Nimeni on Reine ja olen...

Loppiainen kallistuu iltaan.

Lapset ja mies kävivät sentään luistelemassa. Minä kirjoitin, löhöilin, luin, kirjoitin. Just ja just sain koneellisen pyykkiä narutettua ja kaksi helppoa ateriaa tarjolle lapsilleni.

Olen kallistumassa totaalitipattomaan tammikuuhun. Tai kai tuossa alkupäivinä tuli pari lasia viintä nautittua, mutta ystävä lähetti sähköpostia siitä taannoisesta avautumisesta jossa viittasin viiniin ja bentsoihin. Hänellä oli rohkeutta tarttua tuohon huomautukseen, kysyä suoraan miten minulla menee ja ilmaista huolensa.

En ole missään riippuvuuden syöverissä. En vapise ja tärise ja tunne pakonomaista tarvetta tyhjentää talon alkoholivarastoja. Siinä sitä olisikin - miehellä on isänpäivän viskipullo edelleen korkkaamatta, odottaa sitä erikoistilannetta. Lisäksi talossa on lahjapunaviini, naapureiden joulutervehdys meille.

Diapamista, sain sitä reseptilääkkeeksi hammaslääkärikammoon alun pitäen ja 2000-luvun alun paniikkikohtauksiin joita sain busseissa. Resepti on ollut varalla, uusittu aika ajoin ja pakkaus on ollut jemmassa viikkokausia koskematta.
Nyt joulukuussa, kun joulu ahisti, kävin hakemassa satsin tuotakin. Jouluahistusta seurasi parisuhdepakkanen. Oli kuulkaa äärimmäisen helppoa nappaista tabletti ja pitää tyynen rauhallinen julkisivu tuntui miltä vaan. Ja jos sitä pysähtyi miettimään niin sillä hetkellä se tuntui pieneltä hinnalta. Bentsoriippuvuus, so what? Jos se onkin niin että minun mielialastani roikkuu tämän perheen koko tasapaino? Niin kuin mies väittää? Niin jos minä pienellä määrällä halpaa kemiaa saan sen rauhallisuuteni säilytettyä, niin eikö se ole suorastaan velvollisuus?

Olisi pitänyt tajuta jo tuossa vaiheessa että metsään mennään.
Viime aikoina olen lueskellut paljon. Mykkäkoulusta valtapelinä. Päihderiippuvuudesta, ja etenkin bentsoista, toleranssista, vieroitusoireista. Kuvittelin ettei viimeksi mainittu koskisi ikinä minua. Alkoholin ongelmakäyttö sitäkin vähemmän.

Haluan palauttaa punaviinin sille paikalle mikä sillä oli elämässäni aikaisemmin. Hyvien aterioiden ja hyvien kahden keskisten hetkien höysteeksi. En lääkkeeksi ahdistukseen tai tekohymyn pitämiseksi. Diapamin tahdon pois elämästäni kokonaan.
Terapiaa, apua. Omaa? Parisuhdesellaista.

Tuntuu varmaan tekosyyltä sanoa että se tie on käyty mutta niin se vain on. Omaterapiassa - jonkinlaisessa - olen käynyt vsta 1998, sen jälkeen kun sain masennudiagnoosin. Erikoissairaanhoitajan vastaanotto 4-6 viikon välein. Neljä eri hoitajaa joista yksi sairasteli itse niin paljon että kolme neljästä käynnistä peruutettiin poliklinikan taholta. Viime keväänä ilmoitin että tämä ei toimi ja hoitava lääkäri jota en koskaan nähnyt vaikutti helpottuneelta, käski minun uusia reseptini terkkarissa ja sanoi että sinähän olet jo töissäkin, hyvin sinulla menee.

Pariterapiaa, siihen sain miehen mukaan jossain vaiheessa. Hän oli siellä auttaakseen minua. En tiedä mikä sai hänet perumaan puolitoista vuotta sitten viimeisen ajan, minulle kertomatta. Ehkäpä se että terapeutti sanoi että parisuhteen kommunikaatio-ongelmat ovat molempien asia. Mies ei siis ollutkaan siellä vain minun tukenani vaan myös itsensä takia. Se oli todennäköisesti kestämätön ajatus.

Joka tapauksessa, päivänä jona meidän piti mennä hän vain ilmoitti peruneensa ajan jo kuukausi sitten. Tarkistin terapeutilta että joo, näin on. Kävin kerran yksin siellä lähinnä raivoamassa siitä miksei mulle oltu edes sieltä ilmoitettu että aika on peruttu..terapeutti oli äärimmäisen hämmästynyt että eikö tämä ollutkaan yhteinen päätös, kun hän sai niin sellaisen käsityksen.
Jaa miten niin kommunikaatio-ongelmia?

Minä voisin ehkä hakea apua mutta kun en enää tiedä mihin enkä mistä, enkä usko että meillä on asiat tarpeeksi huonosti - tai siis on niin paljon sellaisia joilla on huonommin.

Kun sitten joku ilmestyi vielä vanhaan blogiinikin moittimaan minua kielteisyydestä, pimahdin täysin. Se ei ollenkaan auttanut joulunalusaikaa perheessä. Eikä viinin ja nappien vähentämistä, päinvastoin. Tuntui että viimeinen kanava jossa sain sanoa miltä opikeasti tuntuu, oli tukittu. Sitä helposti suurentelee asioita kun menee huonosti.

Mutta juopoksi en halua. Enkä pilleristiksi. Luisu on helppo ja salakavala mutta ovat kuitenkin niitä asioita jotka voi kokonaan lopettaa. Niin kuin tupakointi. Tulee viidestoista savuton vuosi täyteen keväällä. Minä pystyin siihenkin ilman kenenkään apua ja jo nyt on kumma jollen tähänkin pysty.

Askel yksi oli kirjoittaa tämä teksti. Julkaisen, en julkaise...julkaisen.