Kuvitelkaa kauniisti katettu pöytä aurinkoisessa ruokailutilassa. Pöydän ympärillä kahdeksan naista, eri-ikäisiä, elämää nähneitä, oman tiensä kulkijoita. Keskustelua iloisista asioista, välillä vakavistakin ja välillä naurua, rehevää, vahvaa elämäntäyteistä naurua.
Tapasin siis eilen serkkujani, joita tapaan harvakseen. Näistä serkuksista minä olen nuorin (kerrankin jossain porukassa). Koska äitini ja hänen sisaruksensa ovat kaikki jo poissa, nämä naiset ovat linkki lapsuuteeni ja vanhempiini ennen kuin heistä tuli vanhempiani. Äitejä lähes kaikki, jotkut isoäitejä, yksi iso-isoäiti - kuulostaa kamalan vanhalta mutta ei hän ole, nuorena aloittanut vain.
Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus sinkoilivat kipinöinä kahvipöydän ympärillä.Pala toisensa jälkeen, sirunen sieltä toinen täältä loksahteli taas paikoilleen siihen kuvaan jota tulen elämästäni kokoamaan varmaan koko ikäni. Lasten ja edesmenneiden kuvien katselu täydensi täydellisen illan josta kotiuduin väsyneenä ja kaikkeni antaneena mutta iloisena silti.
Jos joku teistä tätä lukee niin kiitos vielä kerran! Eikä anneta harvojen tapaamisten häiritä, vaan jatketaan siitä mihin jäätiin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti