Kotona ollaan. Jäi työpäivä vähän tyngäksi mutta tehdään joku toinen pidemmällä kaavalla.
Eli siis eilinen oltiin katkolla blogin ja fb-profiilin kanssa. Minulle sanottiin erinäisten keskustelujen jälkeen että poistat kaikki mikä sivuaa perhettä yhtään tunnistettavassa määrin. No, tässä vaiheessa moinen sensuuri on aika mahdoton, pistin siis blogin katkolle. Ei ollut helppo päivä.
Minua on syytetty mm. siitä että tarjoilen täällä totuutena omia näkemyksiä. Hei ihan oikeesti - luuleeko joku muukin kuin asian suustaan sylkäissyt, että tässä on jotain muuta kuin minun subjektiivinen näkemykseni elämästä??? Sitähän nettipäiväkirjat ovat, eivätkö.
Nukuin yön yli, sain Satulta sopivan napakkaa palautetta ja avasin tämän uudelleen. Enkä sulje tätä enää.
Sananen miehestäni. Hän ei mm. lue fiktiivistä kirjallisuutta ollenkaan. Se ei anna hänelle mitään. Yksi meidän erilaisuuksistamme joka ei ole tappanut liki neljännesvuosisataista suhdetta. Myös internet on hänelle puhtaasti tiedonhakupaikka. Sosiaalisiin medioihin ja nettipäiväkirjoihin hän suhtautuu vähintäänkin epäluuloiseksi joten jos joku sanoo minun rikkoneen yksityisyytensä suojaa netissä, hän pillastuu. Läheiseni tietävät tämän.
Minä en kuitenkaan suostu vaikenemaan enää. Tänään tuli käytyä toinenkin läheiskeskustelu. Lyhyesti sanottuna, ei menny niinku Strömsössä. Minä olen loukannut läheistä ihmistä muuttumalla toisenlaiseksi viime vuosina. Itse olen luullut sitä paitsi kasvuksi, myös masennuksen selättämiseksi omin neuvoin.
Sitä entistä äitiä kaivataan takaisin. Nykyinen on täynnä itseään, tätä blogiaan ja näitä kannatusjoukkoja jotka hurraavat vaikka julistaisin haluavani hukuttaa kissanpentuja (Sori, sitaatti on epätarkka, mutta tuossa oli se olennainen ja se sattui; minä en hauku lähimmäisteni kavereita ja odotan heiltä sitä samaa!)
Tiedoksi silti. Minä en palaa entiseksi. Sori. Näen muutoksen hyvänä. Mitä näet, sitä saat. Joko tämä äiti tai ei äitiä.
Ja jos luulet ettei se satu...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Kaksi asiaa muuttaa ihmistä erityisen paljon.
Masennuksen jälkeinen paranemisprosessi on ympäristön kannalta ehkä kaikkein karvain. Useimmat ympärillä olevat ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty käsittämään sitä prosessia. Moni haluaa edelleen käsitellä sitä vähän helpompaa, entistä, tuttua ja alistuvaa ihmistä.
Masennuksen jälkeinen kehitys kirjoittamisessa ja tekstin tuottamisessa on ehkäpä vieläkin rajumpi. Monasti masennus on vienyt kyvyn kirjoittaa kynällä, monesti se on vienyt kyvyn kirjoittaa millään välineellä.
Kun paranemisen kuluessa padot sitten aukeavat, jälki on usein upeaa ja lähes aina hyvin terapoivaa ja kliinisesti parantavaa.
Olen taivaltanut läpi 12 vuoden mittaisen sairaskertomuksen. Sen jälkeen olen valmis ehkä luopumaan omalla kohdallani joistakin asioista, mutta kirjoittaminen on se, josta ei halua missään olosuhteisa luopua.
Mukavaa, että jatkat.
Tämä peukuttaa päätökselle!
Entiseen ei ole eikä oikeastaan saisikaan (tai edes voisi) olla paluuta. Sehän olisi aika hirveää, jos pitäisi samat tyhmyydet (siis esim. minun itseni!) tehdä uudelleen, iskeä päätään seinään oppimatta mitään jne.
Todella - kannustan! :) Hei, sano samalla perheelle myös, että kannustan heitäkin, ihan jokaista itsekseen ja yhdessä!
Sanonpa minäkin sanasen.
Usein on niin, että jos jotain ei kestä lukea, ongelma ei suinkaan ole kirjoittajan vaan lukijan.
Mielestäni jos ihmiset eivät kestä lukea itsestään epämiellyttäviksi mieltäviään asioita, ongelma on jälleen siinä päässä, ei kirjoittajalla.
On vain niin helvetin helppoa heittää kivellä sitä "oman pesän likaajaa" ja omasta perheestä kertojaa, joka ei vain maalaile niitä ruusunpunaisia kuvia seinille ja pidä kulisseja pystyssä.
Itseäni aikanaan syytettiin siitä että peilaan vain kaikkea itseni kautta. No kenenkäs sitten? Minulla on minun totuuteni, sinulla omasi, toisilla heidän totuutensa.
Jos sinulle sanotaan, että kirjoitat omasta totuudestasi ainoana totuutena vai miten se meni, mistä tällainen mielipide syntyy? Miksi he kokevat näin? Ehkä jonkun muun kannattaisi myös harrastaa tätä kuuluisaa itsetutkiskelua, eikä vain sinun.
Jos sinä olet ainoa joka ajattelee, ja tuntee huonoa omatuntoa, syyllisyyttä ja pahaa mieltä, jossain on vikaa. Eikä se ole välttämättä aina sinussa.
P.S. Miksei blogissakin voi olla "tykkää" nappulaa.. :D
Tää painaa kans "tykkää".
Kipinä
Reine, tietenkin kerrot omasta ja perheesi elämästä omasta näkökulmastasi. Ihan samalla tavalla me kaikki muutkin tarkastelemme omaa elämäämme omasta näkökulmastamme. Muuta mahdollisuutta ei ole, sillä toisen nahkoihin on ihan mahdoton asettua.
Ehkäpä tästä toisen asemaan asettumisen vaikeudesta johtuu myös perheessäsi esiintyvä kritiikki muuttunutta äitiä kohtaan. Haluttaisiin takaisin masentunut äiti, koska hän tuntuu tutummalta kuin tervehtynyt ja elinvoimainen äiti - sama ihminen, vain näkökulma muuttui. Sellaista on elämä.
Muuten, lapset ovat yleensä kaikkein konservatiivisimpia mielipiteiltään. Jos heiltä kysyttäisiin, maailmassa ei saisi tapahtua minkäänlaisia muutoksia. ;)
Tykkää-nappula on helppo lisätä. Se on valmiina blogiasetuksissa, kunhan vain ottaa käyttöön ;)
Tuttua on tuo muuttuminen. Minäkin kävin syvän masennuksen läpi seurauksin, että nyt en ole enää kynnysmatto jota tallotaan ja jolla ei saa olla omaa tahtoa.
Perheelle on ehkä helpompaa kun on joku jota talloo kun oma mieli on paha. Joku joka ottaa syyt niskoilleen lähes kaikesta. Sitten tulee päivä jolloin matto onkin poissa. Hitsi jotta mitä nyt tapahtuu. Tulee hetkiä jolloin perhe ei oikein tykkää tästä muuttuneesta henkilöstä vaikka hän on pirteämpi, toimeliaampi ja saa paljon aikaiseksi.
En minäkään oikein tätä ymmärtänyt enkä aina vieläkään ymmärrä.
Ihanaa kun palasit takaisin.
monta tykkää :) :) :) nappulaa
terkkuja Pirre
Aivan. Eipä unohdeta sitä, että jokaisella on oma huolella opeteltu rooli näytelmässä nimeltä "Perhe".
Kun joku poikkeaa käsikirjoituksesta, ei toisten repliikit ja muu käsikirjoitus enää sovikaan näytelmään, ja he kiireesti haluaisivat karanneen lampaan takaisin ruotuun, että kaikki olisi kuin ennen; helppoa ja mukavaa.
Kun yksi muuttaa käytöstään, koko rakennelma huojuu. Muut joutuvat joko muuttamaan omaa käytöstään tai koko systeemi käy mahdottomaksi.
Hui hulinaa! Sanoisinpa, että se on muulta perheeltä, läheisiltä, silkkaa kontrollinhalua yrittää uhkailemalla ja kiristämällä (emme ole tekemisissä jos...) ja siihen ei saisi alistua.
Keep strong, sister!
Kuplapupla
Jäipä pois pari sanaa, sulkuja ennen pitäisi olla "vaientaa sinut", mutta pointti tuli selväksi varmaan niitä ilmankin :D
Räppäkäppä-Kupla
Lähetä kommentti