Yleisesti hiukan kommentteihin

Täällä on käyty vilkasta keskustelua ja erityisen ilahtunut olen ollut siitä kun muutama hiljainen lukija on osallistunut. Mukavaa kuulla teistä.

Äiti63 pohjoisesta on oikeassa siinä suhteessa että kyse on muustakin kuin blogista. Aika iso osa tutummista kommentoijista tietää tämän myös. Juuri tämä tilanne itse estää kertomasta kaikkea mikä valaisisi asiaa tarkemmin.

Mutta tuosta anteeksipyytämisestä. Perheessäni on monta jäsentä ja yhtä monta mieltä kirjoittelustani, tänne ja muutenkin (myös fiktioistani). Kaikkia en pysty etukäteen tarkistamaan (Anonyymillekin tiedoksi) ja toisaalta monessa asiassa on kyse nimenomaan minun mielipiteestäni joka syyllistää tai loukkaa jota kuta. Olen sitä paitsi blogannut vsta 2006, ensin Vuodatuksen puolella, sittemmin bloggerissa, perhe on lukenut tekstejäni koko ajan, yhtä perheenjäsentä lukuunottamatta.

Ikävä kyllä pelkästään tämän blogin olemassaolo, se että kirjoitan nettipäiväkirjaa, vaikka se olisi kuinka poliittisesti korrekti ja kaikkia miellyttävä asia, vesitetty, kastroitu ja ketään loukkaamaton, on paha paikka eräälle läheiselle. Tuo vuorokausi jonka olin sulkemassa tätä oli tälle ihmiselle helpotus. Hän oikeasti haluaisi etten minä pitäisi minkäänlaista blogia. Ja mainittakoon vielä että HÄN EI LUE TÄTÄ OLLENKAAN. Hän ei tiedä yhtään mitään täällä käydyistä keskusteluista ja on silti valmis uskomaan että olen loukannut muita ihmisiä kirjoittelullani.

Kuuluuko tämäkin anonyymin tai äiti63n tarkoittamiin kompromisseihin? Kumpikin kirjoitti viisaasti mutta en totta vieköön ala pyytää anteeksi asioita joissa ei ole mitään anteeksipyydettävää.

Toki sitäkin on. Olen julkaissut joko täällä tai facebookissa kuvia tyttärestäni, hän pahastui, kuvat poistettu, anteeksipyyntö esitetty, opiksi otettu. Tähän on kuitenkin kerran toisensa jälkeen vedottu perheen osalta. Enempää en voi tehdä, sitä erehdystä en saa takaisin. Mutta se että pelkkä bloggaaminen loukkaa ihmistä joka ei blogiani lue?
Tai se että sanon blogissani että olisi mukava julkaista kuvia lapsistani ja harmittaa kun he eivät anna lupaa? Siinä kohtaa mennään mielipideosastolle ja ongelma on sen joka siitä syyllistyy, minun mielestäni.

En voi miellyttää kaikkia kirjoittamallani. Perhe on minulle tärkeä, joskaan tällä hetkellä en osaa olla sen jäsenille sellainen kuin he haluavat. Jokunen haluaa mahdottomia. Sille en voi mitään.

Yksi perheeni jäsenistä vakuutti tänään ettei ole löytänyt ainuttakaan omaa yksityisyyttään loukkaavaa asiaa tästä blogista. Jotain lohdullista sentään. Yhden kohdalla olen onnistunut. Sitä valokuvajuttua olen pyytänyt anteeksi jopa ihmisiltä jotka eivät valokuvassa esiintyneet vaan ilmaisivat paheksuntansa tyttären tueksi. Olisikohan edes se jo riittävästi anteeksi pyydetty?
Kyllä, olen hiukan provosoituneella mielellä. Ei tämä blogikeskustelu ole ainoa mikä soppaa hämmentää, mainittakoon eräs hankala yhdistysasia joka juoksee tässä rinnalla, plus yleinen väsymys. Voi tehdä sanomastani vähän piikikkäämpää kuin olisi tarkoitus.