Rauha, rauha...

Anonyymeille kiitos mielenkiintoisista näkökulmista mutta älkää nyt toistenne tukkaan käykö silti...
Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Joku tahtoo selkeän juonikuvion ennen kuin lyö sanaakaan itse tarinaan, toinen lähtee soitellen sotaan tai pikemminkin astuu tallaamattomalle polulle ja katsoo minne se vie. Itse olen vähän sekäettä tässä kohden.

Kolmiopokkareita olen julkaissut seitsemän, kahdeksas ilmestyy lokakuussa, yhdeksättä naputtelen. Kolmiopokkareissa on konsepti. Tarina on tietyn pituinen, tiettyjä asioita täytyy tapahtua. Joitain harvoja ei saa tapahtua. Esim, ylenpalttista väkivaltaa ei saa olla. Tekstin täytyy olla toimituksessa tiettyyn päivään mennessä, eli aikakin on taulutettua.

Näissä raameissa olen kuitenkin kokenut että olen saanut aika vapaasti mellastaa, kiitoksella. Tuota lokakuussa ilmestyvää jännäsin kun se enemmmän olisi istunut siihen Rikos ja rakkaus -teemaan, mutta kyllä siitä sitten Timantti tuli. Elokuvan Nuori naimaton nainen inspiroima Timanttipokkari.
Se rakastuminen, parinmuodostus on vähän pakko. Eivät ne muuten olisi romanttisia pokkareita. Kai tässä on niin keski-ikäinen ettei muista enää millaista oli rakastua...en minä muutakaan selitystä keksi sille miksi tyssähdän aina tähän: mies ja nainen tietävät tunteensa ja toistensa tunteet. Tulee se ahaa-elämys että sinä,juuri sinä.
Pitäisi varmaan alkaa säästää se ihan loppuun, ettei sitten tulisi päänvaivaa että mitä ne sitten tekevät? Ai lav juu, juu lav mii, entä sen jälkeen? " Inari jatkoi elämää niin kuin ennenkin mutta Karri oli hänen ajatuksissaan yötä päivää"? Tuo on vähän hankala sanoa kolmellatuhannella sanalla.
Mutta, kuten sanottu, tuossa kohtaa tulee PYSÄHDYS, ei seinä. Aina olen päässyt eteenpäin. Jos säästäisin romanssin loppuun, tarina ei olisi rakkaustarina vaan muut elementit jyräisivät romantiikan alleen.
Jos jostain syystä tulee tekstin kanssa kiire, vaikkapa pokkari odotettua lyhyemmällä aikataululla (kaksi kertaa on käynyt niin) , niin silloin hyödyn jäsentelystä. Jaan 30 000 sanan urakan 10x3000 sanan kokonaisuuksiin (lukuihin, noin karkeasti).
Pistän paperille numerot 1-10 ja luonnostelen parilla lauseella mistä mikäkin luku kertoo. Ja se
on suuntaviitta, ei kaava. Usein se lopullinen tarina löytyy sillä että EI tee niin kuin on suunnitellut.

Ja aina ilahdun yllätyksestä, siitä kun jossain vaiheessa käy niin kuin eilen, että tulee jotain joka antaa koko lopputarinan tullessaan.