Kiitos ja yöelämää

Kiitos palautteesta edelliseen postaukseen. Näyttää siltä että minulla on fiksuja ja elämää ymmärtäviä lukijoita.

Yö oli hiukan repaleinen. Näin kummallista unta jossa etsin Celiaa. Osoitteesta Hämeentie 44, Helsingissä (heh, täällä on joku jolle tuo osoite sanoo jotain). Aloitin ylimmästä kerroksesta, etsin siis aikuista Celiaa. Tiesin vain missä kohtaa ovi oli, en mitä siinä luki, tai kerrosta. Tiesin että Celia odotti minua kylään enkä voinut soittaa ja kysyä missä koska mulla ei ollut puhelinta.

Kerros kerrokselta laskeuduin alaspäin. Yksi kerros oli kokonaan päiväkotia. Toinen jostain syystä valtavaa asemaravintolaa jonka läpi puikkelehdin ihmisten oville. Niille oli tapahtunut jotain hullua, niistä oli tullut kapeita, arkistokansion tapaisia. Arkisto-ovien edustalla vetelehti pieni tyttö hellemekossa. Kysyin oliko hän nähnyt pientä tyttöä jonka nimi on Celia (siis yläkerrassa etsin vielä aikuista blogikamua!). Tyttö sanoi että joo, se on mun kaveri ja asuu tossa ja osoitti arkistoluukkua jossa luki nimi Sala. Vedin luukun auki ja huomasin että katselin laatikkoa jonka pohjalle aukeni kerrostaloasunto. Katselin siis ikään kuin kattoperspektiivistä eteistä jossa riiteli nuori pariskunta. Mies oli hyvin aggressiivinen ja kiroili, nainen huusi omia kommenttejaan väliin ja pieni tyttö, mitä ilmeisimmin tämä lapsi-Celia, katsoi sormi suussa nurkasta. Totesin että minun ei kuulu nähdä tätä, lukeehan laatikossakin Sala - ja suljin luukun.

Että semmoista purtavaa - no, jospa alkaisin tehdä sitä raporttia vanhempainyhdistykselle. Kun täällä kerrankin on hiljaista (kaikki koulussa)