Koulupakka sekaisin, hups

Tänään tuli tieto että Nollakakkonen on sittenkin päässyt Vartiokylän ala-asteelle jota isoveli käy ja jota kaikki kolme siskoa ovat käyneet (vanhin veli kävi erityisluokkaa toisessa koulussa). Kyseessä on koulu jonka oppilaaksiottoalueella emme ihan asu. Nyt kuitenkin oli jokunen paikka jäänyt, ne arvottiin "ulkopuolisten" kesken ja meitä - onnisti?

Minä vaan en enää tiedä mitä mieltä olisin tuosta koulusta. Kolme hyvää kokemusta, yksi, no, vaihteleva. Sitten taas oman alueen koulua, Mellunkylän ala-astetta, en tunne ollenkaan.

Vartiokylän puolesta puhuisi se että matka on tuttu (sama kuin eskarimatka) ja kaverit säilyisivät. Matka on hiukkasen pidempi kyllä, tarvitaan bussia, mutta kuitenkin ehkä turvallisempi.

Sitten iltapäiväkysymys. Kun tämä kouluasia oli niin levällään ja työkuviot vielä enemmän, niin emme ole tietenkään hakeneet iltapäivähoitoa. Eikä enää ole paikkoja. Toisaalta, en tiedä onko edes tarvetta. Voi olla että kirjoitan syksyllä kotona kässäriä. Tai sitten en. Sopimusluonnos työstä pitäisi tulla luettavaksi tällä viikolla jos the Tuottaja ehtii sen tehdä. Mutta siis ainakin kaksi pokkaria kirjoitan syksyllä. Ja todennäköisesti muutakin.

Sitäkin olen tässä varovasti mietiskellyt josko tarjoaisin kustantajalle noita tarinablogini juttuja. Tiedän että lupasin itselleni etten, mutta ehkä se oli vähän hätäinen lupaus. On niitä hullumpiakin juttuja julkaistu...

Eli päivä tai korkeintaan viikko kerrallaan, sellaista on täällä elämä. Viisivuotissuunnitelmia on aika turhaa tehdä.

Äippäpäivä oli suloinen. Kaikki rakkaat paikalla. Lahjojakin sain, Ystävät hämärän jälkeen -leffan ja herkullisen vaaleanpunaiset puutarhatyökalut. Siis vaaleanpunaiset oksasakset, pistolapion ja sellaisen haarukannäköisen, mikä se nyt onkaan. Ynnä pinkit hanskat. Nyt vaan sitten odotellaan multakuormaa. Siis sitä että joku pihan miespuolisista huutaa että multa tuli jo...

Ysivitoselle tätäkin kautta kiitos ihanasta lahjasta meinasin ihan oikeasti mennä retkuun. Tytär kirjoitti sarjan erilaisia minä ja äiti- tuokiokuvia ja olin ihan varma että hän oli haastatellut sisaruksiaan, kunnes jutuissa oltiin sitten itse jo kolmekymppisiä, äidillä oli lapsenlapsiakin ja ihan viimeisessä oli tunnelmia äidin kuolinvuoteelta. Pala kurkussa niitä luin. Olivat siis ihan Ysivitosen omasta päästä ja tosi hienosti kirjoitettuja!

Mutta nyt fiktiontakojaisiin.