järvenpääläisessä terassiravintolassa syötiin hampurilaisannokset (liian iso, jäi toinen puoli leipää ja puolet ranskalaisista syömättä) ja me takapenkkiläiset joimme pikku-fresitat, aviomies-kuskien tyytyessä veteen ja limuun (pientä irvistelyä ilmassa...). Tosiveljen perheen luona piipahdettiin kahvilla ja lapsia ihailemassa, sitten kaupan kautta kotiin jossa kaikki olivat hengissä, hyvissä ruumiin- ja sielunvoimissa ja iloisia kun tulimme = toimme pitsaa, jätskipuikkoja ja limua tullessamme.
Saunailta tulossa, pesukone pyörii ja pyykit voi laittaa ulkonarulle kuivumaan. Lämmin sää jatkuu ja mieli on hyvä.
Tällaista arkista lavertelua tänään. Varmaan yybertylsää tekstiä lukijoiden kannalta, mutta kertoo siitä että bloggaajalle kuuluu hyvää.

torstai 13. toukokuuta 2010

Tasapaino-olotilan hämmästelyä

Taisin tuossa äitienpäivän tuntumassa mainita että oli vaikeaa vastata "mitä toivot äitienpäivälahjaksi?" -kysymykseen. Kun en keksinyt puutteita elämässä.
Ainahan sitä tarvitsisi jotain. Nytkin tarvitsen uusia kenkiä, ainoat työkengiksi soveltuvat tärväsin typerästi savisella pellolla toissapäivänä (se sota). Eivät ne priimakunnossa olleet - eivät sellaiset työkengiksi pääsisi - mutta lenkkareita parempi vaihtoehto tuonne.
Mutta siis ei sellaista olotilaa että joku puutos nävertäisi mieltä, hiertäisi kuin kivi kengässä.
Alkuvuoden kirjoitin apinan raivolla fiktiota ja ei-fiktiota. Nyt on se suvanto joka siinsi mielessä, eli ei deadlineja ja alkuvuoden uurastuksen palkkiot tipahtelevat tilille. Vähän bonustakin, se kakkostila Kolmion kilpailussa ja antologiapaikka dekkaripäivillä - kolmen kärkeen en päässyt mutta kirjaan silti. Hyvä niin.
Kariston kilpailun jatkoon pääsy tai pääsemättömyys selvinnee kesäkuussa. Kävi miten kävi, minä olen tyytyväinen tarinaani. Jatkoakin suunnittelen sille. Siitä meinaan saisi trilogian.
Työ on mutkatonta, mukavaa ja hyvää täydennystä kaikelle muulle. Ehkä joku nyt jossain huokaisee että eikö se enempiä tavoittele, kalusteiden huoltamista varastossa?
Ei se tällä sektorilla tavoittele. Ambitiot, sikäli kun niitä on, ovat muualla. Kaikki vähänkin pidempään blogiani lukeneet tietävät suhtautumiseni työntekoon. Että oli se mitä tahansa, sen pitäisi olla sellaista joka antaa enemmän kuin syö. Enkä puhu nyt yksinomaan palkasta vaan siitä fiiliksestä että on mukava mennä töihin silloin kun sinne pitää mennä. Toistaiseksi olotila on säilynyt.
Ja muuten, siitä äitienpäivän toiveesta. Kun ei toivo mitään niin voi saada jotain mitä joskus toivoi.
Silloin kun lapset olivat pieniä minä ajattelin että jonain päivänä me kaikki istumme ruokapöydässä, isot lapset ja niiden elämänkumppanit ja nuoremmat lapset, syömme juhla-ateriaa ja meillä on mukavaa.
Tämän minä muistin äitienpäivän burgundinpataa syötäessä. Katsoin pikkupoikiani pöydän päässä, tyttäriäni, vävyjäni, miestäni ja totesin että tämä on yksi niistä hetkistä.
Kuten kaikki toiveiden täyttymykset, siinäkin oli pieni särö, se yksi joka ei halunnut siinä olla. Mutta se ei tehnyt siitä mitenkään huonompaa hetkeä.
Jos elämän runsautta mitataan sen mielenkiintoisuudella, rakkailla ihmisillä ja sillä että saa toteuttaa unelmiaan - niin taidan minä kuulkaa olla aika rikas nainen!

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Sattuu...vaikkei tapakaan...

..enkä lähde edes kapakkaan. Ja ihan itsehankittu kipu. Mitäs menin eilen örmyämään värikuulataisteluun ja päälle ruokaa ja muutama siideri. Talma on muuten jossain Sipoossa päin.

Toineen henkiinjäänyt samasta sodasta tuumasi töissä tänään että alkoholi rajun liikunnan päälle on se kaikista paskin juttu, sitoo maitohapot lihaksiin ja sattuu kahta pahemmin. Lainkaan tietämättä mikä tämän väittämän tieteellinen painoarvo on niin joo. Sattuu kahta pahemmin tai vaikka kolmeakin. Erityisesti portaat, kumartuminen ja kyykkiminen tekevät oikein namia. Paikallisen työpaikkaruokalan väki varmaan kohautti kerran jos toisenkin kulmiaan tänään. Käytin niitten mukavuuslaitosta parikin kertaa tänään ja aina istahtaessa parkaisin ääneen...

Olin minä kyllä hyvissä ajoin kotona, jo puoli seitsemältä eilen illalla, mikä lienee ollut viisas ratkaisu. Paluubussimatka meni jo melkein päähänlyöntikilpailuksi parin tyypin kesken. Tekee mieli siteerata Disneyn Mulania: "tietsä, kun miehet kokoontuu yhteen niin niitten on ihan pakko tappaa joku". Eli anger managementiksi ei värikuulasodasta ole.
Kuviakin otettiin, mutta niitä seuraa myöhemmin, jos seuraa, riippuu siitä onko siellä jotain julkaisukelpoista ja saanko luvat julkaista. Maski päällähän siellä sodittiin, mutta kysyä pitää silti.
Mika "Satun-pikkuveli" kysyi facebookissa että maalitaulunako minä siellä olin kun luettelin osumia - päähän(juuri siihen missä maski loppuu ja huivi alkaa, oikeaan rintaan, vasempaan reiteen ja illalla vielä bongasin yhden vasempien kylkiluiden välistä. Maalitauluna joo, mutta kyllä niihin muihinkin osui...ja tuo oli niin hauskaa että ihan huolestuin. Olen pitänyt itseäni rauhaarakastavana ihmisenä. Tätä se äijä-työpaikka tekee.
Nyt paistaa aurinko ja huomenna on vapaata! Lapsilla loppuviikko, me miehen kanssa perjantaina töissä. Ysivitoselle kaksi kaveria yökylään tänään.
Ysiseiskalla oli ollut eilen hammastarkastus. Ei hoidon tarvetta mutta neljä alkavaa reikää! Just joo, limunjuonti ja karkinsyönti erityissyyniin tästä lähin.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kiksejä kummista asioista.

Onkohan olemassa joku toinenkin jolla on ihan älyttömän hyvä olo kun maksaa nipun laskuja?
Tänään rapsahti kirjoituspalkkio - kesäkuun Timantti ja pari novellia - tilille ja aamulla ennen töihinlähtöä verkkopankkiin: 95:n tanssituntilasku...naps, 97:n Kilke-leirimaksu..naps, työttömyyskassa-maksu..naps, jne. Monta muutakin napsia ja taas tuntui kuin olisi vino pino kiviä vierähtänyt hartioilta. Eikö pitäisi olla paha mieli että sinne ne rahat taas meni? No, nyt kun on taas horjuva balanssi eräpäivien kanssa, kiitos uuden työn, niin kiksit ovat ansaittuja.
Juu ja jäi siitä niin että shoppailemaankin pääsi. Tällä kertaa ilahtui Nollakakkonen joka kulkee yleensä isoveljen vanhoissa. Sai kassillisen uutta vaatetta, kaksi takkia (toinen ensi syksyä odottamaan), kolme pikeepaitaa ja uusia sukkia..no viimeksi mainittuja ei peri veljeltä sentään, kummankaan sukat eivät elä tarpeeksi kauaa! Ainakaan harmonista parisuhde-elämää.
Takit valitsin mustan ja harmaan väreissä. En tyylisyistä. Beige ulkoilutakki tärvääntyi kavereitten pihatalkoiden roskalavalla (ei, äiti ei tiennyt...). Roskalavalla oli ilmeisesti öljykannu tms.
Siellä oli ollut myös vanhoja joulukoristeita. Nyt on lähimetsään perustettu kaksi tukikohtaa jossa on ihan eri sesonki kuin reaalimaailmassa. Toisessa majantapaisessa oli kultaköynnöksiä ja palloja, toisessa hopeagirlandia ja olkipukkeja..olkipukki-osasto on Nollakakkosen ja kavereiden, epäselvää on, kenen se toinen on - ja esiintyykö ryöstelyä tai sodankäyntiä tukikohtien kesken.

Sodankäynnistä a propos - huomenna työpaikan kesäjuhlat ja tiedossa - värikuulasota jossain päin Talmaa (missä on Talma?). Ikinä ollut mukana moisessa, kokemus sitten sekin...

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Ruuan tuoksua ja odotusta

Toistaiseksi leppoisasti on äitienpäivä kulkenut.
Tyttäret avec tulossa syömään ja yläkerrassa tuoksuu burgundinpata (mies kokkaa). Tarjolla sitä ja perunamuusia, salaattia ja hedelmärahkaa.
Kotoinen perheenkeskeinen äitienpäivä.
Hassua. Mies tuossa jokin aika kysyi onko minulla toivomuksia. Mietin..ja mietin..ja mietin uudestaan ja totesin että enpä keksi mitään. Olo vain on sellainen ettei minulta mitään puutu. Ja se jo yksinään on lahja

Hyvää äitienpäivää kaikille ja äitienpäiväpojalleni puhallan huomista varten ilmaan syntymäpäivätoivotuksen. Onnea, Villi Lapsi , 24 v

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Tainaron, Barthes ja oivallus

Onko siitä viikko kun olin Roland B:n kanssa ihan hukassa?
Menossa on keskustelutehtävä joka koskee postmodernia strukturalismia ja tutkittavana tekstinä kolme katkelmaa Leena Krohnin Tainaron - kirjeitä toisesta kaupungista (1995). Kolme kirjettä ja luulen että kun tänään menen kirjastoon, haen kirjan käsiini. Haluan lukea ne loputkin..
Heidän äitinsä kyyneleet -kirje oli se joka auttoi ymmärtämään Barthesin ajatusta siitä miten teoksen tekijä jää toisarvoiseksi, merkitys on tekstin ja lukijan vuorovaikutuksella jota mies tuntuu pitävän jopa aistielämyksenä.

Niin vieraalta kuin tuo tuntui miehen esseetä lukiessa, idea karkaili, piiloutui, ei suostunut avautumaan, sai raivon partaalle. Ja kyse oli samasta riemusta jota itse tunnen välillä hyvää kirjaa lukiessani. Kyse on siitä mikä saa Ysivitosen muistamaan ensimmäisen Harry Potterin ja iltapäivän kun luin sitä hänelle ääneen.

Johanna K taisi olla se joka minua lohdutti kehottamalla miettimään asiaa powerpoint- näkökulmasta - mitä kirjaisin pp-esitykseen asiasta, jos vaikkapa opettaisin sitä. Siitä oli iso apu, kiitos! Ja tämä tehtävä heitti ison loikan eteenpäin. Voi olla että se B:n esseekin aukeaisi eri tavalla.

Taidan olla vähän lapsellinen. Mutta riemuissani kuitenkin, oivaltamisesta, ja sitä mikä siinä oli mukana. Että tämä oli vain pinnan raaputusta, näitä hetkiä tulee niin paljon kuin vain jaksan ottaa vastaan.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Sunnuntaiaamu

Tämä on yksi niitä hyviä hiljaisuuksia. Aamu kun on yksin hereillä ja talo pidättää hengitystään ja odottaa päivän alkamista. Tulee mieleen Stephen Kingin tarina, se jossa mentiin aikarepeämän läpi ja käytiin eilisessä...ja sitten tultiin uuteen päivään ja miltä se tuntui henkiin jääneistä aikamatkaajista, sen uuden päivän odotus. Tiedossa ei tänään ole välttämättä mitään hyper-ihanaa ja kaikki mikä on hyvää, suokoon ettei myöskään mitään kauheaa - mutta jostain tulee ihana odotuksen tunne.

Sähköpostiin oli tupsahtanut kutsu Kouvolan dekkaripäiville. Osallistuin novellikilpailuun ja kai sen voi sanoa jo, olen jatkossa. Päivän ohjelma on kutkuttavan houkutteleva, mutta päivämäärä on paha. Nollakakkosen 8v-syntymäpäivä. Taas kerran äiti toivoo että voisi jakautua kahdeksi!