Rajanylitys (Tarinamaanantai 67)

Joka pojalla on siivet olkapäissä, sanoo runo
Niin on tälläkin pojalla. Hän on jättänyt paitansa kotipihan syreenipuskaan josta äiti sen illalla huokaisten korjaa pois. Päällään hänellä on katkaistut farkut joiden reunoista rispottaa valkoisia lankoja. Hänellä on ikää seitsemän, ja ruskettuneesta selästä törröttävät esiin lapaluut kuin pienet siivet. Siiventyngät, siivet kuitenkin.
Ja nyt hän seisoo paikassa jossa hän ei saisi olla. Korvissa kaikuu äidin varoitus:'
"Pysyt sitten poissa sieltä ojalta. Sinne on moni pudonnut ja yksi kuollutkin. Iilimatojakin siellä on ja pullonsirpaleita.
Oja ei ole leveä mutta aika syvä se on. Sen vesi on mudanruskeaa, reunoilla kasvaa vihreitä ruohotuppaita. Tästä kohden se on siis syvä.
On kaksi tapaa ylittää puro. Voi kääntyä vasemmalle siitä missä poika seisoo, kävellä viisikymmentä metriä ja harpata. Maa on loivempaa, matalampaa siellä harppauspaikassa ja ojakin kutistuu noin kolmikymmensenttiseksi juovaksi.
Tai sitten voi mennä tästä missä hän seisoo ja katsoo lankkua jonka isot pojat ovat laittaneet sillaksi ojan yli.
Poika on vasta seitsemän. Isoveli on viisi vuotta vanhempi ja poika on kerran toisensa jälkeen nähnyt hänen ja toisten isojen poikien tasapainoilleen lankun yli. Ei se ole näyttänyt vaikealta. Isot pojat ovat suunnilleen kävelleet siitä.
Nyt kun hän seisoo tässä, katsellen lankkua, äidin varoitus kaikuu kuitenkin mielessä.
"Sinne on moni pudonnut ja yksi kuollutkin"
Se yksi oli Hildenin Janne ja se oli jo aikuinen. Ei silloin ollut edes lankkua ojan päällä mutta Janne oli ollut kännissä ja pudonnut naamalleen ojaan. Hukkunut sinne. Poika on lapsi eikä vielä edes tiedä mitään viinasta
"Iilimatojakin siellä on"
Totta. Ja ne ovat kyllä inhottavia. Poika tietää että ne ovat pieniä mutta ne IMEVÄT VERTA. Niin kuin vampyyrit siinä leffassa jota isoveli ja kaverit olivat salaa katsoneet kun äiti oli töissä ja hän oli kurkkinut sitä ovenraosta. Siinä oli ollut ihmisiä, punasilmäisiä ja pitkähampaisia ja nekin IMIVÄT VERTA. Mato on kyllä pienempi kuin ihminen..mutta niitä on monta.
"ja lasinsiruja"
Isoveli oli saanut lasinsirun käteensä. Veljen kaveri oli työntänyt kellarin ovea kiinni ja isoveli vastaan toiselta puolelta lasista, kunnes käsi oli mennyt läpi. Isoveljen olkavarteen oli jäänyt törröttämään iso lasinsirpale joka piti poistattaa sairaalassa ja siihen oli ommeltu mustia, hämähäkin näköisiä tikkejä. Nyt siinä oli komea arpi jota isoveli näytteli hänelle ja muisti aina kehua että hän oli ollut niin kova jätkä ettei ollut yhtään huutanut kun sitä ommeltiin.
No ei kai, kun se oli puudutettu, pojan teki mieli silloin sanoa. Ja huusit sä kun sua vietiin autolla sairaalaan.
Poika piti huomautuksen kurissa. Isoveli oli kuitenkin isoveli, siis isompi ja vahvempi.
Noita varoituksia kun miettii, kasvaa oja leveämmäksi ja syvenee syvemmäksi. Lankkukin kapenee kummasti pojan silmissä.
Hän voisi kiertää. Kukaan ei edes ole näkemässä. Ei tarvitse hävetä ettei uskaltanut. Ehtii hän vielä.
Mutta hän on tässä ja lankku, vaikka se onkin kapea vetää häntä puoleensa.
Hän hengähtää, puristaa suunsa viivaksi ja astuu lankulle. Se ei edes notkahda. Hän astuu askelen, astuu toisen, katse tiukasti vastapuolelle suunnattuna. Varoitukset lehahtelevat päässä variksina mutta nyt niiden äänet eivät tavoita. On vain askel ja seuraava askel.
Ja sitten lankku loppuu. Hän on toisessa päässä. Ehjänä ja kokonaisena. Kukaan ei nähnyt mutta sillä ei ole väliä. Hän itse tietää.
Pienen ja ison pojan raja on häilyvä ja monimuotoinen. Tänään se on ollut lankku, 30 senttiä leveä ja noin 180 senttiä pitkä kaiken kaikkiaan.
Ja toisella puolella ojaa poika pyrähtää juoksuun.