maanantai 17. elokuuta 2009

Koulureppu (tarinamaanantai 68: Mukula)

Letin tekeminen oli vaikeaa. Mutta pakko se oli tehdä, muuten hiukset ovat yhtä takkua aamulla.

Tyttö istui huoneensa lattialla ja letitti kieli poskella. Oven takaa kuului englanninkielinen polotus. Äiti istui tai oikeastaan röhnötti sohvalla ja sillä oli simpukkasuklaarasia ja kuuden vadelmasiiderin pakki. Kun tyttö haki iltapalan keittiöstä oli kolmas menossa.

Eki oli istunut keittiön pöydän ääressä ja täyttänyt raviveikkauskuponkia. "No mitä mukula!" se oli sanonut.

Hän ei ollut vastannut mitään. On mulla nimi, oli tehnyt mieli huutaa, mutta Ekille ei uskaltanut.
Hän oli huomannut ettei jääkaapissa ollut maitoa. No, sitten riisimuroja kuiviltaan, hän päätti. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta.

Hän oli pyytänyt äitiä että tämä pesisi tukan. Se oli niin pitkä ja ohkainen että sitä oli tosi vaikea pestä. "Ehtii sen huomenna" oli äiti sanonut katse ruudussa. Ei ehdi, hän oli halunnut sanoa, mutta jos hän inttäisi, äiti laittaisi Täydelliset naiset paussille ja kiroaisi ja pesisi tukan niin että sattuu.

Oli selvittävä itse. Hän oli pannut vessan oven lukkoon ja tukanpesun jälkeen, huulet tiukasti mutrussa, ottanut peilikaapista pullon. Siinä oli hiuksiin jätettävää hoitoainetta johon vain äiti sai koskea. Mutta nyt hän oli suihkuttanut sitä tukkaan ja laittanut pullon huolellisesti oikein päin kaappiin.

Nyt kun hän suori tukkaansa muoviharjalla ja sormin ja yritti väkertää lettiä, hän oli iloinen siitä että oli ottanut hoitoainetta.

Ovi kävi. Laten ääni!

-Oottekste kaks huomanneet että huomenna alkaa koulu? se kuului kysyvän.
- No ei se nyt vielä huomenna. Ekin ääni
- Kato joo. On se, kuului äiti sanovan. - Onkohan sillä likalla kaikki valmiina?
- On sillä taatusti, Late vastasi. - Hulluhan se olisi jos teidän apuun luottaisi!
- Älä sä soita suuta äitilles, kuului Eki ärähtävän. Tyttö pidättää hengitystään. Tuleeko tappelu..
- Turpa kii, Eki, mä en kuule mitään, äiti huusi.

Ja Eki antoi olla. Se antoi tytölle välillä tukkapöllyä tai koivuniemenherraa, ja Laten kanssa se tappeli mutta äitiä se pelkäsi, eikä tyttö tajunnut miksi. Äiti oli paljon pienempi kuin Eki ja isommat pystyivät vetämään pienempiä turpaan.

Ovi kävi. Late. Sillä oli mukanaan iso muovikassi jossa lukee Anttila.

- Moi pikkusysta! Kaikki kunnossa huomiselle?
Tyttö nyökkäsi. Pikkusysta kuulosti vähän paremmalta kuin mukula. Mutta olisi hänellä nimikin...Ei hän kuitenkaan Latelle viitsinyt.
- Eihän mutsi ja Eki ole löytäneet sun puhelinta, Late kysyi.
- Ei.
Late oli tuonut hänelle puhelimen kuukausi sitten. Ei se ollut uusi eikä hieno mutta se oli hänen ja siinä oli herätyskello.

- Osaatko laittaa kellon soimaan?
- Laitoin jo. Puoli kahdeksan.
- Koulu alkaa ysiltä. Muistatko miten se meni. Se matka
Tyttö nyökkäsi innokkaasti: - Siwalta puiston läpi ja punasen talon takana.
- Oikein. Ei tarvi ylittää tietä. Entä reppu?

Tyttö osoitti sängynvierusta jossa nökötti nukkavieru reppu. Hän oli etsinyt kauan ennen kuin oli löytänyt tarpeeksi ison hakaneulan. Se oli ollut vaikea laittaa, mutta hän oli saanut kuin saanutkin sillä toisen olkahihnan kiinni.
Ja aina hän voisi sanoa että Turtlesit on parempi kuin Winxit jos joku kysyisi.

- Ei oo totta. Mun vanha ekaluokan reppu! Eikö ne jumalauta parempaan pysty..
- Älä kiroile.
- Sori, Late hymyili. -Mutta tehdään vaihtarit: mä otan Turtle-repun, saat vaihdossa sen mitä löydät kassista.
Ja Late ojensi tytölle ison kassin.

Ei voi olla totta. Reppu! Ja millainen - vaalean liila, tummemman liilalla läpällä. Kyljissä oli tummanliiloja nuottikuvioita ja läpässä lukee Winx ja siinä pyöri siivekäs tyttö tummat hiukset hulmuten.
- Muusa, huokasi tyttö
- Joo, sun lempi-winxi. Ton pitäis olla selällekin hyvä, eikä vain nätti. Kato, siinä on leveät olkaimet. Säädetään ne kohta sulle sopiviksi mutta kurkkaa eka sinne sisälle.

Ja tyttö katsoi ja löysi Winx -leggingsit ja niihin sopivan Muusa-teepaidan.
- Kenkiä en uskaltanut, Late sanoi pahoillaan. - Kun en tiennyt kokoa. Ja toi paitakin taitaa olla iso...
- Ei se mitään! Ei se mitään! tytön äänessä kuului hengästys. Hän rutisti Latea lujaa ja tämä nauroi ja halasi takaisin.

- Kato vielä pohjalle, hän kehoitti.

Ja pohjalla oli penaali ja siellä oli kuusi - KUUSI! - geelikynää.
- Älä kummiskaan tee noilla läksyjä, isoveli sanoi. - Ne tehdään lyijykynällä. Ja ota tämä!
Late kaivoi taskustaan ruttuisen vitosen ja laittoi repun sisätaskuun.
- Lähdet vähän aikaisemmin ja haet sieltä Siwasta aamupalaa. Osta sellainen kolmioleipä. Koulussa syödään vasta päiväruoka. Muistathan nyt matkan?
- Siwalta puiston läpi ja punasen talon takana!
- Mä saattaisin sut huomenna, mutta mun pitää olla siellä työkkärin kurssilla. Menes nyt nukkumaan että jaksat herätä. Nähdään!

Late kääntyy vielä ovelta. - Yks juttu vielä. Koulussa pidetään nimenhuuto ja mä oon melkein satavarma että sut huudetaan ekana. Se menee kato sukunimen mukaan.
- Ihan tosi? tyttö hengähtää
- Ihan tosi.
Ja Late menee ja jättää tytön aarteineen. Tyttö nukahtaa reppuaan halaten.

Aamu. Hän seisoo äidin makuuhuoneen ovella uusissa vaatteissa, Winx-reppu selässä. Jalassa on linttaiset kiinantossut mutta se ei haittaa.

- Heippa äiskä. Heippa Eki! Mä lähden kouluun, hän sanoo arasti.

Peiton alta ei kuulu edes örähdystä.

Ja äkkiä tytössä nousee jokin, hyökynä. Hän vetää keuhkot täyteen ilmaa ja huutaa:
- Mulla on nimi! Mä olen Jonna Neea Karoliina Aalto ja mä menen nyt kouluun ja mut huudetaan ekana nimenhuudossa. Sitä paitsi mä osaan jo lukea ja siitä mun ope kyllä hämmästyy.

Jonna Neea Karoliina ei jää enää kuuntelemaan, vastaako kukaan ,vaan juoksee ulos ovesta, ulos rapusta, kohti ensimmäistä koulupäivää

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiintoisa tarina. Tämähän on tippa linssiin-kamaa noin periaatteessa. Ehkä liian söpö ollakseen oikeasti uskottava. Ei millään pahalla, koska itse olen juuri tämän lajin ystävä.

Reine kirjoitti...

Heh, Anonyymi,minulla on pakkomielle joka kohdistuu onnellisiin loppuihin :). Etenkin kun viime aikoina olen lukenut niin paljon kaltoin kohdelluista lapsista. Nyt oli pakko.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana! t. Alohomora

Reine kirjoitti...

Kiitos, Alohomora. Nyt kun itse luen, näen huolimattomuusjälkiä. Aikamuodot horjahtelevat pahasti. En tiedä onko se puolustus että tarina on kirjoitettu puolisalaa koululuokasta...aikaa meni parikymmentä minuuttia. Olisi ehkä pitänyt odottaa kotiin asti. Kun välillä on preesensiä, välillä imperfektiä.

arleena kirjoitti...

Reipas tyttö ja onnettomat vanhemmat. Näitä tapauksia riittä liian paljon.

Oli niin loistavasti kirjoitettu, että luin vetämättä kertaakaan henkeä (muistaakseni). Olin kovasti huolissani pienestä koululaisesta.

Kini kirjoitti...

Aivan uskomaton tarina! Pidin tosi paljon. Liikuttavan herkkä ja upee sisarusten välinen juttu.
Voisin uskoa joka sanan, sillä niin paljon lapsia kohdellaan huonosti :(
KIITTI!

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Hieno tarina Reine. Alan lopultakin taas päästä kiinteään yhteyteen ja pystyn kommendeeraamaan.