Taas tuli nukuttua iltatorkut ja tässä sitä ollaan. Ei vielä tietoa työn aloituspäivästä mutta tämä menee kohta ihan poskelleen, päivärytmi siis. Pakko alkaa säätää. Mutta kun kotona ei ole aikuista juttuseuraa niin on helpompi nukahtaa. Ei siis vieläkään puhevälejä. Sängyssä aavikon kokoinen tyhjä tila nukkuvien välissä, on siis helpompi jäädä sohvalle. Olen turtunut tilanteeseen. Miehestä en osaa lukea mitään. Lasten kanssa tuo on ihan oma itsensä.
Elän siis elämää elämän sisällä. Kirjoitan (Marina, Mehiläistalo ei ole varsinaisesti jumissa mutta sen osalta rakennan runkoa ruutuvihkoon, tämä mitä nyt naputan on siis kolmiopokkari josta uupuu parituhatta sanaa), luen, surffaan blogeissa, siivoan kotia, katson Saunavisio-tallenteita ja tunnen eläväni poikkeustilaa. En kuluta punaviiniä enkä nappeja, mutta syön liikaa. Siis liian paljon ruokaa. Se kertyy vyötärölle ja rassaa. Syön lohduksi.
Ehkä minulla on taas henkisesti läsnä oleva aviomies pääsiäiseen mennessä.
Ei ole ihan oikea fiilis kirjoitella tilkelauseita onnelliseen loppuun, mutta minkäs teet. Huomenna on partiolaisten juhlailtanuotio. Emme olleet miehen kanssa samassa tilassa niin kauaa tänään että olisin ehtinyt kysyä lähteekö hän mukaan, mutta minä ja pojat menemme ainakin.
Huomenna olisi se fysioterapia. Eka käynti. Ei taida auttaa parisuhdejännitteisiin. No, minä vedän vällyä niskaan ja selviydyn. Tämä on totta; ensimmäisen kerran elämässäni minä ihan konkreettisesti palelen. Hikipää on muuttunut vilukissaksi. Kai siksi kun pakkanen on muuttanut sisälle ja sen kanssa pitäisi nukkuakin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Nyt täytyy todella tarttua tähän ja sanoa että eihän tuokaan voi olla pidemmän päälle hyväksi kellekään. Tosin en tiedä onko asioilla tapana tasaantua hiljaisuuden jälkeen (meillä ei...) mutta todella toivoisin teille jotain yhteyttä ja pian. Jaksuja.
Raskasta tuollainen puhumattomuus on pidemmän päälle... toivottavasti puheyhteys palautuu mahdollisimman pian. Kliseiseltä kuulostaa, mutta lähetän roppakaupalla jaksamista, kun en oikein muutenkaan voi auttaa. Tsemppiä kovasti sinulle! Ja olit näköjään haastanut minut kertomaan sattumanvaraisia juttuja itsestäni, loikkaankin nyt omaan blogiini ja alan ladella sinne merkillisiä pikkutietoja itsestäni... Nähdään! Alohomora
Ei muuta kuin suu auki ilman lähtökohtaista sodanjulistusta ja syyttämistä. Toki hommat kariutuu jos ensikontakti on lähinnä sormella osoittelua - etenkin jos vastapuoli ei halua/pysty käsittelemään asioita samalla tyylillä kuin toinen osapuoli.
Näissä on AINA kaksi osapuolta eikä KOSKAAN yhtä ainoaa syyllistä.
Anonyymi, kun vielä kertoisit tuon viimeisen lauseen miehelleni. Tai siis ei kertomisessa mitään mutta se että saisit hänet uskomaan.
En minä tiedä miten tämän paremmin selittäisin mutta hän on kohtalaisen suoraan sanonut että meidän perheemme seisoo ja kaatuu sen mukaan miten minä käyttäydyn.
Entä jos kaikki keskusteluyritykset tulkitaan sormella osoittamiseksi ja syyttämiseksi? Mitä silloin tehdään?
Hankala pattitilanne, enkä osaa neuvoa, mutta myötätuntoni tarjoan.
Ei kuulosta hyvälle, että sinulle sysätään kaikki syyt ja tavallinen keskustelukin ("hyvää päivää kirvesvartta" on syyttelyä. Tuollainen syö naista kuin naista.
Toivotan kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja vielä kerran sitkeyttä.
Lähetä kommentti