Taas kerran hän harjoittelee pyyntöä peilin edessä.
Samalla hän katsastaa peilin tutun näkymän. Pellavainen suora tukka, olkapääpituinen. Sellaisena siitä saa kuulemma monenlaista. Siniharmaat silmät, sileä vaalea iho, kapeat kasvot, puhtaat piirteet.
Tuntuu hyvältä katsoa näitä kasvoja. Ne näyttävät yhtä hyviltä kuin tyhjä kalenteri. Hänen kalenterinsa saa olla tyhjä vain vähän aikaa, ihan uutena. Näin on ollut koko hänen ikänsä ja nyt hän on neljätoista.
Hän kuulee kännykän piippaavan. Tekstiviesti. Hän ei halua lukea sitä. Äiti se kumminkin on. Se on taas löytänyt jonkun casting-tilaisuuden tai koe-esiintymisen.
Tyttö nostelee hiuksiaan peilin edessä. Hän muistaa ensimmäisen muotinäytöksen jossa hän oli ollut, viisivuotiaana. Äiti oli vienyt hänet näytille ja hänet oli oitis otettu.
Hän muistaa miten hiukset olivat paljon pidemmät silloin, ne olivat letillä pään ympärillä
Ja miten se yksi nainen oli sanonut. "Voi miten ARJALAISEN kaunis lapsi!" Hän ei ollut tajunnut sitä silloin. Eihän äiti ole Arja vaan Merja, hän muistaa miettineensä.
Viime vuonna, seiskalla, käytiin holokausti läpi historian tunnilla. Silloin juttu oli tullut hänen mieleensä ymmärryksen myötä ja häntä oli ínhottanut, ihmetyttänyt ja hävettänyt, hävettänyt se että hän oli ollut arjalaisen kaunis lapsi.
Ja kuten arvata saattaa, ovi käy. Äiti se on, kädet kasseja pursuten. Meikkejä ja HM:n vaatteita. Ei äidille itselleen vaan tämän nukkeleikkeihin. Voi kun äiti saisi töitä! Silloin sillä ei olisi aikaa harrastaa hänen elämäänsä.
"Moi kulta, mikset sä vastannut? Luitko sä edes koko viestiä? Ne kuvaa uutta nelosen sarjaa ja tarvitsee siihen sun ikäisen tytön. Kato, nyt saatiin uusi tilaisuus, kun se edellinen meni sun oksennustaudin takia pilalle! Tänään, parin tunnin päästä kaupungilla joten hopi hopi! Tule tsekkaamaan mitä mä löysin sulle, aivan ihania juttuja..."
Nyt!
"Äiti" hän sanoo katse suoraan äidin silmissä "Mitä jos mä voisin, tän yhden kouluvuoden vaan olla? Käydä koulua, tehdä juttuja, olla ihan tavallinen tyttö? Jooko?"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Onneksi tyttö vihdoin uskalsi pyytää. Toivottavasti äiti huomaa että kyseessä on ihminen, ei nukke!
Kuvaat aihetta hienosti! Hienoa, että tyttö kykenee näkemään itsensä itsenään, eikä äitinsä jatkeena ja ymmärtää äidin pikku ongelmaa... Mallimaailmassa on yllättävän paljon tuollaisia äitejä....
Tuli katsottua dokumenttia lapsimisseistä. Tuollaisia äitejä niillä tuntui olevan. Elivät lapsen kautta ja vielä monilla isoäiti samassa ryppäässä.
Ei ole niillä lapsilla omaa elämää.
Hyvin kuvattu.
Pirre
Olipa ajatuksia herättävä ja ajankohtainen tarina taas kerran. Kiitokset.
Ja voimia ystävän poismenon johdosta. Tuli itsellekin melkein tippa silmään kun luin sunnuntaisen kirjoituksesi rengassiskoista. Elämä on joskus niin epäreilua...
Terveisin,
Marina
Marina, kiitos osanotosta.
Pirre, katsoin minäkin, sekä sen äskettäin tulleen että aikoinaan sen alkuperäisen Painted Babies -dokumentin. En ole voinut unohtaa sitä vaikka aikaa on kulunut kohta viisitoista vuotta. Kylmäsi sen verran. Yhden tuollaisen perheen tunsin joskus. En usko että yksikään tyttäristä uskalsi kysyä.
Hieno tarina ja tärkeä aihe. Toivottavasti tyttö saa elää tavallisen lapsen elämää. Ja toivottavasti äiti nyrjäyttää aivonsa ja keskittyy jatkossa vaikka porkkananviljelyyn.
Hieno tarina.
Aivan ihanasti kerrottu tarina.
Onneksi tyttö uskalsi pyytää äidiltään, olla vain tytär ja tavallinen tyttö!
Lähetä kommentti