tiistai 7. syyskuuta 2010

Yksin ja se sattuu

Päätös jatkaa bloggaamista ja kirjoittaa miltä itsestä tuntuu, ei miellytä läheisiäni.Minä kuulemma rikon perheyhteyden. Ihmiset, läheiset, eivät halua tavata minua, eivätkä siis käydä meillä (näin minulle sanottiin hetki sitten). Sillä seurauksella että kaikki muutkin sitten kärsivät siitä kun kukaan ei käy meillä. Siinäpä syyllisyys kannettavaksi, jos sen suostun niskoilleni ottamaan. Yritän olla lujana, olla ottamatta.

Ennen kuin keskusteluyhteys ja sovinto erääseen osapuoleen on rakennettu, ei avioliittonikaan toimi. Se (sovinto, keskusteluyhteys) taas ei rakennu minun keinoillani. Minä en osaa enkä ymmärrä, mutta ainakin tämä blogi ja sen tärkeys minulle, pitäisi jollain tasolla, jossain määrin uhrata. Ei kai kokonaan lopettaa,mutta jotenkin kastroida ainakin. Kirjoittamalla keskusteluyhteyttä ei voi rakentaa, olen kuulemma niin taitava sorvaamaan lauseita ettei rehellisyyteeni luoteta. Face to face menee reisille, kokeiltu on kipeästi erinäisiä kertoja.

Taivas yksin tietää miten tämä päättyy! Nyt olen yksin ja yksinäisyys paleltaa ja vie yöunen. Yksinäisyys sattuu. Ikinä en ole enemmän ollut kosketuksen tarpeessa kuin juuri nyt. Ikinä ei kosketus ole ollut mahdottomampi saavuttaa.

Lopeta bloggaaminen, luovu itsestäsi, anna heidän muovata sinusta mitä se ikinä onkin, kuiskailee ääni sisällä. Käärmeen ääni joka käyttää hyväkseen kaipuuta rakkaitteni lähelle. Luopuako itsestään toisten hyväksi? Kirpaisisiko se sittenkin vain kerran vai sattuisiko lopun elämää?

Pitääkö ihan oikeasti valita näistä?

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Iso, iso HALI Pirreltä.

Nyt on pahapaikka sinulla. Jaksuja oikein paljon.

Polga kirjoitti...

Tämä tsempattaa kans, isot halit ja kaikki sympatiat sulle!

Sinulla on oikeus ajatella myös ja vain itseäsi. Eikö kaikki yhteys katoa, jos sinä hukkaat itsesi ja luovut jostakin tärkeästä?

Mutta - päätit, mitä päätit - täällä aina ystävä! <3

Anonyymi kirjoitti...

Blogiasi piiiiitkään seuranneena on kommentoitava, etten ikinä koskaan ole nähnyt sinun kirjoittavan perheestäsi mitään loukkaavaa tai intiimiä; sinähän kirjoitat ”vain” sinusta ja maailmastasi, niin kuin kaikki muutkin nettipäiväkirjoittajat. Perheesi on OSA sinua, siksi siitä on vaikea ihan kokonaan vaietakaan?
Sitä minä kauheasti ihmettelen, että eivätkö liki-ihmisesi näe kirjoituksistasi, kuinka suuresti heistä välität? Rakkaus suorastaan tihkuu riviesi välistä.

Ihmettelee Kipinä

Anonyymi kirjoitti...

Yksityisyydestä vielä pieni huomio: jos muut väittävät sinun loukanneen yksityisyyttänsä, niin milläköhän oikeudella he itse katsovat voivansa rikkoa sinun yksityisyyttäsi, jota julkinen minäsi on?
Sosiaalinen media on ilmeisesti iso mörkö niille, jotka eivät sitä tunne. Vähän kuin osaisi puhua kieltä, jota toiset eivät ymmärrä.
Kipinä

Anonyymi kirjoitti...

Minä yhdyn anonyymiin. En käsitä yhtään, miten ja missä tässä blogissa loukataan ketään.

Minusta tätä on ollut kiva lukea rehellisyyden vuoksi. Mutta loukkaava - sitä tämä ei kyllä ole.

Olen seuraillut blogeja, myös tätä, epäsäännöllisen säännöllisesti. Mutta tuota, missä välissä blogi on muuttunut loukkaavaksi? Osoittakaa se minullekin...

Lippis kirjoitti...

Tässä ihan ensin linkki, sekä sinulle että muille ketä asia kiinnostaa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Argumentaatiovirheet

Asioita ja "loukkauksia" on helppo heitellä, kun tietää/luulee niiden loukkaavan ja luulee että toinen ymmärtää asian samoin kuin itse.

Mutta entä jos kysyisikin: Mitä tarkoitat? Selitä tarkemmin..

Esim. huolettomasti heitetty ultimatum siitä että jos jatkat valitsemallasi tiellä, perhe kääntää selkänsä sinulle.

Mistä oletus on peräisin? Onko perheen kesken keskusteltu? Ovatko kaikki yhtä mieltä?

Onko sanoja lukenut blogisi? Vai puhuuko hän vain toisen käden tietona saadusta tulkinnasta joka on kaikkea muuta kuin puolueeton.

Hyväksyykö tämä sanoja informaation joka ei tue hänen kantaansa vai pitääkö hän sitä automaattisesti häntä vastaan suunnattuna? Jos joku ei ole hänen puolellaan, on häntä vastaan? Toisen puolella?

Mitä sellaista olet hänen mielestään kirjoittanut joka häntä tai muita perheenjäseniä loukkaa? Onko hänelle näin sanottu? Miksei sinulle ole asianomainen, loukatuksi itsensä kokenut ihminen tullut sanomaan. Eikö loogisinta olisi sanoa ihmiselle itselleen eikä selän takana jurnuttaa.

No, näitä samoja asioita ja muitakin kävimme jo puhelimitse lävitse, mutta muistin virkistykseksi ja yhteenvetona tähän kokosin.

Toivottavasti asiat selviävät, ja niinhän ne tekevät. Hinta voi olla suolainen, jollekin osanottajalle, tai sitten ei. Laiha sopu ja lihava riita, näinhän se meni..

Paha paikka jos on tunne että joutuu alistumaan, nöyrtymään ja antamaan periksi kohtuuttomasti "perhesovun" ja "perheen yhtenäisyyden" nimissä, joka on erittäin suurella todennäköisyydellä taas vain toisen näkemys. Se siitä yhteneväisyydestä.

Ja lopuksi: suotavaahan tietysti olisi, jos jostain käsittämättömästä syystä vain asianomaiset taistelisivat keskenään ilman että kukaan vetäisi lapsia tai muita kilvekseen tai puolesta puhujakseen. Aikuiset (siis Aikuiset isolla a:lla) riidelköön keskenään ja selvittäköön välinsä ilman että lapset joutuvat siinä valitsemaan puoliaan.

Tiedät kummasta puhun.

Roosa kirjoitti...

Olen pitkään lukenut blogiasi, en edes muista mistä ja milloin tänne löysin. Kertaakaan en ole huomannut mitään, jota voisi sanoa perhettä tai läheisiä loukkaavaksi, kirjoitathan enimmäkseen kirjoittamisesta.
Jätä uhkaukset silleen, sillä jos niille periksi antaa, joutuu taatusti uusien vaatimusten eteen.

Äiti63pohjoisesta kirjoitti...

Hei, olen seurannut blogiasi yli vuoden.. hiljaa sivusta, arkeani piristämässä ja ajatustenherättäjänä.

Miten nyt itse sivusta seuraavana ja poistetun blogauksen ja siihen liittyvät perheen kommentitkin näkeneenä voin sanoa, ei kyse ole mielestäni blogaamisestasi.

Minusta tuntuu, että perheesi kokee jäävänsä blogisi ja muiden sinulle rakkaiden asioiden jalkoihin. He kokevat, että blogi on sinulle heitä tärkeämpi asia.

Olen sitä mieltä, että älä lopeta blogin pitämistä. Äläkä missään nimessä kirjoittamista. Mutta suostu edes vetämään sen verran roolia, että pystyt nöyrtymään ja pyytämään läheisiltäsi anteeksi, vaikka omasta mielestäsi et ehkä ole väärää tehnytkään. Vaikuttaa nimittäin siltä, että yleinen mielipide tosielämässäsi on sellainen, että olet tehnyt väärin. Väärin siinä mielessä, ettet kuuntele ja kunnioita perheesi sanomaa tarpeeksi. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta tässä maailmassa tarvitaan joustoa. Elämä ei voi olla mustavalkoista.

Olen aivan varma, että perheesi välittää sinusta. Sitähän tämä kaikki selvästi osoittaa. Jos eivät välittäisi, he luovuttaisivat ja antaisivat sinun olla.
Jos perhe on sitä mieltä, että olet persoonana muuttunut jotenkin huonoon suuntaan, on sitäkin mielestäni syytä ihan ajatuksella ja rauhassa miettiä.

Ja mitä vakioseuraajiisi ja heidän kirjoitteluun tulee, tulee minulle usein tunne, että väki täällä ei ehkä sittenkään tunne tilannetta tarpeeksi. Siinä mielessä siis, että voisivat niinkin jyrkästi neuvoa kuin mitä tuntuvat koko ajan tekevän.
Näin tunnen.. en tiedä olenko oikeassa.

Perhe on niin tärkeä asia, että sinun saappaissasi pysähtyisin miettimään asioita rauhassa. Voivatko he olla edes osittain oikeassa, tai voisitko lähestyä heitä ja asiaa jotenkin pehmeämmin?

Toivotan jaksamista ja voimia! Ja sitä samaa perheelle, mikäli blogiasi lukevat!

Lippis kirjoitti...

Varmasti itse kunkin olisi syytä miettiä pitkään ja hartaasti, ja vaikka perheyhteisössäkin on tehtävä kompromisseja, kuka niitäkin tekee ja millä perustein.

On tilanteita joissa vain on yksi vaihtoehto, osoittaa että nyt on raja tullut vastaan. Myönnytys ja anteeksi pyytäminen silloin kun ei ole tehnyt mitään väärää antaa virheellisen kuvan ja vahvistaa sitä vastapuolen näkemystä että hän on nyt tässä oikeassa ja voi vaatia seuraavaksi lisää rajoituksia.

Niin kauan kun todellakaan ei kenenkään yksityisyyttä ole loukattu, ei mielestäni ole myöskään oikeutta vaatia rajoittamaan sanomisia tai tekemisiä.

Äiti63pohjoisesta kirjoitti...

Tipu, sama raja on ilmiselvästi tullut vastaan perheellä. Ja miten itse ymmärsin kahdesta jo poistetusta perheenjäsenen kommentista, perhe yrittää käsitellä laajempaa asiaa kuin tämä blogi. Täällä te puhutte vain blogista, vaikka mielestäni suora viesti oli että asiassa ei ole kyse siitä vaikka tämän blogin pitäjäkin on näin tulkinnut.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, totta kai asioisssa on aina monta kulmaa ja totuutta ja tulkintaa; riippuu kenen silmillä katsotaan. Sanomisten subjektiiviset tulkinnat käyvät ilmi jo meidän kommenteistamme.
Eikä tietenkään tässä ei ole kyse pelkästä blogista vaan paljon muustakin, omasta mielestäni se on käynyt ilmi niin blogin pitäjän kommenteista kuin muistakin. Mutta kun yksi ydinkysymyksistä on ”yksityisyys”, niin sen rajaa tässä yritämme osaltamme piirtää näkyviin?
Käsittääkseni moni vakilukijoista nimenomaan tuntee kirjoittajan myös livenä, joten tilanteensa on tiedossa.
Raastavaa, kaikille asianomaisille.

Kipinä

Anonyymi kirjoitti...

En ole lukenut mitään poistettuja kommentteja yms, joten en kommentoi tätä kyseistä asiaa. Sanonpa vain ohikulkeissani mielipiteeni lähimmäisten yksityisyydestä/oikeudesta kirjoittaa rehellisesti.

Minä ainakin kunnioittaisin lähimmäisteni toiveita kaikissa heitä koskevissa kirjoitteluissani. Minä en vaatisi perustelemaan, jos jokin kirjoittamani asia tuntuisi lähimmäisestäni yksityisyyden loukkaamiselta vaan poistaisin kyseisen kirjoituksen anteeksipyyntöjen kera. Läheisten kanssa kyse ei ole mistään lakiteknisestä seikasta tai semantiikasta, kyse on siitä, etten tahdo loukata lähimmäistäni ja sillä selvä.

Jos pitäisin mahdollisena, että joku tuttavani tai henkilö, joka voisi kirjoittamisestani tunnistaa puheessa olevan henkilön lukee blogiani, en sivuaisi siinä lähimmäisiäni tai heihin liittyviä asioita ollenkaan. Se rajoittaa aika rankasti, mutta on ainoa reilu tapa toimia. Toinen keino on hyväksyttää kirjoittamansa asianosaisilla ennen julkaisua. Jälleen kerran en tiedä lakiteknisiä määreitä kunnianloukkaukselle tai yksityisyyden rikkomiselle, mutta näin menee minusta, jos kunnioittaa lähimmäisiään ja heidän yksityisyyttään.

Jos kyse olisi siitä, että blogikirjoittelisin niitä näitä tai tiukasti omia asioitani ja tämä nolottaisi tai suututtaisi lähimmäisiäni, käskisin heitä katsomaan peiliin. Toki kuuntelisin perustelut tässäkin tilanteessa.

Minusta Äiti63pohjoisesta kirjoitti monesta asiasta viisaasti. Asiasta tietämättä en voi sanoa, kuinka hyvin nämä hyvät ohjeet sopivat ko. tilanteeseen, mutta pohtimisen arvoisia asioita tuli esiin... ihan kaikille.

Olisikohan mahdollista löytää jotain kompromissia joka sallisi kirjoittajalle mahdollisuuden toteuttaa itseään entisen kaltaisella intohimolla ilman, että kukaan kärsii siitä liiaksi. Äiditkin voivat muuttua ja löytää itsensä aikuisella iällä. Usein muutos tuntuu etenkin lapsista suurelta asialta ja "uuteen" ihmiseen tutustuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta palkitaan lopussa.

Selän kääntäminen ei saa perheessä olla edes vaihtoehto. Jos kääntää selkänsä perheelleen, kääntää sen myös samalla itselleen. Puhumalla, miettimällä ja kompromisseja tekemällä asiat ratkeavat, eivät välirikolla.

Anonyymi kirjoitti...

Viisaasta puhetta.
Kipinä

Puhuri kirjoitti...

Minusta on ollut hienoa päästä tämän blogin kautta seuraamaan muutosta, jossa olet, miten sen nyt muotoilisi (hmm, tosi vaikeaa...) matkalla siksi, mikä "sinusta tulee isona". Hapuilenhan saman kysymyksen äärellä itsekin.
Ja ihan vaan tämän blogin perusteella, minun subjektiivisesta vinkkelistäni et ole yhtään vähempää Äiti, kuin silloin joskus ensimmäisiä merkintöjäsi lukiessa, päinvastoin. Tämä kaikki tietysti vain blogisi perusteella, irl sinua tuntematta. Ja ihan mutu-näkökulmasta jatkaen: Kuulostaa kohtuuttomalta, että pitäisi tosiaankin valita perherauhan ja blogin väliltä. Toivottavasti eriävät näkemykset lähenevät.

Lippis kirjoitti...

Olen tuntenut blogin pitäjän liki kolmekymmentä vuotta ja tiedän yhtä ja toista blogin ulkopuolelta.

Kyse ei nimenomaan ole pelkästään tästä blogista ja yksityisyydestä. Siksi olenkin sitä mieltä että rajan vetäminen on tarpeen.

Tämä blogi on vain käsikassara omien mielipiteiden saamiseksi perille. Symboli tai joku tekosyy, ihan kuinka vain.

Joka tapauksessa minä olen sitä mieltä, että jos aletaan rajaamaan kirjoittamista niin kauan kuin se ei ketään asianosaista loukkaa, on ylireagointia vaatia valitsemaan esim. joko blogin tai perheen välillä.

Kuka tässä on varmistanut kuka tässä kokee itsensä loukatuksi? Käsittääkseni kommentti heitettiin yhden ihmisen taholta, ihmisen, joka ei edes ole keskustellut asiasta kaikkien perheenjäsenten kanssa. Ihmisen, joka päätti omien intressiensä mukaisesti että koko perhe on hänen kanssaan samaa mieltä.

Voin olla toki väärässä, mutta tällaisen kuvan minä olen saanut.